Ikkunasta näkyy tuulinen maisema. HS kertoo kuitenkin pahimman Aila-myrskyn ohittavan Helsingin. Olisin niin tahtonut istua partsilla ihailemassa suurta luonnon näytelmää. Ei sitten.
Odottelen tässä ruoan valmistumista. Kukkakaali. pavut ja pari hyvin pientä perunaa kattilassa kiehumassa. Valmiit broilerin palat peitettynä sumakilla odottamassa mikrouuniin pääsyä. Sitten vain latoomaan lautaselle ja ei kuin syömään. Lasillinen Proseccoa tietysti. Tämän uurastuksen jälkeen harkitsen hiusten pesua.
Jos huomenna ostoskeskukseen, menen myös kuminauhakauppaan. Alan treenata. Nauha on moneen tarkoitukseen ja sillä kummasti norjistuu, notkistuu ja kaikkea muutakin tarpeellista, mikä tekee ihmiskropalle hyvää. Olen kovin utelias nkemään, minkälainen minusta tulee.
En ole vielä aloittanut lukea Edelfeltin kirjeitä äidilleen. Löysin sen sijaan hyllystä Väinö Kaukosen kirjan Eino Leinon 12 vuotta vanhemmasta veljestä. Tämä veli on hiukan jäänyt Suuren Runoilijan varjoon, vaikka kirjan arvoinen on ollutkin. Kirja on sitä ikäluokkaa, kun nidotut jätettiin kustantamossa sivut avaamatta. Vanhempiani ei ole näköjään suuremmin kiinnostanut Kasimir Leinon elämä, koska kirja vaikutti heti puolen välin jälkeen lukemattomalta. Jouduin paperiveitsellä avaamaan sivut. Tein sen hyvin mielelläni, koska Kasimir minua kiinnostaa. Hänhän oli akateemisesti sivistynyt, oppinut mies, joka runojensa ohella kirjoitti arvosteluja, satiirisia kirjoituksia, toimi ankaranakin yhteiskuntakriitikkona. Oli kuin oman aikansa Erno Paasilinna.
Kohtapuoleen on taas kynttilöiden sytyttämistä. On iltapäivän myöhempi puoli, eikä myrskyä näy.Tuulee kyllä niin, että vankatkin koivun rungot huojuvat. Ei hätiä mitiä, jos pysyvät pystyssä. Menen pistelemään punajuuria, olisivatko jo kypsiä. Niiden keittoaika on aina niin pitkä. Ei kärsimättömän kokin ruokaa.
K soitti. Puhuimme tunnin ja 17 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti