Illalla ensin nukahdin tuulen voimakkaaseen ujellukseen kotikadulla.Sitten tuuli yltyi ja herätti minut ryskeellään.Unta en enää saanut.Kuuntelin Paul Therouxin Suurta junamatkaa kirjan loppuun asti ja otin puolison nukahtamispillerin.Se tepsi.Nukuin aamulla,tänä toisena adventtisunnuntaina, pommiin.Laahustin umpinuutuneena keittiöön kahvin laittoon,herätin puolison,avasin makuuhuoneen tuuletusikkunan,näin ulkona sateen ja hieman eilisestä vaimennut tuuli heilutti pihapuitten oksistoja.Jos näin jatkuu,ei tänäänkään ulos.Huomenna kaupungille.
Näin muuten hullua unta.Minäkin olin pyörätuolissa.Istuimme tuoleissamme peräkanaa inva-autossa matkalla jonnekin. Nousin luontevasti tuolistani puolisoa auttamaan ja jollain omituisella konstilla pystyin häntä työntämäänkin tuolissani istuen.Sillä lailla sinä päivänä asioimme kaupungilla.Eikä kukaan ohikulkijoista kiinnittänyt kummalliseen tapaamme liikkua sen suurempaa huomiota.En usko uniin.Ne ovat minusta joko toivetta jostain,koettua jotain,jokapäiväistä elämää,jopa oman alitajunnan näkemystä luetusta kirjasta tai nähdystä elokuvasta.
Minähän usein matkailen öisin.Viime yönä en sitä tehnyt,vaikka olinkin Paul Therouxin mukana junamatkalla pitkin maapalloa Lontoosta Lontooseen.Usein kuitenkin alitajunta rakentaa matkustusunen nähtäväkseni.Se on ilmiselvää matkustuskaipuuta,toivoa.Yleensä uneni ovat mukavia.Painajaisia näen harvoin ja lentämisenkin olen syystä tai toisesta lopettanut.Tämän jälkimmäisen unilaadun ovat korkeasti oppineet tulkinneet paoksi todellisuudesta. Kukapa ei haluaisi joskus asua pilvilinnassa tai tuulentuvassa? Lentäminen oli hauskaa.Juoksin,hetken käsillä räpiköintiä ja sitten tyylikäs hallittu ilmaan nousu.Eikä edes pelottanut,vaikka lentokoneessa en ollenkaan tunne oloani hyväksi.Lennellessäni siellä sun täällä en mitään hyviä töitä ihmiskunnalle tehnyt Teräsmiehen tapaan.Kuljin yläilmoissa silkaksi omaksi ilokseni puhtaasti itsekkäistä syistä.Mitenkähän lentounet saisi takaisin? Olenko jo niin elämän realiteettien vankina,ettei edes alitajuntani pysty hoitelemaan uniani arjesta pois?
Annoin puolisolle yhden myyjäisistä ostamistani piparkakuista.Meni rikki tunkiessani niitä lasipurkkiin.Maistoin itsekin.Aloin muistella,milloin olen itse ahkeroinut piparkakkujen leipomisen kanssa? Siitä on noin sata vuotta.Satsasin noihin aikoihin enemmän muuhun leipomiseen.Mutta kyllä kotitekoiset aina tehdasvalmisteiset voittaa,vaikka olisivatkin voilla leivottuja leipomo Sjöbergin pipareita.Myyjäisten piparkakut ovat ehtaa kotileipomista.Se näkyy ja se maistuu.Kunnioitan suuresti näitä vanhempia rouvia,jotka pyhittävät aikansa pitkästikin näitä myyjäisiä varten.Ahkeroivat öitä myöten äidiltään ja isoäidiltään saamiensa reseptien mukaan.Piparkakut eivät ole aina identtisiä toistensa kanssa,jonkun tähden sakara hiukan palanut tai sydän pikkuriikkisen särkynyt.Ne ovat ohuita ja rapeita ja niissä maistuu osaamisen ja leipomisen ilo.Nostan hattuani näille uutterille naisille!
Joulukortit odottavat osoitteitaan ja joulutervehdyksiä.Siispä toimeksi tänään. Sopii sadepäivän askareeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti