Nyt on nähty ja eritoten kuultu Johann Sebastian Bachin Johannes-passio Helsingin tuomiokirkossa. Cantores Minores aloitti " Herr, unser Herrscher, dessen Ruhm in allen Landen herrlich ist. Zeig uns durch deine Passion, dass du, der wahre Gottesohn zu aller Zeit, auch in der grössten Niedrigkeit verherrlicht worden bist!"
On rehellisesti tunnustettava, että haukottelin pari kertaa runsaan parin tunnin aikana, jonka passio kesti. Vika ei todellakaan ole Bachissa, Cantores Minores-kuorossa tai muissakaan esiintyjissä. Se ei vain kolahtanut. Ehkä Jeesuksen kärsimyksillä oli tempoon osansa. Saarnastuolikin oli verhoiltu mustalla sametilla! Se ei ollut nyt käytössä tietenkään tämän pitkäperjantain esityksessä. Kuoro lauloi kauniisti, instrumentit soivat ammattitaitoisten käsissä, aariat laulettiin kuten pitikin, mutta... En ollut fiiliksessä. Katselin yleisöä, ihmisiä. Joku pudotti jotain lattialle kovaäänisesti, joku toinen käänteli äänekkäästi ohjelmalehtisen sivuja, joku lähti pois. Se en ollut minä. Olin varma että Eero Heinäluoman näköinen mies oli Eero Heinäluoma käytävän toisella puolella. Hän naputteli etusormella kaidetta vieressään. Aluksi aplodeerattiin esiintyjien ilmestyessä ja lopuksi aplodeerattiin vieläkin pontevammin ja esiintyjät kukitettiin. Kuorolaisille ei kukkia annettu. Joku huusi yleisön joukossa hurmaantuneena. Oli kuin parempikin rokkikonsertti.
Nyt minun on otettava tämä Bach alusta ja tutustuttava hänen musiikkiinsa kunnolla YouTubessa. Eilen kuultu oli minulle ensimmäinen passio. Ehkä tämmöinen musiikki on minulle liian harrasta. Olen tottunut mahtavampaan, suurieleisempään musiikkiin, jossa on rummut ja symbaalit, vauhtia ja voimaa. Siitä minä pidän. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi Herr Bachilta ja palaan asiaan tutkittuani tuntemuksiani hänen musiikkiaan kohtaan muiltakin kuin passioiden osalta. Luulin pitäväni Bachin musiikista, olenhan sitä jonkun verran kuunnellutkin. Asia selvitettävä mitä pikimmin. Ja niinpä taustalla soi parastaikaa YouTubesta Bachin Concertos for oboe & oboe d´more. Ei lähelläkään eilisen musiikin melankoliaa.
Olin kirkossa kahden naisen kanssa. Kotimatkalla metrossa eräs mieshenkilö, jolla oli liina päässä, tahtoi tietää olemmeko naimisissa. Sanoimme olevamme ja kerroimme tulevamme juuri kirkosta. Hän ei häkeltynyt. Tiesi tuomiokirkon olevan "pääkirkko". Juttelimme niin intensiivisesti, että hän ajoi oman pysäkkinsä ohi. No, metrolla pääsee helposti takaisin. Toivottelimme puolin ja toisin hyvää pääsiäistä, kun hän lähti. Ilta oli hämärtynyt, mutta oli vielä lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti