Meillä ei enää vuosiin ole luonnonkuusta ollut.Vain se pieni puolimetrinen tekokuusi eteisen lipaston päällä,joka nytkin kyhjöttää tyhjin oksin ja odottaa koristelua.Olkoon tänään tämän homman vuoro.Ennenvanhaan oli aina oikea kuusi.Se käytiin ostamassa,valittiin huolellisesti.Piti olla tuuheaoksainen ja -neulainen,suhtkoht hoikka kattoon asti yltävä latvakuusi.Minulla oli vielä kauan naimisiinmenoni jälkeen lapsuuteni koristeita tallella.Pyöreitä lasipalloja,joita riitti niin että koko kuusi peittyi värien välkkeeseen.Muutakin kimallusta laitettiin ja latvaan pantiin kunnon tähti.Sähkökynttilät kiersivät puuta ja ne voitiin panna palamaan ja sammuttaa yhdestä lampusta kiertämällä.
Sitten minulle tuli teema-aika.Joulukuusen piti kertoa jotain.Koristeet rimmasivat keskenään,värit sävyissä.Annoin mielikuvituksen lentää,ahkeroin olan takaa.Tein itse koristeita.Kerran koko kuusen oksat peittyivät karhunlangan päässä roikkuviin satoihin kokonaisiin pähkinöihin,joista saksanpähkinät ja mantelit olivat näyttävimpiä.Hasselpähkinät edustivat vaatimattomampaa dekoraatiota. Eräänä toisena jouluna oli kuusi,jonka oksilla kukkivat kukat.Taittelin punaisesta silkkipaperista ruusuja.Puu oli tiuhasti niitä täynnä saaden vierailta ansaittua huomiota.Jokainen joulu toi uudenlaisen inspiraation ja minä nautin.
Tuli aika,kun vieraita tai sukua ei ollut enää kutsuttavaksi.Jäimme kahden.En panostanut kuuseen.Sitä ei enää hankittukaan.Ostin pienen tekokuusen,mutta en senkään kohdalla lipsu sen pukemisesta jouluasuun. Ulkonäköä olen vuosien varrella vaihdellut.Olen ajassa mukana.Koristeet eivät enää kaupoissa ole lapsuuteni ajan näköisiä.Joulukuuset eivät ole vakavan juhlallisia,vaan niiden lehvästöt verhoutuvat huumorimielellä jos jonkinlaisiin tavaroihin,joita eivät isovanhempamme edes uneksineet ripustavansa joulupuun oksille.Silloin oli kunnia-asiana pitää Suomen lippurivistö kuusta kiertämässä kaiken lameen keskellä.Latvassa viisisakarainen tähti ja oikeat kynttilät kiinnitettyinä oksiin.Se oli kuusi,joka näin juhla-asussa toi joulumielen Suomen koteihin.No,tämä oli viime vuosisadalla kauan sitten.Joilta ajoilta minäkin olen kotoisin.
"Oi kuusipuu,oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Myös aina joulun aikahan
sä saavut meidän majahan.
Oi kuusipuu,oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti