Hulmahtipa, hulmahtipa jälleen ylitseni kateuden tunne lukiessani ystäväni kirjettä Italiasta. On ollut miehensä kanssa Roomassa taidenäyttelyissä. Pariisin d´Orsay-museo oli lainannut Vittorianon Complessoon Monetia, Manetia,Degasia, Milletia,Gauginia, Pissaroa ym teoksia. En ole koskaan ollut d´Orsay-museossa, vaikka Pariisissa kyllä. Käydessäni tämä rautatieasema ei ollut vielä taiteen omistuksessa. D´Orsayn lainaamaa näyttelyä ennen Complessossa oli Cézannen ja muiden italialaisten 1800- ja 1900-luvun taiteilijoiden töitä. Roomassa on luostareita ja Bramanten luostarissa oli niinikään tutkittavaa. Nyt englantilaiset taiteilijat olivat tehneet maihinnousun Roomaan. Muun muassa minulle tuntemattoman viktoriaanisen ajan taiteilija Lawrence Alma-Tademan teoksia. Ystäväni kirjoittaa näille kaikille englantilaistaiteilijoille olleen yhteistä se, että palvoivat kauneutta, jota ammensivat mytologiasta, Shakespearen näytelmistä kuin myös antiikin ajan historiasta. Washingtonin National Gallery of Art toi Roomaan nyt keväällä impressionisteja. Etunenässä van Gogh. Roomassa en ole ollut, että taas kirjettä lukiessani olin ihan kippurassa siitä murheesta, että vain pohjoisempi osa Italiaa tuli käytyä pariinkin kertaan. Miksi hitossa emme menneet taidetta ja historiaa täynnä tihkuvaan Roomaan? Nyt saan katsella vain ystäväni lähettämiä brosyyreja ja nieleskellä harmin kyyneleitä. Tuleekohan minulle seuraava elämä?
Kotona olen nyhjöttänyt puolison kanssa. Uloslähtijäksi hänestä ei nyt ole. Eikä ilmakaan houkuttele. Roskiksella käyn.Eilen sateessa.Kujan puoleisen roskisvajan oven lukko rikki. Ovi repsottaa avonaisena. Joskus se on rikottu tahallaan, kun ollaan luultu parempiakin aarteita olevan oven takana. Lienee pettymys ollut melkoinen.
Minulla on koivun oksia maljakossa. Tulivat kukkakimpussa kylkiäisinä ja kukkien repsahdettua, otin oksat talteen. Nyt ne viheriöivät somasti pienen pienine lehtineen maljakossa. Linnut mellastavat pihalla, varis ajaa takaa harakkaa, reviiritappeluita, pesäkatselmuksia. Lokit suhahtavat vauhdilla ohi ja toivottavasti myös roskisvajan katon ohi, ettei vain pesänteko sinne houkuta. Jo pari vuotta olemme saaneet kulkea roskikselle ilman kalalokkien hyökkäyksiä. Räpylät hiuksissa ei ole mukavaa, muista merkinnöistä puhumattakaan. Luulen, että ensimmäisten kesien kalalokkipariskunnasta toinen jättäytyi leikistä pois. Näin sitten tutun näköisen linnun tuovan katolle uuden kumppanin, joka ei ollut ilmeisesti ollenkaan tyytyväinen pesäpaikkaan. En ole aivan varma, mutta se näytti katselevan kattoa halveksivasti ja sitten hämmästyneenä kumppaniaan. Kaikkea sitä tarjotaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti