OMENAPUISTA TULI MIELEEN

"Lumipuista kauneimmat ovat omenapuut.
Sateista hiljaisin on lumisade.
Luistavin,loistavin ura on latu.
Huudoista turhin huudetaan hankien takaa."

(Risto Rasa: Taivasalla)


Tänään on satanut lunta,juuri sellaista hiljaista.Lumisia omenapuita en ole pitkiin aikoihin nähnyt,mutta ne,jotka ennen olen,olivat kauniita.Meillä oli omakotitalon pihalla kaksi omenapuuta.Toisesta söivät myyrät juuret ja toinen jäi niille sijoilleen,kun möimme maat,mannut,metsät ja talon.Se oli sitä aikaa,kun teimme muutaman vuoden harharetken niinkin pitkälle urbaanista ympäristöstä kuin Kirkkonummi.Luoja,mitenkä siellä oli kaukana kaikesta sivilisaatiosta.Postilaatikko,josta lehdet ja posti haettiin, oli parin kilometrin päässä,kauppa 15 ja Helsinki ties missä.Muutamat ensimmäiset kuukaudet oli ihan kivaa.Panin pyykkinarun kahden männyn väliin,ripustin riippukeinun toisiin,istuin pihalla ja kuuntelin tuulen suhinaa,hyödynsin maan antimia,keräsin,säilöin ja purkitin.Kaadoimme joulukuusen omilta mailta,lahjoitin parit ystävillekin.Olimmehan kolmen hehtaarin maanomistajia.Maksoimme metsäveroa.

Sitten alkoi maistua liian maalaiselle.Ikävä kasvoi kaupunkiin meillä kummallakin.Myimme pois.Karistin vaatteista havunneulaset ja kengistä sammaleet,jätin muurahaiset ja myyrät.Panin korkokengät jalkaan ja nautin asfaltin äänistä,pakokaasun tuoksuista ja siitä,että kaupat olivat nurkan takana.Sen jälkeen en ole maalla asunut.Mökinkin möimme Hämeen mailta.Lempeitten laaksojen lehtomaisemista,kuten suurin piirtein Hämäläisten laulussa lauletaan.Olimme olleet uskottomia Helsingille,mutta annoimme anteeksi itsellemme.

Toisinaan tulvahtaa mieleen ikävä oman pihan kesää,sen auringon kultaamia mäntyjä,muurahaispesää,sammalta kallion päällä,valkovuokkomerta keväällä,tuulta puissa,palokärkeä puun rungolla,puolukkamättäitä,pääskysiä jossain korkealla... Mutta vain toisinaan.