Kukaan,kukaan ei enää tule lainaamaan sokeria. Sokerin lainaaminen on historiaa.Se jäi jonnekin,kun talojen asukkaat lokeroituivat omien televisioittensa ääreen ja piipahtamiset naapureissa eivät enää olleet sopivaa käytöstä.Eilen illalla soi ovikello.Ovisilmä kertoi hoikan nuorukaisen seisovan oven takana toiveikkaan näköisenä.Näytti harmittomalta ja avasin oven.Hänellä oli posliinimuki kädessä.Ei esitellyt itseään,vaan sanoi "oisko teillä lainata sokeria?" Kysyin,kuka hän on ja mistä,onko talon asukkaita jne. Hän ehkä hiukan ihmetteli kysymystulvaani,mutta tahdoin ehdottomasti tietää,kenelle sokeriani lainaan.Sitä paitsi olisi ehkä ollut paikallaan esittäytyä avattuani oven.No,sain vastaukset ja täytin mukin sokerilla.
Vaivuin kaverin lähdettyä nostalgian uumeniin.Palasin ajassa taaksepäin ja ryhdyin oitis kaipaamaan naapurien välistä ystävällistä kanssakäymistä,jolloin voi lainata sokeria,tulla juttelemaan tai vaikkapa juoruamaan talon asioita.Olikohan nämä muinaiset sokerin lainaamiset vain kikka saada tulla naapuriin,tutustua? Luulen muuten,ettei näitä velkoja milloinkaan takaisin maksettu.On toki kohteliaampaa pyytää saada lainaksi sokeria kuin vain tokaista "saanko sokeria".Eilinen poika oli jostain lukenut tai isovanhemmiltaan kuullut entisaikojen sokerin lainaamisesta,koska mainitessani hänelle,ettei kukaan enää vuosikymmeniin ole tullut lainaamaan sokeria,sanoi arvelleensa "jonkun ilahtuvan".Tämä tapahtuma minua suuresti miellytti ja päätin siitä kirjoittaa.
Piha oli eilen niin hyvin aurattu,että uskaltauduimme kaupungille.Ensin Stockmannin 8.kerroksen postilaatikkoon pari kirjettä ja sitten Argoshalliin ja Stockmannin alkujuurille.Kuluneet 150 vuotta olivat näyttävästi esillä.Valokuvia,piirroksia,ehkä Stockmann-suvun kätköistä saatuja vanhoja tavaroita,uusia esimerkiksi Oiva Toikan uniikkiteoksia,Marimekkoa ja seinillä kertomuksia tavaratalon historiasta,pienoismalleja talosta.Sellainenkin,joka ei koskaan arkkitehdin piirustuspöytää ja tätä mallia pitemmälle päässyt.Aleksin puolella oli korkea torni,jota arkkitehti kutsui pilvenpiirtäjäksi.Oli vanhanmallinen isoetupyöräinen polkupyörä,jonka kohdalla puolison kielen kannat pääsivät hämmästyksekseni valloilleen ja repliikki kuului "tosta satulasta kun putoo,niin sattuu". Tämä kuulostaa tavalliselta,mutta se tuli miehen suusta,joka ei paljoa nykyisin puhu,tuskin ympäristöään edes huomaa ja vielä vähemmän siitä puhuu.Olin haljeta ilosta!
Ostin postikortteja,joista yhdessä on Stockmannin lehtimainos vuodelta 1931.Kolmannessa kerroksessa on ollut "Soodalähde".Ja sieltä on saanut myös "raikasta mehua ja hyvää Stockmannin Erikois-Pommacia,että ne ovat viedä kielen mennessään". Mainos alkaa kehuilla,että tavaratalo on eri hauska ostospaikka "sieltä saa melkein vaikka mitä!" Myyjä paketoi minulle erilaisia kortteja ja kirjan "Naisten Helsinki,kulttuurihistoriallinen opas". Toimittajina Anna Biström,Rita Paqvalén ja Hedvig Rask,alkukieli ruotsi,kustantaja Schildts.Olen teosta vasta selaillut ja ilokseni huomasin myös Töölön olleen kirjoittamisen väärti otsikolla "Uusi Helsinki".Kerrotaan Töölössä asuneista naiskirjailijoista Maria Jotuni,Helvi Hämäläinen,Aila Meriluoto... Sain jälleen mainion lisän Helsinki-kirjastooni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti