30. syyskuuta 2020

ANTILOOPPIIN MYÖHEMMIN

 Tämän vuoden itsenäisyyspäivän pippalot Presidentinlinnassa on peruutettu koronan takia.  Jääköhän peruuttamisesta muhimaan idea, että juhla vastaisuudessa muuttaa muotoa tai niitä ei ole ollenkaan siellä? Maan itsenäisyyden juhlimista tällaisessa mittakaavassa ei kai missään muualla ole ollut kuin Suomessa. Vuosien aikana on spekuloitu: ovatko juhlat tarpeelliset? 

Eilen ostoskeskuksessa, eikä maskeja näkynyt enempää kuin aikaisemminkaan. Jostain luin alle puolen väestöstä käyttävän. Mutta käytön suosituksessa sanotaan myös, että jos ei turvaväli ole mahdollinen, maskia käytettävä. Eilinen käyntini kauppakeskuksessa osoitti turvavälin mahdollisuuden: en käyttänyt. Olen aina aikoihin, kun ruuhkaa ei ole. Näin oli tuumannut moni muukin. Oli niitä leuan alla pitelijöitä joitakin. Meille on myös tullut uudenlainen roska. Maski heitetään joko lattialle tai ulkona minne tahansa muualle mutta ei roskikseen. 

Kirklandin valokuvanäyttely siirtyi K:lla ja minulla jälleen ainakin viikolla. Valokuvat näytillä vielä joulukuussakin. On aikaa. K suostui siihen, että kävelemme myös Fabianinkadulle ostamaan kirkkokynttilöitä. Olemme kuitenkin samoilla kulmilla Antiloopin korttelissa. Ystävästäni A:sta ei ole mitään kuulunut eikä liioin R:stä. Toivon että kaikki kuitenkin ok. Italiassa samoin ollaan hiljaa ja sinne ajattelinkin soittaa. Posti kulkee koronan takia entistä enemmän miten sattuu, kun muutenkin on ollut hankaluuksia vuosien aikana.

Vihdoinkin sain partsilta kasvit pois. Mandevillan kuolemaa surin. Puutarhuri oli nuoremmalle K:lle sanonut, että sen voi tuoda sisälle talveksi. Luin netistä, että talvehtiessa lämpöasteiden pitäisi olla 15-16 ja näin ei minulla ole. Kellarikin lämpimämpi. Niin että kuolema korjasi sekä sen että begoniat. Lyhdyt tilalle ja kynttilät. On niiden aika.

Grassin Peltirummussa en vieläkään ole kohdassa, missä Oscar lopettaa kasvamisen. Kun en ole lukenut. Olen puuhastellut muuta eli leikkinyt ahkeraa huushollijutuissa. Joskus kun iskee sen laatuinen innostus. Siihen pitää hetimiten tarttua ettei lopahda.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti