Monta kivaa asiaa eilen. R soitti Espanjasta ja juttelimme kauan. Ovikello soi ja eräs komea mies ojensi minulle laivonnaisrasian. Kondiittorimestarin itsetehtyjä Runebergintorttuja. Ahmin ne heti. Olisiko pitänyt edes toinen säästää huomiseen? No ei!! Että maistuivat hyvältä. Kolmas kiva asia oli, että aloitin imuroimisen, mutta jätin kesken. Se kesken jättäminen oli se kiva asia.
Huckleberry Finn on nyt luettu ja hyllyyn takaisin pantu. Sen jälkeen siirryin afrikkalaiseen etsivätoimistoon. Lukemista riittää. K:n kanssa juttelin puhelimessa. Pantiin maailmaa jälleen järjestykseen.Hän oli ollut balettiesityksessä. Hieno kokemus jälleen kerran. Andersenin satu vaikuttavana yleisön 3 D-laseineen.
Soitin L:lle. Lähtevät matkailemaan hekin. Pois lumisesta Suomesta erään saaren aurinkoon kaukana Atlantilla. Kyllä kelpaa. Toivottelin hyvää ja turvallista matkaa.
Tänään itseni huoltoa, ehkä huomenna liikkeelle. Enkä nyt laista keskiviikkoista jumppaa vedessä. On lunta tai ei. Ainakin ennusteiden mukaan loskaa. Ensi viikolla kampaajakin. Hiukset kaipaavat myös huoltoa.
Hissukseen tämä sunnuntai pannaan menemään kotioloissa mutta kunnollisesti puettuna ja vuode sijattuna. Lounastamistakin jossain välissä. Nukuin yön huonosti ja otin menetetyt unet aamulla takaisin heti aamukahvin jälkeen. Onneksi päivää on vielä jäljellä, jotta ei kuin nauttimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti