28. joulukuuta 2011

KINKUN LOPPU

Ensimmäistä kertaa pääsimme eroon kunniallisesti kinkusta.Siis niin,että pakastimeen ei mennyt hituistakaan.Eilen tein omasta päästä pöperölaatikon uunissa,josta puolisokin sanoi "hyvää" ja pyysi lisää.Loorassa oli yhtä sun toista kinkun lisäksi.Päälle tuikkasin kermaa ja juustoraastetta.On täksikin päiväksi.Aikeena lähteä kaupungille,mutta katson ensin,miten selkäni antaa periksi pyörätuolin lykkimisessä.Olen potenut muutaman päivän jälleen kerran pahaksi äitynyttä selkävaivaani.Ryhti sotilaallisen suora,liikkeet hitaat. Katselen kauhulla,jos jotain putoaa lattialle.Kumartumiset vaativat omat temppunsa.Puolisolta ei heru sen enempää sympatiaa kuin empatiakaan.Päinvastoin.Infarkti vienyt tämän puolen aivoista pimeäksi.Pilkkaa ja vähättelee omituista kulkuani,hidasta liikuntaa,kivun irvistyksiä kasvoillani.Mutta kyllä tämä tästä.On ennenkin.

Kirjojen alennusluettelo tuli.Muutama kiinnostava.Tilauksen voi tehdä netissä.Katsotaan tämäkin asia,saanko aikaan.Kiinnostaako tarpeeksi.Alennusmyynnit muutenkaan eivät ole heiniäni.En tunne intressiä tungeksia seassa,jonottaa ja jos on vaatteista kyse,pitää huoli,että pääsee sovituskoppiin vuorollaan.En enää vuosiin ole tuntenut mielenkiintoa.

Soitin illalla ystävälleni Oulunsaloon nähtyäni uutisissa tulvivan tien hänen kotikonnuillaan.Vesi kuulemma toisella suunnalla,mutta Pohjanlahti kuitenkin noussut hänen kesäsaunansa taakse.Ei enää lunta sielläkään.Suli se vähä pois,mutta teetti Eevillä hetkeksi lumitöitä.Kova tuuli ei ole haitannut.Puut pysyneet tontilla pystyssä.Potkukelkka jo varoiksi talon seinustalla.Sillä kulkee sitten jäisillä teillä ennen kuin kunta ehtii hiekottaa.Muuten asiat hyvin.Takassa tuli,lasissa viiniä,Eevi käpertyneenä sohvannurkkaan televisiota katsellen.Eevin talo niitä harvoja siellä päin,jonka katolla on televisioantenni.Vahvaa lestadiolaisseutua,jossa televisio on suurta syntiä.Luulen kyllä Eevin lailla,että lestadiolaisperheen nuoriväki ei enää noudata kaikkia vanhalestadiolaisten tapoja ja kieltoja.Nykyaika pyrähtänyt niihinkin piireihin.Mitä sanoisikaan vanha kunnon Lars Levi Laestadius tämmöisestä leväperäisyydestä?

Aurinko paistaa talojen tiiliseiniin.Puiden latvat huojuvat tuulessa,joka sekin tyynempää kuin muutamana menneenä päivänä.Kummallisia ilmoja pidellyt.Meillä pohjolassa outoja ilmiöitä.Haittaavat oloa ja eloa.Saavat aikaan taloudellista vahinkoa.Eikö tämä enää olekaan Herran kukkaroa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti