EPÄJOULUMAISTA AATTOA

Jos viime joulu  tai oikeammin jouluaattoaamu oli omituinen, niin tämä tänäinen vielä enemmän. Lapsena alkoi näillä hetkillä jännitys, joka kohosi kohti iltaa. Rusetti tutisi päässä ja toivoin joulupukin pian tulevan.Päivällä oli aina puuhaa, viimeisiä valmisteluja, odotusta. Nyt näistä ei ole yhtäkään. Puoliso nukkuu eilisen rankan päivän jälkeen unipillerin uuvuttamana. Aattoaamu alkaa kierähtää päiväksi. Talossa kuolemanhiljaista.

Ensin eilen kaupunki pesi puolison ja sitten toivomuksestani tulivat hoitajat auttamaan vatsan toiminnassa. Ja se oli yhtä rumbaa. Todella. Lähtivät ja luulin kaiken olevan ohi. Otin viinilasin ja suklaat olohuoneeseen, avasin television... Rumba alkoi alusta ja soitin apua. Hoitajat tulivat. Aggressiivista puolisoa taltutettiin, puhdistettiin ja ymmärrettiin. Lähtivät. Lopultakin laskeutui huusholliimme autuas rauha, mutta minä olin väsynyt. Niin kovin väsynyt.

Kummityttökin oli päivällä täällä. Minut leikkaava tohtori soitti ja varmisti, että puoliso pääsee hoitoon. Paikkaa ei vieläkään ole ja viimeinen mahdollisuus on että Haartmaniin ja sieltä järjestetään jatkopaikka. Sunnuntaina aamulla tämä ja iltapäivällä lähden sairaalaan. Siitä se sitten alkaa. Luut esille ja metallia sisään. Sillä lailla korjataan kolme murtumaani. Nivelrikkoon, jos sitä edes on, ei kajota. Olen kaikesta aika välinpitämätön paitsi puolison suhteen. Hän isompi huoli, mihin joutuu, miten hoidetaan, masentuuko, meneekö kaikki takapakkia, ajetaanko parta, syötetäänkö, hoidetaanko makuuhaavaa...? En luota pätkääkään näihin kaupungin hoitoloihin, jotka eivät ole oikeita sairaaloita. Kokemus on opettanut skeptiseksi.

C soitti ja oli nyt lopultakin ymmärtänyt tilanteeni. Oli luullut, että leikkaus tapahtuu ja pääsen seuraavana päivänä kotiin. Näin kävi hänen pojalleen, jolta nipsaistiin olkapäätä. C kertoi olevansa järkyttynyt kohtalostani. Ei tarvitse olla, mutta realistinen kyllä. Olen ajatellut toipua hyvin pian, enkä periksi anna, vaikka kipeää ottaa, kun liikkumaan pannaan. Olen sisukas täti.

Ei siis joulutunnelma ole meillä katossa ja tuskin miellän päivää jouluaatoksi. No, on meillä Herkun imellettyä parunalaatikkoa ja vähemmän imelää porkkanalaatikkoa, kinkkuakin samasta paikasta muutama viipale ja savustetun kinkun palanen. Tavanomaiset vihannekset ja hedelmät. Puolison makuhermot väljähtyneet ja tämä tarkoittaa, että syö mitä annetaan sen enempiä maiskuttelematta.Pöydällä on toki jouluinen kaitaliina ja iki-ihana kummityttö toi eilen sähköisen kynttelikön pöydän koristeeksi. Olohuoneessa palaa elävää kynttilätulta ja jos viitsin hivuttautua parvekkeelle, sytytän muutaman tuikun lyhtyihin. Illalla sitten käperryn lakanoitten väliin, joissa lukee isoin kirjaimin Hyvää Joulua ja jotain muuta asiaan kuuluvaa. Kuulokkeet korviin ja kuuntelen vaikka Glenn Milleriä. Joululaulut on jo soitettu loppuun. Olen soitellut puolisollekin.Kotimaisia ja perinteisiä kysymyksiä: no, onkos tullut kesä nyt talven keskellen ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuillen?  J. H. Erkon sanoin. Joulua kaikille, oikeasti vasta huomenna "me käymme joulun viettohon taas kuusin kynttilöin..."