ERÄS VALOKUVAAJA

Parkanossa syntyi tyttölapsi vuonna 1869 ja hän sai nimekseen Signe Viola Brander. Häntä saamme kiittää niistä lukuisista Helsingin 1900-luvun alun valokuvista. Selailin Helsingin kaupunginmuseon kirjaa Signe Branderista ja hänen kuvistaan.

Signen isä toimi tullivirkailijana Kokkolassa vuodesta 1873 ja Kokkolassa Signe kävi koulua. Albert Brander kuoli 1891 ja puoliso muutti Helsinkiin Signen ja kahden muun tyttären kanssa. Lapsia Brandereilla oli kaikkiaan seitsemän.Signe opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa ja alkoi tuotapikaa kiinnostua valokuvaamisesta. Signe meni töihin Daniel Nyblinin valokuvaamoon ollen siellä vähän aikaa. Atelier Nyblin on monen helsinkiläisen tuntema liike, minäkin siellä äitini kanssa otattamassa kuvia pikkutyttönä. Norjalaissyntyinen Nyblin perusti Helsinkiin valokuvaamon vuonna 1877. Tänä vuonna Atelier Nyblin Helsingin Keskuskadulla täyttää 136 vuotta.

Signe lähti Savonlinnaan ateljeekuvaajaksi. Punkaharju oli otollinen kohde. Tämän olemme me kaikki, jolla kamera on siellä matkassa ollut, huomanneet. Helsinkiin takaisin Signe muutti ja piti pari vuotta omaa ateljeeta. Hän ei viihtynyt ja alkoi kuvata Helsinkiä 1905, jolta ajalta on säilynyt kuvia. Helsingin Muinaismuistolautakunta kiinnitti Signen valokuvaajakseen odottaen ikuistamista niistä kohteista, joiden arveltiin olevan ennemmin tai myöhemmin katoamassa. Katunäkymiä, ihmisiä, tavallista arkea. Jo vuonna 1909 pidettiin Signen 400 kuvan näyttely Valtion historiallisessa museossa Hakasalmen huvilassa. Muinaismuistolautakunnan ja Signen tiet erosivat ja 1910 nelikymppinen Signe alkoi valokuvata kartanoita. Tätä aikaa kului parikymmentä vuotta ja kartanot ikuistettiin ja niistä kehittyi laajin Signen aihepiiri.

Terveys alkoi heikentyä, näkö huonontua ja historioitsijat arvelevat Signen menehtyneen aliravitsemukseen 1942 Nikkilän mielisairaalassa, vaikka Signellä ei ollutkaan mielenvikaisuutta. Edessäni on kirja, joka tekee kunniaa Signe Branderin työlle ja jota kirjaa katsellaan ja sivuja käännellään. Vanhoja edesmenneitä puutaloja, katuja, joiden nimet ovat aikoja sitten vaihtuneet, Hakaniemen torilla venäläisiä hedelmäkauppiaitakaan ei enää ole kärryineen. Ei hevosen vetämiä suuria tynnyreitä, joitten kyljissä lukee "Riihimäen lähdevettä". Vuoden 1912 Kauppatorin silakkamarkkinoiden näkymä vallan toinen kuin nykyisin. Tervalle tuoksuvia purjelaivoja kylki kyljessä. Siihen aikaan myytiin näillä markkinoilla lihaakin. Myös jo silloin veneitä tuli Virosta asti, kuten nykyisinkin.Ensimmäiset silakkamarkkinat Helsingissä olivat vuonna 1743. Perinteikästä, perinteikästä. Signen kuvassa markkinoilta taustalla on Uspenskin katedraali ja hävitetty Norrménin palatsi, jonka tuhoamista moni kaupunkilainen yhä suree.

Signe viihtyi tapahtumien keskellä kameroineen, kuvaten ihmisiä arkitouhuineen kuten Konstantininkadulla, nykyinen Meritullinkatu,  katulyhdyn puhdistajaa työssään pitkien tikkaitten nenässä. Kruununhaan pienet ja kapeat hiekkatiet innostivat ja pitkästä heinikosta oli hyvä ottaa kuva kohti Pitkääsiltaa hevosajureineen. Roobertinkadun puutalojen pihat olivat niinikään Signen mieleen niin talvisin kuin kesäisin. Tuulessa liehuvat pyykit, vesirattaat ja kaivot, huivipäiset emännät toimissaan. Kaisaniemessä oli joutsenlammikko.Senkin Signe 1912 kävi kuvaamassa taustanaan  kymmenen vuotta aiemmin valmistunut  Suomen Kansallisteatteri. Kahdeksaa vuotta myöhemmin luonnonallas pantiin betonin ympäröimäksi ja säntillisen suorakulmaiseksi. Joutsenet hävisivät.

Onneksemme valokuvaaja Signe Brander otti kuvia muistoksi ja kiinnostuksen kohteeksi kaupungista, joka ei ole enää yhtään samanlainen kuin 1900-luvun alussa. Ja näinhän sen kuuluu mennäkin.Aika aikaa kutakin. Kiitos,Signe, kuvistasi.