Palaan taas Leo A. Pesosen matkassa aikaan menneeseen. Helsingin Tuomiokirkko ympäristöineen kiinnostaa niin vieraita kuin omaakin väkeä. Ja kyllä sitä passaa katsellakin. Katselee Aleksanteri II myös.
Näin ei ollut aina. Tapulikaupunki alkoi vasta heräillä Vironniemellä ja herättäjänä oli Berliinissä 1778 syntynyt Carl Ludvig Engel. Kolmekymmentäyksi vuotiaana hänet nimitettiin Tallinnan kaupunginarkkitehdiksi jatkona Italiassa saatuun oppiin Berliinissä suoritetun arkkitehtitutkinnon jälkeen. Merimatka ei ollut silloin eikä nyt kovin pitkä Tallinnasta Helsinkiin ja niin Engel tutustui lahden takana olevaan maahan. Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtaja Johan Albrecht Ehrenström ja Engel tapasivat Helsingissä 1814.
Ehrenström ei kauaa vitkastellut, vaan alkoi värvätä Engeliä rakennuskomitean arkkitehdiksi Helsingissä. Kahden vuoden kuluttua keisari vahvisti nimityksen ja niin meillä oli Engel. Hänen tuli laatia kaikkien julkisten rakennusten piirustukset autonomisen Suomen pääkaupungissa. Asuintaloihin sai hän niinikään puuttua, mutta keisarin oli kaikkivaltiaisuudessaan ne vahvistettava. Hän vahvisti senkin, että Engel sai vapaan asunnon.
Engel otti kynän ja paperia ja aloitti työt. Aloitti senaatin rakennuksesta 1817, jota seurasi kirkot, sairaalat,kasarmit. Berliinissä ei omaa poikaa ollut toki unohdettu ja sieltä pantiin postiin kutsu saapua Preussin kuninkaan palvelukseen. Engel ei olisi ollut Engel, jos olisi ollut tämmöisellekään houkutukselle altis.Pontta antoi myös lojaalisuus, moraali,velvollisuuden tunto ja kiitollisuus keisaria kohtaan. Hän antoi Preussin kuninkaalle rukkaset.
Vuosien kuluessa, liekö kateellisuudella sijansa, alkoi Ehrenström leikkiä päällepäsmäriä pitäen yhtäkaikki itseään kuitenkin Engeliä etevämpänä näissä Helsingin rakennuspuuhissa. Engel syystä harmistui, kun muutenkin aristellen koki Helsingissä olonsa ehkä vaatimattomana miehenä hiukan hämilliseksi. Niinpä hän ilahtui suunnattomasti,kun 1820 suuriruhtinas Nikolai Helsingissä käydessään, antoi tuntuvaa tunnustusta saksalaisen töistä. Eritoten senaatin talon fasaadista. Työ kuitenkin kiittää tekijäänsä eniten ja tämän Engel tiesi. Viimeisinä vuosinaan Helsingissä hän sai jo tuta suurta arvostusta, joka lämmitti vaatimattoman arkkitehdin sydäntä. Tosin hän ei milloinkaan oikein Helsinkiin juurtunut, ei tuntenut omakseen. Saksan kieli pysyi hänen kotikielenään perheensä kanssa ja ruotsissakin oli saksalainen aksentti. Engel asui Bulevardin varrella puutalossa vaimonsa ja poikiensa kanssa. Ystäväpiiri ei suuruudella pröystäillyt, mutta hän arvosti harvoja ystäviään.
Toukokuussa 1840 Engel jätti tämän elämän ja ehkä alkoi piirrellä taivaallisia rakennuksia jossain muualla meiltä ulottumattomissa. Suurkirkkoa, entinen Nikolain kirkko, nykyisin Tuomiokirkko (vihittiin käyttöön 1852), hän ei milloinkaan valmiina nähnyt. Hänet haudattiin Vanhalle hautausmaalle puiden siimekseen. Häntä ei ole unohdettu. Hän kuuluu tämän kaupungin historiaan, sen arkkitehtuuriin, syvästi ja melkein pyhästi. Me näemme päivittäin hänen kynänsä jälkiä astellessamme Tuomiokirkon läheisyydessä ja me muistamme hänet aina kunnioituksella ja kiitollisuudella.Olen kuullut kerrottavan Senaatintorin ympäristöineen olevan yksi maailman kauneimpia aukioita. Eikä syyttä. Besten Dank, Carl Ludvig!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti