Ikkunasta näkyy rajusti heiluvia pihapuita. Onneksi koivuilla on pitkät juuret, vaikka tyveen asti huojuvat. Seija-myrsky tehnyt tuhojaan ja pannut tuulet koviksi liki 40 metriä sekunnissa. Jatkaa matkaansa,laantuu ja tyyntyy kun ei enää jaksa. Vääriin paikkoihin katoksen ulkopuolelle parkkeerattuja polkupyöriä kaatunut. Katkenneita oksia sikinsokin. Entinen rauhaisa Pohjola saa tuta nykyisin luonnon raivoja entistä enemmän.
Stockmannin hissit Espan puolella jumissa. Käytä portaita, luki lapussa. Toinen niistä ollut kuukausikaupalla "huollossa" ja nyt tapahtui toisellekin jotain. Kaikilla hisseillä ei pääse kaikkiin kerroksiin. Minäkin neuvottomana sähköosastolla, miten pääsen rollaattorin kanssa alas apteekkiin.Muitakin vaivaisia harhaili kulkupeliä etsimässä,eikä se kovin lystiä jouluruuhkassa ollut.Tervejalkaiset tungeksivat portaissa. Pääsin lopulta apteekkiin ja Herkkuunkin. Aikaa suttaantui. Toinen Espan puoleisista hisseistä saatiin toimimaan. Pääsin ulos. Sitten takkusi taksin saaminen ja tuleminen. Varastin lopulta yhden, enkä potenut edes huonoa omaatuntoa. Oli jo kiire päästämään tuuraaja pois.
Rikko ärtyi moisesta menosta, enkä juurikaan pystynyt muuhun loppupäivänä kuin pakollisiin tehtäviin. Niitähän riittää. Puoliso onneksi ymmärtäväisellä tuulella.Yö oli rauhallinen, jotta minäkin sain kunnon levon. Aamu iltaa parempi ja tässähän naputtelen. C soitti vielä illalla ja kertoi perhehuoliaan. Viettääkö joulun poikamiespoikansa kanssa vai yksin? Lohduttelin, että ei joulu yksin hullumpi ole. Eikä se edes maailmoja kaada. Kyllä aikuinen ihminen selviää parista päivästä. Tiedän omasta kokemuksesta. No, tietysti se on se tunnepuoli. Jouluahan pidetään ihmisläheisenä aikana, perhekeskeisenä juhlana aterioineen, lahjoineen ja tunnelmineen. Yksinasuvia on maailma täynnä, joilla ei juuri milloinkaan ole seuraa. C.llä on muina aikoina sukua ja ystäviä. Ja minullehan voi soittaa milloin vaan, vaikka aattoiltana, jos yksinäisyyden tunne ottaa vallan. Minäkin voin soittaa C:lle.
Ostin eilen uuden pöytävalaisimen kirjoituspöydälle.. Ensin myyjä yritti liki 300€ valaisinta, mutta otin kiireesti järjen käteen, vaikka minua lamppu suuresti viehättikin. Tämä ei ole suurta designeä. Enemmänkin arkista massatuotantoa, mutta päästää valoa siinä missä muutkin. Painoi sekin turkanen, kun taiteilin sitä pitkin tavarataloa rollaattorin päällä. Edellinen ylen hyvin vuosikymmeniä palvellut otti ja simahti ja kun tietää nykyajan korjauslaskut, päätin ostaa uuden. Kirvelevin sydämin luovuin messinkisestä tyylivalaisimesta, että jos sen vaikka joskus korjautan. Panin pussiin, silittelin hyvästiksi messinkistä kuuppaa, taittelin johdon mukaan. Olithan, ystäväni, valaissut monet ilon ja murheen hetket kirjoituspöytäni ääressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti