SUKLAATA JA JACK NICHOLSONIA

Tässä istun ja odottelen, että pääsen soittelemaan. Nukuin kuitenkin hyvin. Lienen väsynyt. Saan ollakin.

Eilen lounaan aikoihin soi ovikello. Minä avaamaan. Rakkaan ystäväni maailmanmatkaaja L:n tutut kasvot oven raossa. Ei tullut sisälle.  A odotti alhaalla autossa. L ojensi pienen kauniin kassin, jossa suklaata ja samppanjaa. Halasimme ja sitten tämä ihana ihminen kiiruhti pois. Soitin hänelle autoon ja kysyin, joko saa suklaata syödä. Sai. Minä söin. Samppanjan jätin myöhempään tarkoitukseen. Vein roskat. Oli jo hämärää. Naapuriportaan J-P huikkasi patioltaan hetken odottamaan. Kiiruhti sitten tuomaan teelajitelmalahjarasian ja kortin, jossa joulutoivotukset sekä häneltä että vaimolta kuin muultakin perheeltä. Saatteli hissiin, antoi suukon poskelle ja rutisti.

Katselin elokuvan. James L. Brooksin vuonna 1997 valmistunut As Good As It Gets.  Originellin kirjailija Melvin Udellin osassa Jack Nicholson. Yksi mielinäyttelijöistäni. Leffa nähty ennenkin, kuten monet tv- ruudussa uusittavat. Mutta tämä, niin kuin moni muukin, viehättää kerta kerralta, kuin myös Helen Hunt vastanäyttelijänä tarjoilijan roolissa. Elokuva vei ajatukseni pois nykyhetkestä ja pani minut silloin tällöin naurahtelemaan. Söin suklaata ja nautin. Puoliso oli jo nukkumassa valmistettuna yötä varten. Talossa ei kuulunut ylimääräisiä ääniä. Jouluruuhkat teillä kielivät kaupungin hiljentymisestä joulurauhaan. Sade ropisi ikkunaruutuihin. Yöllä tuuli yltyi. Ujelsi kotikatua pitkin, melskasi ikkunapokissa ja tuuditti minut lopulta uneen.Unikin vei pois todellisuudesta, joka on nyt aamulla vahvasti läsnä. Parin tunnin kuluttua soitan sosiaalitoimistoon ja puolisolle on saatava paikka 29.12. Minut leikataan seuraavana päivänä. Vielä kirjoittelen blogia. Sitten tämä sulkeutuu joksikin aikaa. Kuinka pitkäksi, en tiedä.

Soitin joulukortin koulukaveri N:lle. Lähettää aina joulutervehdyksen. Oli ollut yli kaksi kuukautta serkkunsa luona Espanjassa ja nyt istui iltaa yhteisen koulutoverimme luona, josta en ole varma, muistanko Tuulan. Sekä N että Tuula B-luokkalaisia, kun minä taas A:lla. N:n tunnen, sillä asui samalla suunnalla kanssani ja taitoimme koulumatkat usein yhdessä. N tupsahti elämääni uudestaan koulun jälkeen Tarjan kautta, joka oli rakas ystäväni kuolemaansa asti. N on kaunis nainen, joka jo koululaisena käänsi monen pojan pään. Sama tahti tuntuu jatkuvan ja mikäs sen somempaa. Elämä jatkuu, vaikka ikää karttuu, ja siitä on nautittava, sitä elettävä täysin rinnoin.