Siirryin aikaan kun Helsinki perustettiin 1550 ja se siirtyi Vantaanjoen suulta Vironniemelle vuonna 1640. Siinä välissä sitä suunniteltiin niin Santahaminaan kuin jonnekin nykyisen Sörnäisten nurkille. Mutta ei tämäkään aika minua suuremmin kiinnostanut, kun sen entuudestaan tunnen. Menin seuraavalle vuosisadalle, vaikka se ei olekaan "minun" vuosisatani. On sata vuotta liian aikaisin. Tulin sieltä pois. 1800-luku on minun! Taivas vain rajana mahdollisuuksille. Suomi eli ja oli Venäjän alaisuudessa, mutta pitkästi itsenäisenä. Tuli markka ja sähkö, rautatie ja Ekbergin kahvila. Ja paljon muuta, joihin kuuluivat myös ikävä kyllä, suuret nälkävuodet. Jäin tähän vuosisataan jälleen kerran. Luin pari tuntia itseni kuvitellen Helsingin asukkaaksi 1800-luvulla. En piikana enkä nälkäisenä, vaan porvarisrouvana, jolla pikku piikanen on apunaan. Sitten soi puhelin ja ystävä soitti. Historia ja fantasiat saivat jäädä.
Polttelen kynttilöitä lämpimikseni. Talo elää vielä kuumaa kesäaikaa kylmin patterein. Siirsin toisen saintpaulian olohuoneen ikkunalla parempaan paikkaan saadakseni sen kukoistamaan. Kukathan kumpikin paavalinkukka heitti menemään pian tänne tulonsa jälkeen. Eivät tykänneet huushollistani kuten kukkakaupassa olosta. Olin ostanut viikonlopuksi liljan yhden kukan lattiamaljakkooni ja se näytti hyvin vaativalta ja elegantilta. Oli pakko imuroida ja pyyhkiä pölyt. Liljan ympäristön on oltava sen arvoinen. Lilja on toinen kukkalaji, josta paljon pidän kallan ohella. Siivoamiseni jälkeen istuuduin miettimään, mitä mä sitten tekisin. K:llekin aina sanon:"pitääkö koko ajan jotain tehdä?" Voi vain olla ja nauttia olemisesta. Ottaa lootusasento ja ajatella zenmäisesti. En tehnyt näistä kumpaakaan. Pesin hiukset ja päätin varata kampaajalta ajan. Tiputtelin karamelliespresson pieneen ruskeaan espressokuppiin. Join sen hitaasti nautiskellen ja katselin ikkunasta syksyyntyvää maisemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti