3. tammikuuta 2021

JUTTUA LUMESTA

 Jaahas, lunta! Vastapäiset talot katosivat lunta täynnä olevien koivujen taakse yhdessä yössä.Tunteeni lunta kohtaan on hillittömän raivokkaan epäkunnioittava ja suorastaan sietämättömän vastenmielinen. "Ihanan valoisaa, niin talvista" ei sanontana kuulu repertuaariini. Kahlaaminen hangessa oli joskus lapsena kivaa, kelkkamäet sun muut ihastuttivat, mutta noista ajoista on niin kauan aikaa, että ehdin vuosia sitten muuttaa mielipiteeni tuota kylmää valkoista peittävää vaikeakulkuista ainetta kohtaan. Mihin muuten lunta tarvitaan? Onko se kasveille hyvä peitto? Jänisten valkoinen talviturkki pitää eläimen vihollisilta piilossa? Eikä isoissa kaupungeissa lumi edes pysy valkoisena, jos nyt joku siitä väristä tykkää, vaan se rähjääntyy hyvin pian. Ihmeellisiä keltaisia laikkujakin ilmestyy sen pintaan. Lumeen huolimattomasti heitetyt suojamaskit hyppäävät silmille. Jos joku ihminen on kadottanut kenkänsä, lumessa on hankalampi ja ennen muuta kylmempi kävellä kuin pelkän asfaltin päällä. Jos pyörtyy kadulla, lumi vaimentaa muksahdusta ja se onkin niitä ainoita lumen hyviä puolia. Lumi pahimmassa tapauksessa ei kannata ihmistä. Jalat uppoavat reisiä myöten vetäen muun kropan mukaansa. Joskus näkee paljon pelkkiä päitä hangessa ja kuuluu avunhuutoja. Sen vuoksi olisi hyvä pitää mukana lumilapiota voidakseen auttaa lähimmäistään, vaikka tämä olisi ventovieras.

Ilmeisesti omituinen lumen ihailu on yleismaailmallista, koska lumesta on tehty jopa ylistäviä lauluja monilla kielillä. Englanninkieliset tykkäävät aivan mahdottomasti lumesta.
"...Where it´s snowing
all winter through
that´s where I want to be.
Snowball throwing
that´s what I´ll do..."

Suomessa myös lauletaan täysin rinnoin hangista korkeista ja lunta on oltava tulvillaan. Rekilaulut saavat muistot esille, vaikka harva on nykyisin elävänä rekeä edes nähnyt. Reki vaatii jonkun vetäjän ja yleensä sitä virkaa on tehnyt hevonen. Silläkin on ollut vaikeuksia tarpoa umpihangessa ja vielä kiskoa perässään reessä istuvia lumenrakastajia.

 "Lumipuista kauneimmat ovat omenapuut.
Sateesta hiljaisin on lumisade.
Luistavin, loistavin ura on latu.
Huudoista turhin huudetaan hankien takaa."

(Risto Rasa)

Juuri nyt näen ikkunastani tätä sateista hiljaisinta. Lisää lunta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti