7. tammikuuta 2011

LUNTA JA KAIPUUTA LÄMPÖÖN

Repaleinen yö takana ja syynä tyystin minä itse.Heräsin kesken kaiken ja siinähän pällistelin silmät selällään.Katselin ikkunasta lumista kotikatua,kävelin toisenkin ikkunan luo.Samanlaista.Kellahdin takaisin vuoteeseen ja toivoin unta.Jossain kohdin olin nukahtanut,sillä,jos pystyy heräämään,on täytynyt ensin nukkua.Eilisillan julmettu lumipyry laantunut.Pihalla pyörähtänyt aura.

Kokoomuslaiset ja demarit ovat älähtäneet Helsingin kaupungin suhtautumisesta kaiken kattavaan lumeen."Operaatio lumisota aloitettiin vasta kun oli jo housuissa".No,ja näinhän siinä tapahtui.Töllisteltiin vain,kun lunta tuprutti ja se täytti kaiken paksuun kerrokseen.Parkkeeratut autot hävisivät siististi lumen alle."Naiset ja ihmiset" kahlasivat torttuvalleilla nietoksissa,ratikkakuskit noituivat kiskoille jumittuneita autoja.Sitten Helsingin johtajat oikein jalkautuivat mahonkipöytiensä takaa rahvaan ja lumen sekaan ja tulivat siihen tulokseen että "tarttis tehdä jotain". Koko kalusto otettiin käyttöön ja lunta alettiin kuljettaa pois kantakaupungin kaduilta.Viime talvena oli samanlaista taistelua lumen kanssa,mutta opittiinko siitä.Ei!

Joskus vuosia sitten kun meillä oli melkein lumettomia talvia peräjälkeen,luovuttiin osin aurauskalustosta,ainakin niistä suurista katuhöylistä ja kuviteltiin,että näille leveysasteille ei enää lunta koskaan tule.Povataanhan sitä mennen tullen ilmaston lämpenemistä.Viime talvi osoitti,että Suomi on pohjoisessa ja lunta tulee vissisti.Sitä tuli.Missä aurat ja miehet? Ilmestyivät aikanaan katukuvaan ja joutuvat nyt puurtamaan ympyrkäisiä vuorokausia.Lumenkaatopaikat täyttyvät.Nyt Helsinki etsii luolaa,jonne kipata.Lunta voisi myöhemmin hyödyntää,sanovat.Meri joutuu vastaanottamaan sinne kaadetut lumimassat ja pieni pirteä hinaaja pyörii hyrrän lailla sekoittaen lunta veteen auton lavan tyhjennettyä kuormansa.Söpöä!

Minä yksityisenä henkilönä ihmettelen sitäkin puolta,että taloyhtiöiden huoltomiehet eivät välitä siitä,että talojen porttikonkien ja pelastusteiden edustat ovat lumivallien peitossa.Samoin jalankulkijat saavat, miten kukin kykenee, hyppiä suojateiden eteen aurattujen lumivuorien yli.Kenelle näiden paikkojen raivaamiset oikein kuuluvat? Kyllähän pelastustietä pitkin pääsee kadulle,kun siitä on tarpeeksi monta kertaa esimerkiksi jäteautot ajaneet.Lyki siinä sitten hampaat irvessä lastenvaunua, pyörätuolia tai rollaattoria.Ambulansseilla,paloautoilla,invatakseilla ja poliisien kulkuneuvoilla on vaikea päästä kohteeseensa auraamattomilla kaduilla.Tässä leikitellään ihmishengillä.No,nyt on herätty,mutta hitaasti sittenkin.Paskat tuli jo,kuten sanoivat.Voin vaikka vannoa,että lunta saamme tätäkin enemmän vielä ennen kuin Manta saa lakkinsa.

Jos olis valta niin kuin on mieli,niin pakkaisin miehen ja minut lähtemään jonnekin,jossa ei ole kuultukaan lumesta.Matkat on tehty ja tähän on tyytyminen.Ei valituksia hyvä rouva! Mies on onneksi hyvinä päivinään aivan tyytyväinen sisällä oloonsa.Otan sitten kesällä takaisin ja kyörään hänet rantaraitille.Katselemme ulappaa ja lokkien lentoa auringon heijastuessa meren pintaan hienoisen tuulen leikitellessä poskipäillä.

Tulee taas kohdalle sekin rouva,jonka koiran juuret ovat Venäjällä.Koira on kahden lajin koira eikä suvussa liene lähimaillakaan puhdasrotuisuutta.Sen romuluinen olemus on tavallaan hellyttävä,takkuinen turkki sympatiaa herättävä.Se katselee koiran silmillään ujostusta vailla kerjäten hyväilyjä,joihin se ei aikaisemmassa elämässään ole liiemmin tottunut jossain suuren naapurimaan aroilla.Se ei pure,vakuuttaa rouva.Vältän varmuudeksi kuitenkin.Kimppuuni on kaksi kertaa hyökätty,joskaan en tiedä,onko ollut hyvässä vai pahassa.Taluttajat kun eivät välitä kaupungin pykälistä,että yleisillä paikoilla pitää koira aina olla kytkettynä.Jos siitä sanoo,haukkuu taluttaja vaan ei koira. Kierrän kauempaa.Parempi katsoa kuin katua.

Mistähän kummasta muuten pienet pikkulinnut saavat nyt ateriansa luonnosta? Pihapuissa hyörii sinitiaisia.Niiden tuuhea höyhenpuku peittää mahdollisen laihuuden.Variksilla ei ole hätäpäivää.Niillä on ihmisten heittämät makkarankuoret ja hampurilaisjämät ulottuvillaan.Harakat taas ovat oikeita roskisdyykkareita.Ne kaappaavat nokkaansa pahvit ja paperit puistojen roskapöntöistä.Joskus on hollilla rasvainen kääre,jossa on vielä syötävää.Lokeista ei niinkään ole tähän aikaan vuodesta harmia.Harakka saa aterioida rauhassa.Kun se vielä oppisi panemaan paperinsa takaisin sinne mistä otti!

Luonnossa on ylen hiljaista.Tuulikaan ei suhise.Mutta se ujeltaa häijysti nurkissa lumituiskun aikaan.Katselin illalla pyryä katulampun valossa.Mereltä päin tuuli.Tiukat hiutaleet etenivät vinhasti vaakasuorassa.Pian katu oli neitseellisen koskemattoman näköinen,kunnes auto siihen kajosi.Missä on leppeä iltatuuli? Missä kaunis auringonlasku auringon vajotessa mereen puhdistumaan aamuksi? Se on jossain kuuden kuukauden päässä,mutta se tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti