KUULUMISIA

 Puissa edelleen lehtiä, mutta nyt jo voimakkaan keltaisina tai punaisina. Sanovat ruskaksi. Lehtiä lentelee maahankin ja jos kovaa tuulta riittää, käy maisema kovasti kaljuksi. HS kertoi, ettei oikestaan kesä ole vielä päättynyt, jos lämpötilaa mitataan. Aurinko paistaa, vaan ei lämmitä enää.

Luen Maughamin "Näyttelijätärtä" ja keittokirjoja vuoron perään. Alkaa taas omat keitokset pakastimesta kyllästyttää. Uutta pitää tehdä. Olen hankkimassa paistinpannua. Ruostumattomasta teräksestä. Näkyy ammattikokeilla sellainen aina olevan. Minulla vain rautaa. Tilaus on Ohlssonilla, sillä Clasilla, ja haen, kunhan saavat. Saivat jo kerran, mutta pannu oli tilaamaani paljon suurempi ja painoi ainakin tonnin. Tarvitsin molemmat kädet nostamiseen. 

Käppäilin kauppahallissa. Täällä lähituntumassa. Ostin macaroneja seitsemän kappaletta ja söin heti kaikki. Huomisen tarvikkeet marokkolaista jauhelihakeittoa varten hankin myös. Vaihdoin karitsan jauhelihan lehmään. Lammas on niin tymäkkää. Kyllä syön, jos tarjotaan ja on mies muinoin paistanut  koko koivenkin pääsiäisen hujakoilla.

Lauantaina pitää soittaa Ninalle. On Ninan päivä. Vanha koulukaveri B-luokalta. Minä olin A:lla. Tapaamiset Ninan kanssa ovat aina ajatuksissa, mutta vuodet kuluvat tapaamatta. Kunhan soitellaan. Nina oli nuorempana kaunis tyttö, jonka ympärillä aina pojat häärivät. No, nyt me olemme tämän ikäisiä ja iso osa niistä pojista on jo rivistä poissa. Näin se menee. Elämä.

Kesäaikakin päättyy. Sekin kuuluu ikävä kyllä asiaan. Minua sieppaa moinen viisareiden heiluttelu. Pohditaan, että pannaan siirtely historiaan. Ei vaan ole pantu. Onko se nyt eteen- vai taaksepäin tällä kerralla? Marraskuu tuota pikaa. Meinaan vaihtaa pienen vihreän tekokuuseni koristeet punaisesta kullaksi. Punainen teema ollut jo vuosia. Haluaisin myös ravisteltavan lumimaiseman pallossa. Näin yhden pienen. Siinä oli kettu metsässä ja lunta satoi, kun vimmatusti ravistin. En oikein tykännyt. Kyllä minä ketuista pidän, mutta hiukan oli vaivainen ja palelevan näköinen.

Nyt panen tulemaan espressoa ja muistelen syömiäni macaroneja. Olisi pitänyt säästää tähän hetkeen.

TÄLLAISTA TORSTAINA

 Itiksen kauppahallista käsintehtyä suklaata ja Valkea kuulas-omenia. Käväisin myös vastikään avatussa aasialaisessa kaupassa, jossa pääpaino näkyi olevan japanilaisilla tuotteilla. Menen uudestaan, kunhan ensin etsin reseptin, jonne jotain japanilaista tarvitaan. 

Tuomaan markkinatkin alkavat ensi kuun lopussa, että siis sinne. Joulua jo kaupoissa esillä ja alkoholittomien glögien lajivalikoima suuri. Toki on alkoholin kanssakin. Mutta ensin pitää kahlata halloweenin läpi. En laita minkäänlaista rekvisiittaa kotiin siihen liittyen. Satsaan aikanaan jouluun enemmän. Vaikka viime vuonna päätin, että minun jouluni saa olla ilman joulua. Nyt puhaltavat taas uudet tuulet.

Piti lähtemäni tänään Stadiin, mutta kipeänä ollut varvas estää lähdön. Rämmin kuitenkin halliin, kun olin ensin topannut kengän täyteen lampaan villaa. Huomenna tulee luokseni eräs 186 senttiä pitkä nuori mies. Mitäkö varten tulee? Ehkä kerron joskus. 

Kyllä piha on nyt niin keltainen että. Sinnikkäästi puut pitävät lehtensä. Väriä riittää. Ehdotin ystävälleni kävelyä, mutta kieltäydyin tarpomasta metsässä, yleensä siis jossain ruskan seassa. Ehkä kävelemme ensin asfaltilla ja sitten menemme kauppakeskukseen vohvelille. Näin paikan eräänä päivänä ja vohveleita valmisti aasialainen kaveri. Kahviakin on tarjolla. Sinne haluan rankan kävelyn jälkeen. Minusta mukavampi yhdistelmä kahvi ja vohveli kuin kahvi ja leivos.

E voi hyvin Oulussa ja L Vantaalla. Kummankin kanssa vaihdoin eilen kuulumisia. Minäkin voin hyvin Helsingissä.  Ja voin vielä paremmin, kun saan maistettua ostamaani suklaata. Taidan valikoida rasiasta shampanjapralinen. Myyjä näytti kauhistuneelta, kun käytin rahvaanomaisesti sanaa "konvehti". Alkoi hävettää ihan. Valitsin itse rasiaan pralinet. Ovat Suomessa tehtyjä ja mainos, jonka sain mukaan, kertoo  "made with traceable & sustainable cocoa beans".  Miksiköhän sekin pitää olla englanniksi?

Mukavaa syyspäivän jatkoa meille kaikille.

 

HOKKUS POKKUS: HIUKSET PITENIVÄT VIIKOSSA

Sunnuntain TTK katsottu. Vappu Pimiä kuulemma säväytti pitkillä hiuksillaan, kun omat ovat oikeasti lyhyet. Mitähän kummallista ja ihmettelemisen aihetta siinä on, että hiusten pituus vaihtelee? Vaihtelee värikin. Tällainen on tätä päivää. Taitava kampaaja osaa. Minä en ollenkaan ollut ällikällä lyöty Vappu Pimiän yhtäkkisistä pitkistä hiuksista. Ties minkälaiset ovat ensi kerralla?

En muuten saanut loppuun asti George Orwellin kirjaa. Eikä George Orwell ole kuulemma kirjailijan oikea nimi. Mika Waltarikin oli joskus Kristian Korppi. Ja kaikkien tuntema Oscar Wilde oli salanimeltään Sebastian Melmroth. Passissa on toki oikea nimi aina. Ei minullakaan lue siinä Stadin Friidu.

Pikkuserkku Kotkasta soitti. Ovat vielä mökillä. Mikäpäs siinä. Kaunista syksyä, syksyn värejä ja mökissä lämmintä ja mukavaa. Minäkin tykkäsin mökkiaikana syksystä. Sienestämistä, metsän tuoksuja, pehmeää sammalta eikä hyttysen hyttystä. En enää ehkä olisi yhtä innostunut rämpimään samoissa maisemissa, eikä ole mökkiäkään. Tai ehkä se on, mutta nyt omistajat ovat muita. Pantiin aikanaan myyntiin. Ajettiin ystävien luo Tampereelle ja kysyttiin heti ovella "ostatteko mökin?" Sanoivat ostavansa ja tehtiin kaupat. Tilattiin muuttoauto. Olihan sitä oltu mökkiläisiä jo vuosikaudet. Alkoivat puhaltaa uudet tuulet ja minusta tuli myöhemmin leski. Tänä syksynä yhdeksän vuotta. Olen tottunut, eikä elämä ole yhtään hullumpaa.

Helsingissä on taas silakkamarkkinat ja kävin katsastamassa. En ostanut mitään. Katselin tovin Biennaali-paviljonkia, jonka Helsinki aikoo purkaa, eikä kansa purkamisesta tykkää. Lohisoppaa oli myytävänä, mutta minä menin Stockmannin Sampanjabaariin syömään voileivän ja juuomaan lasillisen Bollinger-sampanjaa. Kenkäosasto houkutti, mutta pidin lujasti järjen päässä, enkä ostanut yli 500 euron nilkkureita, vaikka nilkkurit huusivat "osta,osta". Kotimatkalla poikkesin Rosebudiin ja ostin kaksi pokkaria: W. Somerset Maugham Näyttelijätär ja  Kari Hotakainen Ihmisen osa.

Kiva päivä.

PITÄISIKÖ?

 Pitäisikö katsoa joku Harry Potter- elokuva? On alkanut tuntua, että se kuuluisi asiaan ellei ihan sivistykseen. Pottereitahan on nyt tyrkyllä tv:ssä, että jos ihan ottaisin ja katselisin. yhden. Tietokilpailukysymyksiin kuuluu ainakin yksi Potter-kysymys usein: kuka on Harry Potterin pahin vihollinen? Olen oppinut, että se on Voldemort, joka on myös yrittänyt tappaa Harryn. Tiedän Pottereista myös Tylypahkan ja J.K. Rowlingin. Aika paljon tietämystä, vaikka en ole lukenut ensimmäistäkään Potter-kirjaa tai nähnyt elokuvaa.

Olen myös rokottautunut. Pääsin ystäväni pojan kyydillä ja hänen vaimonsa sairaanhoitajana järjesti minut mukaan ja niin me, ystäväni ja minä, saimme pistoksemme. Enää en pysy laskuissa, monesko koronarokotus se kohdallani oli. Influenssaakin vastaan minua pistettiin. Ei mitään oireita, paitsi koronapuoli olkavarressa oli  hiukan arka. Pistosten jälkeen vei ystäväni poika meidät Töölön Fazerille ja söimme ihan leivoksetkin. Kivaa oli entisillä kotinurkilla käväistä. Annoin katseeni viivähtää vanhan kotini parvekkeella, jossa niin usin katselimme Topeliuksenkadun liikennettä. 

Lehtipuissa vielä lehdet, mutta aika sotkuisen näköisinä, Ruskaa ei oikeastaan edusta mikään tämän talon pihalla. Ihanasti on jo huopahattuilmoja pidellyt ja partsilla sinnittelee vielä yksi pelargoniapuska. Nuppuja on, mutta takuulla eivät ehdi enää aueta. Kanervia en aio hankkia. Joskus on sitäkin tehty. Kyllä parveke saa nyt rauhassa odotella ensi kevättä. Kunhan saan tuolien pehmusteet talvisäilöön.

Kuudes päivä jo lokakuuta. Tässä kuussa päättyy kesäaika. Taas siirrellään. Moni kelloja, minä viisareita. Tänään ei mitään tärkeää puuhastelua. Jos saisin vaikka George Orwellin kirjan luetuksi loppuun. Huomenna jälleen liikkeelle. Arkipäivät mukavampia kuin toimettomat sunnuntait.

HALLOWEEN-AIKA

 Nyt pitää ostaa kurpitsa. Enkä tarkoita mitään kesäkurpitsaa. Tykkään kaikenlaisista lohkoista uunissa ja sen makunautinnon antakoon minulle hokkaido-kurpitsa, kunhan menen kauppaan. 

Olen ollut selvittämässä ensi vuonna alkavaa uudistusta tv-ruudussa. Digiboksin myötä saatavilla 32 kanavaa, hehkutti telemyymälän mies. En hyppinyt riemusta. Boksi minulla jo on ja nyt pitää saada asentajat asentamaan piuhat ja kanavat paikoilleen. Kansakuntaa taas pakotetaan. Ei onnistu muuten tv:n katselu. No, se nyt on tämmöistä taas.

Menin samalla telekauppareissulla kauppahallin Kalinkaan ja ostin virolaista jälkiruokavadelmahyytelöä. Kaloreita noin 100 rasiassa eli 150 grammassa.  Läpinäkyvää, kirkasta ja hyllyvää. Niin, ja hyvää. Eikä tietenkään rasvan rasvaa. Ihana tuote. "Vaarika" on suomeksi hallain, vattu, vaapukka ja vadelma. Lapsuudenkodissani puhuttiin aina "hallaimista". Tulee ruotsin hallon-sanasta, eikä "hallainta" kukaan juuri nykyisin käytä, saati tiedä. Äitini lapsuudenkodissa puhuttiin ruotsia. Sukunimi suomennettiin, kun se buumi oli kansalla menossa. Suomenkielisyyden kunnioittaminen. Blomqvist jäi historiaan.

Ajatelkaaas, jo lokakuu. Joulua aletaan rustata. Kuulemma jo joissain kaupoissa vahvasti esillä, eikä vielä halloweeniäkään ole kunnolla päästy viettämään. En muuten koverra kurpitsaa irvistäväksi koristeeksi, enkä pane esille muitakaan pelottavia asioita. Vuosi vuodelta enemmän ja enemmän tuputetaan tätä muinaisten kelttiläisten talven tulojuhlaa. Henget yrittävät kaapata ihmisiä tuonpuoleiseen, kuolleiden sielujen maailmaan. Sato on korjattu, levätään nyt laakereilla. Kristinusko ei vietä halloweeniä, joka huipentuu 31.10. Google kertoi "halloweenin" tulevan sanoista "All hallows´ eve". Meillä Suomessa pyhäinpäivä on tänä vuonna 2.11. eivätkä henget ole pahassa mielessä liikkeellä. Kukin viettäköön tätä aikaa miten mielii. Minä, kuten jo kerroin, ostan kurpitsan, mutta aion syödä sen tavalla tai toisella. Pumkin pie?

Taidan mennä takaisin vuoteeseen. Heräsin tänään kolmelta. Aamukahvi juotu. Voisin nukkua hyvinkin muutaman tunnin.

SYKSYISTÄ

 Jos äiti eläisi ja minä olisin pikkuinen vielä, kysyisin just nyt "äiti, mitä mä tekisin?" Aikuisen järki olisi tänään ehdottanut imuroimista tai muuta sen kaltaista puuhaa. Mutta enhän minä. Olen tapitellut televisiota, syönyt, juonut kahvia, lukenut lehden ja ollut saamatta mitään aikaan oikeastaan. Eilen sentään onnittelin M:ää, jolla oli synttäri ja on parastaikaa miehensä kanssa Kosin saarella. Soitin toiselle ja nuoremmalle  K:lle, jonka kanssa keskustelin suolan käytöstä. Se alkoi brezelin ostamisestani markkinoilta. Tänään en ole ollut yhteydessä keneenkään. Mukaan ei lueta George Orwellia, joka tekstiensä kautta on yhteydessä minuun kirjassaan Kun ammuin norsun ja muita esseitä, ilmestynyt suomeksi 1984 ja englanniksi 1967. Olen lukenut sen aikaisemminkin ja nyt taas.

Ihanaa, tuntuu olevan jo syksy. Puista lentelee sankoin joukoin keltaisia lehtiä, eikä ole sää lämmin. Voi alkaa käyttää hattuja ja paksumpia takkeja. Aloitan heti maanantaina.

Kävin lääkärissä ja sain tietää, että edelleenkään ei aio eläköityä kunnolla, vaan tulee töihin taas maaliskuussa. Olin uusimassa muutaman reseptin. Kunnallinen puolihan ei sekaannu yksityisen  asioihin. Se on tullut minulle erittäin selväksi. Ei suostuttu edes lukemaan magneettikuvaukseni tuloksia, kun olin kuvattavana ilma lähetettä. Eikä lähetettä olisi saanut kunnaltakaan. Ei erikoisjuttuja. Olin vähän käärmeissäni ja varasin silloinkin ajan yksityislääkäriltä, joka kertoi minun jäävän henkiin.. 

Syyskuu päättyy tuota pikaa. Lokakuu sanana ikävä. Agricolakin käytti jo sanaa "lokakuu". Kurakuu? Likakuu? Jos on lokakuussa jo märkää lunta, se voisi olla loskakuu. Minun puolestani voisi koko talvi olla ilman lunta. En ole sen ystävä. Kelkkaiässä olin.Nyt siitä ei ole kuin pelkkää harmia. Enkä missään tapauksessa kuulu niihin ihmisiin, jotka visertävät olevan niin kaunista ja puhdasta, kun maa on valkoinen. Valkovuokot ja ruusut, hääpuvut, hampaat ja koivujen rungot saavat olla valkoisia.

Nyt jatkan olemista Orwellin kanssa ja syön samalla punakaneliomenan.

KAMPAAMOSSA JA MARKKINOILLA

 Olemme syyskuun loppupuolella. Lämpöä piisaa, ei hyvä. Talossa jo lämmitetään, että päästiin kosteudesta eroon. Ei kesältä tunnu, vaikka aurinko paistaa. Paistaa muuten sellaisesta suunnasta, että aurinkolaseilla ei ole mitään virkaa. Piti panemani ne silmille, kun käppäilin taas kampaajalle.

Hemmoteltavaksi menin. Pantiin edellisen uuden lookin päälle uusi look. Onnelliseksi kampaamossa tulee, hyvä olo ja nautinto. Vuosikausia olen käynyt Studio Backstagessa Hakaniemen Vetehisenkujalla Taijan taitavien käsien hoidossa. Taija ja Carolina pyörittävät kampaamo-parturia sekä pientä kauneussalonkia. Netissä he ovat saaneet kehuja ja kehuja saavat minultakin. Tekeehän se niin eetwarttia, kun hiukset pannaan kuntoon ja halutessa kasvot, kädet ja jalatkin. Kosmetologikoulutus kummallakin naisella. Mielellään Backstageen menee ja hyvän oloisena sieltä lähtee.

Kuulin heillä olevan Pop-Up- tapahtuman salongissaan. Kysymyksessä on muotia ja saa katsella ja ostaakin 17.10 klo 16 alkavassa tilaisuudessa. Minusta vallan hieno idea olla tekemisissä kampaamossa pukeutumisen kanssa. Eivät nämä kaksi asiaa niin kaukana ole toisistaan. Piipahdetaan Backstageen lokakuussa tutustumaan Taijan ja Carolinan yritykseen sekä näkemään mitä syksyn muoti tuo tullessaan.

Olen minä muutakin tehnyt kuin käynyt kampaajalla. Oli kansainväliset markkinat Senaatintorilla ja sinnehän minäkin. Tosin ensin kävin Stockmannilla hyödyntämässä kanta-asiakkaan alennuspäivää. Tämän jälkeen tein reippaan mutkan ja kävelin Espan puiston läpi Senaatintorille. Koju poikineen, ihmisiä sankoin joukoin, aikamoista kuhinaa. Pyörin mukana, kuulin ulkomaisilta myyjiltä kieliä ja yritystä puhua suomea. Ostin oliiveja ja brezeleitä. Italialainen oliivinmyyjä kysyi, jos haluan pusun ostospussin lisäksi. En halunnut, mutta hymyilin. Pussin sen sijaan tahdoin. Torin nupukivistä oli kenkien koroille haittaa, mutta unohtui markkinahumussa. Vielä ostin itselleni ison tikkukaramellin ikään kuin pisteeksi iin päälle. Söin sen illalla, eikä ollut paha omatunto sokerista, jota tikkarissa oli enemmän kuin tarpeeksi.

SYYSKUINEN MAANANTAI

Ensimmäinen TTK:n jakso pelmahti iltani ratoksi eilen. Kyllä ohjelmaa taas katsoo vuoden tauon jälkeen. Tunnustan, että pitkän jakson jälkeen jo väsytti. Tulin tulokseen, että se saisi olla himpun verran lyhyempi. Jaksaisi seurata . No, mainoksiin meni osa ajasta ja siihen, kun näytettiin harjoitussalin puoleltakin. Mitä itse tanssimiseen tulee, niin joku tähdistä tanssi jäykemmin ensimmäisellä kerralla kuin toinen. Kunhan aikaa kuluu, notkistuu ja tulee taitoa. Edessä on vielä monta sunnuntai-iltaa.

Kesä jatkuu. Lämmintä piisaa, vaikka ei se enää kesälämpöä ole. Kasvit yltyneet uudestaan kukkimaan ja lehtikuva kertoi ahomansikan kypsyneen. En suhtaudu tämmöiseen syyshelteeseen onnellisin mielin. Mielestäni se on pelottavaa ja luonnotonta. Huijausta.

Ensi viikolla alkavat markkinat Senaatintorilla. Aion sekaan. Churroja. Kansainvälisyyttä, vaikka se ei enää nykyisin ole erikoista Suomessa. Ulkomaan kielien kuunteleminenkaan ei ole. Kuulee täällä ihan kotinurkilla. On kuitenkin taas yksi syy lähteä  kaupungille, jonne vahvasti tunnen kuuluvani.

Luen Poen kirjan ohella Carole Matthewsin kirjaa Suklaaseuran naiset. Kertoo naisista, joiden intohimona ja lohturuokana on suklaa. On ihmisiä, jotka suruunsa ahmivat jäätelöä. Sitten on ihmisiä, jotka syövät ilman syytä ihan nautinnon takia kaikkea ruokaa. Se kostautuu nopeasti ylipainona kropassa. Kun siitä yrittää aikanaan päästä eroon, on se työn, tuskan ja lujan tahdonvoiman takana. Paljon hitaampi prosessi kuin ylipainon saaminen kroppaan. Joku lannistuu jo alkumetreillä ajatellen "so what" ja jättää yrittämisen. Toinen taas jaksaa ja on lopputulokseen tyytyväinen.

HS kertoo niistä suomalaisista, jotka ovat muuttaneet pysyvästi Viroon. Haastateltavat hehkuttavat maan hintatason edullisuutta,ja terveyspalveluiden joustavuutta. Oli kuvia heidän ostamistaan asunnoista. Nekin halvempia kuin Suomessa. Kukaan ei kaipaa Suomea, eikä haaveile takaisin muutosta. Paperit tallinnalaisuudesta saa nopeasti, eikä kielenkään oppimisessa nokka kauaa tuhise. Minä kuitenkin pysyn Suomessa.

Mukavaa juuri alkanutta viikkoa.

HOUKUTUKSIA

 Olen ollut houkutuksissa. Ensin kampaajalla ja sen jälkeen köpittelin uudessa lookissani Hakaniemen halliin. Ruokapuolella tuntemattomia kaloja siisteissä riveissä kyljet kiillellen. Oli peuraa ja hirveä, ankkaa, riekkoa ja vaikka mitä. Ostin jotain kun kerran siellä olin. Delillä ei ollut Madeleineja. Odottivat Ranskasta lähetystä. Ehkä minun kannaltani hyvä asia, koska olisin kuitenkin leivonnaisherkkuja ostanut. Ei kuin järkevästi hankittujen hankintojen kanssa metroon ja kotiin. 

Oli mahdottoman luonnotonta, suorastaan pelottavaa tähän aikaan vuodesta, lämmin ilma. Kesävermeet päällään ihmiset kulkivat ja yksi mies polkupyörällä ilman paitaa, mutta ei ahon laitaa. Ilmaston muutos oli käsin kosketeltava, eikä suinkaan hyvässä. Normaalisti syyskuussa olisi jo syksy. No, öisin ja aamuisin on, tuoksukin ajankohdalle oikea. Koivut yrittävät pysyä perässä ja heittelevät muutamia keltaisia lehtiä maahan kaiken vihreyden keskellä. Minä en suostu enää kesätamineissa kulkemaan. Sandaletitkin ja kesähatut talviteloillaan. Jos tätä jatkuu, niin miltä kaikki näyttää vuosien kuluttua? Uudet perunat kuokitaan maasta tammikuussa ja puutarhoissa kerätään appelsiineja ja banaaneja. Ei enää pilkkimistä jäällä, vaan iloisia vesileikkejä lämminvetisissä järvissä. Jäänmurtajat ovat museoissa, lumiukot unohtuneet, joulupukki vierailee sortseissa eikä kukaan saa suksia lahjaksi. Ei tarvitse enää muuttaa talveksi Fuengirolaan ainakaan lämmön ja paisteen takia. Pelottavaa, pelottavaa.

Hitaasti mutta varmasti luen Poen kirjaa. Siinä on kertomuksia, kauhujuttujakin ja vahvasti symboliikkaa. Tekstin lukeminen kaipaa pausseja. Siivosin partsin ja otin tappamani kesäkukat pois. Pelargonian jätin, koska se oli sinnitellyt ilman vettä pitkästi yli viikon ja ansaisti nyt huolenpitoa. Otin kuivat kukat siitä pois ja jätin muutaman, koska vielä kukoistavat. Annoin vettä ja jo tunnin kuluttua se oli anteeksi minulle antanut kuivakautensa ja pannut oksat ojennukseen.

Viikonloppu tulossa. Pysyn kotona. Mietin ankarasti imuroimisen mahdollisuutta. Aloitan uuden miettimisen ensi viikolla. Tsilari tuli eräänä päivänä. Pitkä juttu bulien botskien visiitistä Stadissa. Tekstin kirjoittaja Matti Kainulainen suree Itämeren klesautta, että se on suorastaan fittimäisen huonos hapes ja tarvitsee jeesii meilt jokaiselt. Niinpä. 

Juttutuvassa olisi taas kaikenlaista kivaa ja minä suunnittelen jälleen kerran messiin menemistä. Jos vaikka joskus.

JA TAAS URHEILUA

 Nyt taas tuutin täydeltä urheilua. Kun olimme päässeet Pariisin olympialaisista, alkoi sieltä tulla paralympialaiset ja samaan pötköön Suomi-Ruotsi Helsingin Olympiastadionilta. Olen katsellut kaikkea sen kuin ehtinyt. Tosin rakkaan vihollisemme kanssa käymät kamppailut Helsingissä kiinnostavat eniten. Tätä naputellessa eilisen jälkeen Suomi johtaa miesten puolella. Tänään saamme lopulliset tulokset.

Käväisin kauppahallimatkalla kirjakauppaan vaihtamaan ostamani Kati ja Jari Tervon kirjan, jonka yks kaks muistin jo lukeneeni ja sen olevan hyllyssäni. Vaihdoin sen hiukan toisenlaiseen teokseen: Edgar Allan Poen  The Murders in Rue Morgue and Other Tales. Tunnustan ilman sarvia ja hampaita tässä ja nyt, että en ole kirjana tutustunut Poen proosaan. On korkea aika, sillä onhan sentään kysymyksessä vahva klassikko. Ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1840. Kaveri eli 1809-1849 ja  syntyi Yhdysvaltojen Bostonissa. Koko lyhyen elämänsä aikana koki kaikenlaista orpoudesta alkaen. Oli skandaaleja, naimisiin meneminen 13-vuotiaan serkun kanssa, alkoholismia, hallusinaatioita jne. Värikkäästi mies eli. Ja värikkäästi kirjoitti.

Elokuulle saamme sanoa hyvästit. Vielä eilen pasteerailin kesävermeissä, mutta seuraavaan ulkoiluun pukeudun syksyisemmin, vaikka lämpöä kuulemma vielä piisaa ja lehti on puussa. Mutta syksylle tuoksahtaa ja viileältä tuntuu. Olen onnistunut harkitusti tappamaan parvekkeen kesäkukkani ja ne on taiten otettava pois ja pantava bioroskiin. Kunhan kerkiän. Taloa ei vielä lämmitetä. Palelen ja polttelen kynttilöitä ja peitän itseni lämpimällä torkkupeitolla.

Heräsin tänään taas hävyttömän aikaisin. Tiputtelin kahvin ja tavoistani poiketen paahdoin leipäviipaleen ja panin päälle appelsiinimarmeladia. Melkein oikeaoppinen toast. Lounaaksi teen kesäkurpitsasta ja halloumista pihvin eilen valmiina ostamani mangokanan seuraksi. Pikkukupillisen espressoa nautin Marie-keksin kanssa urheilua katsellessani. Eiköhän päivä näillä eväillä suju.

AAMUTUIMAAN

 Tässä taas aamukahvimuki edessäni aloittamassa uutta päivää. Pilvistä ja läppärissä asteet kertovat olevan ulkona +16. Eilen asiointireissulla huomasin suomalaisten ottavan kaiken irti vielä suven rippeistäkin. Pasteerailtiin kesävaatetuksessa sortseissa ja sandaaleissa. Ulkomaalaistaustaiset pukeutuneet huomattavasti tuhdimmin. En tiedä, saako ihmisistä näinkään sanoa kuin "ulkomaalaistaustaiset". Haluan kuitenkin jotenkin erotella ihmiset toisistaan. Sitä paitsi nämä ulkomaalaistaustaiset ovat yleensä ylen kohteliaita avaamaan ovia. Perussuomalainen usein porhaltaa itse ja ovi menee jäljessä tulijan nenän edestä kiinni. Katson kohteliasta avaajaa silmiin ja kiitän. Vastaukseksi saan hymyn ja sanat "ole hyvä". Olen jo antautunut, enkä enää hypi seinille, jos/kun joutuu esimerkiksi kaupoissa sellaisen henkilön kanssa asioimaan, joka ei puhu suomea. Aloin ottaa kokemusta kielikylpynä. Kuin myös hyväksymään maailman menon ja Suomen globaalistumisen. Käyn melkein päivittäin kielikylvyssä Itiksen uudessa kauppahallissa, jossa ei läheskään kaikissa kauppapuodeissa voi keskustella suomeksi. Takavuosina tunsin vielä vahvaa isänmaallisuutta ja vaadin kaikkialla Suomessa saada käyttää omaa äidinkieltäni suomea. Väsyin lopulta ja huomasin asian hyvät puolet.

Olen ostanut kaksi kirjaa, joista toisen käyn vaihtamassa, koska se on hyllyssäni. Toinen on Carole Matthewsin Suklaaseuran naiset. Alkuperäisteos ilmestynyt vuonna 2007. Päivi Paju suomentanut tänä vuonna. Aivan aluksi sain tietää, että suklaan syönti on sallittua tässä kirjan muutaman naisten jengissä, joten pistelin ilman omantunnon kolkutuksia ostamiani marmeladikarkkeja. No, jätän marmeladit. Kirjakin aika paksu, joten makean syöminen olkoon kirjan seuran naisten puuhaa.

Juttelen L:n kanssa yleensä kerran kuussa ja eilen oli se päivä. Keskustelu soljui mukavasti simpukoiden syömisessä saaden alkunsa raakkujen pahoinpitelystä Suomussalmen Hukkajoessa. Nyt on toinenkin luonnonsuojelurikos tullut ilmi ja raakkuparat kokeneet ikävän ja tappavan kohtelun. Ainahan näitä muodossa jos toisessakin, kun ihminen on omien etujensa kannalla. Luonnosta viis. Sitten joskus maailmassa ihmetellään, kuinka tässä näin kävi, kun kaikki on autiota ja hiljaista, luonnon elämää vailla. Myöhäistä, myöhäistä.

Oulunsalon E:n kanssa oli myös puhelu. Hän on aina yhtä positiivinen ja iloinen, jonka kanssa huomaa helposti, kuinka hyvin loppujen lopuksi kaikki vielä on, vaikka Euroopassakin riehuu sota, ihmiset näkevät nälkää, itäraja Suomen ja Venäjän välillä pysyy kiinni ja Kari Hotakaisesta tuli K-kaupan Pirkka-kirjailija.

LOPPUKESÄN TUUMAILUA

 Kaikenlaista tullut puuhattua, mutta ei sanan sanaa blogiin. Kesäkin jo lopuillaan, vaikka lämmintä piisaa, jos muutakin. Kaupungilla olen melkoisen ahkeraan käppäillyt asioilla ja ilman asioita. Lopultakin sain mentyä myös kahvikapselikauppaan ja nyt on taas kotona kahvin juominen taattua. Olin hiukan pettynyt selviytyessäni Nespressossa pelkällä suomen kielellä. Paikkasin sen asian myöhemmin Itiksen kauppahallissa, jossa ei suomella jokaisessa kaupassa pärjää. Kun menin vierailulle, vein tuliaisiksi lupaukseni mukaisesti  pieniä leivoksia ja ne piti ostaa englanniksi. Kerroin siitä iloisesti illan emännälle, joka inhoaa, jos/kun Suomessa ei voi asioida maan omalla kielellä. Leivoksia hän söi kyllä nurisematta.

Panin tuulettimet talviteloilleen ja rupesin polttelemaan kynttilöitä. Taloa ei vielä lämmitetä ja minä olen vilukissa. Kynttilät lämmittävät. Parvekekukat ovat murheen kryynini. En viitsisi millään enää niitä kastella ja yhden jo poistin. Muut odottamassa samanlaista toimenpidettä. Tänä kesänä en ole edes partsilla istuskellut. Ehkä kuulisin kukilta moitteita.

Koivujen lehdet kellastuvat ihan silmissä. Niitä satelee maahan alvariinsa. Kovassa tuulessa sitäkin enemmän. Ajattelen aina tuulisilla ilmoilla, että olisi hyvä pyykin kuivaussää. Mökillä oli narut ja joskus aikojen alussa Messeniuksenkadun yläpihalla, jossa me lapset kävimme vain silloin, kun menimme aidan raosta naapurin puolelle, jos talonmies ei ollut näkemässä. Jos laskimme rapussa pyllymäkeä, hän kielsi senkin. Hissilläkään ei saanut leikkiä, eikä kaivaa talon ulkoseinästä avaimella koristeeksi upotettuja värillisiä lasinsiruja. Talkkari yritti ankeuttaa elämäämme parhaansa mukaan. Sekin oli ehdottomasti kiellettyä, kun pojat kiipesivät 6-kerroksisen talon ulkoseinään kiinnitettyjä palotikkaita myöten ja joku pääsi neljännen kerroksen kohdalle. Mikä urotyö! Nyttemmin en pitäisi sitä enää minään urhoollisuuden merkkinä.

Nykyiset nelitoistavuotiaat harrastavat muuta kuin viatonta jekkuilua. Pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja kaikkea sellaista, jota ei minun lapsuudessani ikinä edes ajateltu. No, onhan tässä välissä vuosia ja kaikki muuttunut. Toisinaan jopa parempaankin suuntaan, vaikka eräs ystäväni haukkuu lyttyyn "nykyajan vempaimet", joihin kuuluvat robotit, tekoäly ja elementtitalot.

KALINKA-KOKEMUS

 Vilutauti paranemaan päin. Sitten sain peukalovaivan, jota jo hoidettu ja sekin vankasti paranemaan päin. Eikä peukalo ole estänyt Itiksen kauppahallitutkimuksia. Viimeisin valloitukseni on Kalinka-niminen venäläis-baltialainen kauppa. Ostin gruusialaisen leivän. Kyllä leipää voi leipoa gruusialaiseen tapaan, vaikka maa on nykyisin Georgia. Toinen leipä, jonka sulloin muiden ostosten joukkoon kassiin, oli virolainen isa peenleib. Leivät panin pakastimeen ja muita ostamiani maistelin onnellisena. Mansikat olivat ehtaa suomalaista ja kauppiaan kanssa sai puhua suomea Itiksen maalaispuodissa. Ostin yrttiviljelmän, jonka nimeä ei vielä tiedetty. Kerrottiin sen olevan japanilainen ja nyt se kasvaa keittiössäni.

Edelleen haikailen kaupungille menoa ja pakko sen on tapahduttava. Kahvikapselit. Muutakin taas Stockmannilta. Niin, ja ratikka-ajelua Hakaniemestä eteenpäin. Ei ole enää avoperävaunuja, joilla lapsena ajeltiin ja aina piti olla perässä katsomassa alla viliseviä kiskoja.On semmoinen Töölön ratikkamuseossa.

Tänään hissukseen kotona ja yritän saada itseni mielentilaan, joka antaisi puhtia imuroimiseen. Imuroiminen on taloudenpidon yksiä haittapuolia. Muistan ajan, kun kotona kävi siivooja kerran viikossa. Hyvät hyssykät, kun siitäkin on aikaa.

Tämä kesä on ollut kovasti lintuköyhä kesä. Vielä viime kesänä lintuja oli runsaammin. Muutama varis ja rastas, varpunen . Muita en ole pihapiirissä nähnyt, en mennen enkä tullen. Mitä on tapahtunut? Saavatko pihlajanmarjat olla tänä vuonna rauhassa? Alkavat kovaa vauhtia kypsyä. Myös koivuissa pidetään jo alkavaa kiirettä värin vaihtamiseen ja lehtien pudottamiseen. Tästä viimeisestä verbistä tuleekin mieleen, että sen tilalla yhteydessä kuin yhteydessä on alettu sanoa "tippuu". Kiipeilijä tippui vuorelta. Lumi tippuu katolta. Nuori mies tippui potkulaudalta. Juurikaan kukaan tai mikään ei putoa. Minusta joku neste tippuu. Tästä on keskusteltu viisaammallakin taholla ja oltu "putoamisen" kannalla, tietysti asiasta riippuen. Puhekieli on sallivampaa kuin ennen. Nykyisinhän saa ja voi sanoa "alkaa alkamaan", josta minun kouluaikanani rapsahti punakynämerkintä, jos alkaa-verbi pantiin "alkamaan".

Nyt alan viettää tätä loppukesän lauantaipäivää ja se alkaa suihkkuun menemisellä. Imuroiminen jääköön.

VILUTAUTI

 Juonko enemmän kuin kolme kupillista kahvia päivässä? En juo. Eikä pidäkään, koska Advent Health-keskuksen tutkija Kelsey R. Sewell Helsingin Sanomissa on sitä mieltä, että kohtuuton kahvin juominen heikentää älyn toimivuutta. Eikä kukaan halua tyhmistyä. Eräs nyttemmin joukostamme poistunut  ystäväni lipitti taatusti enemmän kahvia kuin kolme kupillista päivässä. En huomannut hänen älynsä kuitenkaan heikentyneen. Ehkä vaikutus on yksilöllistä. Juonkin tässä parastaikaa aamukahviani ja toisen kupillisen lounaani jälkeen. Pieni kupillinen espressoa. Kun seuraa kaiken maailman tutkimuksia, niin ihmiselle ei ole oikeastaan mikään asia ravinnollisesti hyväksi. Punainen liha? Sushit? Makkarat? Yleensä sokeri ja rasva ja varsinkin yhdistettynä. Täytekakku? Paras neuvo: kohtuus kaikessa.

Poden flunssaa. Se iski aivan puskista eräänä päivänä. Pöpö tarrautui kiinni ja pitänee minua nyt nuhaisessa otteessaan yskimisen lisäksi. Lämpöä en ole mitannut, eikä siltä tunnu. Tänään olo himpun verran parempi ja yökin meni rauhallisesti. Paperinenäliinat alkavat huolestuttavasti loppua. Onneksi on talouspaperirullia. 

Yritin katsoa olympialaisten päättäjäisiä Pariisissa. En katsonut. Silmät lurpallaan kömmin vuoteeseen ja jossain vaiheessa olin nukahtanut. Olivat varmaankin alkajaisten tapaan komeaa spektaakkelia. Kyllä ne ranskalaiset osaavat. Suomalaisten urheilijoiden mitalisaanti meni pieleen. Ei ensimmäistäkään. No, voiton ei pitäisi olla tärkein, vaan saada osallistua yhteen suurimpaan urheilutapahtumaan. Mutta tietysti jurppii, sehän selvää kuin pläkki.

Huomenna olisi kömmittävä asioille. Katsotaan, miten flunssan kantti kestää. Pitänee kaivaa esille se kuuluisa ja nykyisin unohduksissa oleva suomalainen sisu ja yskittävä kuuliaisesti hihaan. Minä kyllä mieluummin nenäliinan. Niitä onkin jokapuolella käden ulottuvilla.

Nyt menen takaisin peiton alle säälimään itseäni. Niistän mennessäni.

KOLME VAIHTOEHTOA

 Olen kahden vaiheilla. Tai oikeaammin kolmen. Mennäkö Töölönlahden puistoon? Ollako kotona? Vai lähteä Stockmannille ja Nespressoon? Mietin ankarasti vaihtoehtoja.. Päiväsaikaan ei tule Pariisista minua suuremmin kiinnostavaa, että olisi saatavilla lepopäivä. Katson senkin levoksi, jos hiippailen kodin ulkopuolella.

Eilen käväisin kauppahallissa. Tänään avajaiset. Kaikki jo oli melkein valmista ja kalatiskiäkin pantiin kuntoon. Avajaisiin meno ei oikein kiinnosta, vaikka houkutellaan kaikenmaailman ohjelmilla aivan samban opetuksesta alkaen. Juhlintaa riittää vielä sunnuntainakin. Hiukan melkein kimmastuin, kun leipämyymälässä (en katsonut edes liikkeen nimeä), myyjättäret eivät ymmärtäneet sen enempää suomea kuin englantiakaan. Olisin ostanut leivän, mutta kumpikaan neitokaisista ei osannut selvittää minulle, mitä leipiä myivät. Käppäilin S-marketiin ostamaan ranskanleivän. Bon Bonista ostin pikkuleipiä ja se meni hyvin ja kommelluksitta englanniksi. Totta kai olin myös Mansa Marketissa ja ajattelinkin siellä hyllyjä tutkiessani, että kerrosta alempana oleva Alanya on saanut varteen otettavan kilpailijan. Ei ainoastaan Mansa Marketista vaan koko hallista. Itiksen maalaispuoti satsaa jostain syystä hunajaan ja teepakkauksiin sen sijaan, että myisi tuoreita vihanneksia ja juureksia. Ostin niitäkin S-Marketista. Raahasin ostokset kotiin ja ladoin mikroon valmista butter chickeniä ja kermaperunoita. Ei tietenkään mikään laihduttajan lounas. Olin aivan puhki sekä kaupoissa käynneistä että syömisistä.

Pikkuserkku Kaakon kulmalta soitti. On miehensä kanssa mökillä ja mies oli juuri silloin puutarhassa keräämässä punaisia viinimarjoja. Ovat muuten marjoja, jotka eivät koskaan ole saaneet minulta suurta suosiota. Mustat menettelevät, sekä marjat että lehdet. Jälkimmäisistä olen tehnyt juomaa. Puolukoitakin kartan. Karviaiset myös jätän yleensä ostamatta. Mustikat? No, jotenkuten, jos oikein viitsii. En minä sinällään syö. Nyt on toripöydät jo pullollaan näitä, puolukoita paitsi, ja mansikkasato vetelee viimeistään. Härkäpapuja pitääkin ostaa. Niiden aika on just nyt. Niin, siis pikkuserkku soitti. Voi suhtkoht hyvin ja odotteli miestään puutarhasta sisälle. En kysynyt, miksi ei itse ollut ulkona. Kyseli erään pikkuserkkumme puhelinnumeroa ja sen lähetin tekstiviestillä puhelumme jälkeen. 

Kuten huomaatte, ei ole tapahtunut mitään kertomisen arvoista. Kerroin kuitenkin siitäkin vähästä. Mukavaa viikonloppua.

625

 Nyt on urheilua monesta tuutista. Olen vallan jäykistynyt istumisesta. On nähtävä kaikki yleisurheilusta. Ollut alkueriä, semifinaaleja ja finaaleja. Vielä on päiviä ja sitten loppuslut näistä olympialaisista. Alkaa olympiadi. Kyllä oli taas eilen jännittävät paikat, kun Armand Duplantis hyppäsi kolmannellaan ihan mahdottoman korkealle seipäässä, 625 cm eli -herttinen- reippaasti yli kuuden metrin. Jännitti koko Pariisin stadionin yleisö. Minulla tärisi kädet ja päälläni oleva yöpaita. "Mondo" on tottunut omiin maailmanennätyksiinsä. Ilo tälläkin kerralla oli aitoa ja tarttuvaa. No, kyllä muuallakin stadionilla tapahtui, juostiin ja heitettiin, tuli kultaa kenelle tuli, oli voittajia ja häviäjiä. Se on urheilua.

Juha Hurmeen kirjassa, jota parastaikaa luen,  käsitellään soutamisen (Kaskinen-Oulu) lisäksi kirjallisuutta, musiikkia ja muuta kyldyyriä. Volter Kilven Alastalon salissa saa pitkät pätkät miesten keskustelusta ja taas muistin, etten itse ole kirjaa lukenut. Ehkä pitäisi. Onhan se sentään klassikko. Eikä mitenkään edes paksusti tomuttunut klassikko. Pitäisi ja pitäisi kaikkea muutakin lukea ja tehdä. Miten siihen kaikkeen saa aikaa? Vaikka tekisi aamusta iltaan, ei yksi elämä riitä. Siksi olenkin siirtänyt seuraavaan ja sekin alkaa olla täynnä. Ystäväni sanoi, ettei "seuraavaa elämää" ole. Nyt hän sen tietää. Toinen ystäväni on sitä mieltä, että kaikki päättyy maapallolla nopeammin kuin on päätelty, eikä se kuulu sanontaan "kaikki loppuu aikanaan". Tämä ystäväni onkin sitä lajia, jossa ollaan pessimistejä. Kaikki menee päin seiniä. Hissi reistailee, sataa, kun sateenvarjo on jäänyt kotiin, kassoilla liian pitkät jonot, hiukset harvenevat, ryppyvoiteet ovat yhtä tyhjän kanssa, talvisin liian paljon lunta, kesä liian lämmin ja aurinkoa aivan liikaa, tuuli väärästä suunnasta. Siis kaikki, aivan kaikki, poskellaan. Huh heijaa.

Eilen sihtasin itseni kauppaan aamu-urheilun ja iltaurheilun välissä. Ostin  espanjalaisen pakkauksen erilaisia juustoja. Manchego, Castellano, Iberica ja puolikova vuohenjuusto, jolle jälkimmäiselle ei ollut annettu nimeä. Olin pettynyt pakkaukseen, koska tiedot olivat englanniksi. Sen verran olisin ollut tietoinen, että juusto on "queso". Ja kerran sanoin Kauppatorilla tuoretta appelsiinimehua valmistavalle espanjalaismiehelle  "no hablo español". Olinhan sentään käynyt espanjan tunneilla. Olin mieheni kanssa vakavassa mielessä muuttamassa Marbellaan. Kävimme siellä muutenkin muutaman kerran ja kaupunki miellytti kovasti. Emme muuttaneet.

Jotta tästä ei tulisi matkamuisteloa, lopetan tähän ja runsaan tunnin kuluttua siirryn kotisohvani kautta taas Pariisiin. 

NOPEAMMIN, KORKEAMMALLE, VOIMAKKAAMMIN

 Urheilua,yleisurheilua. Nyt sitä saa! Pitää järjestää tekemisensä tv-urheilun mukaan. Vaikka suomalaisia ei ole pilvin pimein Pariisissa mukana, olen silti onneni kukkuloilla. Sopusuhtaisia kroppia, nopeita jalkoja, vahvoja käsiä ja kaikilla osallistujilla toive päästä Olympialiikkeen mukaisesti "citius, altius, fortius". Todistamassa yritystä katsomoissa aina monikymmentuhantinen yleisö. Mitähän ajattelee Notre Damen vanha kellonsoittaja Quasimodo kotikaupunkinsa tämän hetkisestä menosta?

Pakko lopettaa kauppahallissa käyminen. Sorrun aina herkkuihin. Ostin baakelsikaupasta minileivoksia ja söin heti muutaman. Ankaran itsetutkiskelun jälkeen panin loput pakastimeen. Sopilka Foodista ostin marmeladikaramelleja. Himotti niin. Olen joskus itsekin niitä tehnyt, mutta aikoja, aikoja sitten. Söin silloin suurella halulla ja niin tein nytkin. Mansikoiden syömisestä en sentään tunne omantunnon tuskia, vaikka niissäkin sokeria. Ihanaa, kun halliin tuli Itiksen maalaispuoti. Saa ympäri vuoden salaattiaineksia ja tuoreina. Minulla on käsitys, että torilla ja hallissa on kauppojen salaatteja tuoreampia. Mene ja tiedä. Tottakai marssin myös Mansa Marketiin ja ostin inkivääriolutta. Siinäkin on sokeria. Ihan pakko lopettaa tämä kaikki ja alkaa kiertää halli kaukaa. Tyytyä S-marketin suppeampaan valikoimaan. Siellä ei minulle synny himoa heräteostoksiin. Ja vain joskus suurena juhlahetkenä käydä taas hallissa.

Totisena aikomuksena on mennä katsomaan, miltä Töölönlahden uusittu ja paranneltu puisto näyttää. Kuvien parusteella kaunista kukkaniittymäisinä näkymineen. On lapsille ja aikuisille, on luontoa rakastaville ja jopa kiireisille kaupunkilaisille hetken verran silmille lepoa. On lähdettävä tutkailemaan, kun on vielä kesää. Samalla voi toimitella asioita muuallakin keskustassa. Olisi taas aihetta käväistä Stockmannilla. Eikä mitään tikusta asiaa, vaan ihan oikeaa asiaa, esimerkiksi Nespressoon.

Kolmen tunnin kuluttua taas urheilua. Voisin vaikka imuroida sitä ennen. Tai sitten en.

INKIVÄÄRIOLUTKOKEMUS

 Tänään on äitini syntymäpäivä. Tai olisi, jos hän vielä eläisi. Aamulla lähetin tervehdyksen yläilmoihin katsellessani ikkunasta ulos heinäkuun viimeisenä päivänä. On se kesä aina aivan liian lyhyt, vaikka vielä kuukausi onkin suviaikaa. Lieköhän enää lierihatullekaan tilaa?

En ollut eläissäni maistanut inkivääriolutta. Kun olin uuden kauppahallin eräässä myymälässä, jossa myydään kaikenlaista eksotiikkaa, törmäsin tähän juomaan. Ostin kokeeksi. On kuulemma valmistettu taiteen sääntöjen mukaisesti jamaikalaisesta  inkivääristä vanhan reseptin mukaan. Avasin heti kotona ginger beer-tölkin ja yllätyin miellyttävästi. Onhan sitä ollut saatavana tähänkin asti kaupoissa, mutta en ole vaan tullut ostaneeksi. Rakastan kaikinpuolisesti inkivääriä ja on pieni juurakko aina kotona. Kun ruokareseptissä sanotaan "ruokalusikallinen", panen yleensä kaksi tai kolme. Ja nyt voin vielä sitä juodakin!

Hallissa on leivonnaiskauppakin. Jouduin leivonnaisia ostaessani taas kielikylpyyn. Myyjä näytti vallan onnettomalta, kun  ensin tietysti yritin tuputtaa suomea. Sen jälkeen puhuimme englantia. Hän paremmin kuin minä. Ahmin ostamani tuotteet heti kotiin tultuani ja huokasin onnesta.

Kalakauppias oli saanut täydennystä. Jääpalojen alla killitti kampela. En ole vuosiin saanut ostetuksi, kun täällä päin vannotaan kirjolohen ja turskan nimeen. Nyt minulla on punakampela pakastimessa. Kysyin, kun kampelatuntemukseni muun tietämyksen ohella on varsin minimaalinen ja kampeloita on monta lajia. Puolison vielä kuuluessa talouteni piiriin, meillä oli usein kampelaa. Siihen aikaan sitä sai nyttemmin edesmenneestä Stockmannin Herkusta. Paras kampela-ateriani oli kuitenkin Hampurin satamassa. Olin Hampurissa puolison kanssa muutamia päiviä ja söimme mielellämme kalaa juuri näissä sataman eritasosissa ravintoloissa. Tasoista huolimatta ei moittimista. Tuli meille tutuksi myös siihen aikaan  hiukan pahamaineinen Reeperbahn. Irwin ei ollut vielä laulanut siitä laulua St.Pauli ja Reeperbahn, mutta The Beatleseille oli Reeperbahn jo tuttu esiintymiskatu kaikkine huvituspaikkoineen. Hampurin matkasta puolison kanssa on aikaa.

Niin kuin monesta muustakin asiasta.

PARIISI

 Olipas komeat tämän vuoden olympialaisten avajaiset Pariisissa. Oli kaikki mahdollinen pantu likoon suurella taidolla urheilua ja historiaa kunnioittaen. Siitäkin huolimatta, että ministeri Ville Tavio teilasi avajaiset "seksuaaliseksi friikkishowksi".Ollapa mukana katsomassa paikan päällä avajaisloistoa.Vaikka kyllä kotoinen sohvan nurkkakin kelpasi. Nyt sitten urheilua kaiket päivät ja yleisurheiluakin aikanaan. 

Olen yhden kerran ollut Pariisissa. Olin juuri täyttänyt seitsemäntoista vuotta. Syntymäpäivää juhlimme Saksassa. Myöhemmin matkaillessani mieheni kanssa, olimme myös Ranskassa vaan emme Pariisissa. Marseillessa häneltä poistettiin tikit Suomessa tehdyn pienen leikkauksen jäljiltä. Etsimme lääkäriä, mutta lopulta huomasin hammaslääkärin kyltin erään talon seinässä. Soitimme ovikelloa ja hammaslääkäri poisti tikit ja mieheni pyörtyi tuolissa. Minun urhea mieheni! Vähän nolotti ja hammaslääkäriä hymyilytti. Ei ottanut toimenpiteestä mitään maksua. 

Mutta eilen illalla olin siis taas Pariisissa Seinen rannalla. Oli siellä ylhäistä väkeäkin. Oli Suomen tasavallan presidentti puolisoineen kunnia-aitiossa muiden arvovieraiden seurassa. Ihan rinta rottingilla istuin yli sata vuotta vanhalla sohvallani avajaisia katsellen. Sohva on äitini lapsuudenkodista. Vähän on jo rempallaan, vaikka päällystetty  vuosikymmenten aikana moneenkin kertaan. Ehkä on vielä joten kuten tolkuissaan minun elinaikani ajan.

Viedessäni  roskia, pyysi eräs mies päästä naapurirappuun. Talossa kun on ovikoodit tai tarvitaan avain. "Ettekö voi soittaa?", kysyi varovainen minä. "Ei ole numeroa". Mietin. Sitten ajattelin, etteivät kaikki aio pahaa ja avasin koodilla oven seisten kyllä niin, ettei kaveri nähnyt numeroita. Hän kiitti kauniisti ja meni sisälle ja minä roskikselle. Takaisin tullessa kaikki oli pihalla hiljaista, ei poliiseja eikä avunhuutoja. Rauhoituin. Rupesin katselemaan Pariisista ratsastusta, pyöräilyä ja jalkapalloa. Tiputtelin espresson ja otin Marie-keksin. Pariisissa satoi.

UUTEEN TUTUSTUMISTA

 Nyt täytyy kertoa lisää Itiksen uudesta kauppahallista (4000 neliömetriä). Kipaisin sinne taas.  Menin heti ugandalaiseen kauppaan ja ostin  kaakaopuun hedelmän ja jakkihedelmän. Jälkimmäinen kasvaa intianleipäpuussa. Sain molempia maistaa ja ugandalainen herttainen myyjä neuvoi, miten niitä syödään. Hän leikkasi minulle kahtia cacao treen hedelmän ja siinä olikin aikamoinen työ. Olen iloinen, että kotona siltä hommalta säästyin. Jakkihedelmäkin oli pilkottu suupaloiksi. Sitten marssin lihatiskille, jossa kaikki ei ollut vielä valmista.  Erään tyhjän altaan reunassa luki suomeksi "lampaan luutta". Kerroin ulkomaalaistaustaiselle miesmyyjälle, että siinä on yksi t-kirjain liikaa. Hän ymmärsi hetken kuluttua. Puhuimme suomea, koska hän ei tahtonut asioida englanniksi. Lopuksi hän lausui minulle kohteliaisuuden, jonka laskin lierihattuni ansioksi, "olet ihana". Kiitin ja hymyilin koko ihanuudellani. Päivän pelastus.

Olin juuri lukenut kaiken maailman kesäjuomista jutun ja näin kauppahallisssa kahvilan, jossa mainostettiin strawberry matchaa, josta olin lukenut. Ei kuin heti tilaamaan ja se kannettiin minulle valmistamisen jälkeen pöytään. Maitopohjainen viettelys ja ilmeisesti hurjasti kaloreita. Ei ehkä aivan mielijuomaani, koska en ole innostunut maidosta. Mutta toki hyvää ja imin pillillä viimeisen pisaraan jäiden keskeltä. Mansikalta ei suuremmin maistunut, vaikka näin tarjoilijan laittavan mansikkamehua.

Tämän jälkeen hyppäsin arkeen ja ostin S-marketista voita (kalan paistamista varten) ja Marie-keksejä. Ilma oli kuin "linnun maitoa", jota sanontaa käytti tällaisesta säästä äitini enon vaimo. Minusta ilma oli vain lämmintä eli aivan kuumaa. Etsin varjopuolia.

Tänään paistan keittobanaanin lisukkeksi eilen laittamalleni pippuriselle kanaruoalle. Odotan erilaisia kaloja kauppahalliin. On luvattu ensi viikolla. Siksi se voi. Toivon sinnekin tuleva muita kuin silakoita ja Suomen kansalliskalaa. Ennen muinoin Stockmannin ruokakaupassa oli niilinahventa ja se minulle sekä miehelleni maittoi. Vuosiin en ole sitä mistään saaanut enää. Tulisikohan tähän kauppahalliin?

KUULUMISIA

 Ketään lukijoista ei kiinnosta tekemiseni. Kerron silti. Olen puikkelehtinut siellä sun täällä. Koko ajan kuitenkin Helsingissä. Käyn Stadissa ja ajelen ratikalla. Olen kotikonnuilla ja nähnyt uuden kauppahallin, josta HS kirjoittanut jo kaksi kertaa. Halli on vastikään avattu ja varsinaiset avajaiset pidetään myöhemmin. Joitakin liikkeitä vielä puuttuu, hyllyt asentamatta esimerkiksi.Ostin ugandalaisia hedelmiä ugandalaiselta kauppiaalta. Ostin ukrainalaisia keksejä ukrainalaisilta myyjiltä heidän kaupassaan. Halli ei ole mikään kojuhalli, kuten perinteiset hallit,vaan kojujen paikalla on oikeat kaupat. Torikauppiaallani on myös siellä kauppa. Nyt saan tuoreita porkkanoita koko vuoden, eivätkä ole muovipussissa. Koko uutukainen kauppahalli yllätti minut positiivisuudellaan ja aion sinne uudestaan lähipäivinä.

Tutustuin myös aasialaiseeen keittiöön. Kotonahan minulle tämä keittiö on tuttu. Monet ruoat olen tehnyt. Mutta nyt maistoin toisen tekemää. Istuin nauttimassa Chicken Katsu-ateriasta ja söin puikoilla niin kuin kaikki muutkin ravintolassa.Asiakkaat kovasti kansainvälisiä. Kuten Suomessa nykyään on. Ei mikään tuppukylä enää. Sitten käppäilin ympäriinsä. Katselin ihmisiä, katselin musliminaisia niqabeineen, burkineen ja hijabeineen, kuulin monia kieliä. Joku puhui suomeakin. Ostoskeskus on globaalinen oleskelu- ja asiointipaikka. Ihmiskontaktia vaativia pankkiasioita ei tässä kauppakeskuksessa voi kuitenkaan toimittaa. Viimeinenkin rahalaitos häädettiin pois. Sen paikalla on suuri kauppa, jossa myydään karkeista vanutuppoihin ja kynsilakkoihin. Minun piti toden teolla opetella pankkiautomaatilla käyminen ja opinhan minä.Mutta siihen en edes tahdo oppia, että kone tekee verikokeeni, tutkii sydämeni toiminnan, painoni, yleiskuntoni. Tietty ruumiinosa vain tiettyyn kohtaan ja kone hoitaa loput. Sitten se suoltaa lapun, jossa on ihmisen tiedot. "Terve kuin pukki".

Hellekausi palautunut. Tuulettimet surisevat ja ikkunat päiväsaikaan visusti kiinni. Mutta tämä ei tunnu miltään. Soitin Italiaan ystäväni syntymäpäivänä ja hän oli huonovointinen armottomassa yli 40 asteen kuumuudessa. Meillä helleraja on 25 astetta plussaa ja kun mittari kipuaa siihen, on se meikäläisille voivottelun paikka. Nyt taas on se paikka. 

Perjantaina Pariisia! Olympialaiset alkavat ja minä odotan yleisurheilua kuin kuuta nousevaa. Vasta elokuun alussa sitä saa. Siihen asti skeitataan, ammutaan, golfataan, beach volleytetään, pyöräillään, purjehditaan jne. Ja minä kun en ole yhtään kärsivällinen luonne.

JUHANNUSAAMUNA

 Juhannusaamu, mittumaariaamu, jussin aamu... Ja voi kuinka tämä päivä tuntui kaukaiselta tammikuussa. Istun kirjoituspöydän ääressä, edessäni on sekä läppäri että kupillinen kahvia. Kummatkin sellaisia, joita kohtapian herättyäni tarvitsen. Ystäväni K menee aina ensimmäiseksi katsomaan parvekkeensa kukat. Hän on tyytymätön niiden kukintaan. Minulla taas rehoittaa haitaten partsilla kulkua. En suostu kuitenkaan karsimaan.  

Ensi viikko erään säätiedon mukaan olisi taas helteinen. No, kyllähän tässä vilusteltiinkin tarpeeksi. Kun tuuli osui, oli todellakin kylmää. Kesää kuitenkin, ei marista. Luin eilen yömyöhään asti Saarikiven kirjaa Rakkaat sanat. Jonain päivänä hankin vielä hänen Suomen kieli ja mieli-kirjan. Ehkä se olisi ollut myös ostettavissa Helsinki-päivänä Stadin Slangin myyntikojussa. En huomannut.

Mitään juhannusruokaa en ole hankkinut. Ihmiset näkyivät ostavan makkaraa ja grillilihaa, 8% viiniä ja mansikoita. Sain muutaman jussitoivotussoiton. Tuli kyllä mieleen omat mökkijussit. Aina meillä oli vieraita ja lain salliessa kokko rannalla. Olihan se sellaista hyörinää ja pyörinää. Enpä juuri enää kaipaa. Aika aikaa kutakin.

Ennen oli Helsinki melkein kuollut näihin aikoihin ja heinäkuu aivan varmasti. Sittemmin muuttui. On turisteja ja osa kaupunkilaisista ei viitsi siirtyä kotoa pois. Muistan ne loputtomat autojonot maanteillä, kun kaikki suuntautuivat kaupungista ulos. Välillä madeltiin ja taas mentiin vauhdilla. Matka kesti ja kesti. Kunnes lopulta päästiin mökkitielle. Auton tyhjentämistä, jääkaappi toimintavalmiiksi, takkaan tuli ja sauna palamaan. Kesäkanat otettiin pahvilaatikoista ja niille esiteltiin niiden koti liiterin seinän vieressä. Siellä oli yöorsi, sisätila ja munimispesät sekä kettuja varten aidattu oleskelutila. Päivisin ne saivat liikuskella vapaina ja kerran marssivat taloon sisälle ihmettelemään ihmisasumusta. Meillä oli kaksi koiraakin, mutta kerran ajettuaan kanat järveen, antoivat sitten niille rauhan. Kyllä näitä kesiä mielellään muistelee. Varsinkin näin mittumaarin aikaan.

On valon juhla, juhannus
on lehtimajain aika,
on herkimmillään kauneus,
on kirkkaimmillaan ruskotus,
yön varjoo pyhä taika...

(Einari Vuorela)

EI NIINKÄÄN HANKALIA SANOJA

 Olen täysin ihastunut kielitieteilijä Janne Saarikiven sanailuun kirjassaan Hankalat sanat (ilm. 2023). Teos oli pakko lukea ajatuksella ja luin kaikki 207 sivua muutamassa päivässä. Erään kappaleen otsikko on Uni, unohdus. Saarikivi kirjoittaa: "En tiedä,mitä unet ovat. Käsittääkseni kukaan muukaan ei asiaa varmasti tiedä. Unen funktioista on varsin erilaisia näkemyksiä kognitiotieteessä ja psykologiassa. Siitä olen kuitenkin varma, että unet ovat tärkeitä."  Ovat muuten minustakin ja itsetykönäni olen tullut tulokseen, että ne muodustuvat muistoista ja toiveista. Ainakin minun uneni. Enkä osaa niitä ja niiden merkitystä millään lailla analysoida. Katselen vain silmät kiinni ja muistan joitakin seuraavana päivänä. En liioin ole miettinyt uni-sanan alkuperää, vaikka hyllyssäni on parikin etymologista sanakirjaa. Toinen muhkeampi kuin toinen. Toki Saarikivi puhuu kirjassaan muustakin kuin sanoista ja mistä ovat tulleet meidän käyttöömme. Silloin kielitieteilijä onkin enemmän tavallisen ihmisen kaltainen. Sellainen hän oli kirjoittaessaan minun kirjaani omistuskirjoitustaan. Aivan kuin kuka tahansa meistä. Mutta sanoista puhuessaan hän on kielitieteilijä kiireestä kantapäähän.

Vaihdoin puhelimen teleoperaattoria. Kun tämä tuli silloin vielä voimassa olevan operaattorin tietoon, alkoi armoton pommitus ja olisin saanut jäädäkseni yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tekstiviestit olivat kuin jonkun entisen poikaystäväni rukouksia, etten jättäisi häntä. Olin silloinkin jättämisen kannalla ja niin olin nytkin. Sain uuden SIM-kortin. Oli muutakin asioitavaa ja kävin välillä huilaamassa ja join mansikka-mango-jääteetä. Virkisti, sillä oli taas lämmin kesäilma. Juhannuksesta on povattu viileää. On nyt sitä taikka tätä, minä vietän jussin kotikolossani. Luen toista ostamaani Saarikiven kirjaa. Saakohan sekin minut hurmokseen?

Tänään olen ollut suorastaan ahkera kotihommissa, vaikka päämääränä ei kuitenkaan ollut saada pirttiä totaalisen puhtoiseksi ja pihamaata laastuksi. Jotain sain aikaan. Kaisa Häkkinen kertoo etymologisessa sanakirjassaan, siinä muhkeammassa, sanalla "ahkera" olevan tarkka vastine karjalassa ja vatjassa. Sattavat kuitenkin olla lainaa suomesta. Rinnakkaismuoto joissain murteissa on "ahera". Unohtamatta samaa tarkoittavia "ahkua" ja "aahkua". Puhukaamme kuitenkin selvyyden vuoksi vain ahkera-sanasta. Minkälainen selitys ahkera-sanasta olisi Saarikivellä?

Että tämmöistä maallikon kielitieteilyä näin tiistai-iltana.

JUHLAT JUHLITTU

 Helsinki-päivänä hurvittelin M:n kanssa kaupungilla. Espan lavalla julkistettiin Stadin friidu ja Stadin kundi, Riitta Korhonen ja Janne Saarikivi. Oli musiikkia, puheita ja Lasse Liemolan laulua. Slangin kuorokin lauloi. Oli oikein mukavaa. Aurinko paistoi ja synttärisankari Helsinki kukkeimmillaan. Tilaisuus loppui Niin gimis on Stadi-lauluun ja M ja minä menimme lounaalle Kappeliin. Paistettua siikaa kaikkine lisukkeinen ja palan painikkeena lasillinen  Fournier Sancerre-valkoviiniä. Kahvit päälle. Sitten olikin aika erota. M lähti junalle ja minä ratikkaan.

Slangilla oli myyntikoju, jossa muun muassa Saarikiven kirjoja myynnissä. Ostin kaksi ja toiseen hain Janne Saarikiveltä omistuskirjoituksen. M kysyi häneltä jatkuuko tv:ssä Sanansaattajat? Ei jatku.

Tänään olen koko päivän toipunut Helsingin syntymäpäiväjuhlinnasta. K soitti ja kysyi, missä mennään. Kerroin. Huomenna kauppaan. Tarvitsen ruoan laittoon tarpeita. Roomasta urheilu päättyi, että on taas aikaa tavanomaisempaan elämään. Armand Duplantis ei saanut tehtyä uutta jo nimissään olevaa maailmanennätystä seipäässä. Yritti kolme kertaa 625. Pariisissa sitten taas uudemman kerran heinä-elokuussa.

Aloitin heti Saarikiven kirjan Hankalat sanat lukemisen. Silmäilin toistakin Rakkaat sanat. Siihen juuri sain omistuskirjoituksen. "Sanathan ovat simppeleitä olioita. Semmoisen kun kakaisee ulos, kuulija tietää missä mennään ja pulinat pois."

Ennen nukkumaan menoa katselen Gordon Ramsayn Kuppilat kuntoon. Ehkä saan siitä kimmokkeen tehdä jotain mielenkiintoista esimerkiksi ... no, mitä nyt sitten keksinkään. Ja vuoteessa luen  Saarikiven kirjaa sanoista ja sanojen etymologiasta.

Kirjoittamisiin.

URHEILUA, ENEMMÄN URHEILUA

 Silmisssä vilisee nukkuessakin keihään heittäjiä, seiväshyppääjiä, juoksijoita, loikkaajia sekä muuta urheiluun liitttyvää. Eilen oli ensimmäinen ilta, kun en jaksanut iltaotteluita Roomasta katsella loppuun asti. Haukottelin niin voimakkaasti, että se häiritsi keskittymistäni. Kyllä, kyllä tiedän, että haukottelulla ei ole mitään tekemistä nukkumistarpeen kanssa tai edes pitkästymisen. Silti haukottelin perusteellisesti ja kaiken aikaa. Menin vuoteeseen. Mutta Wilma Murron epäonnistumisen seipäässä ehdin nähdä. Aina ei mene käsikirjoituksen mukaan EM-kisoissakaan.

Soitin Italiaan, kun en ole ystävästäni kuullut mitään. Kukaan ei vastannut ja huolestuin lisää. Illalla vastasi ystäväni poika. Puhuin englantia. Hän vastasi selvällä suomen kielellä, josta olin lentää pyllylleni. En ollut koskaan kuullut ystävältäni, että on opettanut oman äidinkielensä pojilleen. Nyt sekin selvisi. Onneksi kaikki oli ok. Miksi ei sitten vastattu soittoihini? Siksi, että ystäväni kävelee niin hitaasti, että olin jo lopettanut. Annoin kuitenkin soida todella kauan. Pääasia oli kuitenkin, että kaikki on hyvin. Nykyisin kaikilla ei ole.

Olen tänään menossa Stadiin. Jään metrosta Hakaniemessä ja vaihdan ratikkaan. Rautatien aseman pysäkki on koko kesän poissa pelistä ja ruuhkaa kuulemma on Kaisaniemessä eli Helsingin yliopiston asemalla, jonne metro ajaa ja josta takaisin itään. Vaikeaksi tehtiin tämä suvi. Mutta tietysti pitää joskus remontoida näinkin isoja hankkeita kuten metroasemia.

Heräsin varhain ja luin Hesarin. Urheilua ja eurovaaleja. Perussuomalaiset "saivat turpiinsa" vaaleissa puheenjohtajansa Riikka Purran mukaan. Eikä Purra hymyillyt. Kokoomuksessa sen sijaan hymyiltiin. Ja niin viisitoista suomalaista vaaleissa valittua lentää Brysseliin hoitamaan muun Euroopan kanssa Suomen asioita.

Viileää. Palelin eilen kauppareissulla kovassa tuulessa. Tuntui odudolta helteitten jälkeen. Eikä sää ole sen kummoisempi tänäänkään. Onko kesä jo ohi? Mekkosillaan ei tarkene. Eikä hattua voi pitää tuulen takia. Minulla on vain lierihattuja kesällä. 

Tipauttelen toisenkin mukillisen kahvia ja sitten alan vähitellen valmistautua lähtöön. 

MAANANTAIN KUULUMISET

 On tullut puuhasteltua yhtä sun toista. Etupäässä viime päivät katseltua urheilua tv:stä. Tennistä ja yleisurheilua. Välillä meinasin väsyä ruudun katselemiseen totaalisesti, mutta otin kupposen espressoa ja taas jaksoin. On se niin kovaa tämä penkkiurheileminen.

Kävin erään ystäväni kanssa hengailemassa kauppakeskuksessa. Tallusteltiin ympäriinsä, piipahdettiin sisälle kauppoihin, emmekä aina mitään edes ostaneet. Eksotiikkamyymälä Alanyassa kävimme myös ihmettelemässä melkein metrin mittaisia salkopavun näköisiä kasviksia. Ystäväni osti valkosipuleita, koska näyttivät turvallisilta. Minä puiolestani juustoa ja jättipussillisen Romana-salaattia. Siirryimme kahvilaan kahville, jonka katosta ei ystäväni pitänyt. Minä en ollut mitään mieltä, vaan keskityin leivoksen ja kahvin nauttimiseen. Sitten Telia-mies pysäytti meidät ja vaihdoin liittymää. Yhtiö, johon olin aikaisemmin kuulunut, heräsi ja alkoi pommitaa paremmilla vaihtoehdoilla ja oli minua pitänyt kuulemma tärkeänä asiakkaana. Miksi ei tehty tarjouksia silloin, kun olin "tärkeä asiakas"? Erkanin ystävästäni ja tulin kotiin salaatin, juuston ja uuden liittymän kanssa.

Tänään olen kohtapuoliin lähdössä kauppaan ennen kuin urheileminen Roomassa taas alkaa. On seipään karsinta. Seiväshyppy on laji, josta kovasti pidän. Se taas luultavasti johtuu siitä, että isäni hommasi meille aina liput seipään purukasan lähelle Helsingin Stadionilla. Näimme hyvin purun lentävän hyppääjän pudotessa neljästä ja puolesta metristä, jota korkeutta pidettiin suorastaan ihmeenä. On tänään muitakin karsintoja, jotta on kiirehdittävä kaupasta kotiin nähdäkseni aamu-urheilua Italiasta. Ja huomenna urheilusta huolimatta Stadiin kuten seuraavanakin päivänä.

Uudet mepit valittu Brysseliin. Eduskuntaan pääsi Euroopan parlamenttiin  äänestettyjen tilalle uusia kasvoja. Eräs  meppiläinen oli juossut Roomassa puolimaratonin, mutta siinä tulos ei ollut yhtä hulppea kuin äänestyksessä. Onnea uusille parlamentaarikoille.

Alan tälläytyä kauppareissua verten. Hyvää uutta juuri alkanutta tätä viikkoa.

TAVANOMAISTA

 Kävin Stadissa. Metrossa mies möi six packia kympillä. Eikä takuulla ollut myyntilupaa. En nähnyt kenenkään tekevän kauppoja. Tuli toinen mies, jonka lapussa luki, että hän tarvitsee rahaa äitinsä hoitoon. Hän ei puhunut mitään kenellekään. En nähnyt kenenkään avustavan hänen äitiään. Muuten oli tavanomainen metromatka.

Tein ostokseni ja tulin kotiin. Matka oli edellistä tavanomaisempi. On mentävä taas Stadiin, koska haluan erään ostokseni palauttaa kauppaan. Ostin kirjojakin, mutta niistä ei ole palauttamiseen. Toinen on Minna Lindgrenin kirja ja toinen Kari Hotakaisen. Luen jo ensin mainittua. En saanut Rosebudissa leimaa korttiin, koska olisi pitänyt ostaa kolme pokkaria. Ostin kaksi. Minusta tämmöinen pakko-ostaminen ei ole reilua.

Yksi voikukka pihalla on jo lampulla. Mietin, mikä sen olisi voinut aiheuttaa, koska kaikki muut voikukat ovat juuri puhjenneet kukkaan. Mietintäni ei tuottanut tulosta. Päätin unohtaa koko asian. Kukassa on jo moni muukin. Pihlajat suorastaan rehvastelevat. Ja lämpöä piisaa. Tuulettimet surisevat ja parvekkeella on suorastaan tukahduttavaa, kun illalla käyn kastelemassa kesäkukat. En saa parvekelaseja auki. Joku vika. 

Tänään, kunhan päivä urkenee, lähden taas likkeelle. En vielä Stadiin kuitenkaan. Jos vaikka huomenna. Metroon tulee ensi kuussa muutoksia. Sillä ei pääse kesän aikana Helsingin yliopiston asemaa pitemmälle. Aseman nimi oli ennen Kaisaniemi ja minäkin purnasin vaihdosta. Muutettiin silti. Aion vaihtaa jo Hakaniemessä ratikkaan, jolla pääsen Aleksille. Tekevät Rautatien asemalla remppaa, eivätkä junat aja sen ohi. Vasta syksyllä pääsee taas normaalisti ajelemaan.

On aamuyö ja jälleen heräsin kesken kaiken. Valoisaa ulkona ja aivan hiljaista. Menen takaisin vuoteeseen. Hyvää huomenta silti.

PERJANTAIN KUULUMISIA

 Poskelleen meni jääkiekon kisat Suomen kantilta katsottuna. Haukuttiin tuomaritkin ja koko konkkaronkka. En katsonut Suomi-Ruotsi-ottelua, mutta luin lehdestä aamulla julmat kritiikit. MM-kilpailu päättyy sunnuntaina, eikä loppuotteluissa ole Suomea mukana. Sillä lailla kävi.

Muutamana päivänä olen ollut kaupungilla. Ihan oikeasti stadissa ostoksilla. Espan puistoon asti en päässyt, mutta se on suunnitelmissa 12.6. Toivon poutaista säätä ja auringon paistetta. Ostan jätskin. Tänään en liiku mihinkään. Aion imuroida ja ottaa kaapin päältä tomut. Huomenna linnottaudun tv:n ääreen jääkiekon pariin. 

Pikkuserkku täyttää tänään vuosia. Soitan ja onnittelen. Vaikka en ole aivan varma, mitä onnittelemista on siinä, kun on jälleen vuoden vanhempi. Siinä olisi, jos saisi vuoden iästään pois. No, minä olen ikuinen 25-vuotias ja se on ihan hyvä ikä.

Kotitalon hissi pysähtyi kesken matkan kerrosten väliin. Ja se on ollut minulle kauhuskenaario, joka oli totisinta totta juuri sillä hetkellä. Sanoin itselleni "ole rauhallinen" ja kaivoin puhelinta soittaakseni apua. Hissin peilistä katsoi kalvennut nainen, mutta oli oltava järkevä. Painoin nappulaa ja kiitos, hissi nytkähti liikkeelle. Panin puhelimen pois ja ryntäsin hissistä ulos vapauteen. Poden klaustrofobiaa. Yleensä vältän hisseillä kulkua, mutta kotitalossa asun aika korkealla, jotta olisi aina hurja kipuaminen. Käytän kammostani huolimatta hissiä. Nyt ei tämä kulkupeli ole enää temppuillut, mutta aikamoinen jännitysmomentti on siinä ajaa. 

Jospa tästä nytkähdän päivän askareisiin, koska niin olen minä tänään päättänyt. Imuri kaapista ja ei kuin surisemaan.

TORSTAINA

 Kun Jukka Viikilä julistettiin kaunokirjallisuuden Finlandia palkinnon saajaksi kirjallaan Akvarelleja Engelin kaupungista vuonna 2016, olin minä kirjan jo lukenut. Lukiessani sitä olin varma, että Viikilä saa tämän arvostetun palkinnon. Olin oikeassa. Nyt luen Viikilän vuonna 2018 ilmestynyttä Suomalainen vuosi-kirjaa. Siinä on juttuja asioista. Tuokiokuvia arjesta, kuten matka mummolaan, jäiden lähtö, lenkkeily, tuijottelu, sääennuste jne. Se ei ole siis romaani. Siinä ei ole yhtenäistä juonta, ainoastaan jutuissa on. Sitä on kivaa lukea. Ihmiselle tutuista asioista. Kirja on maannut lukemattomana hyllyssäni ja sinne unohtunut. Toissapäivänä sen huomasin. Onneksi huomasin. Minulta näköjään unohtuu hyllyihin ja kaappeihin yhtä ja toista. Äkkäsin eräänä päivänä ripustimessa olevan puseron, jossa oli hintalappu. Ei ole enää muodissa. On liian isokin.

Kirjoitan tätä  yöllä. Kello käy kolmea. Julkaisen (juhlallinen sana) tämän ties koska, sillä en saa, enkä tahdo saada valmiiksi. Aion nimittäin mennä taas vuoteeseen houkuttelemaan unen tulemista. Se on vaivalloista puuhaa ja usein ei edes onnistu. Teen monenlaisia temppuja kuten neuvottu on. En nukahda sitten millään. Nousen ylös kuten nytkin ja naputtelen tässä tovin. Joskus teen teetä ja syön sen kanssa korpun. Joskus avaan tv:n ja katselen sitä. Luenkin silloin tällöin. Mitään äänekästä ei voi tehdä. Kerrostalossa on säännöt ja naapurit huomioon ottavat hyvät tavat.

Lämmintä ulkona ja jossain meni hellerajakin rikki, vaikka toukokuun puolta väliä mennään. Kauppareissulle olen jo pukeutunut säähän sopivaan asuun. Monilla sortsit ja t-paita. Penkeillä istuksitaan iloinen ilme kasvoilla. Nautitaan. Kaikki pitää tämmöisistä ilmoista ottaa irti, kun sanotaan Suomen kesän olevan lyhyen. Eikä se ole vielä edes virallisesti ja almanakan mukaan alkanutkaan. Kesäajassa kuitenkin.

Nyt haukottelin ihan tahtomattani ja tiedän, että sillä ei ole mitään tekemistä unen tulemisen kanssa, vaan kroppa tahtoo happea. Haukottelua pidetään pitkästymisen merkkinäkin, eikä se liity siihenkään. Antaa kyllä epäkohteliaan huomautuksen kumppanille, jos sellainen on seurassa.

Nyt on aamu ja olen täpinöissä: lätkää viideltä. Miten Suomen käy Itävaltaa vastaan? Aion valppaasti seurata. Ainakin sanotaan torstain olevan toivoa täynnä ja tänään on torstai.

TSHEKKI VEI VOITON LOPULTA

 Pakko kirjoittaa. Meinas eilen illalla tulla lirit pöksyyn seuratessani jääkiekko-ottelua Tshekki-Suomi, niin oli jännittävää. 0-0 oli vielä, kun päästiin jatkoajan jälkeeen rankkareihin ja siihen se tasapeli sitten tyssäsikin. Tulos 2-0 Tshekin hyväksi, mutta ei minusta mikään huono häviö ottaen huomioon koko pelin kulun. Istuin ja makasin vuoroon sohvalla jäykkänä kuin seiväs ja hyppäsin ilmaan joka kerta, kun Tshekki sohi Suomen maalilla ja se sohi usein. Suomen maalivahti Harri Säteri sai voimia ja tarkkuutta jostain ja lannistui vasta rankkareiden edessä. Selostaja Antero Mertaranta oli elementissään ja tarvitsi taatusti aina välillä kulauksen vettä saadakseen äänensä pysymään. Yleisö jylisi, tunnelma Prahan hallissa tiivis ja äänekäs. Herttinen mikä ottelu!!! Mertarannan sanoin "ihanaa, Leijonat, ihanaa".

Lipitän tässä jo aamutuimakahviani ja katselen valjennutta päivää muun Helsingin vielä uinuessa. Jostain syystä heräsin nukuttuani lähes neljän tunnin nukkumisen jälkeen. Peli venyi puolille öin. Tänään, kunhan kaupat aukeavat, olen lähdössä kauppaan. Pitää saada vesikrassikeittoon ja minestroneen ainekset. 

Normal-kauppaketju sai pitkän kirjoituksen Helsingin Sanomissa ja Normalissa minäkin käynyt pari kertaa. Tosin hermostun siihen oveluuteen, että pitää kulkea kaikki kapeat käytävät, joita on kymmeniä metrejä, päästäkseen kassalle ja ulos. Jokainen käytävä molemmin puolin täynnä tavaraa. Ole siinä sitten hankkimatta heräteostoksia. On kuulemma japanilaisia karkkejakin ja minä heti kiinnostuin. Seuraavalla kerralla.

Tänään ei ole Prahassa lätkää. Huomenna taas. Mutta tänään Malmössä Euroviisujen finaali. Saas nähdä, kiinnostaako minua. L ei ainakaan katso, kun eilen juteltiin puhelimessa. Ei katso muuten jääkiekkoakaan. Jälkimmäisestä olin suorastaan tyrmistynyt. Kuinka voi olla katsomatta?

JÄNNITETTÄVÄÄ

 Olemme jännän äärellä, kuten nykyisin pruukataan sanoa. Oli Euroviisujen semifinaaleja ja sitten huomenna itse finaali. On jääkiekon mm-kilpailut ja sekin on jännää, että hulmahtaako kesäinen lämpö Suomen ylle, kuten säätieteilijät ennustavat. Suomi pääsi Euroviisujen finaaliin, jota jännitetään huomenna. Kuka voittaa? Suomen Windows95man pikku,pikku housuisssaan? Jännitän muuten enemmän katsellessani tänään lätkää.

Puiden lehtien kasvussa sään viilennettyä roimasti ei juurikaan näy edistymistä. Mutta toki vahvasti luonto tuntuu olevan sitä mieltä, että on se kesä pukattava esille ennemmin tai myöhemmin. K väittää, että hänen pihallaan olevassa harakan pesässä ei asu tänä vuonna kukaan. Kauan sitten mökkiaikoinani huomasin kottaraisten vähentyneen. Nykyistä asiantilaa kottaraismaailmassa en tiedä, kun ei niitä liiemmin ole näillä kulmilla näkynyt. Jokunen lokki joskus. Kaipaan jopa niitäkin, kun Skattalla asuessani niitä oli vaivoiksi asti pihapiirissä. Lokkien huuto sekoittui laivojen tummiin törähdyksiin sumuisina päivinä. Ehkä menen katselemaan sekä lokkia että laivoja Kauppatorille. Sekin muuttunut sitten aikaisemman. Kauppiaat vaihtaneet ruokatavaransa Lapin neljäntuulenlakkeihin ja muuhun lappimaiseen rihkamaan. Rahahan kysymyksessä tässäkin, vaikka turistitulva entisestä hiukan laantunut. Ostovoimaiset venäläiset ovat joukosta poissa. Skattan aikojen vakituinen perunakauppiaanikin oletettavasti lyönyt pillit pussiin ja viettää eläkepäiviään jossain. Tänä päivänä en edes syö enää perunoita entiseen tapaan. Eilen muuten keitin yhden paistamani kuhafileen seuraksi. Voitakin niin että hirvitti. Onneksi ruokaguru Pippa Laukka ei kuulu tuttavapiiriini. Mutta lounaani oli suorastaan herkullinen. Tietysti tavoistani poikkeamatta lisukkeena salaattia ja parsaa. Juomana sitruunamehua ja sitruunan oli puristanut omin käsin  sähköisellä puristimella. Laiska mikä laiska.

Tänään on imuroimista. Paikat huutavat tätä toimenpidettä ja minä alistuin. Piti lähtemäni ostoksille, mutta jäänkin kotiin kaikinpuolisiin puhdistushommiiin. Alkaa pöly peittää puolison ja koiriemme kuvaa kehyksissä, kuten äitini isovanhempien myös. Äitini isoisää en ehtinyt koskaan nähdä, kun hän muutti minua ennen toiseen hiippakuntaan. Mutta mummun tapasin, vaikka en muistakaan. Olen nähnyt kuvan, jossa istumme neljässä polvessa Hesperian puiston penkillä.  Asuin vauvana Vänrikki Stoolin kadulla ja puisto oli lähellä. Olin muuten kiltti vauva. Kuka vauva ei ole?

PIENI HETKI "TURKISSA"

 Menin ekssoottiseen Alanya-kauppaan. Olin päättänyt tutustua sellaisiin tuotteisiin, joita en ole ilmoisna ikinä edes nähnyt. Yhytin myyjän, joka suureksi hämmästyksekseni ei tiennyt kysymyksiini vastauksia ja piti hommata toinen tietäväisempi. Mikä on curuba? Passionhedelmän sukulainen. Kasvaa köynnoksessä ja syödään granaattiomenan tapaan vain siemenet. Ostin kaksi curubaa kokeeksi ja seuraavalla kerralla ostan enemmän. Olivat nimittäin aivan ihanan raikkaita, makeita ja justiinsa sopivia salaattiin ja jopa jäätelön kanssa. Jälkimmäistä en kokeillut. Luin netistä. Tietäväisempi myyjä halkaisi yhden curuban ja heti oivalsin miten syödään. Mispeleitä katselin, mutta tutustun ensin netin kautta hedelmään. Vihannespuolellakin minulle outoja. Yksi vihreä ryppyinen ison kurkun kokoinen  kuulemma jonkunlainen chili. Liian tulinen minulle.  Mutta karamellirasian ostin. Giloglu Turkish Delight. Sekä ihanasti tuoksuvan minttunipun. Pieni purkillinen munakoisotahnaa kiinnosti, jotta ostin senkin. Mitä sillä teen, selviää joskus myöhemmin. Ehkä pitaleivän kanssa. Piti kaupasta poistua hyvän sään aikana, ettei tulisi tuhlattua liikaa.

Tämän seikkailun jälkeen käppäilin Tokmannille ja sieltäkin tuli yhtä sun toista. Nyt oli jo lähdettävä kipin kapin kotiin. Tuuli voimakkaasti. Tuli kyyneleet silmiin tuulesta. Vastaantulijat luulivat minun itkevän. Koivuissa muuten jo aivan vihreät lehden alut. Kevät. Tuli suorastaan onnellinen olo. Kotona söin jugurtticurrykanaa. Koko keittiö tuoksuu mintulle. Panin minttunipun veteen. Ottaisinko turkkilaisen karkin?

TOUKOJEN KUU

 Se on jo toukokuu ja kevät ihan mallillaan. Sipsuttelen pikkukengissä ja 11 denierin sukissa. Kyllä tätä on jo odotettukin. No, puissa ei vielä lehtiä, mutta mukavia alkuja. Linnut sirittävät ja huoltomiesten varoituslappu katolta putoavasta lumesta on poissa. On tämä niin poikaa!

Olen aina pitänyt toukokuusta. Tarkemmin ajatellen kaikkein eniten kaikista vuoden kuukausista. Luonto herää ja alkaa olla ujon vihreää. Valkovuokot ja kevätesikot, jäätön meri ja kevätpukeutuminen. Kesäkuussa  ollaan jo totuttu, vihreän ujous muuttunut tummemmaksi. Ei tokikaan huonoa se liioin. Jos on viileää, ei haittaa. On kesä kuitenkin.

Menin kirjakauppaan ja kauan katseltuani pokkarihyllyjä, ostin minulle aivan tuntemattoman kirjailijan kirjan. Kaksi-metrinen brittikirjailija Richard Osman. Nimi kirjalla Mies joka kuoli kahdesti (The man who died twice) vuodelta 2021. Olen aivan alussa. Sen verran tietoa, että eläkeläiset ja murha pääosassa. Suomalainen Kirjakauppa oli avannut uksensa entistä ehompana remontin jälkeen ja satsannut paljon muuhunkin kuin kirjoihin. Tutkailin paikkoja ja sitten siirsin itseni Stockmannille, josta ostin vähän sitä ja vähän tuota. Hissillä Alanyaan, jossa turkkilaisuus tuli jo heti sisään astuttuani voimakkaasti vastaan. Sieltäkin ostin jotain, mutta ihanat turkkilaiset makeiset ohitin reippaasti. Kotona söin purjo-peruna-porkkanakeittoa seesamleivän kanssa. Päivä alkoi olla pulkassa.

Suunnitteilla oikealle Stockmannille meneminen, Espan puisto ja joku kahvila. Siinäpä mukava kevätpäivä. A:sta en ole aikoihin mitään kuullut, vaikka olen lähettänyt sähköpostia. Alan olla huolissani. En tunne ketään hänen ystävistään tai edes lapsistaan, joilta voisin kysyä. Mielessä vilahti ajatus, että ei suinkaan ole mitään ikävää tapahtunut. Ei maalata vielä piruja seinille.

KEVÄT TULI TAKAISIN

 Jaahas, takatalven yllätyksellisyydestä päästyä säätieteilijä lupaa keväisempiä ilmoja. Hyvä niin, koska Helsinki sekosi talven keskenkaiken tulemisesta. Luntakin ja paljon. Ratikat eivät kulkeneet, bussit liukastelivat, ihmiset noituivat ja kaikki vaikutti siltä, ettemme ole lumen tuloa aiemmin koskaan kokeneet. Aurauskalustokin ehditty panna naftaliiniin suvea varten. Ei olisi pitänyt. Ratikoiden sähkölankoja ei saatu jäästä vapaaksi ja kaikki oli mullin mallin. Tänään paistaa aurinko, ratikat kulkevat, lentokoneet lentävät ja kaikki on taas ihan jees. Ja kun päästään eteen päin kirkkaassa auringon kilossa, niin lumetkin sulavat. Ollaan takaisin keväässä.

Riemastuneena kevään takaisin tulosta dallasin kauppaan ruokaostoksille. Ihanaa, oli parsaa. Ostin. Mikään ei vedä vertoja parsalle. Matkan varrella isoja lätäköitä, mutta se tiesi vain lumen sulamista. Hypin yli aina aivan onnistumatta kuitenkaan. Jotkut isommat jouduin kiertämään. Kauppakeskuksen oven minulle kohteliaasti avasi musliminainen  niqabissaan. Etsin asun pienestä raosta hänen silmänsä saadakseni häntä kiittää. En tiedä, hymyilikö hän takaisin. Olen kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin sitä mieltä, että pitäisi laissa kieltää yleisillä paikoilla niqab-asu. Miten siinä todistaa henkilöllisyytensä, jos pitäisi?

Katselin Suomen presidentin valtiovierailua Ruotsissa. Saamme olla ylpeitä presidentistämme sekä hänen puolisostaan. Näyttävä ja tyylikäs pari. Presidentti meni juttelemaan ihmisten kanssa ja minusta näytti kuin Ruotsin kuningas ei olisi aivan tottunut näin tuttavalliseen käytökseen. Hän pysytteli syrjässä, kun Alexander Stubb antoi kuvata itsensä kansalaisten kanssa selfiekuviin. Kaksipäiväinen vierailu Tukholmassa ja Göteborgissa päättyy tänään.

Ja minä menen nyt laittamaan kupposen espressoa itselleni.

SUOMESSA LEIKATTIIN

 Nyt on kuultu, mitä Suomen kansalle tapahtuu, Ja sen kertoivat meille pääministeri ja valtionvaraministeri. Monille tapahtuu. Minullekin. Eikä auta itku markkinoilla, niin ei auta nytkään. Yhteiseksi hyväksihän se kaikki leikkaaminen ja säästäminen, mutta kirpaisee.

Olen hommaillut vähän sitä sun tätä. Tarkoittaa kaupungilla oloa, ruoan laittoa, lukemista. Yritänkin tässä päästä alkua pitemmälle hyllyssä olevasta kirjasta Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Kirjoittanut nelikymppinen yhdysvaltalainen Mark Manson. Tässäkin kirjassa sanotaan "pole, pole", mutta eri kielellä. Otetaan iisisti vaan. Ei hötkyillä pienistä, mutta välitetään oikeista asioista ja pärjäillään. Ja pärjäilläänhän me, onnellinen kansa.

Säässä tapahtui viileneminen. Piti oikein pohtia, pannako villahousut taas. En pannut. Harmaata ja koleaa. Sekin mies, joka pani heti sortsit, voi ehkä nyt toistaiseksi niistä luopua. Hän hiippaili kovasti kesäisissä kamppeissa kauppakeskuksessa. No, paistoihan sentään aurinko. Minä ostin sen kunniaksi liepuskan. Semmoinen flatbread. Sana "liepuska" kuulemma tarkoittaa "leipä" ja slangiksi "ryssän limppu". Minusta se ei ole leipä. On pikkunälkään tarkoitettu suolainen piirakan tapainen, jossa mausteena esimerkiksi valkosipulia. Ostin kaksi ja toisen söin. Tykkäsin, mutta ei ollut gurmeeta. Alunperin kotoisin Venäjältä. Ja tietysti on se piirakankin tapainen totta kai leipää. Kun ajattelen tarkemmasti. Ostoskassissa oli myös mansikoita ja tämä satsi maistui eniten mansikalle. Esther on lajike ja maa Espanja. Viva España! Kaupan oli myös mangoja ja ostinhan minä. Niin että herkutellaan oikein olan takaa.

Tilastokeskus kertoo Suomessa olevan muun kielistä väestöä kuin suomea käyttäviä 8,9 %. Joukkoon ei kuulu ruotsi ja saame. Ei ihme, kun täkäläisessä kauppakeskuksessa kulkiessaan luulee melkein olevansa ihan muualla kuin härmässä. Lukemiseeen käytimme vuonna 2022 peräti  37 minuuttia vuorokaudessa. Tv:tä tuijotimme  yli 2 tuntia. Peseytymisessä ja pukeutumisessa viihdyimme 57 minuuttia. Saunassa olemista ei kai kukaan ole laskenut. Kyllä kai se pannaan palamaan ainakin kerran viikossa missä sauna on. E:llä on peräti kaksi saunaa. Talossa sähköllä toimiva ja rannalla puusauna. Kummassakaan en ole siellä ollessani ollut. En ole saunaihminen. Tulee ihohuokoset rumasti törrölleen.

Tästä tulikin mieleeni, että menen kuorimaan.

VÄHÄN SITÄ JA VÄHÄN TUOTA

 Huomenta. Hiljaista ja harmaata ulkona. Pihalla pari huoltomiesten talvella auraamaa lumikasaa kaikenlaisen auringon paljastaneen moskan alla. Muuten maata näkyvissä kaikkialla. Kuuluu myös lintujen sirkutusta ja kenkien korkojen kopinaa asfaltilla. Voi pojat, meillä on kevät. Siirryin oitis vaaleampiin väreihin ja panin aurinkolasit käyttöön.

Olin minä lääkärissäkin magneettikuvauksen tulosten kanssa. Nikamat hiukan vinksallaan, kuluneet ja kuivuneet. No, hullumminkin olisi voinut olla. Lääkitystä lisättiin ja pääsin isommista kivuista eroon. Itse vaivaa tuskin mikään operaatiokaan auttaisi. Ihmisen on määrä kutistua ja kuivua iän karttuessa ja kaikenmoiset muuttumiset alkavat ällistyttävän varhain. Näillä mennään.

Mitäkö olen puuhaillut?  Kukaan ei kysy. Kerron silti. Olen käynyt kaupungilla silloin tällöin asioitten niin vaatiessa. Kotipuolessa ihmettelen kauppakeskuksen uudistumista, johon kuuluu myös kauppahalli, johon kaavaillaan ukrainalaista ruokakauppaa. Alanya-kaupassa olen käynyt useastikin, varsinkin silloin, kun kaipaan jotain ulkomaista eli tässä tapauksessa turkkilaista. Karkkimakuni on nykyisin vahvasti kallellaan turkkilaiseen suuntaan. Muutamat ystäväni ovat syntyneet huhtikuussa. Olen soitellut. Tilastokeskus lähetti kyselyn, koska olivat minut satunnaisesti valinneet vastaajaksi. En vastaa, vaikka väittävät minua kovasti tarvittavan muiden 350 000 ihmisen joukossa. En yleensä vastaa edes kauppojen tyytyväisyyskyselyihin. Nykyisin niitä satelee kaikkialta, että menikö ostostapahtuma mukavasti. Yleensä menee. Valitsen tuotteen ja maksan sen. Ruokakaupassa asioin nopeasti ja vieressä on usein naispuolinen asiakas, jolla on aikaa tutkia ja vertailla, valita ja miettiä. Varsinkin perunoiden kanssa ollaan tarkkoja. Innostuin jälleen ruoan laitosta ja tänään suunnitelmissa kukkakaalikeitto. Huomenna ehkä uuniin curryjugurttibroileri. Pakastimessa taas on tilaa uusille. Kun iskee laiskamato, on helppo napata lounas sieltä edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.

Luin uudestaan Marco Kososen Afrikka-kirjan. Muistui mieleen aika, kun olin innostunut Keniasta. Tein itselleni pienen sanakirjan swahilin kielen sanoista. Työväenopistossa olisi ollut jopa kursseja. Siihen aikaan kuvittelin matkustavani Afrikkaan Karen Blixenin jalanjäljille. Tuskin olisin löytänyt sitä Afrikkaa, mutta Kosonen löysi ja vielä 2000-luvulla. Miehen on niin helppo matkustaa. Reppu selkään ja menoksi. Tuloksena pieniä kyliä syrjässä kaikesta ja monasti Kosonen oli ainoa valkoinen, joka ikinä nähty. Ei  mitään maksullista turistikamaa, jossa näytetään "aitoa" elämää ja masaisoturit hyppivät keihäs kädessä yhdellä jalalla.Turisti taputtaa haltioissaan käsiä ja tutustuminen Afrikkaan on alkanut.

Tämä oli tässä.

VIERTOLAN KOULUSSA TAPAHTUI

 Jo heti Vantaan kouluampumisen jälkeen oli tieto tapahtumasta kiirinyt Espanjan mediaan asti. A lähetti sähköpostia ja kertoi kuulleensa ampujan olleen 16-vuotias. Lähetin heti korjauksen asiaan ja se sai A.n päivittelemään minun laillani: "mikä lapsissa on nykyisin vikana?" Niin mikä? Puhutaan mielenterveyshaitoista, huonoista kotioloista. Joku syy täytyy kuitenkin olla tämän kaltaiseen käyttäytymiseen. Ja miten joku säilyttää ampuma-asettaan, että siihen pääsee lapsikin käsiksi? Tosin tämän päivän 12-vuotias on paljon aikuisempi kuin minun aikani 12-vuotias. Me olimme vielä todella lapsia siinä iässä. Syytän myös tv:tä Vantaan tapahtumasta. Lapset ja nuoret imevät kuin sienet kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Ampuminen vaikuttaa leikiltä, eikä kuolemaa oteta vakavasti. Internet antaa ohjeita pommien valmistamisessa, aseitten käytössä jne. Jos olo tuntuu pahalta, se pitää purkaa. Missä ovat vanhemmat? Aikuiset? Kuka opettaa oikean ja väärän eron? Miksi hitossa meillä ei ole aikaa olla vanhempia?

Suomi meni eilen mullin mallin hetkeksi ja nyt on asioitten selvittämisen aika. Mikä on ollut motivaatio ampumiseen? Yksi murha ja kaksi murhan yritystä 12-vuotiaalla pojalla. Muutamassa minuutissa koko elämä pilalla ja hinta on kova. Alaikäinen ei saa syytettä, mutta hän ei pääse koskaan irti siitä tiedosta, että hän on tappanut ihmisen ja haavoittanut kahta. Seuraavat läpi elämän, joka pojalla on vielä alussa.

Vantaan Viertolan koulussa on jo tänään arki. Vai onko?

TÄLLAISTA TÄNÄÄN

 Kaupungilla olo sujui hyvin, mutta Mujiin en taaskaan päässyt Kampissa. Käppäilin magneettikuvaukseen ja yritin ruikuttaa rentouttavaa pilleriä ahtaanpaikankammooni. Nykyisin ei saa. Viimeksi se vielä oli sallittua. Panin kaiken viehätysvoimastani peliin miesröntgenhoitajan kohdalla ja sekin tuotti vesiperän. Ei edes lumelääkettä annettu. Mieshoitaja pyysi pehmeällä äänellä sulkemaan silmät ja kone imaisi minut ahtaaseen syleilyynsä. Puristin sekä käsiä että silmäluomia lujasti ja toisessa kädessä oli hätäapupampula, ja sitä painaessa ratsuväki olisi ampaissut paikalle. En tarvinnutkaan ja olin itsestäni ylpeä. Radiokuulokkeet korvilla odotin ulos maailmaan pääsyä. Kuulokkeissa pohdittiin ihmiselämän olemusta ja sen loppua. Se ei minusta sopinut yhtään tilanteeseeni. Yskäisin pari kertaa, mutta se ei kuulemma pilannut kuvantamista. Pukeuduin, kiitin hoitajaa ja lähdin lystin maksamaan.

Kotimatkalla menin Tokmannille, jonka nimestä en pidä. Aikoinaan yritti Stockmann saada oikeuden voimalla Tokmannia olemasta Tokmanni. Stockmann hävisi jutun. Dallasin Tokmannilla ostoskorin kanssa ja ostin sitä ja tätä, kun kuvittelin olevan halvempaa kuin muualla. En tiedä tuota. Kori tuli täyteen sekalaista tavaraa, mutta kun hedelmiä ei myyty, menin vielä S-marketiin. Mehujäät piti panna  pakastimeen ennen kuin kellahdin toviksi pitkäkseni. Koko päivä meni tähän kaikkeen. Söin vähän vichy ssoiseeta ja otin palsternakkakeiton sulamaan.

Tänään huilaan, mutta olen tuumannut huomenna meneväni ulos. Asioimista riittää. Kevät panee halun liikkua. Ei kaupungille, mutta lähikauppoihin. Pääsiäismunaa en osta. Ajattelin kyllä ensin piilottaa sen semmoiseen paikkaan kotona, etten löydä. Etsimisleikki kuuluu pääsiäisen kuvaan, sen epäraamatulliseen puoleen. Vakavuus alkaa pitkäperjantaina, joka lapsuudessani oli aina oikeasti pitkä. Kaikki oli kiinni kaupungissa ja vasta toisena pääsiäispäivänä sai jo vähän nauraakin. Nykyisin ei ole niin, vaan kaupatkin auki ja elokuviin voi mennä, vaikka hiljaista viikkoa eletään. Viikko alkaa palmusunnuntaista, jota seuraa malkamaanantai ja tikkutiistai jne. Sukkasunnuntai päättää viikon. Silloin on jo pashakin loppunut, mämmit syöty ja lankalauantain langat värjätty.

Niin että jos en ole kuulolla, niin HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ.

TORSTAIN TOIVOA

 Iltaa mennään ja kohta yritän mennä nukkumaan, mutta unta en saa. Yöllä on oltava hissukseen, mutta toki voi lukea, katsella tv:tä, kirjoittaa, pelata pasianssia, suunnitella kaikenlaista kivaa, keittää puuroa tai syljeksiä vain kattoon. Menin päivällä kaupungille ja  menin ihan metrolla. Kotiin tullessa poikkesin Alanya-kauppaan ja ostin punaisia ja keltaisia rusinoita, turkkilaisia karkkeja ja viikunahilloa. Lounailin ja puhuin puhelimessa ja siinä se päivä mennä kutvahti.

Tykkään katsella tv:stä Simpsoneita. Perheen älykkö Lisa 8v puhui hyvästä kirjallisuudesta ja eritoten mainitsi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Olin itseeni oikein tyytyväinen, sillä mainittu kirja on yöpöydälläni ja olen lukemassa sitä jo toistamiseen. Suosittelen kirjaa mitä lämpimämmin ja olen Lisan kanssa samaa mieltä, että se on klassikko ja hyvää kirjallisuutta.

Viikonlopun olen kotona ja kohtapuoliinhan onkin jo perjantai. Syön erivärisiä rusinoita ja nautin olostani.Panin muuten jo talvisäilöön kaikki karvat lammasbaskerista lähtien. Tuskin enää tarvitaan. Ja jos pieni kevätpakkanen yllättää, puetaan muuta. Hiuksetkin pitää laitattaa kevätkuntoon. Sitä ihminen herää kuin uuteen elämään jo näin maaliskuussa. 

Lauri Viljanen sanoo näin runossaan Evoe!

Kevätilmoissa ylitse pääni
soi musiikki levoton
kuin kultaisten rumpujen ääni
vai Paninko huilu se on? ...

Tältä minusta tuntuu. Jospa nyt muutama sivu Satakieltä ja sitten yöhön.

ILMAN LÄHETETTÄ

 Neljäntenä päivänä lauantaina soitti hoitaja ja valitteli ruuhkaa kerrottuani luulleeni, ettei enää soiteta ollenkaan. Hoitaja oli ystävällinen, asiallinen ja pahoitteli ta:n toimia. Pääsin asiaankin ja menen ilman lähetettä magneettikuvaukseen. Kaiken kukkuraksi ei kunnallisen lääkärin toimenkuvaan kuulu edes lukea magneettikuvauksesta saadun ortopedin tuloksia. Aion ottaa kuitenkin sen mukaan, jos hoitaja olisi inhimillinen ja päästäisi minut fyysiseen tapaamisen lääkärin kanssa. Omalääkärini olen menettänyt hänen lähdettyään muualle, eikä toinenkaan tapaamani lääkäri ole enää liioin talossa. Olen heitteillä taas. No, onhan aina yksityispuoli, jossa maksua vastaan hoidetaan ja lääkäri on aina empaattinen.

Kevättä. Vaihdoin ohuempaan ulsteriin. Aurinkoakin niin, että piti ottaa ulos mennessä aurinkolasit. Sorakerros talven jäljiltä kalkakäytävillä haittaa hiukan kulkua. Kaiketi jossain välissä lakaisuauto tekee tehtävänsä katupölynkin kustannuksella. Kun nämä hommat on tehty, alkaa nurmista kohota ensimmäisiä kevätkukkia. Siitä se suvi sitten alkaa.

Lähikauppakeskuksessa jouduin pienen tappelun todistajaksi. Kaupasta pöllähti vartijat kannoillaan kaveri, jonka yhdessä kädessä ilmeisesti maksamatta jäänyt lonkerosatsi. Varas pani aluksi kampoihin, mutta vartijat eivät yleensä ole mitään heiveröistä porukkaa. Varas talttui ylivallan edessä.Vartijat kaivelivat kaverin reppua ja sieltä tuli enemmänkin sixpackeja. Lisää vartijoita ja lopuksi varasta alatetiin kuljettaa poliisin huomaan. Kyllä niitä juomatölkkejä oli ainakin 36 kpl jos ei enemmänkin. Eikä taatusti edes ainoa tämän päivän saalis. Hävikki kauppaliikkeissä on vuosittain iso luku ja me muut asiakkaat saamme sen tavalla tai toisella maksaa.

Kotona söin porkkanakeittoa, itse laittamaani. Makoisa veriappelsiini jälkiruoaksi ja pieni kupillinen suklaan makuista espressoa. Tai expressoa, kuten eräs ystäväni sanoo. Lehdestä olin tarkasti katsellut Oscar-gaalan pukuloistoa ja vähiin oli monella kangas mennyt. Nännit ja peppu esillä käveltiin punaisella matolla ja itse gaalassa viuhahti ilkialaston kaveri strategisen paikan peittona kirjekuori. Kulisseissa näkyi muutakin peitettä, ettei mies siis aivan ilkosillaan olisikaan kekkuloinut juhlayleisön edssä. Kuva jäi kuitenkin sellaiseksi, ettei rihman kiertämääkään. Oscarit jaettu ja kullalla silattu palkintopatsas saa taas vuoden huilia. Ydinaseen  keksijästä Opperheimeristä tehty leffa kahmi Oscareita. seitsemän pystin verran. En jaksanut yöllä katsoa, enkä myöhemmin inhimillisempään aikaan Teemaltakaan. Helsingin Sanomat piti hyvin ajan tasalla.

On luppopäivä edessä, että kun yö taas meni pipariksi, voin vaikka nukkua. Yleensä se ei onnistu.

PULLUKKAKIN ON KAUNISTA

 Ei nukuta. Tv:ssä ei katsottavaa. Lukea ei viitsi. Syödä  ei saa. Panen muutaman  ajatuksen tähän aikaan vuorokaudesta. 

Päivä meni puhelinsoittoa odotellessa. Takaisinsoitto terveysasemalta, joka tapa on idioottimainen. Panee ihmisen kanniskelemaan puhelinta mukanaan joka paikassa, eikä joka paikkaan voi edes mennä. Olisi pitänyt päästä sinne ja tänne, kauppaan, kaupungille ja vaikka minne. Minulla on kysymys,  johon haluan vastauksen  ennen kuin ryhdyn toimenpiteisiin. Voi olla, että soittavan hoitajan on konsultoitava ensin lääkäriä tai sitten ei, jos on tavallista fiksumpi.Tänään nyt keskiyön jälkeen on neljäs päivä odotusta, koska tyhmyyksissäni painoin puhelimessa sitä nappulaa. joka kertoo eteenpäin, ettei asiani ole kiireellinen.  Virheestä oppii.

Katselin Teemalta uusintaohjelmaa Iina Susirajasta. Teiteilija ja rajojen rikkoja. Susiraja ei ole mikään hoikka nainen ja on kääntänyt tämän asian edukseen. Muotimaailma pitää yhä huolen siitä, että muoti on langan laihoille ja vaatetusliikeiden sisäänostajat ovat hiukan samaa mieltä. Kuitenkin iso osa meistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia, josta asiasta taas lääketiede on huolissaan. Ja aivan syystä kylläkin. Mutta niin kauan kuin paksumpaa väestöä on, pitäisi se hyväksyä ilman väheksyntää, ilkeitä mielipiteitä ja sormella osoituksia. Taiteilija, laulaja Anna Eriksson oli myös Teeman ohjelmassa ja  sanoi ihmisten pelkäävän omaa heikkouttaan sekä totuuden näkemistä. Elämässä kaikki ei ole kuvan kaunista ja nättiä. Ei pitäisi lakaista maton alle ja leikkiä, ettei näe. Vanheneminenkin voi olla rumaa, kuolema myös, mutta kaikki on luonnollista ja elämään kuuluvaa. Kuihtunut ihmisruumis voi olla hyvinkin kaunis, kun osaa oikein katsella, Rubens ja Botero ovat kuvanneet reheviä ihmisiä ja varsinkin Boteron kuvat ovat suorastaan miellyttäviä ja hauskoja. Rajanrikkojia tarvitaan, jos vaikka oppisimme jotain. Susirajan luuta rehevien rintojensa alla on saanut valokuvana maailmanlaajuista mielenkiintoa. Joskus oli muotia mitata  rintojen kauneutta sillä, pysyikö lyijykynä rinnan alla. Monilla pysyi sivumennen sanoen vaikka koko penaali. Ja Susirajalla pysyy luuta. Kaikki kauneus on katsojan silmissä. Eikä tämä sanonta ole kulunut vuosien saatossa.

Katsokaa netistä Lizzy Howellin video. Teinityttö taisteli ohdakkeisen tiensä balettitanssijaksi aluksi monen pilkan ja naurun säestämänä. Nostakaamme hänellekin hattuamme.

Ei muuten alkanut nukuttaa. Otan unipillerin.

TÄMÄN TEKSTIN ALKU EI TIEDÄ MITÄÄN

 Täällä taas. Panen näin alkuun Arto Mellerin runon

Rytmi syntyy siitä
että alku tietää lopun:
kirjoittamisessa  -elämässä näin ei ole

Melodia on ollut aina
Sille jolla korvat kuulla

Hiljaisuuden tuolla puolen

Minun sepustusteni alut eivät tiedä loppua, ovat sillisalaattia, eikä niissä ole rytmiä. Elämänikin muistuttaa hiukan sillisalaattia, mutta kelpaa minulle.

Katselin eilen jo kertaalleen nähdyn elokuvan Puhallus. Paul Newman ja Robert Redford nuorina ja komeina vuonna 1973. Ykskaks muistin Newmanin kastikkeen. Kesken kaiken veijarimaisen jännityksen putkahti mieleen tähden salaattikastike 30 vuoden takaa. Proosallista, eikö? Enkä ole edes maistanut. Aikoinaan siitä puhuttiin. Nyttemmin enemmän vaiettu. Kuka muistaa? Itse leffa oli ihan katseltava, vaikka minua hiukan haukotutti. Haukotushan ei ole mikään pitkästymisen tai unen tarpeen merkki, vaan kertoo keuhkojen ilman puutteesta. Minä siis haukottelin pari kertaa ja pyysin elokuvan tekijöiltä anteeksi ilman tarvettani.

Uusi päivä menossa ja ihan kuin aurinko melkein paistaisi. Kahvimuki edessäni, jonka juomisesta selviydyn tuota pikaa. Jossain välissä tekaisen taas smoothien, kun kerran niihin olen kovasti tykästynyt. Hinku lopahtaa joskus, tämä selvää kuin pläkki. No niin ja sitten piti tarkistaa sana "pläkki". Olinkin tietoinen, että pläkki on pelti, mutta että se on myös "tahra", sitä en tiennyt. "Fläkki" on tahra, sen taas tiesin. Eilen juuri tuli fläkki ja piti puhdistaa. Tämä olikin hieno juttu selvittää ottaen huomioon tämän iltaisen Sanansaattajat Maikkarilla, jossa etymologia on pääasiassa. Kaisa Häkkisen etymologisessa sanakirjassa ei muuten ole sanaa "pläkki". Ei liioin Veijo Meri kirjassaan Sanojen synty ole selvitellyt "pläkin" alkuperää. Googletin ja siellä oli.

Että tämmöinen päivän aloitus, joka ei kerro lopusta mitään ja joka päättyi pläkki-sanan tarkoituksiin Arto Mellerin runon jälkeen.

UUSI PRESSA JA UUSI AIKA

 Jaahas, Suomella on uusi presidentti. Aivan minun mileeni vielä. Katselin tv:stä kaiken, mitä näytettiin juhlallisista virkaanastujaisista. Jo heti illalla tv-ruudussa päästiin spekuloimaan asiaa, vertailemaan väistynyttä ja uutta ja muotigurukin sanoi painavan sanansa presidenttien frakeista ja silintereistä. Viikonlopun jälkeen alkaa Alexander Stubbilla arki, vaikka jo moneen kertaan kerrottiin presidentin olevan aina työssä, arkena ja sunnuntaina.

Ystäväni H on takaisin Suomessa. Luulin hänen tulevan vasta nyt maaliskuussa. Melkein kesää oli Turkinmaassa monista vesisateista ja rajuista ukonilmoista huolimatta. Meilläkin kevät kolkuttelee jo ovella. Paljasta maata runsaasti näkyvissä, vesilätäköitä ja plusasteita. Vielä ei kuitenkaan valkovuokkojen aika. Pitkät talvisaappaat saivat väistyä minulla nilkkureihin. Käväisin kaupungillakin. Näin ratikoita. Oli hieno tunne pasteerailla Keskuskadun ja Aleksanterinkadun vilinässä, avata Stockmannin ovi ja mennä sisälle. Vanha kunnon Stocka.

Tänään laitan palsternakkakeittoa. Soppalinja jatkuu. Jos puhtia riittää, imuroinkin. Nyt vielä menossa leppoisa aamukahvihetki. M-L soitti ja kuulin hänen kuulumisensa. Hyvin pyyhkii Kaakonkulmalla. Käänsin kalenterissa uuden kuukauden. Eipä ole enää nimipäiviä kuten muinoin. Niin monet ovat jättäneet tämän elämän. Ennen oli kuukaudessa monia nimipäiviä ystävillä ja tuttavilla. Tässä kuussa sentään siirrymme kesäaikaan. Ehkä jo silloin vaihdan nilkkurit pikkukenkiin. Kesätukkakin pitää saada, eikä olisi pahitteeksi uusi mekkokaan. Jos vaikka heittäytyisin entistä sosiaalisemmaksi ja näkyisin enemmän. Jos vaikka joku kosisi kuten rokotusjonossa talvella. Kieltäydyin, enkä luvannut mennä miehen kanssa lounaallekaan. Ja siitähän kärsi kaverin itsetunto. Saatettuaan minua vähän matkaa rokotuksen jälkeen, sanoi "nähdään" ja lähti. Emme ole nähneet.

YÖLLISTÄ JUTUSTELUA

 On yö, pimeää ja ylen hiljaista. Heräsin kesken kaiken ja kun valvottaa, nousin ja söin kaksi mehujäätä ja yhden voileipäkeksin. Katselin jopa tv:tä hetken. Menossa oli ties kuinka monennetta kertaa dokumentti Englannin nykyisestä kuninkaasta, johon tarinaan kuuluu  kaksi naista. Toinen kuoli Pariisissa ja toinen on nyt Englannin kuningatar. Kyllä jaksetaan jauhaa.

No, ja sitten istahdin läppärin ääreen ja päätin panna muutaman rivin. Kahvia en ole tiputellut vielä. Aamulla sitten. On muutakin puuhaa päivän valjettua. Minulla on ystävä, joka on sitä mieltä, että sunnuntaina ei pitäisi tehdä mitään, kun Jumalakin lepäsi. Mutta kyllä maailma kellahtaisi kumolleen, jos olisimme tuota mieltä, että mikään ei pelaisi. Ei se niin mene. Pakko on yhteiskuntaa pyörittää on sitten pyhä taikka arki. Minäkin laitan taas soppaa.

Kohta olen lukenut Tervojen kirjan Ukko-koirasta. On siinä juttua myös koko kirjailijaperheestäkin. Hupaisaa luettavaa, kun asuvat samoilla Skattan kulmilla kuin minä ennen. Samat kadut ja kävelytiet, rannat ja maisemat. Minä muutin pois ja Tervot jäivät. Muutin lähiöön, enkä edes monen vuoden jälkeen viihdy. On tämä semmoista periferiaa. Ihmisetkin erilaisia, eikä kaikkea saa kaupasta. Pitää lähteä  keskustan kauppoihin. Ahdistaa ja potuttaa.

Tulisikohan jo uni? Lampaita en viitsi alkaa laskea. En liioin tyhjentää aivoja, jolloin kuulemma uni tulee. Minulla kun on tyhjää muutenkin usein, mutta uni ei vaan tule. Onhan niitä temppuja, joilla saa unen päästä kiinni. Eivät tehoa minuun. Olen kokeillut yhteen pisteeseenkin tuijottamista katossa. Ei tullut. Unipilleri? Tehoaa ollen siis varmaa kuin pläkki. Addikti? Tällä peloittelee tohtori. Minusta taas on yksi lysti, millä saa nukutuksi. Eivät usko ja pihtaavat reseptin kanssa. Yksityislääkäri on ymmärtäväisempi kunnallisen puolen väkeä. Unettomuus alkoi puolison kuoleman jälkeen. Pirullista ja uuvuttavaa.

Jospa lähden tästä kokeilemaan.

ENNEN OLI ENNEN

 Luin vanhoja blogikirjoituksiani ja totesin silloin kirjoittaneeni paremmin kuin nyt. Olin hiukan pahoillani toteamuksestani. No, aika aikaa kutakin. 

Aloitin Tervojen Ukko -kirjan lukemisen. Jos ette tiedä, niin Ukko on koira. Ja aika vekkuli velikulta onkin. Jari Tervo, joka rouvansa Kati Tervon sanojen mukaan ei varsinainen koiraihminen alkuaan ollut, mutta Ukko vei kirjailijan sydämen vauhdilla. Lukiessa tuli mieleen tietysti omat koirat ja sen muiston myötä vähän haikea mieli. Puoliso vielä pyörätuolissa istuessaan tahtoi koiran, mutta minä olin jyrkästi toista mieltä. Pidin mieleni. Hauska on Ukosta lukea ja kahden kirjailijan tekstit ovat hilpeää luettavaa.

Heräsin hävyttömän varhain ja menin tiputtamaan heti kahvin. Sen join, selasin Helsingin Sanomia diginä ja katselin ikkunasta päivän valkenemista. Plusasteita näytetään koko ensi viikoksikin ja tietysti suurta kosteutta myös. Aion Stadiin. Kahvikapseleita ei voi enää tilata puhelimitse, että päätin tehdän matkan kaupungille. Näen samalla ratikoita. Vaikka näkyy täälläkin, Raide-Jokeri, pikaraitiovaunu, joka  kulkee numerolla 15 aina Espoon Keilaniemeen asti. Se ei kuitenkaan ole minun ratikkani. Oikeastaan ei niitä ole enää muualla kuin raitiovaunujen museossa. Nämä nykyaikaiset eivät edes haise oikealle ratikalle, joita pappa, äitini isä, ajoi komessa uniformussaan. Minä menin äidin kanssa Kauppatorille sporalla ja samalla reissulla kävimme The English Tearoomissa tai Bulevardin Ekbergillä. Jälkimmäinen on vielä olemassa samppanjakorkkeineen. Skattalla asuessani minun ratikkani oli nelonen, jolla pääsi muutamassa minuutissa vaikka Stockmaannille. Puolison sairastuttua kulkuneuvoksi tuli invataksi.

Tänään soppapäivä ja teen itse alusta loppuun. Olen hurahtanut keittoihin ja kokeillut jos minkäkinlaisia. Nyt kuitenkin eksoottisuuteen viittaava kana-currykeitto kaikilla mausteilla. Hyvää ruokahalua.

MANSIKOITA, IHANAA

 Julistan mansikkakauden avatuksi. Kaksi rasiallista suuria hollantilaisia mansikoita ostin juuri tänään. Ilokseni hankin muutakin. Kolme pokkaria. Jari ja Kati Tervon kirjan Ukko, Jane Austinin Järki ja tunteet sekä Richard Colesin Murha ennen iltahartautta. Jälkimmäisessä jälleen kerran pappismies ratkoo visaisia murhajuttuja. 

Oli muuten aika vetinen keli. Piti harppoa lätäköiden yli ja lätäköissä. Minulla oli jaloissa väärämateriaaliset saappaat, jotka imivät vettä kuin sienet. Ei leikkiä voinut heittää sikseenkään, jotta jatkettava oli kuin entinen mummu lumessa. Jätin loton ja päätin huomenna alkaa katsella, minne muuttaisin voitettuani siihen oikeuttavat rahat. Hankkisin heti uusia kirjahyllyjä. Purettuani ostokset kotiin tultuani, kellahdin vuoteelle ja aloin valita kolmesta uudesta kirjasta sen, jota alkaisin lukea. En päässyt alkua pitemmälle, kun puhelin soi. Sen loputtua päätinkin alkaa syödä mansikoita.

Huomenna teen hoitotoimenpiteen sormilleni. Ainakin näin ajattelin tehdä. Tähdellisempääkin toki olisi. Muun muassa pölypalleroiden hävittäminen ja liesituulettimen puhdistus. Ehkä ryhdyn tuumasta toimeen, ehkä en. Luvattiin sadetta. No, jos näin käy, sitten sataa. En aina luota säätietoihin. Ikkunasta ulos katseleminen on aina takuuvarmaa ilmojen suhteen. Olen tämän taidon perinyt äitini puolelta.

Tsilari-lehti tuli ja luin kannesta kanteen. Kerrottiin Katajanokan lentokentästä, joka nyt ei kenttä varsinaisessa merkityksessä ollut ollenkaan, kun se oli laiturin päässä. Vesitasot lennättivät matkalaisia monta kertaa viikossa Tallinnaan ja Tukholmaaan. Nykyisin ensin mainittuun päässee helikopterillakin. Kaijalentokenttä lopetti vuonna 1936 kahdentoista vuoden jälkeen. Alettiin pykätä Malmille maakenttää, jota ei myöskään enää ole. Tilalla Helsinki-Vantaan lentoasema. Koska tarina oli Tsilarissa, niin jatkan stoorin kirjoittaja Matti Kainulaisen sanoin: "Pitäisköhän ehdottaa niille ku liidaa Stadii, et jos kerra Malmin kentsuu ei saa käyttää flygaamiseen, voitaiski perustaa korvaava flyggis gamlaan mestaan, Skattan rantsuun? Ympyrä sulkeutuis, ku slumpattais jostain museost aaltopelti-Junkersit ja oltais yhtä modernei ku sata vuotta sitte."

Kiitoksia kivasta kirjoituksesta Skattan lentosatamasta, Matti Kainulainen.

EI AINA AIKA KULTAAKAAN

 Yhtä kaikki, en James Stewartin länkkäriä katsonutkaan. Monen lännen leffan kohdalla huomaan, että  sitä ei aika ole kullannut, vaan pitkäveteistyttänyt  jostain syystä. Tätä elokuvaa en muistanut edes nähneeni, vaikka Tarjan kanssa nähtiin melkein kaikki tuon ajan elävät kuvat. James Stewart ei kuulunut samaan kategoriaan muiden ihailemiemme näyttelijöiden kanssa. Ehkä siksi leffa jäi väliin.

Sinimaaria Kangas Helsingin Sanomissa kertoo, miltä Suomi näyttäisi ihmisettömänä. Täällä pasteerailisivat kaikenlaiset eläinten alut, joista nykyeläimet kehittyivät. Olisi mahtavia metsiä ja kirkkaita vesiä. Ei nykyihmisen saastuttamisesta tietoakaan. Monet eläimet olisivat jättisuuria. Sitten jossain vaiheessa tulisi ihminen ja se jälki näkyykin jo. Kyllä me hävittää osaamme jotakin sukupuuttoon asti. Sotkemme ja rikomme luonnon rauhaa sen kuin ehdimme. Ja meitä on kaikkialla maailmassa siinä puuhassa. Armotta ja surutta. Joku on sanonut, sitä niittää, mitä kylvää. Ehkä joskus tulee aika, kun ei ole enää mitään niitettävää.

Katselin tv:stä eilen ensimmäisen jakson Jenni Pääskysaaren uudesta sanakilpailusta Sanansaattajat, jossa vakituisina osallistujina kirjailijat Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. Tuomarina toimii kielitieteilijä Janne Saarikivi. Vieraana aina eri henkilö ja eilen siinä roolissa oli näyttelijä Martti Suosalo. Siinä siis pohditaan sanojen alkuja, mistä tulleet, kehittyneet eli etymologiaa. Sanat ovat minua aina kiinnostaneet ja hyllyssäni on jyhkeä Kaisa Häkkisen 1633 -sivuinen Nykysuomen etymologinen sanakirja. On myös Veijo Meren toimittama paljon vaatimattomampi Sanojen synty, jossa sivuja 457. Uusi hilpäksi ja epä-tosikkomaiseksi luokiteltu ohjelma suuresti minua kiehtoi ja nautin jokaisesta hetkestä.

Saas nähdä, lähdenkö tänään ihmisten ilmoille. Liian varhaista edes asiaa pohtia. Sysipimeää ulkona. Join jo aamukahvin ja söin ranskanleipäviipaleen. Maistui.