SUKUPUOLINEUTRAALISUUS

 Kompuroin eilen märässä lumisateessa ja epätasaisilla jalkakäytävillä ostoskeskukseen hakemaan syötävää jälleen pitkäksi aikaa. Maskeja oli käytössä, mutta ulkomaalaistaustaiset ihmiset laistavat. Miksi? Kuitenkin heidän keskuudessaan on tavattu runsaasti tartuntoja. Ei näköjään koske Suomen hallituksen vakavat suositukset heitä. Vähän kiukuttaa moinen piittaamattomuus.

Herkun keksiosastolta löysin minulle aivan uuden tuotteen. Enkä malttanut olla ostamatta. Suoraan Espanjasta  Ines Rosales "fine Mediterranean snack" tapasleipiä maustettuna timjamilla ja rosmariinilla. Maistoin jo. Leivissä on vienosti myös oliiviöljyä. Kaloreita? Toki. Mutta makoisia. 

Aurat kolistelivat yöllä. Valvoin ja kuulin. Muuten oli varsin hiljaista. Ja pimeää. Kurkkasin ikkunasta. Välillä luin Arséne Lupinia ja välillä join vettä. Nukkumistakin yritin. Ei vaan onnannut. Pää tyhjäksi, jäljelle jääneet ajatukset seesteisiksi, rentoutumista jalkoihin asti, ihan hiljaa. Vaan kun ei. Peitto syrjään ja taas jalkeille. Merkitsin pöydällä olevaan kalenteriin kaasun sulkemisen pariksi tunniksi huomenna. On ihan loistavan oloista minulle: kaasu. Vuosiin en ole sen kanssa huseerannut. Lapsuudenkodissa oli kaasuhella ja vielä naimisiin mentyänikin Töölössä. Muutimme ja oli sähköliesi. Nyt sitten taas koen tätä onnea. Tunnen suurta iloa sytyttäessäni liekin palamaan. Toimenpide tosin muuttunut sitten aikaisempien liesien. Ei tarvita sytytintä tai tulitikkua. Napista syttyy. Tämä on nykyaikaa. Kun tänne muutin, sytyttelin ja sammuttelin ihan silkasta ilosta. 

Huomenna tulee taloon ihan oikea KAASUMIES! Anteeksi: kaasuhenkilö. Minä en sitten tykkää, että aletaan suosia ykskaks sukupuolineutraalisuutta. Tasa-arvoa kuulemma, kun ei nimitellä. Ei ole esi-isiä, kirkkoherroja, tiedemiehiä, jokamiehenoikeuksia eikä edes äitiyspakkauksia.  Hyvät hyssykät! Harmitti jo se, kun Fazerin piti ottaa musta iloinen neekeripoika pois lakupötköstä ja Brunberg hautasi "neekeripusut", jätti "suukon". 69 vuotta sitten oli yleistä Helsingissä sanoa "hei, lähdetään kaupungille katsomaan neekereitä". Oli olympialaiset Suomen pääkaupungissa ja tummaihoinen oli nähtävyys. Äidilläni oli syntymäpäivä olympialaisten aikaan. Kutsui Jerryn mukaan. Hän oli Guatemalasta ja musta.  Pikajuoksija. Nyt en hyväksyisi enää äitini metodia, sillä olen oivaltanut äidin kutsuneen Jerryn juuri ihonvärinsä takia. Vieraista ei moni ollut nähnyt tummaihoista kaveria aiemmin. Äitini rakasti draamaa. Jerry oli mitä herttaisin ja ystävällisin kohteliain mies, joka heti hurmasi vieraat. Häntä ehkä hiukan huvittikin tilaisuuden keskipisteenä oleminen.Nyttemmin tiedän Jerryn kuolleen 48-vuotiaana. Näin netistä.