Kaivoin eilen esille vanhan ja aidon wokkipannuni. Olen sen joskus aikoja, aikoja siten ostanut Helsingin jostain kiinalaisesta kaupasta kaikkine lisätarvikkeineen. En ole vuosikausiin käyttänyt. Nyt tuntui olevan sen aika jälleen. Ruokatarpeet kotona, joten ei kuin pilppuamaan. Tulitikun ohuiksi suikaleiksi juurekset. Mukaan inkiväärijuurta ja mausteita kiinalaisittain. Broileriakin oli. Söin puikoilla.
Mieleen muistui kaikenlaista. Oli iso koti ja usein vieraita. Pidin kiinalaiskutsuja. Siihen aikaan ei Suomessa aasialaisia ravintoloita juurikaan ollut. Lainasin Suomi-Kiina seurasta muutaman äänilevyn kiinalaista musiikkia. Kutsukortitkin olivat vieraille kiinalaisin merkein. Selitys ohessa. Olin hankkinut kiinalaisia astioita. Kaiken piti olla aitoa mahdollisimman paljon. Tämmöinen teema minulla jatkui jonkun aikaa. Aasia rantautui Suomeen ravintoloin ja kaupoin. Panin wokkipannun kaapin perälle ja sinne se sitten unohtuikin. Se näytti eilen niin mukavalta kaasuliekin päällä, kun kiinalaisella metallikauhalla juureksia pöllyttelin. Oli minulla aikoinaan suomenkielinen kiinalainen keittokirjakin, jossa ruokien nimet kiinalaisia. Sitä tuli usein käytettyä. No, en niin suuritöisiin ala, eikä ole kirjaakaan enää. Mutta wokkipannua en kaapin perälle pane.
A ihmetteli, missä olen, kun en oe antanut itsestäni mitään kuulua. Heti kirjoitin. Kerroin Johannes-passion kokemukseni ja että Cantores Minores-kuoro lauloi saksaksi. A on saksalais-egyptiläinen ja asunut vuosikaudet Saksassa. Senkin kerroin, että Cantores Minores-kuoron perusti saksalainen Heinz Hofmann, jonka syntymästä on tänä vuonna sata vuotta. Höpötin kaikkea muutakin.
Nyt alan valmistautua päivän viettoon. Olen lähdössä visiitille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti