Miksei oikea elämä ole sellaista kuin joskus elokuvissa? Täynnä rakkautta, romantiikkaa, kauneutta, hiukan jännitystäkin, haikeutta, ties mitä. Katselin elokuvan. Siinä oli tätä kaikkea. Ei arki ole semmoista. Arki on niin kovin arkea. Unelmia, niitä on jokaisella ja sitten ne paukahtavat rikki kuin ilmapallo, jos siihen pistää neulalla. Minä en tykkää arjesta. Minä haluan henkilökohtaisen kauniin sadun, jonne voi mennä sisälle ja jossa kaikki on niinkuin ihanassa rakkauselokuvassa.
Mutta on vain arkea. Hyvää joskus, joskus huonompaa. Hyvään kuuluu se, että puoliso edelleen virkeämpi, ottaa minut vastaan hymyillen, kun ilmestyn sairashuoneen ovesta. Kuulee paremmin ja näkee paremmin. Jonkunlainen ihme on tapahtunut, enkä halua sen loppuvan. Eilen istui pyörätuolissa, kun menin. Pyysi panemaan vuoteeseen. Irrotin turvavyön, jarrut ja työnsin raskaan pyörätuolin vuoteen viereen. Sitten tehtiin kuin kotona ja kaikki meni hyvin. Mies oli vuoteessa. Hoitaja ilmestyi ovelle ja ihmetteli, millä konstilla olin onnistunut. Kotikonstilla,vastasin. Olen osannut ennen ja se on jälleen edessä, kun mies kotiutuu. Hänet piti eilen siirtää Laaksoon. Soittivat, että Laakso peruuttanut ruuhkan takia siirron ainakin toistaiseksi.Toivon, että voisi olla Haartmanissa vielä muutaman päivän ja sitten kotiin. Voi olla myös, että joudun kumminkin tänään sen kamalan mäen kyynärsauvan avulla lykkiytymään Laaksoon.
Istuin ratikassa tietysti matalalattiaosastossa ja eräältä pysäkiltä tuli intialaisryhmä ja kolme suurta lastenvaunua sekä kahdet pienten lasten rattaat. Jokaisessa vaunussa ja rattaassa lapsi.Vaunussa oli jo yhdet lastenvaunut. Koko tila oli vaunuja ja lapsia täynnä. Englantia eivät puhuneet. Hindiä? Istuin niin, että varpailleni astuttiin ja pyörät kulkivat surutta yli. Kyynärkeppi oli näkyvästi esillä, mutta sitä ei pätkääkään kunnioitettu.Laivaan olivat menossa. Ainakin niin kuvittelin. Marimekon kasseja en nähnyt, kuten yleensä japanilaisilla.En mitään ostoksia. Ehkä olivat tutustuneet suomalaiseen kulttuuriin muuten. Huomasi heti, että nämä ihmiset ovat tottuneet tungokseen ja väen paljouteen, olemaan liki toista ihmistä. Kun maassa asuu toista miljardia ihmistä, niin on saatu jo syntymälahjaksi sekaan sulloutumisen taito.
Alakerran suomalais-kreikkalainen perhe muuttaa. Tarvitsevat suuremman asunnon, kertoi suomalaisrouva kreikkalaismiehen nyökytellessä päätään. En tiedä, ymmärsikö suomea vai nyökyttelikö kohteliaisuuttaan muuten vaan. Ennen tässä talossa asuttiin vuosikausia, kaikki tunsivat toisensa. Vielä silloinkin oli talouskollisuutta meidän muutettuamme tänne. Sitten alkoi muuttoliike ja opiskelijoita saimme usein tilalle. Tuli ikävyyksiä melun kanssa. Bileitä, musiikkia, laulua, alkoholia. Poliisien vierailu ei ollut, eikä ole, harvinaista. Taloyhtiön järjestyssäännöt eivät ole edes tutustumisen arvoisia. Mitkä säännöt? Hanki oma elämä, sanotaan, kun joku suivaantunut naapuri pikkutunneilla käy pyytämässä hiljaisempaa juhlimista. Monet vuosikymmeniä asuneet ovat lähteneet, viimeksi M-L. Epäsiisteys lisääntynyt. Mattotelinettä pidetään pyörätelineenä. Tänään siinä roikkui sulassa sovussa kaksi isoa mattoa ja kolme polkupyörää. Tampattiinko pyörätkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti