TARINAA SIITÄ JA TÄSTÄ

Loukkaantumisia,putoamisia ja kuolemantapauksia lumenluonnon seurauksina katoilta Suomessa! Eikö lunta olisi voinut poistaa lumisateitten jälkeen silloin tällöin? Onko turvavaljaat olleet riittävän tehokkaita? Onko niitä käytetty ollenkaan? Nyt jollain lailla syytetään niitä,jotka ovat patistaneet lumenluontiin kattojen romahtamisen estämiseksi.Enimmät ikävät tapahtumat ovat olleet omakotitalojen kattojen lumia poistaessa.Ja niiden katot HS:n mukaan ylen harvoin romahtavat.Tästä talvesta on ollut paljon murhetta monellakin taholla.

Lisää murhetta.Romanian kerjäläiset ovat palanneet Suomeen! Osa on samoja,jotka jo olivat täällä aikaisemmin.Nyt ovat levittäytyneet pitemmälle Helsingin ympäristöön kuin edellisellä kerralla.Ja määrä lisääntyy,kunhan kevät ja kesä koittaa.Vaikka ystäväni Ilona tässä taannoin yritti suurella taidolla ja kärsivällisyydellä minulle selittää,miksi kerjäämistä Suomessa ei voi lain muutoksella kieltää,en vieläkään syytä ymmärrä.Eikös se olisi aivan yksinkertaista? Lakiin voisi lisätä sitten näitä pykäliä,joita laki ei koskisi esimerkiksi SPR:n rahankeräystölkkejä ja Pelastusarmeijan joulupatoja.Ne ovat minusta aivan eri asia kuin kerjääminen ja ovat vain tietyn ajan.Sitten poistuvat.Romanian kerjäläiset sen sijaan kykkivät kaduilla viikosta,kuukaudesta toiseen kerjäten muka itselleen ja perheelleen,vaikka taustalla voi olla mahtava romanialainen mafia.Ja vaikka nyt sitten kerjäisivät vain itselleen.Jos me suomalaiset emme antaisi yhdellekään heistä latin latia,niin lähtisivät ja pysyisivät poissa.Mutta kun meissä on aina niitä,jotka antavat roposensa pyytävän kuppiin.Eikös jossain ole sanottu "kun raha kirstuun kilahtaa,niin sielu taivaaseen vilahtaa"?

Suojasää jatkuu tänään.Räystäät alkavat tätä menoa tippua,vaikka ne eivät ihan oikeasti mihinkään tipu.Meidänkin ikkunaräystäillä on paksu lumikerros ja parvekkeen lasin takana osa kadonnut.Taitaa olla eilisen katon lumenpudotusoperaation seurausta.Suuria kimpaleita lensi alas taitellen alapuolella olevien pensaitten oksia.Pihalla seisoi vahti pilli suussa,ettei asukkaat ulos tullessaan saa lunta niskaansa.Yksi puhallus lopettaa pudottamisen ja kaksi sallii taas jatkamisen.

Eilisiltana yritin katsella YLEn Teemalta lännenelokuvan "Hurja joukko",mutta se tuntui aika pian alun jälkeen mahdottoman pitkäveteiseltä ja hitaalta,että luovutin.Pidän enemmän niistä elokuvista,joissa on menoa ja meininkiä,inkkareita ja valkoisen miehen ritarillisuutta naista kohtaan.Tämmöiset "Hurjan joukon" kaltaiset viiden tähden "mestarilliset taideteokset" ovat minulle liian vaikeita ja pitkästyttäviä. Ehkä tykästymiseni näihin vähemmän taiteellisiin länkkäreihin juontaa jostain hamasta nuoruudesta,kun me tytöt ihailimme John Waynea ja muita uljuuksia aikana,jolloin hyvä voitti aina pahan ja pelottomuus ja rohkeus oli valttia.Elokuvassa oli aina happy end ja loppusuudelma,joka oli säällinen,kunnioittava ja vähemmän intohimoinen kuin nykyelokuvien suudelmat.Mutta ah,kuinka se suukko teki meidät tytöt onnellisiksi,kun loppu oli juuri sellainen kuin mitä olimme toivoneet.Huokailimme onnesta matkalla Axasta kotiin kaltsin yli.Axa oli töölöläinen elokuvateatteri,jossa usein kävimme.Nykyisin sen tilat ovat muussa käytössä.

Carina soitti ja kertoi "järjestelevänsä papereita".Oli löytänyt vuosikymmeniä sitten saamiaan kirjeitä meidän yhteiseltä luokkatoverilta Anitalta.Nyt palautti ne lähettäjälleen.Viehättävää.Anita oli viettänyt pienen hetken menneessä ajassa,mieleen muistumissa,jotka olivat kauan sitten unohtuneet.Minä olen melkein kaikki saamani kirjeet hävittänyt.Horstin olen säilyttänyt.Ne ovat nipussa silkkinauhalla sidottu ja vielä jonkun aikaa laatikossa,jonka kyljessä lukee "muistoja".Niidenkin hävittämisen aika tulee,sillä ketään kirjeet eivät kiinnosta minun jälkeeni.Horst kadonnut elämästäni vuosia sitten,vaikka miehenikin on hänet kyllä tavannut,sillä ystävyytemme jatkui vielä naimisiin mentyämmekin."Papereiden järjestely" pitäisi aloittaa hyvissä ajoin,ettei jälkeen jääneillä olisi ylenpalttisesti puuhaa,kun sitä on kuitenkin aivan riittämiin muutenkin.

Olen tänään lueskellut La Fontainen eläintarinoita, Yrjö Jylhän suomentamia.Kaikki ovat suloisia,opettavaisia,viisaita ja ihastuttavia runosatuja.Kerron joskus yhden.Sitä odotellessa: palaamisiin.

PUHEEN PULINAA

Olin eilen päättänyt,että katson illalla jääkiekko-ottelun Suomi-USA.Katselin.Tai osaksi,sillä minunkin jääkiekkoa ymmärtämätön järkeni sanoi,että kuuden maalin USAn johtoa ei helpolla kiinni saada.Eikä saatu.Menin nukkumaan tässä 6-0-tilanteessa.Yhden maalin Suomi oli sitten saanut jossain vaiheessa väännettyä.Miikka Kiprusoffin ihmeelliset seikkailut pelaajien joukossa jäällä antoi usalaisille hyvän tilaisuuden lyödä Suomen tyhjään maaliin ensimmäinen kiekko,joka saattoi vaikuttaa pelaajien henkiseen mielentilaan ja sitä myöten koko pelin myöhempään kulkuun.Näin ajattelen pienessä mielessäni.

Mies oli eilen nuhassa.Pakkasin hänet lämpimästi vuoteeseen ja toivoin pääsevämme pelkällä nuhalla,sillä edelliskerralla pari vuotta sitten tämmöinen kääntyi ankaraksi keuhkokuumeeksi ja istuin HYKSissä tietämättä muuta kuin,että tilanne oli erittäin vakava.Mutta jostain hän sai voimaa (vai oliko avittajana joku muu?) ja alkoi toeta.Pääsi kotiin aikanaan.Se oli pelottavaa aikaa ja pani miettimään,miten ohuen hiuskarvan varassa ihmisen elämä loppujen lopuksi on.Tänään mies jo paremmassa kunnossa ja luulen,että nuhaksi vain jäikin.

Vuosia on puhuttu ja puhuttu,että Helsingin pitäisi alkaa kunnostaa Senaatintorin ympäristöä,joka kuitenkin on sitä meidän "vanhaa".Ensi vuonna kuulemma alkaa.Ratikat pois Katariinankadulta Unioninkadulle,Aleksilla jalkakäytävää levennetään,ehkä katukahviloita... Kiseleffin talon remonttikin on jo siihen mennessä valmis.Turisteilla on tämän jälkeen muutakin kuvattavaa kuin tuomiokirkko ja torin reunan empirerakennukset.Kyllä silloin kelpaa pasteerailla!

Hepi-ystäväni on kohtsillään laskeutumassa Helsinki-Vantaan kentälle Turkista.Kolme kuukautta mennä hurahti vinhaa vauhtia ja nyt on Hepillä kotoinen talvi odottamassa.Aika paljon näin pitkään aikaan mahtuu ja siitä kaikesta kuulen aikanaan.Toiset ystäväni L ja A ovat puolestaan juuri nousseet ilmaan samaiselta kentältä kohti Aasian mannerta.Siispä tervetuloa ja tervemenoa kaikille!

Suomalaiset matkailijat ovat HS:n mukaan alkaneet vaatia matkoillaan.Enää emme ole kuulemma hiljaisia hiirulaisia,jotka tyytyvät kaikkeen saamaansa,vaikka ei olisikaan sitä,mitä on tilannut.Lieköhän ollut nyt ihan näin? Emme me kai sitten 1960-luvun ole näin tuppukyläläisiä maailmalla olleet? No,ainahan joukkoon mahtuu kaiken sortin ihmisiä,ujoja ja vähemmän ujoja.Kielitaitoa on enemmän kuin aikaisemmin,tv:n matkadokumentit ovat avartaneet ja ne tuttavat,jotka ahkerasti matkailevat,kertoneet,miten olla ja elää reissussa.Ehkä suomalaiset kuitenkin ovat alkaneet liikkua ominkin päin matkoillaan.Uskalletaan jo pitemmälle kuin huoneen ja uima-altaan väliä.Enää ei aikaisempaan tapaan retkelle lähdettäessä bussissa yhteislauleta haikeita kotimaisia kansanlauluja ja narskuteta eväsnäkkileipää,kun eksoottiset maisemat vilahtavat silmien ohi ja vieras kulttuuri olisi aivan hollilla.

No,olen minäkin jutellessani aamiaispöydässä muitten suomalaisten kanssa hotellissa,kuullut,että joku joukosta on aina arka.Eräskin naishenkilö kuunteli meidän tekemisiämme silmät pyöreinä ja sitten kertoi,ettei uskalla ajatellakaan hotellin läheisyydestä lähtemistä,ettei eksy.Myöhemmin tuli kyllä mieleen,että lähimmäisen rakkautta tuntevana,minun olisi pitänyt ehdottaa rouvalle hänen tulemistaan meidän mukaamme,kun olimme lähdössä jonnekin päin ajelemaan.Ei vaan mieleen sillä hetkellä pullahtanut.Ehkä hän ei olisi edes rohjennut tulla mukaan,kuka tietää.Niin,että kyllä näitä arastelevia ihmisiä yhä on.Miten paljon he menettävät!
Ja miksi uhrata rahaa matkaan? Jo omakin matkatoimisto järjestää nykyisin huikeita yhteisretkiä,joissa on taatusti hyvin turvallista olla mukana.

Olemme mekin osallistuneet elämämme aikana muutamaan,Gibraltariin ja Cordobaan,Marokon Tetuaniin.Gibraltarissa erkanimme heti joukosta ja menimme nauttimaan fish and chips-aterian,kun kerran brittialueella oltiin.Cordoban muhkeassa moskeijassa sen sijaan olimme tiiviisti ryhmän mukana.Suomalainen matkatoimisto ei matkaa järjestänyt,olimme englanninkielisten joukossa.Matkailijoita ryhmässämme oli monista maista.Keskustelu myöhemmin lounaspöydässä oli ylen vilkasta,vaikka ei vetänyt vertoja sille venäläisjoukolle,joka istui viereisessä pöydässä nauraen ja ilakoiden slaavilaiseen tapaan.Moskeija teki minuun syvän vaikutuksen,josta olen kai joskus tarinoinutkin näissä kirjoituksissani.Tetuanin matkasta olen myös kertonut aivan varmasti.Nämä kolme ryhmämatkaa ovat olleet hienoja ja mieleen painuvia.Muuten olemme kuljeksineet itsenäisesti,kyseessä olevaa maata tarkkaan katsellen ja kiertäen elämyksiä ja kokemuksia keräten,rohkeasti tutkien,kysellen ja ennen kaikkea kaikesta nauttien.Matkaileminen on aina ollut minulle tärkeää ja yksi parhaimpia tekemisiä yleensäkin.Jos jotain nykyisessä elämässäni kaipaan,niin juuri sitä.Niin paljon jäi kokematta ja näkemättä.Onneksi on muistot ja ystävien tarinat omista matkoistaan!

Pakkasta ei ole,saas nähdä miten on jatkossa.Lunta ainakin on luvattu.Taloyhtiöitä patistettu purkamaan katoilta lumikuormat,ettei käy hullusti.Joidenkin rakennusten kohdalla on jo käynyt.Ateneumissa Picasso-näyttelyssä ihmismassat lämmittivät kattorakenteita niin,että metrien pituiset jääpuikot uhkasivat lasikattoa.Ne poistettiin hyvän sään aikana.Iso Etelämantereesta lohjennut (puolitoista kertaa Ahvenanmaan kokoinen) jäävuori puolestaan uhkaa merivirtojen liikehdintää.Minne komistus on matkalla? Sulaneeko? Vai jääkö mereen vuosiksi kokonaisena ja uhkaavana lillumaan?Aikamoista luonnonnäytelmää sekin.Ilmaston lämpeneminenkö syynä vai tavanomaiset silloin tällöiset lohkeamiset,jotka kuuluvat rannoilla olevien jättimäisten jäämassojen luonnollisiin tapahtumiin? Kukapa viisas tietää?

Minä ainakin tiedän,että panen pyykkikoneen täyteen,väännän nappulasta ja kone tekee loput.Mies suihkuun ja sitten alan suunnitella lounaan laittoa.Tähän tapaan tätä lauantaita.Hei.

PÖYDÄN ÄÄRESTÄ JUTTELUA

Kotikatu aurattu,mutta seuraavan ylitys olikin jo aikamoinen temppu,etten sanoisi taidonnäyte,ja sanonkin.Ei aurattu,joka tiesi,että lunta oli suurin piirtein pyörätuolin puoleen väliin,jos ihan vähän liioittelen.No,ajan kanssa pääsimme miehen päivähoidon pihalle,mutta hiki tuli ja silmämeikit olivat siellä,missä niiden ei missään tapauksessa kuulunut olla.Sitten ratikkaan ja kaupungille.

Menin heti syömään katkarapuvoileivän Stockmannin Fazerille,huoahdin tovin ja nautin vain rauhassa olemisesta.Katselin miten äiti-ihminen kamppaili vielä puhumattoman lapsensa kanssa maitopullon sisällön juomisoperaatiosta.Lapsi ei tahtonut,mutta äiti tahtoi.Lapsi voitti.No,pienenä on hyvä olla jo omaa tahtoa.Olin huomaavinani lapsen kasvoissa voitonriemua.Kuvittelinko vain?

Otin kassalta Rakkaudesta ruokaan-lehden ja laitan huomenna pasta alla Carbonaran. Sitä on ennenkin tehty,vaan ei nyt vähään aikaan.Ostin kermaa,pastaa,pekonia ja parmesania.Muut aineet ovatkin kotona.Näistä se syntyy.Aterian päätösjuomagrappan jätin Alkoon.Palaan asiaan,kun Stockmann on avannut uudistetun Herkun ja Alkon ensi viikolla.Enää ei tarvitse koneportaissa ajella Herkun kuivamuonaosastolle,vaan saamme kaiken samasta kerroksesta.Yhtä juhlaa.On tätä odotettukin monta vuotta!

Meikätyttö on kenkäfriikki.Menin siis Stockmannin kenkäosastolle.Sovitin jalkaan ja tein puolittaiset kaupat.Turusta lähetetään sopivan numeroiset ja sitten päätän,ostanko vai en.Olisihan niillä kiva tepsutella,kun asfaltti tulee jalkakäytävillä taas esille ja saa kuoriutua talvivaatteista itsekin.

Pysähdyin tavaratalon kala-altaalle katselemaan hetkeksi kultakaloja,jotka pullakkoina ja laiskanoloisina uivat laitoja pitkin tietämättä paremmasta mitään.Eivät ole elämänsä aikana tunteneet evissään laineen liplatusta,nähneet sadepisaroiden kimpoavan pinnasta,eivät aurinkoa eivätkä veteen tipahtanutta perhosta,jota voisi yrittää suupalaksi.Ne kiertävät kehää pyöreässä kodissaan,saavat tiettyyn aikaan päivästä ruokansa ja näkevät veden läpi lapsien uteliaita katseita ja pulleita sormia,jotka ojentuvat niitä kohti.Pitäisikö altaan asukkeja sääliä? En tiedä.Nehän luulevat kaikkien kalojen elämän olevan tämmöistä.Ehkä ne ovat hyvinkin onnellisia.Välttävät ainakin parempiin suihin joutumisen.

Kultakalajutustelun jälkeen olen hakenut mieheni päivähoidosta.Samanlaista taistelua kadun ylityksessä kuin aamulla.Eivät ole huolto- tai aurausmiehet vaivautuneet.No,nythän odotellaan viikonlopuksi luvattua suojasäätä ja luonnon tekevän tehtävänsä.Ainakin osittain.Hoitopaikan vanhusmummelit valittelivat myös kulkujensa huonoutta.Ei luista rollaattori kinoksissa sen paremmin kuin pyörätuolikaan.Eikä lastenvaunujen työntäjillä ole myöskään hurraamista.Siitä olen kuitenkin varma,että joskus helpottuu.Pitää ajatella positiivisesti!

Ensi viikolla aion vierailla Sofiankadun Museokaupassa.Kauppa on mukulakivisellä museokadulla Espan ja Aleksin välissä,jossa on vanha puhelinkoppi.Edustaa tämän kaupungin "vanhaa kaupunkia".Muutahan ei meillä oikein ole Senaatintorin ja sen ympäristön lisäksi.Senaatintori on nyt korkeitten lumikasojen peitossa.Japanilaisilla turisteilla on vaikeuksia löytää oikea kuvakulma kamerassaan,että Engelin ylväs kirkkokin näkyisi.Kiseleffin talo on remontissa,kauppiaat häädetty alta pois.Siinä talossa toimi muinoin Stockmannin tavaratalo joskus aikojen alussa.

Eilinen tv-elokuva "Syntipukki" on filmattu nykyisen Stockmannin tiloissa.Sekin kokenut sitten 1950-luvun useammankin muutoksen.Saatiin sentään pelastetuksi Wulffinkulman vanha joulupukki,joka edelleenkin jouluisin meidän vanhempien stadilaisten mieliä lämmittää Stockmannin Espan puoleisessa näyteikkunassa tuoden rakkaita muistoja lapsuudesta.Itse Wulffinkulmasta ei ole jäljellä enää kuin seinät,Wulff lakkkasi olemasta,mutta pukki jäi.Mekanismi,joka pani pukin tervehtimään,ei enää sujuvasti toimi,jos ollenkaan.

Minä puolestani kyllä tervehdin ja kiitän ja poistun.

PÄIVÄN RÄKSYTYS

Aurinko paistaa,pakkasta,lunta turkasesti.Eihän sitä satanut kuin eilen taas koko päivän! Huomenaamulla pitäisi päästä pyörätuolin kanssa parin korttelin päähän.Saas nähdä,miten muijan käy.

Palaankin tässä ja nyt ihan heti vielä omaishoitaja-asiaan,kiinnostaa eli ei lukea.Satuin lukaisemaan vanhoja kommentteja omaishoitajuudesta ja siellä parikin ihmistä väitti omaishoitajien valittavan,kitisevän ja huokailevan kaiken aikaa hoitamisensa ääressä kuin myös tekevänsä työtään silkasta rahan himosta.No,meidän joukossamme on tietysti hoitajia joka lajia ja joskus "kitiseminen" on aiheellistakin.

Samainen kirjoittaja mainitsi rikkiviisaasti "on ennenkin hoidettu".Olen samaa mieltä,on toki,mutta jos tämä "ennen" tarkoittaa aikaa kovin paljon taaksepäin,niin silloin elämä oli erilaista ja jos puhutaan maaseudusta,talot olivat isoja,joihin hyvin mahtui esimerkiksi isovanhemmat syytingille.Kotonakin oltiin päivisin jne. Nyt voi omaishoitaja oman leipätyönsä lisäksi hoitaa läheistään ja siinä onkin lupa jo vähän "kitistä",kun työpäivä venyy ympärivuorokautiseksi.Öisin ei aina saa nukkua ja aamulla on taas lähtö töihin.Kaikenaikainen hoito ja passissa olo,vaikka ei töissä kävisikään,voi joskus olla raskasta omaishoitajalle.Lakisääteinen kolmen päivän vapaa kuukaudessa (joka kerryttäessä voi olla vaikka 12x3) ei aina ole mahdollista.Suomessa on kuntia,joissa ei ole paikkaa hoidettavalle,että omaishoitaja voisi lomansa pitää.Helsingissäkään loman saaminen ei suju suitsait.Paikat ovat täynnä,odotusaika pitkä,ehkä tulee peruutuspaikka...

Mitä siihen "rahan himoon" tulee,minusta palkkion saaminen on aivan oikeutettua.Kuten jo olen sanonut,meidän työmme avittaa kunnan työtä ja säästää kunnalle rahaa,niin miksi kunta ei saisi maksaa? Tuskin kaikki omaishoitajat hoitavat rahan kiilto silmissä,vaan katsomme kysymyksessä olevan kuntien myöntämän korvauksen työstä,joka ilman omaishoitajaa olisi yhteiskunnan kontolla.Omasta puolestani vannon ja vakuutan,että miljoonakertaisesti olisin pitänyt terveen miehen mieluummin kuin nyt olla kaupungin "palkkalistoilla" omaishoitajana.

No,ja sitten muualle eli Ouluun asti.Siellä on tohtoriksi aikova väitellyt yliopistossa ,että "kylmyys ei pysty pitämään yllä aivoissa korkeampaa vireystilaa". Tyhmistymmekö me aina pakkasella? Tätä voisi syvemmästikin tuumailla,kun ajattelee kaikkia näitä Helsingin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä lumien auraamisisssa ja kokoamisissa.Tukholmassa onnistuttiin saamaan armeija apuun sikäläisessä lumikaaoksessa.Suomen armeija tekee ylimääräistä vain hätätilanteessa,eikä metrin paksuiset kinokset Suomen pääkaupungissa ole sitä.

Tähän kohtaan panen pätkän Einari Vuorelan runosta "Lumipyry":

"...Kohta sorvaa kujan suulle
kummallisen lumikielen,
piirittelee,kierittelee
kinoksiinsa porttipielen.
Ajaa pihaan vauhkovarsat,
valkoharjat ilman lupaa..."


Jaa että kukako on Einari Vuorela? Hän on Keuruulla savusaunassa syntynyt 38 vuotta sitten kuollut koko kansan rakastama runoilija.Sai monia palkintoja lyriikastaan,asui mm.Pohjanmaalla ja Helsingissä.On haudattu Keuruun multiin. Minun vanhempani omistivat mittavan kirjaston (iso osa jo poissa),harrastivat runoutta ja minä tietysti kirjat perin.Siispä hyllyssä on eritoten vanhempaa suomalaista runoutta metrikaupalla.Vuorela ei ole suurimpia suosikkejani,mutta lueskelen hänenkin runojaan,kunhan olen ensin puhaltanut kirjan päältä isommat pölyt.

Pölystä tulikin mieleeni,että kohta on se aika vuodesta,kun pölykissojan temmellys nurkissa näkyy auringon paistaessa ikkunoista.Hohhoijaa.Ikkunatkin pitäisi jonkun pestä.Olisi koko ajan puunattava ja puleerattava,jos ottaisi tämän kodinhoidon niin kuin se pitäisi ottaa.Vai pitäisikö sittenkään? En ole ikinä mikään kiihkoilija ollut,enkä edes tunne häpeää,vaikka kaikki ei olisikaan ylen tiptop.Tuttavapiirissäni on kyllä näitä kunnianhimoisia rouvashenkilöitä,jotka pitävät koko ajan pölyhuiskaa toisessa kädessään ja ohimennessään sipaisevat sitä ja tätä huushollinsa kohtaa.Ehkä esimerkkinä ollut eräs kuuluisa rouva Hyacinth Bucket!Hänellähän oli ongelmia myös vieraittensa kenkien kanssa.

Nykyisin on Suomeen iskostunut vieraillakin tämmöinen hillitön halu riisua kengät sisään astuessa.Ykköset saattavat olla päällä kyläilemään tullessa ja sitten sipsutellaan sukkasillaan!!! Meillä ei koskaan edes oikein saa/tarvitse riisua kenkiä, elleivät ole kuraiset tai lumiset. Siinä tapauksessa kiikutan vieraille vierastossut,ellei ole sisäkenkiä mukana.Itse olen vieraitten tullessa aina kengät jalassa.Miehelläni on nykyisin eri oikeus sairautensa vuoksi.En tiedä,mistä meille on tullut tämä menetelmä ottaa heti kengät pois,kun sitäkään tapaa ei näe oikeastaan muualla maailmassa paitsi Aasiassa.

Pihatiet näkyy olevan aurattu,jotta on toiveita huomenna päästä säällisesti liikkeelle.Tätä odotellessa paiskaan tähän pisteen.

KAIKKIKO LUMEN SYYTÄ?

Istahdin koneen ääreen näin aamutuimassa.Ulkona pimeää,mies nukkuu vielä,talossa ei kuulu ääniä.Lunta luvattu täksikin päiväksi lisää.Eilen huomasin aurojen kasanneen jälleen kinokset suojateitten eteen.Jalankulkijat tallanneet aukon kadun yli päästäkseen.Muinaisia huoltomiehiä ei enää ole,jotka ennen avasivat jalankulkua varten mahdollisuuden liikkua.Säästöä silläkin puolella!

Samoin VR:n touhut ihmetyttävät.Pakkasta ja lunta syytetään.Onko tämä näillä leveysasteilla ensimmäinen talvi? Sanovat,että miehiä ei riitä käsipelillä lumien poistoon esimerkiksi vaihteista.Miksi ei riitä? Onko "säästetty" niin,että irtisanominen on mennyt liialliseksi? Eikö voi nyt palkata? VR:ltä lähdetään uutisten mukaan talvioppiin Venäjälle! Mennään katselemaan,miten pojat osaavat siellä hommat.Siellä ilmeisesti työt taidetaan.Heillä kun on ollut aikaisemminkin lunta ja pakkasta.

Vaikka en junilla olekaan nyt matkustanut, hämmästyttää sekin,miten VR on toiminut asiakkaitaan kohtaan,kun junien aikataulut ovat roimasti tunneilla pettäneet.Kun on tullut asemahallien sulkemisaika,niin ihmiset vaan ulos pellolle pakkaseen.Näin meillä Suomessa! Tuskin edes pahoittelua anteeksipyynnöistä puhumattakaan,informaatiokin minimaalista ja sekin vähä huonoa.Näin kerrotaan.Yksityisautoilu vaan kunniaan ja seuraavan kerran sillä pelillä menoksi.
Ja näin takuulla tuleekin tapahtumaan.

Tuli omaishoitajien Lähellä-lehti eilen.Hiukset nousivat pystyyn lukiessani Sata-komitean mietintöä sosiaaliturvan uudistamisesta.Liippaa likeltä omaishoitajienkin työtä.Olen jossain yhteydessä sanonutkin,että huonommaksi menee,jos kunnat siirtävät omaishoitajien hoitopalkkioiden maksamisen Kelaan.Myös hoitotuet tarkistettaisiin ja osa jäisi aivan varmasti syystä tai toisesta sitä ilman oli vammaisuus minkä asteinen tahansa.Kelassa luetaan vain tietoja asiakkaista,kun kunnasta lähetetään virkailija vammaisen kotiin katselemaan tilannetta ja ihmistä itseään.

Yksi omaishoidossa hoidettava tuo kunnalle säästöä 30 000-50 000€ vuodessa!!! Jos esimerkiksi minun ja kaltaisteni omaishoitajien tilalle pitäisi palkata kotiin hoitajia,tarvittaisiin tähän viisi hoitajaa! Meillä on ympärivuorokautinen pesti seitsemänä päivänä viikossa,olemme kuin partiolaiset: aina valmiina. Me säästämme kuntien menoja huikein summin eli 1,2 miljardia euroa vuodessa. Silti sosiaali-ja terveystoimien kustannuksista kohdistuu omaishoitoon vain 0,6%.Mitäs jos omaishoitajat menisivät lakkoon,joka on tämän kevään trendi monella alalla??? Mitenkäs sitten suut pannaan Kelassa ja kunnissa,jos olisi järjestettävä paikat kaikille näille hoidettaville,jotka eivät pysty itsestään ja tarpeistaan huolehtimaan?

Mutta emme me mene lakkoon.Kaveria ei jätetä,ei minkäänlaisissa olosuhteissa.Me hoidamme kuten ennenkin samalla intensiivisellä tavalla ja rakkaudella lähimmäistämme,tapahtuu mitä tahansa.Ja tähänhän päättäjät luottavatkin: ne hoitaa vaikka ilman mitään tukia ja etuisuuksia!

Ollessani eilen pikapikaa kaupungilla hoitajan pitäessä meillä vahtia,ostin lisää taidemagneetteja jääkaapin oveen. Nyt tuli myös Fernando Boteron työ,jossa kaksi tukevaa ihmistä tanssii.Ei taiteen tarvitse aina olla niin totista,minkä tämä kolumbialainen taiteilija on meille todistanut.Osaa hän tehdä vakavaakin. Kun Irakin Abu Ghraibin vankilan kidutuskauheudet tulivat julkisuuteen, otti Botero siihen voimakkaasti kantaa tekemällä tapahtuneesta kuvia, jotka eivät ole kaunista katseltavaa.Koko tämä ihmisarvoa alentava tapahtuma on jo vuosia vanha,mutta teot tuskin unohdetut.Ne todistivat maailmalle,miten julmia ihmiset ovat toisiaan kohtaan.Rangaistukset on jo annettu,mutta onko opittu? Tuskin.

Tässä välillä olin laittamassa meille aamukahvin ja sille lisukkeet.Lunta on alkanut sataa,jota luvattiin.Ei tänäänkään ulos pyörätuolin kanssa.Täällähän kökötämme.Mietin syntyjä syviä ja luen jonkun runon.Mieliala kun on nyt kallellaan siihen suuntaan.Ettäpä näin tässä ja nyt.

KORKEASAARI-JUTUSTELUA YM

Lujasti pakkasta tänäänkin,pyryttää,tuuli kinostanut yöllisen lumen mahtaviin kasoihin pihalla.Turha yrittääkään ulos.Joku rohkea oli kuitenkin kävellyt,jäljet peittyvät tuotapikaa.Hitto tätä talvea!

Palaan jälleen lempiaiheeseeni Helsinkiin.Suonette anteeksi,jos ei kiinnosta tai mitä sitä anteeksi pyytelemään,hypätkää yli vaan.Mainitsin kerran,että Helsingissä pohdittiin eläintarhan perustamista Töölönlahden rannalle.Eihän siitä mitään tullut ja nyt alue olisikin mahdoton moiseen.

Vuonna 1888 silloinen puutarhuri Wallmark teki ehdotuksen,että joitakin eläimiä sijoitettaisiin Korkeasaaren kansanpuistoon,joka oli vahvasti kaupunkilaisten virkistys- ja retkeilyalueena höyrylaivan kuljettaessa vuodesta 1865 väkeä.Saaressa oli entuudestaan pari haukkaa häkissä.Lintuja käytiin ihastelemassa sankoin joukoin.Wallmarkin idea sai tuulta purjeisiin.

Lähdettiin Tukholmaan ja Kööpenhaminaan tutustumaan siellä jo oleviin eläintarhoihin.Matka tuotti tulosta ja päädyttiin karhuun,suteen,ilvekseen ja muihin pohjoisiin oloihin tottuneisiin eläimiin.Tämä oli Korkeasaaren eläintarhan alku.

Minun lapsuudessani oli saaressa Pariisin maailmannäyttelystä 1889 ostettu vuohiveistos,joka lahjoitettiin Korkeasaareen vuonna 1892.Sen nykyistä kohtaloa en tiedä.Veistoksen muistan kuin myös aasiajelun,joka kuului ehdottomasti saaressa ohjelmaan.Istuin pienissä rattaissa ja aasi teki kiertoajelun vanhempieni ollessa lounaalla arkkitehti C.T.Höijerin suunnittelemassa ravintolassa.Saman miehen piirustuspöydältä on lähtöisin myös Ateneum kuin monet muutkin Helsingin rakennukset.
Korkeasaari kuuluu vielä tänäänkin melkein jokaisen Helsinkiin tulevan lapsen mielikohteisiin.Vaikka Suomessa on jo eläinpuistojakin,niissä ei kuljeskele leijonia eikä muitakaan lämpimien alueiden eläimiä kuten Helsingin zoossa.

Korkeasaaren eläintarhan kaltaisesta paikasta ollaan montaa mieltä,on puolustajia ja vastustajia.Minä kuulun tavallaan jälkimmäisiin,koska en hyväksy tämän sortin vankiloita.Toisaalta taas,jos eläimiä kerrottuun tahtiin häviää sukupuuttoon maailmasta,on hyvä lajien säilyvyyden kannalta,että on eläintarhojen ja -puistojen kaltaisia paikkoja,joissa meillä on mahdollisuus tutustua jo vapaasta luonnosta hävinneisiin eläimiin.Afrikan luonnon- ja kansallispuistot (se paras "eläintarha") ovat hätää kärsimässä ihmisten levittäytyessä eläinten asuinalueille.Eläinten sekä ihmisten väliset konfliktit eivät ole estettävissä,kun kamppaillaan samoista alueista.Eläimet ovat aina se häviävä osapuoli.Salametsästys on niin ikään suuri tekijä eläinkantojen katoamisessa.Kun on kysyntää,on aina myös tarjontaa.Tulee aika,kun viimeisenkin sarvikuonon sarvi on jauhettu potenssilääkkeeksi.

Pidin eilen puhelimessa ystävälleni Helsinki-aiheisen tietokilpailun.Hän ei ole syntyperäinen täkäläinen,mutta yllättävän paljon tiesi.Historia hiukan kangerteli,mutta paikat olivat tiedossa.Ei sitä turhaan ole kaupungilla kuljeskeltu.Juuri kävellen näkee.Joskus kun nostaa katseen,huomaa talojen koristeluissa ihmeellisiä asioita.Eläinten päitä,kukkia,ihmiskasvoja... Totta kai nämä ovat vanhemmissa rakennuksissa,ajalta,kun arkkitehdit olivat toista maata.Meidän pitäisikin enemmän kulkea jalan,antaa katseen kiertää,kurkottaa ylöspäin.Joskus nuorempana huvittelimme tällä ylöspäinkatsomisella.Pysähdyimme ja tuijotimme niska kenossa talojen toisiin ja kolmansiin kerroksiin keskustassa.Ei aikaakaan,kun ohikulkijat alkoivat tehdä samaa.Pitihän heidän tietää,mitä me katselimme.Jos vaikka olisi jotain jännittävää.No,ei ollut,oli vain tyttöhupakkojen kujeet.Ja sekös meittiä nauratti...

Lumipyry laantunut,tuuli vain enää kuljettaa kevyttä lunta,pyörittää sitä edestakaisin,hajottaa ja kasaa ikään kuin leikitellen.Se on tänään tuulen tehtävä.

SANOIHIN LEHAHDUS

No niin, että siis pakkasta.Meidänkin mittarissa 23 astetta ja Kuhmossa yöllä ollut yli 40.Että näin.Vielä ei ainakaan ole sitä luvattua lumimyräkkää,joka pitäisi tänään lauantaina tulla ja olla.Säätieteilijät lupasivat yli 10cm entisen lumen lisäksi ja päälle.

Eilen juttelin puhelimessa erään paritalolaisen kanssa,joka uupuneena oli juuri palautunut pihalta heittelemästä lunta sivuun.Koettelemusten aikaa ihmisille,jotka joutuvat tätä työtä tekemään ja kun se on ollut jo viikkoja kutakuinkin jokapäiväistä pakkoa,että pääsee omalla pihallaan liikkumaan.Kesällä tämä aika unohtuu,kun kukat kukkivat,leppeä tuuli humisee ja aurinko niin somasti lämmittää.Siinä on hyvä omassa ruohikossa astella vaikka paljain jaloin,kun me kerrostaloihmiset kuljemme kovalla asfaltilla katsellen nuutunutta voikukkaa,joka sinnittelee esille jalkakäytävän rikkoutuneesta pinnasta.

On muuten kummallista,miten nopeasti luonto ottaa tilaa asfaltin halkeillessa.Piankin on työntymässä ruohotupas tai pieni kukkanen esiin.Eikä kulu aikaakaan,kun myös käytöstä poistettu tie tai sen osa peittyy kasvillisuuteen.Paikkaa ei enää tunne.Luonto antaa ikään kuin anteeksi häirinnän,kun asfalttia laskettiin maan peitoksi.Samoin peittyvät rauniot,lahonneet puut,ihmisten heittämät rojut niin syvissä vesissä kuin maalla.Korallit tekevät hidasta työtään laivahylkyjen rakenteissa,vesikasvit kukoistavat tai pohjan hiekka peittää kaiken alleen.Kohta ei näy jälkeäkään.Kaikki on katoavaista.

Tänäänkään ei siis ulos.Mieheni jopa päätyi irvistämään,kun iloisesti hyvän huomenen jälkeen kerroin pakkaslukemat ulkona.Onneksi olen ahdannut pakastimen täyteen,että nälkä ei ainakaan meitä pääse yllättämään,jos sisällä olemista pitkään jatkuu.Minä kyllä pääsen jo maanantaina asioille,kun hoitaja jälleen tulee meille kotiin.Siunattu asia! Jos kaupungin tekemisiä moititaan,niin on toki paljon hyvääkin meitä omaishoitajia kohtaan.Tämä pitää aina muistaa,kun taas suivaannuttaa.Yleensäkin on hyvä ajatella asioita ainakin kahdelta kantilta.Yleensä löytyy myös se positiivinenkin puoli.

Sosiaalitoimiston kanssa minulla on hyvät välit.Se onkin se paikka,mihin omaishoitaja ottaa yhteyttä pulmissaan.Aina minua on kohdeltu ymmärtäväisesti ja olen yleensä saanut myöntävän vastauksen pyytämiini asioihin.On hyvä aina tietää lakisääteiset oikeudet,liittyä Omaishoitajaliittoon ja lukea kaikki saamansa materiaali.Henkisesti ei ole varaa laiskistua,vaikka fyysiset voimat olisivatkin vähissä varsinaisen hoitotyön uuvuttamana.

Televisiosta ei tunnu tänään tulevan juuri mitään minua kiinnostavaa.Vancouverin olen jättänyt isolta osin väliin.Kesälajit kiinnostavat enemmän.Eikä tässäkään kiinnostuksen määrässä hurraamista ole.Neuroottista entistä poliisi Monkia olen katsellut ja vaikka jonkunasteisesta vammaisuudesta onkin kyse,saatan olla huvittunut.Ja olenkin.Ei vammaisuus ole mikään tabu,jos ollaan kunnioittavia ilman ilkeilyä ja raakaa pilkan tekoa.Luonto- ja matkadokumentit minua myös kiinnostavat ja niitä on yleensä lauantai-illoissa.YLEn Teema kunnostautuu sunnuntaisin hyvilläkin elokuvilla ja huomenna istun tiiviisti sohvan nurkassa ja katselen Audrey Hepburnin tähdittämän Yksin pimeässä-elokuvan.Ylikomisario Morse on niin ikään saanut sympatiani.Tyylikäs,klassisesta musiikista pitävä harmaatukkainen herrasmies on miellyttävää katseltavaa.Näyttelijä,kuten Audrey Hepburn myös, on jo poistunut filmimaailmasta pilvien valtakuntaan,mutta työt elävät kuvaruuduissamme.

Tällä lailla tätä pakkasen siivittämää viikonloppua meillä mennään.Soitan kummitytölle ja kysyn,onko sattunut näkemään Laura Kolben erään joulukuisen kirjoituksen.Kolbe ottaa yleensä terävästi kantaa ajankohtaisiin asioihin niin Helsingin kuin vähän muunkin maailman.Saanut geeneissä kärkevän ja tarkan kynäilyn taidon.Onhan hän Piin eli pakinoitsija Pirkko Kolben tytär.

Hyvää huomenta,päivää tai iltaa,koska nyt joku sattuu tätä lukemaan.Riipustamisiin.

BAMLAAMISTA

Jupisin tässä päivänä eräänä postiin pääsystäni.No,eilen kumminkin kävelin kuin kävelinkin.Siirsin saapasta toisen eteen vinhaa vauhtia auraamattomalla jalkakäytävällä ja postissa olin lopulta.Sitten sen jälkeen muut asiat ja myöhästyin vain hiukan mieheni hakemisesta päivähoidosta.Yksinhuoltaja-omaishoitajana ei aina elämä ole niin yksinkertaista.

Nyt on uusia slangilevyjä,Stadin styget ja Sjungaamme stadia. Sakilaisten Jätkän,jossa J.Alfred Tannerin kupletteja (ei tosin harmikseni slangiksi) lähetin viidennen polven stadilaisystävälleni,kun erehdyksessä olin tilannut levyn,vaikka jo kotonakin oli.Olen sellainen happalaara joskus, sähläävä nainen.

Tänään eilistäkin enemmän pakkasta.Jos tämä lumipaljous joskus vielä sulaa,niin se vesimäärä taitaa olla aika mahtava,kun kadut ovat loskaa täynnä.Vetävätkö viemärit? Ennen kuin siihen asti pääsemme,on vielä tovi ratikoilla pulmana kiskoille pysäköidyt autot.Niistä on tänään HS:n nettisivulla pitkät keskustelut.Lunta ja kaupungin säästämistä lumien poisviennissä syytetään.No,eräs keskustelija oli siinä aivan oikeassa, että "vaikka kadut olisivat heinäsirkkoja täynnä,autoa ei lainvastaisesti pysäköidä" ja tämähän on tietysti totta. Ei lumien kaduilla oleminen anna lupaa olla säännöistä piittaamaton.Jos ihminen kävelee punaisia päin,ei sekään oikeuta hänen päälleen ajamista.Kun raiteille pysäköity auto on esteenä sporan kululle,ratikkaliikenne on seis ja sitä voi kuulemma kestää tunninkin ajan.Mitä tästä seuraa,voi kukin ajatella itse.

Raitiovaunun on huono väistää mitään tai ketään.Minun äitini isä (pappa) oli Helsingissä ratikankuljettaja ja myös ruotsinkielinen.Jos joku oli joskus hänen vaununsa tiellä,eikä tukkeena olija aina asiaa ymmärtänyt, sanoi minun pappani: "Minä ei voi väistää,minä kulkee kisko pitkin".Tämä lienee ollut kaikkien kuljettajien vakiovastaus,jos jostakusta on ollut haittaa kiskokululle.Vaikka tästä on melkein "tuhat vuotta",niin asiahan on yhä näin.

Pappa oli pyöreä kalju mies,mamma hentoinen kodinhengetär.Mamma oli koko avioliittonsa ajan hoitanut miestään ja hän paistoi maailman parhaat ohukaiset.Pappa oli mahdottoman komea ratikankuljettajan uniformussaan.Kiiltävät napit mustassa asussa,kravatti kaulassa ja päässä kunnioitusta herättävä lakki.Kengät olivat aina kiilloitetut,sukat puhtaat.Kuljettaja oli ehdoton ratikan kunkku.Rahastaja yleensä hallitsi vaunun peräpäätä kieltäen auktoriteetillaan varsinkin meitä lapsia tekemästä milloin mitäkin hänen mielestään sopimatonta.Hänen haukansilmänsä näki kaiken kaikkialla.Silti me lapset onnistuimme joskus matkustamaan pommilla! Matkustajia täynnä olevassa vaunussa pääsimme hyvin muita matalampana matkustajien joukkoon piiloutumaan.Se oli jännittävää,sydän oli halkeamaisillaan.Mutta ei likikään yhtä jännää kuin se,kun pääsimme joskus liian nuorina meitä vanhemmille tarkoitettuun leffaan.Mitä nuorempi lipunmyyjä,sitä parempi.Ikäarviointi oli heikkoa.

Helsingin raitiotievaunut sähköistettiin vuonna 1900,mutta pappa oli toki nähnyt hevosraitiovaunut työssään aikaisemmin.Ehkä kokeillut ajamistakin,en tiedä.Ainakin ollut kyydissä. Sähköistyksen alettua rakennettiin rata myös Kulosaareen 1910 ,mutta siltaahan ei vielä silloin ollut,jotta ratikka pantiin raitiovaunulauttaan,joka ylitti piippu höyryten Vanhankaupunginlahden Sörnäisten puolelta.Tänä päivänä ei raitiovaunu enää Kulosaareen kulje,vaan matkustusliikennettä hoitavat bussit ja metro.Kulosaaren vanha ruskea spora,jossa oli kirjain K, on kuitenkin kunnostettu ja on ollut näytillä sekä käytössä muistuttamassa sähköistetyn raitiovaunuliikenteen alusta tässä kaupungissa.

En voisi kuvitella Helsinkiä ilman raitiovaunuja.Rakkaalla lapsella on monta nimeä,niin ratikallakin: skuru,ratikka,raitsikka,raitsika,spora,spåra... Lainaan seuraavaksi Juhani Mäkelää muukalaisen kysyessä,miten pääsee Katajanokalle: "Ai,Skattalle... Joo,
skujaa ekaks kutosen sporalla Manskulle Stockan pysäkille ja dallaa sit hörnin ympäri Aleksille.Siit pääsee nelosella kätsysti Skattalle". Toinen avustaa: " Parempi kikka on täst ottaa seiskan skuru,hopata vege Senaatintorilla ja venttaa siel nelosta". Kolmas: "Mut kyl sillaiki voi mennä Skattalle,et suhaa tästä kasin raitsikalla vanhan messuhallin hörneille ja sinksaa siel neloseen.Se on ihan vänkä reitti." Mäkelä kertoo,että kun kuusi auttajaa oli neuvonut muukalaista eri tavoin päästä Katajanokalle,kysyi matkustaja,missä on lähin taksiasema.

Silloin tällöin pohditaan mahdollisuutta poistaa Helsingistä raitiovaunut,mutta tähän saakka tuuma on aina kumottu.Ratikat kuuluvat oleellisesti Stadiin ja näin on olevakin.Onneksi ratikoiden lopettamisesta nousisi niin suuri häly ja ehkä me silloin nousisimme sankoin joukoin barrikadeillekin.Sillä nekin helsinkiläiset,jotka ovat tänne muualta muuttaneet ja käyttävät ratikoita,haluavat niiden säilyvän katukuvassa.Eikö niin?

Snögee on luvattu lisää ja niin me,mieheni ja mä,sitataan sisällä ja katsotaan vaan fönsteristä ulos.Kalsaa oli eilenkin,et meinas nesa jäätyä,kun dallasin stadissa.Frysis oli muillakin ryysatessaan ohi.Sit ratikkaan ja tuntui kliffalta päästä himan lämpimään.Nyt mä lopetan tähän tän bamlaamisen tänään.Moido.

RUTINAA JA JUPINAA

Eilen miehen luona oli hoitaja peräti neljä tuntia ja minulla sen verran vapaata.Vietin osan ajasta kampaajalla ja nyt on sitten uusi tukka.Samalla päivitin lehtiä selailemalla juorutietämykseni julkkismaailmassa,että nyt tiedän kuka kulkee kenen kanssa tai ei enää kulje.Olinkin ollut aivan paitsiossa.

No, ja sitten on jälleen selvinnyt farao Tutankhamonin kuolinsyy.Tässä vuosikymmenten ajan on tarjoiltu kaikenlaista jalankuoliosta murhaan.Se onkin ollut malaria!Juuri tämä farao kiehtoi minua nuorena isäni hänestä kertoessa.Ehkä se salaperäisyys kuin myös,että hauta vasta löydettiin tänä meidän aikanamme,tosin kuitenkin ennen minun syntymääni,vaikutti asian lumouteen.

Ostin eilen itselleni laskiaistiistain iloksi suuren kimpun punaisia tulppaaneja.Myyjä toivotti päivän toivotukset,vaikka mäkeen en aikonutkaan.Enää ei taideta mäkeä laskiessa huutaa mitään pitkistä pellavista eikä tiedetä sitäkään,että eilisiltana kun riisuutui nukkumaan menoa varten,olisi pitänyt panna sukat päänsä alle.Sitten uni,jonka näkee,toteutuu. Minulla ei ollut sukkia tyynyllä,mutta unen näin.Olin muuttanut Australiaan,tutustunut alkuasukkaisiin ja käynyt Joulusaaressa.Mitäs tästä sanotte?

Suivaannuin eilen.Ihan vähän.Olin tilannut postitse Stadin Slangista mm.muutaman cd-levyn ja ne piti kuljettaa ovelta ovelle,joka ilmoituslapussanikin lukee.Ei toimitettu.Soitin Itellaan ja siellä asiaa pahoiteltiin ja sanottiin myös,että minun on pakettini noudettava nk.postista,joka toimii jossain myymälässä eikä suinkaan asuinpaikkani lähellä.Kenkään ei nyt pidä ajatteleman,että ennen vanhaan,kun tässäkin kaupungissa suurimmaksi osaksi vain käveltiin,elämä soljui kitkatta ja ihmiset olivat tyytyväisiä.Kohdallani ei nyt olekaan kysymys siitä kävelemisestä toiseen kaupunginosaan,jossa minua lähinnä oleva nk.posti palvelee,vaan mistä tempaisen ajan siihen???

No,putkahti kyllä taas mieleen nämä kaupungin ja päättäjien touhut,kun palveluja supistetaan tai otetaan kokonaan pois.Kaikkea oli muinoin melkein jokaisen talon kivijalassa.Nyt saa matkata koko kaupungin halki asioidakseen.Pienet korttelikaupat aikoja sitten hävinneet,terveysasemia on harvassa, Itella-posteja ei suinkaan kaikissa kaupunginosissa,pankkeja vain siellä sun täällä eikä kaikista enää anneta käteistä rahaakaan.Ovat vain sijoittajia varten.Jättimarketit automatkojen päässä,vaikka en niissä suurin surminkaan kävisi.Kaipaan myyjiä ja muita asiantuntijoita kaupoissa ja tämäkin ammattikunta on sukupuuttoon häviämässä.Kun joskus joutuu jonkun haluamansa tavaran sijaintia hehtaarihallissa kysymään ja onnistunut löytämään henkilökuntaan kuuluvan,saa vastaukseksi käden heilautuksen tavaran suuntaan,jonne on pari kilometriä kaupan käytäviä pitkin.Matkan varrelle ei sitten osu ketään,jolta kysyä tietä eteenpäin.

Palaan vielä postiasiaan.Kaikkein hulluinta oli se,kun muutama vuosi sitten postissa keksittiin,että asiakkaan on itse etsittävä pakettihuoneesta hänelle osoitettu paketti.Meidänkin postiin ilmestyi tämmöinen huone.Siellä oli hyllyjä lattiasta kattoon ja numeroita hyllyjen reunoissa helpottamaan etsimistä.Eri-ikäiset ja-kokoiset asiakkaat kiipeilivät seinillä kuin oravat.Löysivät etsimänsä,useimmiten ei.Minä en edes yrittänyt.Varmasti ihmisiä myös putoili seiniltä.Tätä en koskaan kylläkään sattunut näkemään.

Se,etten yrittänyt kiivetä pakettiani hakemaan,johti siihen,että vaadin henkilökuntaa sen tekemään ja se taas poiki pitkän ja vakavan keskustelun postiväen kanssa ennen kuin mitään tehtiin.Enkä ollut suinkaan ainoa vastarannan kiiski,sillä posti lopulta päätti suuressa viisaudessaan luopua tästä älyttömästä palvelumuodosta palautuen siihen,että henkilökunta antaa noudettavan paketin asiakkaan käteen.Hohhoijaa.Kostoksi vähensivät posteja ja panivat ihmiset kiipeilyn sijasta kävelemään.

Tänään on kotipäivä. Lounaaksi jauhelihapihvejä ja muutoin vain oleilua ja miehen pakolliset hoitotoimenpiteet.Katselen upeaa tulppaanikimppuani ja ehkä tiputtelen itselleni kupposen espressoa.Pakkasta kymmenen astetta.Talvea piisaa.Vappuun 72 päivää.

SUNNUNTAIN PURKAUS

"On köyry köyhälläkin,laskiainen laihallakin." Hei vaan,on laskiaissunnuntai! Pakkasta ainakin meidän pihalla viisitoista astetta.On Ystävänpäivä myös.Kortteja tuli kuusi kappaletta.Vanhaa muoria muistetaan.

Johnny Weir-niminen taitoluistelija on saanut eläinaktivistit kimppuunsa,kun oli pannut USAn taitoluistelumestaruuskisoihin kettua päälleen.Nyt hän joutuu pelkäämään henkensä puolesta Vancouverissa.No,olin minäkin sitten lapsuuteni tiukka näiden karvojen suhteen aivan viime vuosiin asti.Tarkoittaa,että lapsena,kun olin äitini vaatettama,oli minulla turkkeja,eikä ehkä eläinaktivisti-sana ollut edes sanana tunnettu.Aikuisena aloin itsekin ajatella ja elin turkitta vuosikymmeniä.Nyttemmin olen jo hieman lipsunut kauluksen suhteen.Olen myös kaikkiruokainen,jotta hyvä pihvi lautasellani on poikaa.Kengät ja laukut ovat nahkaa jne. Niin että mitä sitä niuhottamaan.Mutta tietysti tämmöisen urheilijan,joka paistattelee julkisuuden valokeilassa itseään ollen monen nuoren esikuvana,tulisi ajatella tarkemmin,mitä päällensä kilpailutilanteeseen panee.

Mahtaakohan kukaan juurikaan tietää,missä Helsingissä on "pariisilaiskoketti"? No,sehän on Kauppatorilla.Helsinkiläiset ovat olleet aikamoisia tiukkapipoja joskus 1900-luvun alussa.Silloin jos koskaan ovat "kukkahattutädit" sanoneet painavan sanansa moraaliasioissa.Naisasialiike mellasteli ja yritti kaikin keinoin estää Ville Vallgrenin suihkulähteen olemisen Kauppatorilla.Havis Amanda oli pitkälti Vallgrenin pariisilaisvuosien tulosta ja synnytti tietysti aikamoisen kiistan alastomalla naisvartalollaan.Sen sanottiin olevan "epäluoma" ja "rietas naisenkuva".Se oli mielistelevä ranskalainen katunainen tehden kevytmielisen vaikutelman,sanottiin.Se herätti siveettömiä ajatuksia.Patsas oli Sodomaan ja Gomorraan viittaava kuvatus,jatkettiin.Kaikesta hälystä huolimatta suihkulähde paljastettiin syyskuussa 1908,mutta aamuyöllä! Nykyisin se on monen rakastama ja ihailema katseenvangitsija paikallaan.Lapset kiipeävät merileijonien selkään ja heistä otetaan valokuva.Kukaan ei hämmästele "Helsinkineidon" alastomuutta.Pekka Halonen sanoi patsaan paljastuksen jälkeen:" Minun silmissäni Vallgrenin merenneito on hauskin ja viattomin tyttö koko Helsingin kaupungissa".

Minun silmissäni se on yksi kaupungin viehättävimpiä veistoksia,loistava näyte kauneudesta ja taidosta luoda teos,jota mielellään katselee.

Tämän jälkeen siirryn Vanhaan kauppahalliin,joka on melkein näköetäisyydellä Amandasta. Minusta halli kadotti jotain viimeisimmän suurremontin jälkeen.Ennen oli liha-ja leikkelemyymälöitä enemmän,leipää sai useasta paikasta,kalakauppiaat huutelivat kehuen tuotteitaan.Ei ollut kebabmyyjiä,ei sushiravintolaa,ei myyty keittiötarvikkeita.Ei ollut vain karkeille pyhitettyä kauppaa kuten nyt.Oli houkuttelevia kukkakojuja ja sekatavarakojuja,joissa myytiin sokeria ja jauhoja,hedelmiä.Nyt hallissa on Suomen pienin Alko,jossa on suppea mutta sitä hienompi valikoima viinejä.Ennen remonttia myyjät joutuivat talviaikaan olemaan karvalakit päässä ja lämpimissä vaatteissa muutenkin.Kylmätilat olivat olemattomat,hygieniaa ei pystytty hoitamaan jne. Nyt nämä asiat ovat kunnossa,mutta nyt puuttuu aito hallin henki.

Hallirakennus on Gustaf Nyströmin suunnittelema.Talon päädyssä on vuosiluku 1888,mutta rakentaminen alkoikin vasta seuraavana vuonna.Kovat pakkaset jarruttivat työtä.Rakennus valmistui kuitenkin käyttökuntoon vuonna 1889.Lapsena kävin äidin kanssa usein hallissa.Sieltä sai Salosen lihakaupan jälkeen toiseksi parasta lihaa.Hongistolta leipää,Erikssonilta kalaa,vihannekset olivat tuoreita Jaakkolalla.Saakohan sieltä vielä aitoa maalaisvoita irtomyynnissä? Epäilen. Halli elää kuitenkin,ulkomaiset kävijät tepastelevat käytävillä,kielten sorinaa,kahvilassa juodaan kahvia.Nykyaika on astunut Vanhaan kauppahalliin.

Stadin friidu lopettaa tällä erää.

LAUANTAIN LUOMUS

Taas on ammuttu.USAn Alabaman Huntsvillessä biologisekopää,joka pani tappaen muutamia kollegojaan.Tuskin jaksan enää ihmetellä,mikä ihme ihmisiin on mennyt.Eikö ole enää muuta tapaa purkaa pahaa mieltään ja pettymyksiään kuin surmaamalla joku?
No, ei ihmisten väärä suhtautuminen epäonnistumisiinsa tule muuttumaan,vaikka kuinka tässä siitä koetan keskustella.

Maailmanmatkaajaystäväni Leo ja Armi lähtevät taas reissun päälle.Ihan Singaporeen asti maistelemaan Singapore Slingiä ja kuuntelemaan singlishin kieltä. Sieltä sitten naapuriin Malesiaan,jossa taas puhutaan manglishia.Juomista en niinkään tiedä.Kuulen matkakokemuksista,kun taas kotiutuvat.Leo on hyvä kertoja ja minä kuuntelija.

Olin minäkin viime yönä matkailemassa.Piipahdin Amerikoissa eli Kanadan Vancouverissa ja katselin urheilukansan hurmosta niin päätähtinä kuin katsomossa (mieheni katselee parastaikaa uusintaa).Avattiin talviolympialaiset ja sehän oli värikästä ja reipasta menoa valoineen ja symboleineen.Urheilijoiden sisääntulo on aina sykähdyttävää nähtävää.Ollaan veljiä ja sisaria keskenään,kunnes kilpa alkaa paremmuudesta lajissa kuin lajissa.Urheilu on kovaa,kunnianhimoa ja voitontahtoa jokaisella.Ja niin pitääkin olla.Aion kisoja ainakin puolisilmällä silloin tällöin seurata,vaikka talviset lajit eivät olekaan heiniäni.Jääkiekkoa tulee taatusti katseltua,ainakin loppupäätä.Sympatiani saa myös jokunen mäkikilpailu.Yökukkujaksi ei minusta ole muutoin kuin olosuhteiden pakosta.Illalla Suomen aikaa alkavat lajit ovat katselemiseni ulottuvissa.

Suomen Kuvalehti on meille tullut aina.Tarkoittaa,että jo lapsuudenkotiini lehti tilattiin.Totuin siihen,vaikka se ei lasten lehti ollut silloin eikä nyt.Lehti välttää juoruja eikä toisten ihmisten elämän ikävien tapahtumien kaiveleminen kuulu Suomen Kuvalehden imagoon.Tämän viikkoinen lehti kertoo dokumenttielokuvaohjaaja Markku Lehmuskallion ja Jamalin niemimaan kasvatti Anastasia Lapsuin huikean ja positiivisen tarinan.

Anastasia on poropaimentolaisperheen tytär,josta äiti odotti tietysti tyttären jatkavan paimentolaiselämää tundralla.Mutta omapäinen lukutaidottoman perheen kasvatti otti ja lähti opin tielle aloittamalla sukunsa ensimmäisenä kansakoulun.Siitä jatkui tie eteenpäin ja korkeammalle ja lopulta oli taskussa kansakoulunopettajan paperit valmistuttuaan sekä opettajaksi että toimittajaksi Uralin yliopistossa.Anastasia teki ohjelmia radiossa omasta kansastaan sen omalla kielellä.

Kerran Anastasia sai määräyksen avustaa suomalaista elokuvaohjaajaa,joka oli tullut tekemään ohjelmaa nenetseistä.Kaksi vuotta ja kaksi elokuvaa kului ,rakkaus syttyi ja nykyisin Anastasia asuu Lehmuskallion kanssa Helsingissä.Pitkä,pitkä matka tundran aavalta Itämeren rannalle.

Minusta tämä oli huima tarina naisesta,joka aloitti tyhjästä tietämättä oikeastaan muusta maailmasta juurikaan mitään.Anastasia itse sanoo tulleensa ikään kuin kivikaudelta ihmisten ilmoille.Tottuminen meidän maailmaamme jatkuu ilman ystäviä ja läheisiä lukuun ottamatta Markku Lehmuskalliota.Anastasia on sitkeä,vaikka aivan varmasti kaipaa tundran avaruutta,horisonttia kaukana.Hän on oppinut kutomaan täällä.Nenetseillä ei ollut lankoja. Hän laulaa kudelmaansa kuusta tundran yllä,tuhansien porojen laumoista,suuresta hiljaisuudesta ja kesän kukista,jotka peittävät tundraa.Hän laulaa toiveitaan ja unelmiaan kutomiinsa sukkiin ja lapasiin.Hän on aina oleva tundran lapsi.

Eilen aurattiin ensimmäistä kertaa todella kunnolla kotikatumme.Valtavat kinoksetkin ovat reunoilta poissa.Pyörätuolin kulku helpottuu.Maanantaina viimeistään lähdemme kokeilemaan.Lunta on satanut hiukan,mutta ei ainakaan tänään vielä haitaksi asti.Katsotaan sitten ensi viikolla.

HELSINKIÄ

Tuli mieleen Helsingin katujen ja kaupunginosien nimistö luettuani HS:n nettiuutisista,että Ateneumin edessä bussi 18 pysäkillä on väärin kirjoitettu kaupunginosa Kruununhaan nimeksi "Kruunuhaka". Se on luvattu korjata.

Nimi Kruununhaka on saanut alkunsa aikojen takaa peräti 1700-luvulta,jolloin Suomenlinnan rakennustyöt aloitettiin. Silloin otettiin kruunun haltuun nyt Kruununhakana tunnettu Helsingin osa.Armeijan tykistön hevosia laidunnettiin siellä.Näin syntyi "Kruununhaka".

Jos joku,varsinkin Helsingissä vieraileva,ihmettelee miksi Eläintarhan nimi on juuri Eläintarha,eikä siellä ole muita eläimiä kuin vesilintuja,oravia ja citykaneja,niin minäpä kerron. 1700-luvulla se oli osa Töölön kylää, jossa 1800-luvulla oli hyväksi havaittu terveyslähde (hälsobrunn).Henrik Borgström vuokrasi alueen suunnitelmana rakentaa sinne puisto ja vesiparantola. Terveyslähde kuitenkin kuivui,kun alettiin pengerrystyöt rautatietä varten 1859 ja suunnitelma toteutui vain puiston osalta.Aluksi se oli "Töölön puisto" eli silloiselta nimeltään tietysti "Tölö park". Myöhemmin aiottiin perustaa paikalle eläintarha,joka tuuma ei milloinkaan toteutunut,niin kaupunkilaiset alkoivat kaikesta huolimatta Tölö parkia kutsua "Eläintarhaksi".1880-luvulla se oli yleisessä käytössä.Virallisen vahvistuksen se sai vuonna 1909.Töölössä asuessani kävelin usein Eläintarhassa Töölönlahden ympäristössä nauttien näkymästä lahden yli kohti keskikaupunkia ja Eläintarhan kuuluja villoja Linnunlaulussa,joista Villa Kivessä minulla on ollut ilo ja onni usein vierailla.

Viivähdän vielä hetken stadin nimistössä. Hakaniemen Pitkäsilta,jota on joskus pidetty rajana hienoston ja rahvaan välillä,on nyt valtaväylällä kohti kaupungin pohjoisempia osia.Rajuimmat vallasväen edustajat eivät edes käyneet "Pitkäsillan toisella puolella".Se oli maantie Vironniemeltä maaseudulle,jota pitkin maalaiset toivat toreille tuotteitaan.1600-luvun paikalla olleet saaret on hävitetty,maa täytetty.Vain Långa bron eli Pitkäsilta on tallella ollen Kaisaniemenlahden ja Siltavuoren salmen välissä.Pikkusilta,Pikku Siltasaari,Sipoon silta,Musholmen ym.ovat vain kaupungin historiassa.Enää eivät Helsingin eteläisemmän osan asukkaat vältä Pitkäsillan ylikulkua,vaan herkkuja saatetaan hakea Hakaniemen hallista ja Hakaniemen torilta,joiden ympäristössä sielläkin oli laidunmaata 1700-luvulla ja nimi oli "Generalshagen".Siitä kehittyi "Hagnäs",joka "suomennettiin" Hagnääsiksi. 1909 siitä tuli nykyinen Hakaniemi.

Monen mielestä Hakaniemen tori on se "oikea tori" Helsingissä. Se on säilyttänyt torin tunnelman ja aitouden välittömine torimyyjineen.Torin liepeillä kiekailee myös laitapuolen kulkijoita,Hakaniemen jätkiä,tuoden väriä ja virettä.Kauppatorin tapaan Hakaniemen torilta puuuttuvat ulkomaiset myyjät ja turistimassat.Siellä myydään kauhoja ja harjoja,koreja sulassa sovussa juures-ja hedelmämyyjien kanssa.Kesäisin "maalaisrivistö" torin laidalla houkuttaa.Sieltä olen saanut ropposellisen makoisia ahomansikoita,villivadelmia ja pellon pientareen ruiskaunokkeja.Innokkaimpana säilömiskautenani ostin paratiisiomenia,joita tuskin enää saakaan.Sen kuitenkin tunnustan,että lapsena ollessani äitini hyvin harvoin kävi Hakaniemen torilla. Meidän torimme oli Kauppatori ja siellä nykyisinkin käyn asuinpaikkani vuoksi.Tuskin kuitenkaan äitini käymisiä Hakaniemen torilla hillitsi Pitkäsillan yli kulkeminen,vaan se,että Töölöstä oli mutkatonta ajaa kolmosella Kauppatorille.

Torit ja kauppahallit ovat niitä paikkoja,joihin minäkin matkoillani olen aina etsiytynyt.Mitä etelämmäksi mennään,sitä värikkäämmiksi käyvät.Hedelmien ja kalojen runsaus suorastaan saattaa pökerryttää ja meidän haukemme,ahvenemme ja kuhamme näyttävät perin vaatimattomilta.Tukholmankin torit ja kauppahallit,varsinkin Östermalmin halli,viehättävät.Hedelmien esillepano on runsasta ja näyttävää,innoittaa turistinkin ostamaan.Sitten lähimmälle puiston penkille nauttimaan!

Stadin friidu skrivasi stadista.

ASIAA JA SEN VIERESTÄ

Eilen tuli Tsilari.Se on Stadin Slangin perinne-ja kulttuurilehti ja lehteen on kutsuttu maan mainioin pakinoitsija "Skautsi".Tiedän hänen oikeankin henkilöllisyytensä pienen salapoliisityön tuloksena.Ensin minua lämmitti,koska hän kertoo olevansa tölikäläinen, joka minäkin olen (vaikka asunkin nyt eteläisessä Hgissä).Toiseksi hän on eläkkeellä kuten minäkin.Kolmanneksi hän kirjoittaa niin terävästi ja hauskasti (kuten minä taas en),että nauran ääneen.Ja se on humoristille ehkä suurin kiitos. Skautsi kehuu olevansa toisinajattelija ja väittää että hänen ironiansa ja satiirinsa ei aina mene perille,mutta vika ei ole kuulemma lukijassa vaan hänen taidossaan kirjoittaa.Tätä ei uskota.Tsilarista on nyt tullut entistäkin luettavampi lehti,kiitos Skautsin kolumnin.

Kotiuduin juuri ostoksilta.Mukaan tarttui myös punaviiniä,jota tässä lipittelen nautittuani viikon jämäruuista kokoamani lounaan.Mies syö tänään hoitopaikassaan.
Viedessäni hänet aamulla päivähoitoon koin taas ystävällisyyttä.Kotikatu on aurattu ja suojatieltä jälleen jalkakäytävälle kynnys jyrkkä ja korkea aurauksen jäljiltä.En tarvinnut kovin pitkää aikaa kamppailla pyörätuolin kanssa,kun luoksemme tuli herrahenkilö,joka vetäisi mieheni tuolineen kuin tyhjää vaan.Tässä pitää nyt jo kyllä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja kuuliaisesti tunnustaa suomalaisten auttamishalun, jota olen niin usein moittinut.Olen myös sanonut,että juuri pyörätuoli kirvoittaa ihmisissä hyväsydämisyyden ja avustamishalun,tämän tunnustan tässä ja nyt. Kiitän ja kumarran.

Ystäviä muistetaan sunnuntaina.Minulta jäi tänä vuonna väliin.Kaksi korttia on jo tullut ja nyt pitää soittaa ja kertoa syy kortittomuuteeni.Ollessani viime viikolla kaupungilla en ehtinyt korttikauppaan,enkä sen jälkeen ole päässyt kuin tänään.Eivät enää olisi ehtineet ajoissa.Tämä Ystävänpäivä on laajentunut koskemaan koko ystävä- ja tuttavapiiriäkin.Alunperin se oli tarkoitettu vain rakkaimmalle ihmiselle.Ja aivan aluksi sitä on vietetty muinoin roomalaisaikaan suurin uhrimenoin,josta se sitten vuosisatojen saatossa rantautui ensin Ranskaan ja Englantiin ja sieltä USAan ja 1900-luvulla meille Suomeen.Matkan varrella idea muuttui.Kuka muistaa enää Valentinuksen? Posti tietää Suomessa lähetettävien ystävänpäiväkorttien määrän olevan heti joulukorttien jälkeen.Olemme korttikansaa.

Kirjeitten kirjoittaminen sen sijaan taitaa olla melkein historiaa.Nyt tekstiviestitetään,meilataan ja puhutaan asiat puhelimessa.Kuitenkin kirje on aina kirje.Sen voi tallettaa ja lukea uudestaan.Se on ikään kuin lahja sikäli,että sen kirjoittaja sitä kirjoittaessaan on antanut kirjeen saajalle aikaansa.Aikahan tuppaa olemaan tänä päivänä joissakin asioissa kortilla.Kirjoitustaito on häviämässä,kieli lyhentynyt tietokoneen ansiosta,tekstissä vain oleelliset asiat.Ei kielikukkasia,ei runollisuutta,ei lämpöä.Entinenkin piika sanoi rutistaessaan oman kultansa avaamatonta kirjettä rintaansa vasten: "rakkautta paperipussissa". Minusta kirjeen saaminen on ihana asia,sen lukeminen nautinto ja siihen vastaaminen hauskaa.

Aurinko paistaa parvekkeen säleitten läpi.Kohti kevättä mennään,se on vissi.Naapuripihan harakka kävi jo eilen jättipesällään katsastamassa tilanteen.Katseli valtavaa lumikekoa pesän päällä,katseli risuja,jotka sojottavat ristiin ja rastiin.Kenties tuumaili,mihin rakoon vielä mahtuu,kunhan paikkaamisen ja rakentamisen aika on.Ehkä jo parin kuukauden kuluttua lokkien kirkuna täyttää ilman,varpuset ja mustarastaat kuuluttavat reviirejään,krookukset kukkivat ja meri alkaa vapautua jääpeitteestään.

"Jo soi sun äänesi,leivonen,
vaikk` kylmä ilma on vallan.
Sä laulat kevättä toivoen
taas jälkeen yöllisen hallan.
Vaikk´yöt on kylmät ja synkeät
ja lumen peitossa maamme,
iloiten ilmassa viserrät:
"Kevättä kohti me saamme".

(Kaarlo Kramsu)

PUHETTA PUKKAA

Viime yö jälleen meillä huono.Mutta vaikka silloin tällöin tämmöisen kaltaisen yön jälkeen mietityttää omaishoitajana olo,niin pitää muistaa,että elämässä voi tapahtua mitä vaan,eikä ikävä sattumus anna syytä luopumiseen.Mies on kuitenkin sama ihminen,jonka kanssa on joskus riemumielin yhteen menty ja kuten rakastamani Aleksis Kivi on sanonut "Ajan kangasta ei lievitetä takaisin; niinmuodoin katso taasen miehukkaasti tulevaan,ja unohtukoon pois mikä pahoin kudottiin".Kuka se aina patistikaan "ajattelemaan positiivisesti"?

Huomenna on minulla vapaapäivä.Vapaa ja vapaa! Aamulla aikainen herätys ja sitten mies hoitopaikkaan ja tämä tarkoittaa että pyörätuolin kanssa kaksi kadunväliä räpiköintiä lumessa. No,aion hemmotella itseäni menemällä kirjakauppaan.Ja ensi tiistaina onkin ihan oikeasti vapaata,sillä hoitaja on meillä peräti neljä tuntia! Siinä ajassa ehtii melkein vaikka mitä ja osan vietänkin kampaajalla.Organisoin niin,että kaikki talouteen liittyvät ostostoimenpiteet suoritetaan jo huomenna.Näin ollen koko tiistaipäivä on vain minua itseäni varten,joka tulee olemaan yhtä iloista onnea.

Jaahas,se on taas pakkasta.Tai sitähän on koko ajan ollut,mutta meinaan että tänään enemmän.Eikä loppua näy,sanovat.Ei ole tarvinnut lunta tykittää hiihtokeskusten mutkamäissä.Meikätyttö ei ole sitten lapsuuden suksia jalkaansa pannut.Ja silloiset olivat paksua puuta ja kun pani lukkolaitteen monoon kiinni,piti varoa,ettei varpaat jääneet väliin.Sitten vaan sivakoimaan ja yleensä suoraan kotiovelta Töölössä.Ei silti,Panu Rajala blogissaan kehuu tänä talvena lähtevänsä myös suoraan oveltaan Eirassa.

Kun lähdin vanhempieni kanssa hiihtämään,matkustimme yleensä ratikalla Munkkiniemeen ja siellä hiihdettiin "maaseudulla".Kun oli tarpeeksi saatu keuhkoihin raikasta ilmaa,panimme sukset muiden suksien joukkoon Kalastajatorpan kahvilan seinää vasten ja menimme sisälle kahville ja kaakaolle.Raitiovaunut olivat joskus melkein täynnä suksia ja niiden iloisia omistajia.Naisilla hameet,jalassa paksut harmaat villasukat pitkien sukkien päällä tungettuina tuhteihin monoihin.Nykyisen hiihtopuseron tilalla oli kauniisti kirjottu villapusero.Muistan äidilläni olleen norjalaismallisen,jonka oli Norjassa ollessaan ostanut.Päässä naisilla oli korville ulottuva lakki ja lapsilla villamyssy,joka huipentui suureen jäniksen töpöhäntää muistuttavaan pyöreään tupsuun.Pitkät housut eivät olleet naisilla kovin yleisiä hiihtoasuina siihen aikaan vuosina yksi ja kaksi.Ajanlaskumme jälkeen kylläkin.Lapset oli puettu haalareihin,ettei vilu päässyt yllättämään.Ratikoissa kävi rattoisa puheensorina ja iloinen mieli näkyi kasvoissa.Ihmiset olivat välittömiä,hymyt herkässä.Nykyajan totisuus ja huoli toimeentulosta masennuksineen oli vasta tulossa.

Isäni pyöräili paljon Helsingissä kesäaikaan.Hänellä oli kovia kokenut polkupyörä,jonka pakkarilla istuin,kun lähdettiin kohti Pakilaa,missä isäni veljillä oli koko katraalla mökit.Isä sitoi tiukasti pyykkipojalla toisen housunlahkeensa, pani tyynyn pakkarin päälle minua varten ja niin olimme valmiit.Kun ajelimme jo kylätietä pitkin kohti määränpäätä,täytyi isäni minulle näyttää joka kerran asfaltissa se paikka,mihin joskus lentokone oli tehnyt hätälaskun.Se oli jännittävää pienen tytön mielestä,ihan sydän pamppaili.

Siitä jatkoimme veljesten mökeille.Jos oli aurinkoinen päivä,isä taittoi ruudullisen nenäliinan kulmat solmuille ja pani liinan päähänsä kuten neljällä veljelläänkin oli.Meitä oli kolme serkusta,joista Sirkka oli jo niin paljon Jormaa ja minua vanhempi,ettei huolinut meitä mihinkään mukaansa.Näin kuluivat nämä Pakilan päivät silloin kun sinne menimme.Aikuisena Jorma teki murheellisen ratkaisun ja surmasi itsensä. Sirkka vielä vanhana rouvana suhteellisen hyväkuntoisena elää Espoossa.Pakila ei ole enää samaa maaseutua kuin silloin ja on myös osana jo Helsinkiä.Eikä sitä lentokoneen hätälaskupaikkaakaan ole enää.Koko tie on poissa.

No,muisteluksihan tämä taas meni.Mutta menköön.

KIRJOITTAMISEN SATOA

"Kettu Töölössä" kertoo HS:n nettisivu.Minun lapsuuteni ja nuoruuteni maisemissa.Poliisit olivat lähteneet perään.Keskustelupalstalla nauretaan virkavallan intoa.Mutta,mutta,ehkä siksi Kissalan pojat lähtivät ajoon,jos vaikka ketuissa olisi ollut vesikauhua.Muutoinhan ovat melko harmittomia.Mutta ketut olivat lähteneet kuten kuppakin aikoinaan Töölöstä.Joku kyllä väitti poliisille ilmoittajan erehtyneen ja eläinten olleen oravia, "kun kaupunkilaisten eläintuntemus on heikkoa".

Kaupungeissa on eläimiä,tämä on aivan selvä asia.Hirviä,kaneja,jäniksiä,rottia... Meillä sentään melko vaarattomia,kun muualla maailmassa tepastelee kotinurkissa jääkarhuja tai muita karhuja pienemmistä puhumattakaan.No,karhuja meilläkin itäisessä Suomessa haittaamassa ihmisten elämää ja siitähän yleensä sukenee isokin ajo.Onhan mesikämmen pelottava olento,jos aivan eteen sattuu.Enpä tiedä,miten itse suhtautuisin.Tiedän kyllä neuvot.Rauhallisesti poispäin ja jos kiinni käy,leiki kuollutta.

Me pidimme mökkiaikana metsissä samoilemisista.Mutta milloinkaan emme tavanneet hirveä vaarallisempaa eläintä.Hämeenmailla ei ehkä karhut niinkään tallustelleet.Keräsimme sieniä korvasienistä syksyn myöhäislajikkeisiin.Hyvä raikas tuoksu,pehmeää sammalta,rasahtelevia risuja saappaan alla ja laajoja suppilovahveromättäitä.Kaiken kattava hiljaisuus,joka rikkoontui vain meidän aiheuttamistamme äänistä.Aurinko paistoi puitten latvojen yläpuolella langettaen valonsa kuusien ja mäntyjen oksien lomasta neulasten peittämälle polulle.Mäntyjen rungot heijastivat säteet vahvistaen niiden värin entisestään.Oli kuin olisi ollut temppelin pylväsrivistössä syvän hartauden täyttäessä mielen.Ainakin minä tunnen itseni siinä ympäristössä hyvin nöyräksi ja mieli tekee uskoa tavallistakin vahvemmin jonkun suuremman olevan siellä jossain meitä varjelemassa.

Postiluukku kolahti ja tuli Suomi-USA-jäsenlehti. Siinä on usein kiinnostavia kirjoituksia suomalaisten matkakokemuksista Uudessa Maailmassa tai siellä asuvien skandinaavien huomioita elinympäristössään. Nyt on asiaa intiaaneista.Joku oli kuullut helsinkiläisessä bussissa kahden pojan juttelevan,onko intiaaneja vielä.On. Heitä on Yhdysvalloissa monia miljoonia,vaikka eivät enää elä samoin kuin joskus muinoin paitsi vanhoissa länkkärielokuvissa. He eivät enää koristaudu sotamaalauksiin ja sulkapäähineisiin,eivät ratsasta näyttävästi jossain Arizonassa tai Uudessa Meksikossa,Oklahomassa täplikkäillä hevosillaan.Uskonnolliset seremoniat herättävät vanhat traditiot ja silloin tanssitaan täydessä sotisovassa rumpujen säestyksellä.

Minusta on aivan oikein säilyttää vanhoja tapoja,herättää perinteet eloon muistuttamaan nuorille ihmisille heidän omista juuristaan,jotka ovat Pohjois-Amerikan mullissa paljon syvemmässä kuin "valkonaamojen" konsanaan.

Toivon myös suomalaisten perinteiden jatkuvan edes jossain muodossa,vaikka tänä ihmisten ja kansojen sekoitusajassa osa vääjäämättömästi häviää kaiken globalisoituessa.Vaikka en ole mikään intohimoinen karjalanpiirakoiden syöjä,suren kuitenkin sitä,kun ne joskus ovat vain jonkun museon vitriinissä kertomassa entisaikojen karjalaisesta ruokakulttuurista.Nyt nautitaan sushia,tapaksia,paellaa,cassouletia ,Grand Marnier-kohokasta jne. Kuka tietää punsan tai lapskoussin tai varileivän?

Tänään meillä on ainakin tavallista suomalaista lihapataa,vasikasta tosin.Äitini teki sitä usein aikoinaan,kun lihat oli ensin ostettu Salosen lihakaupasta Minna Canthinkadulla.Semmoista lihakauppaa ei enää ole.Ei edes Stockmannin Herkku vedä sille vertoja.

MIELEEN MUISTUMIA

Unenpöppöröisin silmin katsoin aamulla ikkunasta ulos ja totesin lunta tulleen siihen malliin lisää,että jätän tämänpäiväisen kaupungille menon mieheni kanssa.Tuntien vielä tämän talon huoltopolitiikan aurausmiehet tulevat lumenkorjuuseen sitten joskus.Niinpä vietämme jälleen laiskanpulskean kotipäivän,mies äänikirjan ja television parissa ja minä mitä keksinkin pakollisten kuvioiden lomassa.

Ja jotenkin liittymättä sen kummemmin mihinkään mieleeni putkahti jälleen kerran muistojen kirjo.Ehkä tämä sittenkin kumpusi keittäessäni meille aamiaiseksi pari kananmunaa,ehkä jostain muusta.Muistin Archibaldin.Tutustuin häneen,kun olin opettelemassa englannin kieltä Durhamissa joskus huomattavasti nuorempana kuin nyt.Kävimme soutelemassa Wear-joella,elokuvissa ja vain kävelemässä katedraalin ja linnan liepeillä.Oli mukava kesä ja kielen opiskelukin sujui nyt ikään kuin kahdella taholla.

No, ja kyllähän siinä skottipojalla roihusi rakkauskin,kun kosimaan ryhtyi.Kertoi ummet ja lammet kotikaupungistaan Aberdeenista Skotlannissa ja elämästä,johon joutuisin,jos suostuisin rouvakseen.Perheellä oli suuri kanala Aberdeenissa ja siellä touhusi jo munanlajittelussa velipojan nuorikko.Häkellyin ensin kosinnasta ja sitten perään tarjotusta tulevasta elämästäni Leghornien ja munien keskellä.Tällainen elämähän tulikin sitten eteeni paljon myöhemmin omien kolmen kanan ja kukon kanssa ja tästä olen jo tarinoinutkin.

Jouduin kyllä Archibaldille sanomaan ei kiitos kosintaan,kun minulla oli tulevaisuuteni suhteen muunlaisia suunnitelmia kuin elää Skotlannin nummilla kanafarmarin vaimona.Soitin kuitenkin isälleni ja kerroin tilaisuudestani saada uudenlainen elämä siipikarjan parissa.Isä otti uutisen ei suinkaan huumorilla vaan tuntien tyttärensä halun heittäytyä uusiin seikkailuihin, kiellolla olla ehdottomasti tekemästä tyhmyyksiä.Eihän siinä hääkellot nyt heti olisi alkaneet soida,mutta näytille minut Aberdeeniin olisi oikopäätä viety.

Archibald oli sitkeää skottisukua ja niin Suomeen palattuani alkoi meillä kirjeenvaihto.Kirjeissä edelleen tarjottiin vaimona oloa.Skotlantilainen rakkaus paloi vielä jonkun aikaa,mutta sitten sammui ja kirjeitten tulokin loppui.Ehkä löysi kanoista ja munista minua enemmän kiinnostuneen,jonka vihille vei.Vai oliko poikamiehenä oleminen mukavampaa? Tätä en koskaan saanut tietää.

Luin jo eilen nettiuutisissa,että Tshekinmaassa oli joku vanhempi rouvashenkilö tipahtanut talon kymmenennen kerroksen ikkunasta ja muksahtanut lumikinokseen.Eikä henki lähtenyt.Niin,että on tästä lumesta hyötyäkin,kun tältä kantilta katsoo.Sitä ei kerrottu,miten ja miksi rouva oli tämmöisen tempun joutunut tekemään.Ihmettelen aina näitä ikkunoista ja parvekkeilta putoamisia.Elokuvissa ne tapahtuu usein jonkun vihamiehen tönäisemänä.Tietysti ainakin meillä Suomessa alkoholilla on osuutta asiaan.Joillakin on halu näyttää,miten tepastellaan esimerkiksi parvekkeen kaiteella.Sehän on varsin miehinen näyte ja vaatii rohkeutta,jota katseleva joukko arvostaa.Samoin veneessä seisominen on uljasta näytettävää.Näin urhoollista tekoa ei jokapoika rohkenekaan suorittaa! Sekä kaiteella kiekailemisella että veneessä seisomisella on usein paskanen loppu.Mutta tulihan tehtyä!

Niin tuli tehtyä tämäkin kyhäys.Sulkeudun suosioonne.

YKSINHAASTELUA

USAn itärannikko kamppailee lumen kanssa.Eläintensuojelijat ja valaanpyytäjät kiivailevat keskenään Australian aluevesillä.Iran on suuttunut Lontoon British Museumille,kun sieltä ei lainata Kyyros Suuren savisylinteriä.Meillä kotona oli huono yö,enkä ole parhaimmillani.

Luin joskus muinoin Rachel Carsonin kirjan "Äänetön kevät" ja kauhistuin.Kaikkinaisten myrkkyjen käyttö maailmassa tappaa vähitellen linnuista alkaen eläimet.DDT:n käyttö lopetettiin kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen 1972 USAssa ja se on kielletty useimmissa maailman maissa.Valaiden pyytäminen kuuluu samalla lailla järjestelmälliseen hävittämiseen kuin nykyisin kaikenlaisten muitten kuin DDT:n myrkkyjen levittäminen luontoon.Olen aivan varma,että aasialaiset eivät kuolisi nälkään,jos sukupuuton partaalla olevien eläinten pyynti lopetettaisiin.On järjetöntä touhua ottaa esimerkiksi hailta vain evät ja viskata ruumis takaisin mereen.Näitä kituvia,kuolevia ja kuolleita eläimiä lilluu merien vesissä suuria määriä,kunnes vajoavat pohjaan.Ja vain aasialaisen gastronomian vuoksi! En ainakaan minä voi ymmärtää ihmisen ääretöntä tyhmyyttä hävittää omaa elinympäristöään kaikin tavoin,tappamalla ja saastuttamalla.Ja meidän latinankielinen lajinimityksemme tarkoittaa "viisas ihminen".

Juttelin jo kerran aikaisemmin,mitenkä USAn ja Kanadankin lumentulo on usein katastrofaalisempaa kuin konsanaan meillä täällä Suomessa,vaikka vingummekin ja ärhentelemme omasta lumimäärästämme.Kun en ole paikan päällä ollut sielläpäin kaaosta toteamassa,sitä voi vain kuvitella.Mutta ystäväni Elisabeth ja Christian ovat asuneet Washington DC:ssä ja kokeneet tämmöisen luonnon voiman.Ulos ei voinut mennä,kaikki oli pysähdyksissä,sähköt poissa,koulut ja työpaikat suljettuina jne.Nyt on jälleen tämmöinen tilanne USAn itärannikolla.Onneksi lumen tulo aikanaan loppuu ja alkaa hillitön sulaminen.Mutta sitä ennen tapahtuu kaikenlaista aineellista vahinkoa,myös tavalla tai toisella ihmishenkien menetyksiä.

Iranilaisten suutahtaminen lontoolaista museota kohtaan johtuu siitä,että British Museum jahkaili liian kauan Kyyroksen savisylinterin lainaamista maahan,jossa se Persian aikaan oli.Kyyros eleli Persiassa joskus 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.Miksi museo ei tahdo lainata? Selvinneekö koskaan.Pelkääkö esineen jäävän sille tielleen? No,sieltähän se onkin alun alkaen,kuten jo mainitsin.Monet British Museumin aarteet ovat "arvelluttavin" keinoin muinoin saatuja tai hankittuja,sotasaaliita,arkeologien kaivamia... Toisaalta hyvä,että ovat näinkin helpossa paikassa nähtävinä,että pääsemme tutustumaan.Museon sisäänkäynnin kohdalla taitaa yhäkin olla tapana tutkia jopa naisten käsilaukkujen sisältö,ettei ole sellaisia esineitä,joilla voisi vahingoittaa museon omaisuutta.

Voisin kertoa meidän huonosta yöstä,mutta enpä taida.Olkoon.Uutta päivää mennään ja siitä sopii odottaa helpompaa ja hauskempaa.Ulosmenosta en vielä tiedä.Huomenna on tilattava inva-auto ja lähdettävä miehen kanssa kaupungille.Pesula-asiaa.

Taannoisen vieraani kanssa juttelimme suomalaisten käytöksestä.Rouva on muualta maahamme tullut ja yhä vieläkin kahdeksantoista Suomessa olovuoden jälkeen ihmettelee meidän jäykkyyttämme ja hymyttömyyttämme.Olen minä itsekin asiaa miettinyt.Syyksi kerrotaan sotavuosia,Uralin takaa aikoinaan konttaamista,kylmiä talvia,pula- ja lama-aikoja ja vaikka mitä.Vieraani oli sitä mieltä kuitenkin,että yksikään näistä ei estä hymyilyä.Ja tämähän on aivan totta. Maa,mistä hän Suomeen on tullut,on kokenut kovia ollen kuitenkin aikoinaan vahva sivistysvaltio koko Euroopassa.Ehkä kulttuurieroihin vaikuttaa juuri maan ja kansan ikä,että ollaanko tultu ikään kuin "puusta alas" muita myöhemmin.Näin olen ainakin itsetykönäni tämän asian ajatellut.

Ajattelin nyt mennä hymyilemään miehelleni ja viedä hänet aamupäiväsuihkuun.

KYNÄILYÄ KONEELLA

Olipas eilisilta vieraani kanssa rattoisa ja antoisa.Hyvä keskustelu piristää aina.Näissä kerrostaloissa ei naapureitten kanssa juurikaan olla tekemisissä muuta kuin pelkän tervehtimisen merkeissä.Siihen aikaan "kun isä lampun osti" oli aivan toisin.Kuuluu niihin asioihin,joita kaipaan.Näytti ja tuntui myös siltä,että vieraani viihtyi, josta emäntä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Kun meillä Helsingissä eletään lumikaaoksen keskellä,niin USAssa Washington DC:ssä on suurempi kaaos.70cm lunta ykskaks.Meillä täällä sentään sitä tuli vähitellen,vaikka Helsingin sentit liippaavatkin lähellä USAn itärannikon määrää.Mutta eikös siellä päin kaikki olekin suurempaa? Kaupan karkkipussitkin.

Tämä lauantaipäivä on pyhitetty kotona olemiselle.Varsinaista huushollin hoitamista ei nyt ole,jos mukaan ei lasketa pakollisia kuvioita,joita ilman ei mikään suju.Ne taas hoituvat kuin leikiten,rutiinia kun on.Pyörätuolia lykkimään lumeen en tahdo ja nykyisin se olen minä,joka meillä sanoo,missä kaappi seisoo.Olosuhteiden pakosta.

Tässä edessäni on kehyksissä valokuva,jossa äitini on veljineen ja vanhempineen.Kuva otettu kauan ennen minun syntymääni.Kaikki neljä jo kuolleet pois.Äitini oli sievä ja sorea nainen.Muistan,kun hän kävi viikottain Salon Paris-nimisessä kauneussalongissa Helsingin Aleksanterinkadulla.Olin joskus mukana.Istuin hiljaa ja nätisti tuolillani katsellen ja haistellen hyviä tuoksuja.Kosmetologeilla oli valkoiset asut ja päässä hilkka,jossa oli takaosa niin pitkä,että se ulottui olkapäille.Heidän ohikulkeissaan lehahti nenääni hyvät aromit.Kaikkialla oli hiljaista ja eleganttia.Jokaisessa huoneessa pitkän käytävän molemmin puolin asiakas.Jo vastaanottotila huokui tyylikkyyttä,pehmeät valkoiset tuolit,joissa odoteltiin vuoroa,kukkia pöydillä,hiljaista musiikkia.

Nuuhkin aina äitiä hänen tultuaan käsittelystä pois.Hän oli meikattu ja kauniit kynnet lakattu punaisiksi.Yleensä me menimme tämän jälkeen kahvilaan,jossa sain eteeni muhkean jäätelöannoksen.Päivä tiesi myös usein,että äiti lähti illalla teatteriin joko isän tai miespuolisen perheystävän kanssa.Jälkimmäinen oli itsekin teatteriväkeä.Yöpyi meillä Helsingissä käydessään,ennen kuin muutti perheineen kokonaan tänne saatuaan työpaikan helsinkiläisessä teatterissa.Meillä käytiin usein Thalian temppelissä.Olin vasta parivuotias,kun minut ensi kerran otettiin mukaan.En muista siitä mitään tietenkään,mutta tiedän sen olleen Alladinin taikalampun.Siitä lähtien olen ollut rakastunut teatteriin.Istutin saman innostuksen naimisiin mentyäni mieheenikin.

Teatterielämyksiä on ollut monia,mieleen painuvia esityksiä,joita en milloinkaan unohda.Kansallisteatterissa on useinkin vieraillut englantilainen Royal Shakespeare Company,joka on erikoistunut klassisiin renessanssinäytelmiin.Minulla oli onni vanhempieni kanssa päästä katsomaan A Midsummer Night´s Dreamia.En koskaan tule unohtamaan tätä heidän esitystään.Se näyttelemisen riemu! Se osaaminen ja taito!Akrobatiaa,joka oli huikeaa katseltavaa Puck´in taiteillessa seinillä.Aplodeista ei loppua tahtonut tulla,näyttelijät tahdottiin voimakkaiden taputusten kera kerta toisensa jälkeen esiin esityksen päätyttyä.

Teatterimaailma on minut imaissut kokonaan ja olen onnekas siinä suhteessa,että olen päässyt myös kulissien takaista elämää katselemaan.Se on oma maailmansa,maskin tuoksuineen,pukuineen,kiireineen ja keskittymisineen työhön.Kuitenkaan en ole milloinkaan haaveillut teatteriurasta itselleni.Resurssit eivät ole riittäneet Teatterikouluun,joka nykyisin on Teatterikorkeakoulu,edes pyrkimiseen.Tänä päivänä on myös teatterissa käynnit elämästämme poissa,mutta muistot elävät.

Puck´in loppurepliikkiin "So,good night unto you all,give me your hands,if we be friends ..." sopii kynäelmäni lopettaa (vaikka ei ilta olekaan).

JUTUN JUURTA

Tänään on Runebergin tortun aika ja semmoinen on syöty aamukahvin kanssa.Se,mitenkä koko torttu liittyy kansallisrunoilijaamme,ei ole selvitetty.Onko leivonnainen edes Fredrika-rouvalle tuttu ollutkaan vai onko lähileipomo leipomuksen keksinyt.Erilaisia teorioita on,sen tiedän.Pakkopullana Vänrikki Stoolin tarinat minun ikäisilleni koulussa syötettiin.Paukutettiin Vänrikkiä niin kotona kuin koulussa.Minulla oli Matti-niminen luokkatoveri,joka kantoi vuoronperään aika-ajoin meidän tyttöjen koululaukkuja saattaen samalla kotiin.Matti luki mielellään Vänrikkiä ja niin meidänkin olohuoneessa kaikui syvällä paatoksella Runebergin "ääni". Matista tulikin isona opettaja.

Ilona-ystäväni lähti eilen pikakäynnille Tallinnaan ja jäätilanne Suomenlahdella edelleen melkein ylikäymätön.Kumpaankin suuntaan laiva myöhästyi reilusti,jäät kopisivat aluksen kylkiin tuulen painaessa niitä ikävästi laivareitille.Jos Helsingissä aurauskaluston kanssa ollaan ihmeessä,niin Tallinnassa kalustoa ei ole ollenkaan,kertoi Ilona.Osa keskustan kaduista raapittu jollain lailla,mutta jalankulkijoille on kehittynyt omista kulkemisista kapeat polut jalkakäytäville.Lunta on sielläkin turkasesti,joka vuodenajan kanssa oli karkottanut suomalaismatkustajat laivastakin.Oli väljää ja tyhjää.

Vaikka olen Tallinnassa käynyt jo Neuvostoliiton aikaan ainakin kerran ja maan itsenäistymisen jälkeen joitakin kertoja (mikään fanaattinen Tallinnan kävijä en ole), niin en ole milloinkaan pannut merkille,että Tallinnan ratikat eivät ole oikeita ratikoita.Ne kulkevat bensiinillä! Ei yläpuolella johtoja,mutta alla on sentään kiskot.Kiskoautoja?! Ilona tämän ihmeen minulle juuri eilen kertoi. Yhdessäkään tämmöisessä "ratikassa" en ole siellä ajanut.

Olen kai eräässä kirjoituksessani kehunut Tallinnaa ja sen ovia.Veinhän Eevi-ystäväni Mustapäiden veljeskunnan ovelle ja vielä sisäänkin.Juuri Vanhan Kaupungin ovet ovat kaikkea muuta kuin tavallisia.Niihin kannattaa kiinnittää huomiota.Samoin tallinnalaiset taidegalleriat Kadriorgista lähtien pitäisi turistia kiinnostaa.Kaupungissa on niin paljon muutakin kuin Toompean mäki,villisika-ateriat ja komeat ostoskeskukset. Onhan se tavattoman paljon vanhempi kuin tämä meidän Helsinkimme.

Näihin Tallinna-tunnelmiin sepitelmäni päätän ja alan valmistaa linssi-makkarapataa meille lounaaksi Stockmannin kanta-asiakaslehden mukaan.Illalla saan vieraaksi alakerran naapurin.Herkuttelemme pienillä voileivillä ja täytekakulla kahvin kera.Tervetuliaisjuomaksi tarjoan lasillisen Nicolas Feuillatte-sampanjaa.

KYHÄELMÄ

Taas on unohdettu ja ei-kaivattu ihminen löytynyt muumiona kotoaan.Omainen oli soitellut,mutta ei varmaankaan kovin usein,koska muumioituminen vie kyllä aikansa.Surullista.En voi muuta kuin murheisin mielin hämmästellä välinpitämättömyyttämme.

Sitten iloisempiin asioihin.Eilen ratikka pysähtyi ja kuljettaja juoksi minua ja miestäni auttamaan ja tänään sain taas tuta vieraan ihmisen ystävällisyyttä.Olin Stockmannin Herkussa ja koska vapaani ovat supistuneet,on ostettava pitkäksi ajaksi ja kärry oli täynnä.Oli saatava vielä yksi muovikassi ja eikun kassalle takaisin.Pyysin anteeksi etuiluani "kassin verran" ja luvan sain nuorehkolta mieshenkilöltä. Ykskaks hän sieppasi kassin kädestäni ja heitti sen omien ostoksiensa päälle sanoen iloisesti maksavansa myös minun kassini.Hymyhuulin hämmästyin ja kiitin kauniisti.Kahtena päivänä peräkkäin olen saanut kokea ällistyttäviltä tahoilta kohteliaisuutta ja halua tuottaa iloa vieraalle ihmiselle.Kaunis kiitos.Onkohan ihmisillä kevättä jo rinnassa?

Eilen sain taas postikortin.Nyt kauempaa kuin Roomasta.Tervehdys tuli Uruguaysta ja kortin lähettäjät vielä reissaavat lisää Etelä-Amerikan maissa. Onnelliset!!! Luin joskus muinoin Therouxin kirjan Patagoniasta ja tietysti aloin tahtoa sinne.Se on guanakoiden maailmaa ja nämä laamaeläimet kuuluvat mielieläimiini.Olen käynyt niitä tervehtimässä Korkeasaaressakin. No,Patagonia jäi minulta näkemättä,mutta mielikuvituksen siivin olen siellä jo monesti käynyt.

Tänään oli sitten "vapaapäivä" minulla.Mieskin jo haettu päivähoidosta ja lujille otti jälleen lykkiminen,kun edelleen kadun yli pääseminen edellyttää kiskomista yli paksujen lumivallien.Taloyhtiöitä (tai kenelle sitten kuuluneekin) ei kiinnosta. Ehdin kaikki asiani toimittaa Herkun lisäksi ja viidellä eri ratikalla ajelin.Viikon päästä sitten taas.

Kuha-ahven! Tämmöinen kala jäi uistimeen eräällä porilaismiehellä.Siinä on nyt sitten kuha rakastunut ahveneen tai päinvastoin ja lemmenpari saanut aikaan hiukan omaperäisen jälkeläisen.Jos minun uistimeeni silloin muinoin,kun vielä tämmöistä harrastin,olisi moinen otus jäänyt,olisin ehkä peljästyksissäni heittänyt harvinaisuuden takaisin veteen.Eikä ole sanottu,olisiko kukaan ufotarinaani myöhemmin uskonut.

Helsinki ei tunnu pääsevän Miina Äkkijyrkästä Skatan tilalta häädöstä huolimatta noin vain eroon.Tämä aikaisempi Riitta Loiva, joka signeeraa työnsä Liina Långina, on kova pala ja saa ihmiset joko puolelleen tai vastaan.Temperamenttinen taiteilija on,sitä ei käy kiistäminen,mutta kun ei aina ole lyönyt yksiin kaupungin ja Miinan toimenkuvat.Miinan kohdalla kun asumiseen tilalla olisi liittynyt rakennusten kunnossa pitäminen ja myös jonkunlainen opetustoiminta navetan puolella.Kitkaa syntyi myös,kun lenkkeilijät käyttivät kaupungin polkuja,jotka ilmeisesti liippasivat Skatan reunoja elleivät polveilleet ihan itse tilalla.Naapurusto ei huhujen mukaan myöskään ollut perin ihastunut kyyttö-lehmiin,jotka välillä karkasivat sinne,minne lehmät eivät kuulu.Nyt on sitten pirteä,värikäs
ja hurjamaineinenkin taiteilija saanut lisäaikaa huhtikuuhun asti,että saa hangen pohjalta peltilehmänsä irti.Elävät ovat jo poistuneet rakennuksista.Vaikka Äkkijyrkkä tilalta muuttaa ja ties minne,me tulemme hänestä vielä kuulemaan.

Minustakin kuullaan,kunhan taas sille päälle satun.

TILKKU TUULETTELUA

Olen blogissani monestikin peräänkuuluttanut välittämistä ja toisen ihmisen huomioon ottamista.Eilispäivänä sain tuta kaksi tapahtumaa.Toinen ihana ja toinen taas vähemmän.Vein mieheni ulos.Jalkakäytävät kiitettävästi aurattuja pyörätuolin kululle,mutta kun piti päästä suojatielle ja kadun yli,olikin se mahdottomuus.Aurattua lunta paksu nietos,johon ei purrut edes pyörätuolin vetäminen isot pyörät ensin.Silmänurkasta näin ratikan.Se pysähtyi matkan päähän ja kuljettaja juoksi avuksemme.Yksissä tuumin saimme mieheni tuoleineen lumesta.Kiitin niin kauniisti kuin osasin.Kuljettaja taputti miestäni olalle ja toivotti pärjäämistä.En ole kuuna kullan valkeana kokenut moista auttamisen halua.Koko suuri raitiovaunu pysähdyksissä vain sen vuoksi,että pyörätuolin saa lumesta pois! Emmekä olleet edes ratikan reitillä. Kotiin tultuani soitin HKL:ään,kerroin ja kiitin.Tiesin paikan,ajan ja ratikan numeron.

Toinen tapahtuma sattui jalkakäytävällä,joka oli aurattu juuri niin leveäksi,että pyörätuoli siitä vetämällä mahtui.Kamppailin kulkemisemme kanssa ja eikös iso ja tuhti mies änkeytynyt samaan väylään,vaikka olin jo sanonut vetäväni mieheni ensin pois.Minäitsetyyppi horjahti kinokseen ahtauden vuoksi ja olin siitä vilpittömän iloinen.Ei anteeksipyyntöä,ei mitään,kaveri jatkoi matkaansa.Nämä olivat kaksi ääritapahtumaa,joista toinen pelasti päiväni ja uskon taas hetken ihmisten hyvyyteen.

HS:n nettikeskustelut rönsyilivät tänään Sauli Niinistön ympärillä.Tässä vaiheessa emme vielä tiedä,ryhtyykö mies eduskunnan puhemieheksi saamansa kohtelun vuoksi äänestyksessä.Enkä taaskaan pienessä mielessäni ymmärrä,miksi äänestyksessä näin voimakkaasti protestoitiin.Sauli Niinistön oikeamielisyys ja vaatimus edustajien rehellisyydestä sai näin palkkansa.Näinhän se on, "niuhottajaa" pidetään pikkumaisena ja turhiin asioihin puuttujana.

No niin,ja sitten Mona Lisa ei olekaan se Mona Lisa kuin on luultu.Asiaa on taas kerran tutkittu ja ilmoitettu,että aikaisempi Mona Lisan Francesco ei olisikaan kuvassa,vaan siinä salaperäisesti hymyilevä nainen onkin Pacifica,jota Leonardo da Vinci ei ole elämässään nähnyt.Maalasi hänet tilaustyönä mielikuvituksensa mukaan.Oli nyt niin taikka näin,kuva on hieno ja ehkä kaikísta tauluun kohdistuneista kohuista huolimatta maailman kuuluisin tai juuri siksi.Tosin sen koko hämmästyttää.Luulin suuremmaksi Louvressa käydessäni.

Helsinki suunnittelee armeijan avuksi ottamista lumien keräämisessä.Mutta kun ensin jahkaillaan,sitten pidetään asiasta kokouksia ja siitä edetään eri instansseihin anomuksineen jne,niin voipi olla niin,että lumet ehtivät sulaa.Tänä aikana voisi taloyhtiöt määrätä rangaistusten uhalla tekemään sopimusten edellyttämät lumien poistamiset niiltä osuuksilta,että kaikkinainen jalankulku olisi esteetöntä.On ennenkin ollut lunta yhtä paljon jos ei enemmänkin,eikä tämmöinen kaaos ole syntynyt.Missä helkutissa on vika? Kerrotaan koko aurauskaluston miehineen olevan töissä,mutta sitten kaluja ja äijiä on liian vähän! Ei tämä takuulla jää viimeiseksi lumitalveksi tässä maassa,vaikka nyt kuinka höpötetään riisiviljelmistä ja palmukujista Helsingissä.Minä olen ärtynyt eukko!

Roomasta tuli kortti.Kuvassa kissa ja Colosseum.Jonkun kissan olen joskus nähnyt,mutta Colosseumia en milloinkaan,kun muinoinen muutama Italiassa käyntini on aina tyssännyt Toscanaan.Tämän kertaisen kortin lähettäjällä on onni useinkin Napolista piipahtaa ihailemaan Rooman taiteita.Ollapa mukana! Luulen,ettei yksi ihmisikä edes riittäisi kuin pienen osan näkemiseen "ikuisessa kaupungissa",kun vielä ottaa mukaan kaupungin muhkean historian.

Tässäpä taas tätä kertoelmaa.Huomenna on vapaapäivä ja tämä friidu kirmaa stadiin!