Pyhtäällä omalle pellolleen loihti pellon omistaja näyttävän kukkakedon. Kukkaloisto pääsi mediaan. Ihmisiä alkoi tulla katselemaan ihmettä. Pellon omistaja oli tehnyt korokkeen , jossa katsella ja valokuvata, kyltit, joissa kiellettiin muualla kulkemasta, ettei pelto vahingoitu. Ihmiset kulkivat muualla. Pelto vahingoittui. Mikä meitä vaivaa?
Koin hiukan samanlaista asuessani Katajanokalla. Olin omakustanteisesti istuttanut kukkia kerrostaloni pihalle. Niitä oli runsaasti ja minusta se oli kaunista. Joku repi kaikki kukkani ylös maasta, runteli ja survoi. Mikä meitä vaivaa?
On eritäin murheellista todeta, että me suomalaiset olemme surkeaa kansaa. Kaikki pitää rikkoa ja liata, sotkea. Eikä ilkivallat aina ole lasten tai nuorison tekemiä. Aikuiset yhtä lailla. Seinät tärvellään, aidat, puistojen penkit, hautakivet hautausmailla... Hävittämisen halu on suuri. Roskat viskataan niille sijoille, joissa kulloinkin ollaan. Mikä meissä on vikana? Tuntuuko hyvältä?
No, pahan tekijöitä on maailmassa kaikkialla, mutta me asumme Suomessa ja minä arvostelen ankarasti juuri suomalaisia. Sen tunnustan, että esimerkiksi Helsinki oli siistimpi kaupunki minun lapsuudessani. Lapsia kasvatettiin. Me emme heittäneet karkkipaperia kadulle. Siitä sai tukkapöllyä. Nykyisin on toisin. Kaikki on höllempää ja välinpitämättömämpää. Kaupassa näkee joskus aikamoisia näytelmiä lapsen vaatiessa vanhemmiltaan sitä ja tätä huutamalla ja potkimalla. Lapsi saa mitä haluaa, kun osaa temput. Turhaa syyttää vanhempien uupumusta. Kaikki lähtee kotoa. Kasvatus, oikean ja väärän erottaminen. Pyhtään pellon pilaajille ei ole opetettu. Heistä oli kivaa talloa pelto, joka oli toisen omaisuutta. Mikä hitto meitä vaivaa?
Niin olen minäkin ihmetellyt jo vuosia ihmisten käyttäytymistä ja välinpitämättömyyttä. Se on tosiaankin melkoisen käsittämätöntä.
VastaaPoistaAjelimme viime sunnuntaina Pyhtään Länsikyläntielle mekin katsomaan kukkapeltoa. Kokonainen peltosarka aivan tasaisen täynnä kaikenvärisiä kukkia. Näky oli uskomattoman upea. Minä kurvasin auton tien sivuun pellon kohdalle ja katselimme näkymiä auton ikkunoista. Oli siellä sitten melkoinen joukko ihmisiä pellollakin kukkien keskellä valokuvia ottamassa. Ei mikään ihme, että osa pellosta on tallaantunut. Pitäisikö ehdottaa emännälle, että ensi kesänä sähköpaimen pellon ympärille?! Mutta, aivan uskomatonta, että tuollainen alue on saatu noin upeasti kukkimaan näinkin kuumana ja kuivana kesänä.
Marjatta. Lienee ollut upea näky. Tämmöisiä kukkaniittyjä saisi olla enemmänkin, mutta visusti aidattuina.
Poista