RUNOILIJA

Sain lahjaksi (moni muukin tilaaja) Suomen Kuvalehdeltä Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Kirjallisuuskalenterin 2012 ja siitä olen pitkin syksyä siteerauksia runoilijoilta napannut.Bo Carpelania,Joel Lehtosta,Pentti Haanpäätä,Lassi Nummia,Arto Melleriä.

Sain Heidiltä kommentin koskien 11.12. blogiini lainattua Arto Mellerin runoa "Luku pahan ilman postillasta." Sekin Otavan kalenterista. Heidi tykkäsi.Niin minäkin.Kiitos kommentista. Minulla ei ole juurikaan (jos yhtäkään) tämän ajan runoilijoiden teoksia.Sitä enemmän vanhojen konkareiden,jotka vannoivat riimittelyn ja joskus mahtavan paatoksenkin nimeen.

Runokirja-arsenaali siirtyi hyllyyni vanhempien kuoltua.He olivat runonrakastajia,varsinkin isäni.Äitini piti Aale Tynnistä ja Katri Valasta,isäni maku oli miehisempi.Minun pitäisi ehkä tutustua muulloinkin kuin nyt saadun kalenterin ja Runoraadin kautta uudempiin runoihin ja niiden tekijöihin.Suomalaisten runojen lukeminen oli laihanlaista jokin aika takaperin,mutta nyt jo kansa on löytänyt runojen ihastuttavan maailman.Kiitos runoilijoiden,kustantajien ja medioiden,jotka runoja maailmalle levittävät.

Kun olin pikkutyttö ja kuuntelin isäni lausumista,oli päässäni mielikuva Runoilijasta. Hän oli aina mies.Salaperäinen ja omiin ajatuksiinsa vaipunut.Ei kuullut,ei nähnyt mitään.Istui hiljaa itsekseen kuten Auguste Rodínin "Ajattelija" (kopio Helsingissä),jonka työnimenä alunalkaen olikin "Runoilija." Minun Runoilijani pukeutui originellisti mutta tyylikkäästi.Kun hän avasi suunsa jotain sanoakseen,huulilta kirposi pelkkiä viisauksia,ajattelemista antavia sanoja.Ei koskaan tyhjänpäiväisyyksiä.Hänen ystävänsä olivat niinikään älyllisiä ihmisiä,samaa maata kuin itse Runoilijakin.

Mietin joskus,syököhän Runoilija? Ja mitä hän syö? Hän juo viiniä,se on selvä.Viini on viisasten juoma.Hänen katseensa on tutkiva ja etäinen.Hänellä on korkea otsa ja pitkät sormet.Hän etsii aina kauneutta.Virheille ja rumuudelle hän ei ole myötämielinen.Hänen jalkansa koskettavat kevyesti maata kulkiessaan ja hän etsiytyy mielellään kukkakedoille.Hän hymyilee nähdessään niityn kauneuden.Hän istahtaa maahan,nostaa katseen pilvenhattaroihin taivaan sinessä.Runo alkaa lähestyä häntä.Sitä pitää muokata.Runoilija ottaa laukustaan,joka hänellä on aina mukana, kynän ja sinikantisen vihon.Hän aloittaa työn.Hän istuu kukkien keskellä arjesta kaukana,kaukana muusta maailmasta seuranaan vain runo,joka on juuri valmistumassa.Eikä minun Runoilijani koskaan vanhene ja kuole.

Myöhemmin sain tietää,että runoilijat voivat istua ravintolassa,tulla umpihumalaan,riidellä,olla taloudellisissa vaikeuksissa,mennä naimisiin,saada lapsia ja pitää salarakkaita.Ei ole myöskään varmaa,että hän elää pelkkien runojen kirjoittamisilla.Hän voi mennä vaikka töihin väliaikaisesti.Hän syö eväitä ja aivan tavallista arkiruokaa kotonaan,jopa läskisoosia ja hän juo lasillisen maitoakin joskus.Hänen elämänsä ei kestä ikuisesti ja hän kuolee pois kuten me kaikki muutkin.Hänestä jää jälkeen runoja ja ehkä hautausmaalle haudan päälle paasi,jossa on jokin hänen värssynsä.Oikeat runoilijat ovat naisia ja miehiä.Eivät pelkästään miehiä,kuten luulin.Ja he eivät minun Runoilijani lailla näe elämässä pelkkää hurmaa ja auvoisuutta.He näkevät elämän väärentämättömänä ja aitona.Kirjoittavat siitä vahvoja runoja.