Ei kai se kiellettyä ole,että näppäimistöön tartutaan toiseenkin kertaan saman vuorokauden aikana.Kellokin säällisesti jo yli kymmenen.Hyvä oli uudestaan herätä,kun vuoteeseen takaisin "Kirjailijan lapsuuden" jälkeen olin ryöminyt.Päivä auennut harmaana,kuinkas muuten,ja vesilätäköt pihalla kertovat,ettemme ainakaan pakkassäässä tätä jouluviikon keskiviikkoa vietä,jolloin tuomas jo joulun tuopi."Tule,tule tuomas kulta,tuo joulu tullessas,oluttynnöri olallas,piimäjuusto pivossas.Kylläs meidän portin tunnet;puuportti,punainen portti,tervaristi portin päällä,musta koira portin alla,kultakaivo kartanolla,kultanuppi kaivon päällä." Näin sammattilaiset tästä päivästä.
Riensimme eilen jo heti aamusta kaupungille.Inva-auton olin tilannut edellisenä päivänä valmiiksi.Stockmannilla ei vielä ruuhkaa.Hisseihin mahtui hyvin ja jonot kassoilla hyväksyttävän lyhyitä.Nyt oli kotiin päin kuljettaja,joka viis veisasi kamppailustani kassien kanssa.No, vanhalla rutiinilla selvisimme.Onhan tässä ollut opiskelua tämän taiteen lajin parissa jo aivan kohtapuoliin kahdeksan vuotta.Kaksi hissiajelua ja olimme nyssyköinemme kotona.Riisuin puolison päällysvaatteista,annoin kotivaatteet ylle ja aloin purkaa ostoksiani.Syötiin ja minä kellahdin puolivahingossa sohvalle,johon olin autuaallisesti nukahtanut.Onneksi heräsin ennen puolison lääkkeiden aikaa.Yleensä en päivällä nuku.Mikä lienee nyt antanut virkistävät unenlahjat.
Tänään visusti sisällä.Imuroimista.C jo on ehtinyt ihmetellä,enkö joulusiivoa ollenkaan.No en.Tavallinen puolihuolimaton imurointi riittää,sipaisen pölyt pinnoilta,pöyhin sohvatyynyt ja siinä se.C pesee lattiat ja kaapit,puleeraa kaiken mikä puleerattavissa on hopeitaan myöten.No,kyllä minäkin yhtenä päivänä otin tikapuut ja kiipesin eteisen katonrajaan valaisimen kristallien kimppuun.Nyt hohtavat.Samaisen tilan melkein kattoon asti ulottuvan ja seinän peittävän kirjahyllyn päällystän puhdistin niinikään paksusta pölystä.Sitten piti sama homma suorittaa hyllyn päällä olevien tavaroiden kanssa.Tämän vaiheen saatuani tehtyä,päätin lopettaa siivoamisen siihen.Palaan asiaan joskus.Koskaan en ole kodin putsaamisen kanssa juuri jouluksi ollut mikään fanaatikko.Laulussakin kyllä sanotaan "pirtti on jo pesty puhtoinen,pihamaakin laastu on",mutta se tarkoittaa juhannusta.Jos tähän satsaan,on luppoaikaa puolisen vuotta.
Huomenna kaupungille viimeisen kerran ennen joulua.Tuuraajapäivä.Suomessa on lapsiperheitä,joissa joulua ei voida laittaa.Jos vuoden muina päivinä on kymmenen euroa ruokaan,on yhtä paljon joulunakin.Mitä saa kymmenellä eurolla? Meistä monet elää yltäkylläisyydessä,eikä kymppi ole mitään.Tippi jollekulle jostain.Joku panee kystä kyllä pöytään satojen eurojen edestä.Lahjat päälle.On kimallusta,kultaa ja purppuraa kodin koristeena suuria summia maksaneina.Tämä kymmenen euron lapsiperhe viettää joulua kuten muitakin vuoden päiviä.Muuta heillä ei ole kuin lämpimät sylit,rakkaus keskenään ja kymmenen euron jouluateria.
Pelastusarmeijan joulupata lienee vielä Stockmannin edessä Aleksilla.Annanpa siihen ja jätän ostamatta parfyymipullon,jonka aioin antaa itselleni joululahjaksi. "... lämmin,leuto ja henkäys hellä,rinnan jäätä mi liuottaa..." (Arkihuolesi kaikki heitä,Alpo Noponen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti