Aamulla eilen oli satanut. Aurinko alkoi paistaa hetken kuluttua. Vein roskat. Aurinko paistoi edelleen. Panin nenälle aurinkolasit ja lähdin Ateneumiin. Metrolla. Istuin ja odotin junan lähtemistä asemalta. Ei lähtenyt. Aavistin pahaa. Kuulutus kertoi, että olemme pysähdyksissä Rautatieaseman sateesta johtuneen vesivahingon vuoksi. Kukaan ei poistunut. Olemme optimistista kansaa. Kuulutus kertoi, että ei tiedetä koska päästään lähtemään. Hätäisemmät alkoivat poistua. Minä olen yleensä hätäinen, mutta jäin istumaan. Soitin M:lle myöhästymisestä. Kirosin näitä periferian ikäviä yllätyksiä ja kuinka minulla olikaan ikävä ratikoita ja kantakaupunkia, josta pääsee vaikka kävellen pois.
Kuulutus kertoi aina välillä, että juna seisoo. Sen huomasimme muutenkin. Sitten kuulutettiin, että päästään liikkeelle Kaisaniemeen asti. No, pianhan sieltä kipaisen Ateneumiin. Emme päässeet Kaisaniemeen, enkä minä kipaisemaan. Hakaniemessä kuulutus ehdotti, että matkustajat siirtyisivät maanpäälliseen liikenteeseen. Juna tyhjeni. Minäkin poistuin. Katselin ihmisvirtaa, joka toisiaan tuuppien riensi koneportaisiin. Tunkeuduin mukaan. Ratikoita oli näkyvissä ja pysäkit pullollaan väkeä. Alkoi vähän harmittaa.
Taksi!!! Puolijuoksua taksiasemalle. Yksi taksi. Minä heti kuljettajalta kysymään "onko taksamittaria?" Oli ja kuljettaja oli ihanasti erittäin paljon kokonaan suomalainen. Kapusin taksiin. Juttelin rattoisasti niistä kuljettajista, joista on kerrottu lehdissä vähemmän mairittelevasti. Juttelin vapaasta hinnottelusta. Kuljettajakin jutteli. Aurinko paistoi niin somasti. Tulimme Ateneumiin ja minä annoin tippiä ja kuljettaja pyöristi hintaa alaspäin. Toivottelimme puolin ja toisin hyvää päivää. Eikä M ollut yhtään vihainen, vaikka olin paljon myöhässä.
Katselimme Ateneumin Sata vuotta ystävyyttä-näyttelyn, joka oli pettymys, paljon vähemmän teoksia kuin oli annettu ymmärtää. Sitten menimme Robert´s Coffee-kahvilaan. Vierähti aika mukavasti, juttua piisasi. Alkoi sataa.
Metro edelleen osittain veden vankina, mutta Kaisaniemestä pääsi kuitenkin itään. Köpittelin sateensuojan turvin Kaisaniemeen. Kaaos! Työstä tulijat ja tuhansittain muuta väkeä pyrkimässä metroon. Järjestysmiehet päästivät laiturille osia ihmisvirrasta vähän kerrallaan. Pääsin laiturille, joka oli piripintaan täynnä ihmisiä kylki kyljessä ja kaikki tunkemassa junaan ja juniin, joita tipahteli asemalle harvakseen. Minusta tuli röyhkeä. Tönin siinä missä muutkin, tunkeuduin väkisin metroon, olin hyökkäysasemissa, jos joku sanoo minulle jotakin. Hien hajua, huutavia lapsia, lastenvaunuja, märkiä ihmisiä toisissaan kiinni. Juna ei edes tyhjentynyt asemilla. Kaikki tahtoivat itään. Vihdoinkin perillä ja voi ihanuutta, sateen pieksämä Tallinanaukio oli edessäni. Vedin henkeä ja menin ostamaan torimyyjältä mansikoita, hallaimia ja luumuja. Kerroin tutulle myyjälle seikkailustani. Olin ehjänä mutta hyvin märkänä päässyt kotiin. Sade jatkui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti