Iltana muuanna alkoi soida rappukäytävässä palohälytin.Yleensä kai tämä tarkoittaa,että asiasta on hyvä ottaa selvää,ennen kuin evakuoituu.Minä olin ainoa,joka oli kiinnostunut palohälyttimen äänestä.Mikään ei missään palanut,vaan vehje oli tipahtanut katosta ja huusi nyt lattialla tuskissaan.Irrotin pariston ja sitten vasta se vaikeni.Otin hälyttimen haltuuni ja soitin huoltoon.Haettiin pois kiitosten kera.Miksi kukaan ei edes ovesta kurkistanut,palaako jossain?
Tästä tuli mieleen,että ihmiset viis veisaavat varoituksista.Kävellään puomeista välittämättä jalkakäytävällä,vaikka katolla törröttää vaarallisesti tipahtamaisillaan olevaa lunta ja jäätä.Mutkamäissä lasketellaan turvallisten alueiden ulkopuolella ja jälleen ollaan välittämättä kieltotauluista.Kai sitä ajatellaan,ettei nyt juuri minulle mitään tapahdu.Tai ei sattunut ikäviä edelliselläkään kerralla.Yksi kerta riittää,josta seuraukset voivat muuttaa oman sekä läheisten elämän.Vaikka minä kävelen,jos en muualta pääse,tikapuiden alta,niin katson kuitenkin,ettei mitään päälleni putoavaa ole tikkailla,maalipurkkia,maalaria tai sen sellaista.Taikauskoon en näissä tikapuuasioissa usko.Ehkä tämä taikausko juuri tarkoittaakin,että jotain tipahtaa niskaan tikkaan askelmalta.Ja siitä sepitetty sitten tämä tikapuiden yliluonnollinen salaperäisyys ja pelottava lumo.
Yöllä Helsinki saanut lisää lunta.Pihakoivut valkoisia.Kaunista,mutta niin on Risto Rasan seuraavat rivitkin:
"Talvinen koivu,
urpiaisten
linnunrata.
Lumella
pieniä keltaisia tähtiä."
Risto Rasan runoista sanotaan,että yleensä runouteen on hänen runojensa kautta helppoa tutustua ja kuka tietää,vaikka lyriikkaan tykästyisikin. Hänen Koottujen runojensa Tuhat purjetta-kirjan takakannessa Maaseudun Tulevaisuus Rasaa kiittäessään sanoo näin: "Kiireisessä ajassa Risto Rasan runous tarjoutuu levähdyspenkiksi." Taidatkos sen paremmin sanoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti