24. huhtikuuta 2019

BUTAANIKAASUA JA KAASUPOLTIN

Lupasin onnitella itseäni, jos kunnialla selviydyn kylpyhuoneen peilikaapin polttimon vaihdosta. Kävin Clas Ohlsonilla kysymässä polttimoa ja olihan siellä. Ostin samalla butaanikaasua ja kaasupolttimen. Tulin kotiin ja panin uuden polttimon peilikaapin valoon, purin kaasupolttimen laatikostaan ja tein koepolton. Ystävällinen myyjä laittoi kaiken käyttövalmiiksi huomattuaan avuttomuuteni. Onnittelen siis kaikinpuolin itseäni tämän päivän saavutuksista. Mitäkö teen butaanikaasulla ja kaasupolttimella? Kyllä niitä voi joskus tarvita!

Katselin kesähattuja Stockmannilla Pieni valikoima. Menen oikealle Stockmannille jonain päivänä. HS kertoi Stockan antaneen tulosvaroituksen. Niin siinä käy, kuten olen ennustanut. Vain nimi jää. Jos sekään, ja kaikki muu myydään ja vuokrataan ainakin Aleksin Stockmannilla. Tulee taas yksi kauppakeskus lisää kaupunkiin. Kyllä hävettää!!

Olen pakertanut partsin kimpussa. Siitäkin voin itseäni onnitella. No, en sentään vielä imuroinut, mutta laitoin muuta kesää varten. On se niin pieni parveke, että taas jaksoin hämmästyä. Entinen oli kuin terassi ja sitä edellinen vieläkin suurempi. Pääasia kuitenkin, että minä ja kirja mahdumme.

Huomenna stadiin. Luultavasti ei kuitenkaan Stockmannille. Tai kuka sitä tietämään, olen semmoinen päähän pälkähdys-ihminen. Elämä on sillä lailla paljon mielenkiintoisempaa.

1 kommentti:

  1. Tuttu myös mainitsi kaasupolttimesta, ja mies puolestaan on puhunut öljypolttimesta. Itselläni nämä menee sekaisin! Meille huoltotyöt pitäisi kai tehdä öljypolttimeen. Olen todennut, että parempi kun mies hoitaa nämä asiat. Mutta kuten sanoit, voihan niitä joskus tarvita! Itse teen välillä mitä erikoisempia heräteostoksia samalla periaatteella. Onnea parvekkeen laitosta myöskin.
    https://www.suomenpoltintekniikka.fi/oljypoltinhuolto

    VastaaPoista