"Ihminen ei ole saari,yksinään meressä kelluva,vaan osa maailmaa,osa ympäröivää maisemaa." Näin lukee äitini serkun lähettämässä ystävänpäivätervehdyksessä,pienessä kirjasessa "Yhdessä olemme enemmän,ajatuksia ystävyydestä". Äidin serkku ei asu Helsingissä,vaan puutarhansa ympäröimässä rivitalossa paikkakunnalla,josta kerrotaan,että Kaarle IX lahjoitti koko pitäjän Henrik Wreden leskelle.Henrik kun oli pelastanut kuninkaansa hengen oman elämänsä hinnalla Kirkholman taistelussa 1605.Kirjasen lähettäjä on jo melkoisen iäkäs,mutta henkisesti vireä,kuten entisen opettajan sopiikin olla.Asuu lastensa ja lastenlastensa ympäröimänä ja nyt sukumme saa lisän keväällä,kun syntyy hänen lapsenlapsensalapsenlapsi.Neljättä polvea.
Yöllä satanut uutta lunta.Vielä ei voi sanoa sen olevan vanhan surma.Vasta keväämmällä.Onneksi eilen keksin lykkiä meidät lähikauppaan tultuamme hammaslääkäristä.Taksia ei voinut pyytää ajamaan kaupan eteen,koska Kela korvaa vain matkan koti-hammaslääkäri-koti.Tuuli pani vilunväreet selkäpiihin pyörätuolia lykkiessäni.Kinoksista selvisin kunnialla tällä kertaa.Oli hyvä päästä lopuksi lämpöiseen kotiin.Avasin uuden ja hienon television.Puoliso alkoi katsella Edvin Laineen elokuvaa Nokea ja kultaa,1945.
Tänään sisäpäivä.Imurointia.Uuniin kalkkunapaisti ja syötyämme aion syventyä Naisten Helsinkiin.Ensi viikolla pääsen jälleen hetkeksi vapaaksi naiseksi tuuraajapäivänä.Aamu sinä päivänä ei ole mukavimmasta päästä.On noustava jo kuuden jälkeen,sillä meillä on kaikki hidasta.Yhdeksään mennessä on saatava valmiiksi,jolloin tuuraaja soittaa täsmällisesti ajallaan ovikelloa.Jos puoliso on hankalalla tuulella ja haluton yhteistyöhön,on kaikki tavallistakin vaikeampaa.Lopuksi olen itse vuorossa ja siinä on jo toimittava nopeasti kelloa vilkuillen.Viimeiseksi valmistan tuuraajalle hedelmäsalaatin,peitän sen kelmulla ja laitan "maalaiskaapin" kulmalle odottelemaan.
Tämä kaappi on seurannut meitä asunnosta asuntoon.Aikoinaan sen huusi isäni huutokaupasta meidän mökille.Pantiin siellä keittiöön ja täytettiin astioilla.Se on kaunis kaappi siitäkin huolimatta,että ajanhammas on sitä nakertanut,maalitkin hiukan varisseet.Tässä asunnossa se on niinikään keittiössä,kuten ollakin pitää ja jälleen täynnä astioita.Kun joku naisvieras keittiöön eksyy,saa kaappi ansaittua huomiota ja kerron pikaisesti sen tarinan.Aivan alkuperää en tiedä,sillä se oli tietysti jo vanha isäni sen ostaessa.Siinä on kukkamaalauksia kaikissa neljässä ovessa ja koko kaappi on säyseän vihreä.Tukevaa tekoa ja puuta kuten ennen oli.Ei mitään viilua.Alaovet eivät osu enää sulkiessa kohdalleen,mutta saa kiinni,kun lempeästi jymäyttää.
Ovia sulkiessani muistan mökin ja auringonpaisteen pirtin raitamattojen päällä,tulen takassa ja keittiön puuhellassa.Annan käteni liukua pitkin kaapin pintaa ja leppeä hymy karehtii huulillani.Oi niitä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti