Tarvitsen pallin. Käyttöön siinä tapauksessa, kun varpaat eivät riitä. Menen ostamaan huomenna. Hedelmiä pitää myös saada. Parsakauden jo aloitin. Rakastan parsaa. Ja nimenomaan vihreää. On myös valkoista ravintorikkaampi. Siis terveellisempi. Olen koko ajan enemmän ja enemmän kallellaan kasvisruokiin. Liha jäänyt huomaamatta vähemmälle ja jos, niin kanaa ja kalkkunaa, kalaa.
Verohallinnosta postia. Saan palautusta ja tänä vuonna tilille aikaisemmin, jo elokuussa. Muuta postia en eilen saanutkaan. Odotan kirjettä Italiasta. E:llä oli syntymäpäivä, soitin. Keskustelimme, jos ensi kesänä olisi jo visiittini aika hänen luokseen. Ja tuleeko Tallinan matkastani mitään? Olen aina pullollaan kaikenlaisia suunnitelmia ja sitten matkustamiseni suuntautuu vain Helsingin keskustaan.
Huomasin Aulikin palautuneen lukijakseni. Ollos lämpimästi tervetullut takaisin. Kyllä on niin, että blogin kirjoittaja toivoo, että tekstejä luetaan. Jokaisen kirjoittajan toive, myös kirjailijoiden. Kirjailijat käyvät kirjakaupoissakin katsomassa, miten heidän kirjojaan kohdellaan. Onko näkyvästi esillä? Näyteikkunassa, jos sellainen on? Ikävintä on, jos kirjakaupassa on vain yksi näytekappale hyllyssä.
Suomen Kuvalehden lahja-kylkiäislehteä ei enää tällä viikolla tule. Pommitettiin, jos tilaisin mainitun lehden, Seuran. No en tietenkään. Sekin lehti muuttunut sitten lapsuuteni. Silloin se oli asiapitoisempi, ei viihteellinen kuten nyt. Juoruja, mainoksia, tv-ohjelmia, isoja kuvia... Olin syvästi pettynyt. Onneksi SK on pitänyt vielä pintansa, eikä alentunut olemaan "seiskamainen".
Tämä oli tässä tänään. Ottakaa tai jättäkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti