Jumppaaminen vedessä oli eilen voimia vievää, rajua ja vaihtelevaa. Onneksi ohjaaja sanoi usein, että saamme tehdä liikkeet omassa tahdissa. Minulla välillä ei ollut mitään tahtia kun pitelin lonkkaani. Mennessä korttitarkastajan luukulla ei meinannut mistään tulla mitään. K sanoi "vesivoimisteluun". Mies kysyi "jumppaanko?". Siinä tovi pähkäiltiin ja sitten minäkin sekaannuin "ne ovat yksi ja sama asia". Miehen ilme kirkastui. Tulee aina hyvä mieli toisen ihmisen ilmeen kirkastumisesta.
Oli muuten aikamoista äheltämistä uimahalliin meno. Oikotietä ei pidetä niin tärkeänä, että se aurattaisiin. Menin jalkakäytävää pitkin, jota ei liioin oltu aurattu. Lisää lunta tuprutti taivaalta, jota saatteli mielessäni liuta ärräpäitä. Ihmiset pomppivat kinoksissa, puhkoivat tietään eteenpäin, eikä kukaan näyttänyt iloiselta. Kotiintulo samanlaista taistelua. Päätin poistua kotoani seuraavan kerran huhtikuun puolessa välissä.
A on yhä Saksassa. Huoltaa siellä kaikinpuolisesti itseään, tapaa vanhoja ystäviään ja on huolissaan koirastaan, joka on pantu kenneliin Espanjassa. Toista kuukautta on jo mennyt sukuloimisessa. Frankfurtissa on ollut viileää, vain viitisen astetta plussaa. Espanjan aurinko taas lämmittää, kun pääsee kotiinsa.
Vaikka ei ole huhtikuu vielä, aion tänään ulos ja kauppaan. On kertynyt ostettavaa. Yksineläjäkin tarvitsee yhtä ja toista henkensä pitimiksi. Varsinkin hedelmiä ja paljon jotain vihreää. Puoli kiloa päivässä, niinhän on tavoite? Niiden voimalla on hyvä lukea Mark Twainia. Aikamoinen velikulta se Huck! Onkohan pojilla hauskempaa lapsina kuin tytöillä? Minulla oli ritsa. Opin siinä aika hyväksi. Talkkarin Jusa opetti.
31. tammikuuta 2019
30. tammikuuta 2019
TIETOKONE ON TÄTÄ AIKAA
Minulla on muutama ystävä, joilla ei ole tietokonetta. Ovat hiukan äkeissään muulle maailmalle, jossa se melkein kaikilla on ja sen omistamista suorastaan vaaditaan. En agitoi heitä tätä tekniikan vehjettä hankkimaan, mutta korostan sen tarpeellisuutta monessakin asiassa. Esimerkiksi Helsingin kulttuuritapahtumien tiedottamisessa. Kaikkea tietoa ei saa lehdistä tai radiosta. Olen tahtomattani joutunut olemaan primus motorina, joka tiedottaa tapahtumista, jotka erästäkin ystävääni kiinnostaa. Jos hänellä olisi tietokone... Tietokone puolustaa paikkaansa myös tässä blogin kirjoittamisessa. On henkilöitä, joilla on tarve kirjoittaa. Juu, on kynä ja paperia vielä olemassa ja useimmilla pöytälaatikko. Näin tehtiin ennen. Minä voin aikanaan kysyä puolisoltani asioita. Enää en voi. Käännyn Googlen puoleen. En tulisi toimeen ilman tietokonetta. Tarvitsen sitä jokikinen päivä vuodessa tavalla tai toisella.
Ensi kuussa on kamarimusiikkikonsertti. Menen sinne. Siitä sain tiedon sähköpostiini HKO:n tiedottajalta. Debussyä ja Stravinskyä. Kuuntelin netin kautta ennakoon Debussyn Beau Soir´in ja Galliwog´s Cakewalk´in. Ilman tietokonetta tämä ei olisi mahdollista näin mukavasti.
Etenen hyvää vauhtia Huckin kirjassa. Hurja lapsuus, isä juoppo ja metkut kaiken aikaa Huckilla mielessä. Jarkko Laine suomentanut alkukieltä rehvakkaan rennosti. Suuresti minua viehättää kirjassa sen aitous ja mahdollisimman lähelle päästy alkuperäisyys. Ei sliipattu ja nykykielitieteilijöiden makuun siivottu. Kuin olisi itse salaa jossain Mississippin rantapöheikössä katselemassa ja kuuntelemassa. Tai laskettelisi Jim-neekerin ja Huckin kanssa heidän rakentamallaan lautalla Ol´ Man Riveriä pitkin myötävirtaan.
"That ol´ man river
He don´t say nothing
But he must know something..."
Jim on rouva Watsonin omistuksessa ja Jim oli kuullut, että rouva aikoi hänet myydä ja karkasi. Huck oli taas paennut väkivaltaista isäänsä. Nämä kaksi heppua tunsivat toisensa entuudestaan ja nyt lyöttäytyivät yhteen. Siitä alkoi seikkailu.
Tänään jumppaamaan veteen. Viime viikko jäikin väliin. Aamulatten jälkeen alan valmistautua. Otin unipillerin illalla ja nukuin kuin pieni porsas. On varattava lääkäriltä aika ja kauniisti pyydettävä muutamien lääkemääräysten uusimista mukaan lukien unipillerit.
Ensi kuussa on kamarimusiikkikonsertti. Menen sinne. Siitä sain tiedon sähköpostiini HKO:n tiedottajalta. Debussyä ja Stravinskyä. Kuuntelin netin kautta ennakoon Debussyn Beau Soir´in ja Galliwog´s Cakewalk´in. Ilman tietokonetta tämä ei olisi mahdollista näin mukavasti.
Etenen hyvää vauhtia Huckin kirjassa. Hurja lapsuus, isä juoppo ja metkut kaiken aikaa Huckilla mielessä. Jarkko Laine suomentanut alkukieltä rehvakkaan rennosti. Suuresti minua viehättää kirjassa sen aitous ja mahdollisimman lähelle päästy alkuperäisyys. Ei sliipattu ja nykykielitieteilijöiden makuun siivottu. Kuin olisi itse salaa jossain Mississippin rantapöheikössä katselemassa ja kuuntelemassa. Tai laskettelisi Jim-neekerin ja Huckin kanssa heidän rakentamallaan lautalla Ol´ Man Riveriä pitkin myötävirtaan.
"That ol´ man river
He don´t say nothing
But he must know something..."
Jim on rouva Watsonin omistuksessa ja Jim oli kuullut, että rouva aikoi hänet myydä ja karkasi. Huck oli taas paennut väkivaltaista isäänsä. Nämä kaksi heppua tunsivat toisensa entuudestaan ja nyt lyöttäytyivät yhteen. Siitä alkoi seikkailu.
Tänään jumppaamaan veteen. Viime viikko jäikin väliin. Aamulatten jälkeen alan valmistautua. Otin unipillerin illalla ja nukuin kuin pieni porsas. On varattava lääkäriltä aika ja kauniisti pyydettävä muutamien lääkemääräysten uusimista mukaan lukien unipillerit.
29. tammikuuta 2019
AITOA MARK TWAINIA
"Tämä suomennos sisältää koko alkuperäisteoksen lyhentämättömänä", lukee kirjani alkulehdellä. Kirja on Huckleberry Finnin seikkailut ja taatusti sisältää sanoja, jotka eivät 2000-luvulla ole hyväksyttyjä. Suomentaja on Jarkko Laine, painettu MCMLXXII Otavan laakapainossa Helsingissä, erikoispainos. Olen nuorisolle tarkoitetun Huckleberryn Finnin lukenut joskus, mutta en tätä, jonka melkein sattumalta hyllyssäni näin.
Kuten hyvin tiedämme on Mark Twain nimimerkki. Kirjailijan oikea nimi on Samuel Langhorne Clemens. Hän eli 1835-1910. Mark Twainin lyhyen esittelyn kirjaan on kirjoittanut Rafael Koskimies.
KUULUTUS. Ne jotka yrittävät löytää tästä kertomuksesta motiivin, asetetaan syytteeseen; ne jotka yrittävät löytää opetuksen, ajetaan maanpakoon; ne jotka yrittävät löytää siitä juonen, ammutaan.
Kirjailijan käskystä
G.G.
varusmestari
Tämäkin lukee kirjan alussa. Aloitin jo kiihkän lukemisen. 357 sivua. Huck kertoo kuinka Tom Sawyer aikoi perustaa rosvokoplan. Sen tehtävänä oli tietysti ryöstely ja tarpeen vaatiessa tappaminen, jota kumpaakaan ei kopla saanut tehdyksi paitsi varastamalla hedelmäkärryistä hedelmiä. Neekeri-sana vilahtelee runsaasti, vaikka olen aivan kirjan alussa. Ei olla vielä 1970-luvulla niin tarkkoja siitä, mitkä sanat ovat suotavia ja mitkä eivät.
Kuten hyvin tiedämme on Mark Twain nimimerkki. Kirjailijan oikea nimi on Samuel Langhorne Clemens. Hän eli 1835-1910. Mark Twainin lyhyen esittelyn kirjaan on kirjoittanut Rafael Koskimies.
KUULUTUS. Ne jotka yrittävät löytää tästä kertomuksesta motiivin, asetetaan syytteeseen; ne jotka yrittävät löytää opetuksen, ajetaan maanpakoon; ne jotka yrittävät löytää siitä juonen, ammutaan.
Kirjailijan käskystä
G.G.
varusmestari
Tämäkin lukee kirjan alussa. Aloitin jo kiihkän lukemisen. 357 sivua. Huck kertoo kuinka Tom Sawyer aikoi perustaa rosvokoplan. Sen tehtävänä oli tietysti ryöstely ja tarpeen vaatiessa tappaminen, jota kumpaakaan ei kopla saanut tehdyksi paitsi varastamalla hedelmäkärryistä hedelmiä. Neekeri-sana vilahtelee runsaasti, vaikka olen aivan kirjan alussa. Ei olla vielä 1970-luvulla niin tarkkoja siitä, mitkä sanat ovat suotavia ja mitkä eivät.
28. tammikuuta 2019
JULKISUUTTA
Kun Esperi Care on jälleen kerran median hampaissa, kerron minäkin olleeni tyytymätön Esperi Sairaankuljetukseen eli ambulanssin toimintaan puolison aikana. Olin niin tyytymätön ammattitaidottoman ja oudon ambulanssissa työskentelevän miehen käytökseen, että kirjoitin raklamaation Esperin toimitusjohtajalle, joka myös on nyt päässyt otsikoihin. Tämä kuljettaja nimittäin kotonani tepasteli kaikkialla, kävi olohuoneessa istumaan nojatuoliin, tutki paikkoja ja oli kielenkäytössään epämiellyttävä. Olin lukemattomia kertoja aiemminkin ollut ambulanssien kanssa tekemisissä, mutta en milloinkaan saanut noin röyhkeää käytöstä osakseni. Toimitusjohtaja vastasi minulle, että henkilökunnan on "katsottava millaisissa olosuhteissa potilas asuu". Tämän jälkeen ambulanssia tilatessani sanoin, etten halua Esperin autoa. Myöhemmin sanottiinkin minulle, ettei enää käytetä Esperin palveluksia potilaskuljetuksissa. Kerron vielä senkin, että toinen kuljettaja pyysi minulta eteisessä anteeksi kollegansa käytöstä. Huonoja kokemuksia Esperin toiminnassa tuli sieltä ja täältä esille myöhemminkin ja nyt jälleen olemme saaneet lehdistä lukea negatiivisia asioita samaisen firman tiimoilta.
Kerroin tämän, koska ikäviä muistoja pulpahti muistista lukiessani lehtitietoja Esperin palveluksista.
Viikonloppu meni hissukseen, enkä tänäänkään aio saada mitään raflaavaa aikaan. Luin jo Mata Harin loppuun. Ei olla kuolemantuomiosta huolimatta varmoja, oliko hän vakooja vai ei. Näyttöä ei ollut tarpeeksi. Tuomio pantiin täytäntöön. Hän vietti joka tapauksessa värikästä elämää, että ehkä sen kannatti kuolemalla kuitata.
Eilen laitoin uunijuureksia. Aikamoinen kuoriminen ja pilppuaminen. Tällä kerralla tein niin paljon, että jäi, vaikka ahminkin suruttomasti. Että oli hyvää! Valvoin aamulla puoli viiteen ja katselin tuntikaupalla Animal Planetista Krugerin elämää Etelä-Afrikassa. Tällä keinolla minäkin siellä siis vieraillut. Lampaita ei ollut, etten päässyt niitä laskemaan. Olisivatko impalat ajaneet saman asian? Aamulla nukuin puoli yhteentoista, että nukkumista tuli sentään muutama tunti.
Tänään Jeevesin kimppuun.
Kerroin tämän, koska ikäviä muistoja pulpahti muistista lukiessani lehtitietoja Esperin palveluksista.
Viikonloppu meni hissukseen, enkä tänäänkään aio saada mitään raflaavaa aikaan. Luin jo Mata Harin loppuun. Ei olla kuolemantuomiosta huolimatta varmoja, oliko hän vakooja vai ei. Näyttöä ei ollut tarpeeksi. Tuomio pantiin täytäntöön. Hän vietti joka tapauksessa värikästä elämää, että ehkä sen kannatti kuolemalla kuitata.
Eilen laitoin uunijuureksia. Aikamoinen kuoriminen ja pilppuaminen. Tällä kerralla tein niin paljon, että jäi, vaikka ahminkin suruttomasti. Että oli hyvää! Valvoin aamulla puoli viiteen ja katselin tuntikaupalla Animal Planetista Krugerin elämää Etelä-Afrikassa. Tällä keinolla minäkin siellä siis vieraillut. Lampaita ei ollut, etten päässyt niitä laskemaan. Olisivatko impalat ajaneet saman asian? Aamulla nukuin puoli yhteentoista, että nukkumista tuli sentään muutama tunti.
Tänään Jeevesin kimppuun.
26. tammikuuta 2019
MATA HARI JA JEEVES
Kaksi kirjaa Suomalaisesta Kirjakaupasta P.G. Wodehouse Parahin Jeeves. Alkuperäispainos vuonna 1930 Very good, Jeeves. Toinen kirja Paulo Coelho Vakooja, alkuperäinen 2016, suomennos samana vuonna. Aloitin jälkimmäisen. Mata Hari. Kuoli 1917. Jeeves on ollut sarjana televisossa ja minäkin sitä nauraen katsellut. Jeeves-hovimestarina mainio Stephen Fry.
Kirjat ostin samalla kuin kävin ruokakaupassa. Jos Helsinkiinkin syöksähtää ensi viikolla paukkuva pakkanen ja lukema mittarissa heiluu jossain miinus 30, niin harkitsen tarkasti kauppaan menemistä. Ostin varoiksi ja varastoon. Jos taas on kuitenkin uhkauksista huolimatta sopivan leutoa, voin lähteä kahta kättä heiluttaen vain maleksimaan jonnekin. Se Oodi on yhä suunnitelmissa.
Olin eräänä päivänä niin pirtsakkana että imuroin ja pyyhin pinnoilta sekä makuu-työhuoneen kattovalaisimesta pölyt. Oli niin putipuhdasta. Istuin oikein ihailemaan tulosta. Päivään sisältyi kunnon lounaankin valmistaminen, sen syöminen ja kynsien lakkaaminen. Kaiken tämän jälkeen melkein ylpistyin.
Selvisi televisiosta, että Jorma Uotinen asuu minun entisillä kotinurkillani Töölössä. Tuli ikävä Töölöön tai kuten tosi tölikäläinen sanoo "Töölööseen". Ystäväni K, joka tietää julkkiksista paljon, tiesi Uotisen asuneen ennen Bulevardilla. Jos näin on, ei taitelija ole nykyisin sitten "tosi tölikäläinen". Mutta aikaisemmin asui "tosi" Stadissa. Kuka se nyt oli, joka väitti aitoa oikeaa Helsinkiä olevan ainoastaan alueet Hesperiankadun eteläpuolella? Henrik Tikkanen? Jörn Donner? Matti Klinge ei kuitenkaan.
Kirjat ostin samalla kuin kävin ruokakaupassa. Jos Helsinkiinkin syöksähtää ensi viikolla paukkuva pakkanen ja lukema mittarissa heiluu jossain miinus 30, niin harkitsen tarkasti kauppaan menemistä. Ostin varoiksi ja varastoon. Jos taas on kuitenkin uhkauksista huolimatta sopivan leutoa, voin lähteä kahta kättä heiluttaen vain maleksimaan jonnekin. Se Oodi on yhä suunnitelmissa.
Olin eräänä päivänä niin pirtsakkana että imuroin ja pyyhin pinnoilta sekä makuu-työhuoneen kattovalaisimesta pölyt. Oli niin putipuhdasta. Istuin oikein ihailemaan tulosta. Päivään sisältyi kunnon lounaankin valmistaminen, sen syöminen ja kynsien lakkaaminen. Kaiken tämän jälkeen melkein ylpistyin.
Selvisi televisiosta, että Jorma Uotinen asuu minun entisillä kotinurkillani Töölössä. Tuli ikävä Töölöön tai kuten tosi tölikäläinen sanoo "Töölööseen". Ystäväni K, joka tietää julkkiksista paljon, tiesi Uotisen asuneen ennen Bulevardilla. Jos näin on, ei taitelija ole nykyisin sitten "tosi tölikäläinen". Mutta aikaisemmin asui "tosi" Stadissa. Kuka se nyt oli, joka väitti aitoa oikeaa Helsinkiä olevan ainoastaan alueet Hesperiankadun eteläpuolella? Henrik Tikkanen? Jörn Donner? Matti Klinge ei kuitenkaan.
24. tammikuuta 2019
JÄLLEEN LUKEMISTA VAILLA
Eilen emme menneet jumppaan ollenkaan. Minä olin taas valvonut, ja olo oli sen mukainen. Tuntui kuitenkin niin mukavalta jäädä kotiin ja katsella lumisadetta ikkunasta. Iltapäivällä vasta virkistyin nukuttuani päivällä tunnin pari. Laitoin lounaan ja tiputtelin uudenmakuista kapselikahvia, jota ostin eräänä päivänä. Kahveissa on samanlaisia makumääritelmiä kuin viineissä, mutta minä saan huonosti maistettua eroja. No, suklaan, vaniljan ja karamellin makunystyräni havaitsee.
Muutama sivu enää Kyrön uutta Mielensäpahoittajaa. Tv-ohjelmassa "Kinnus-Heikki" oli Mielensäpahoittajan hahmossa tutustumassa e-urheiluun Jäähallissa. Hän ei oikein urheiluksi moista mieltänyt, että koko ajan istutaan ja pelataan sähköisesti. Shakki on myös urheilua ja vaikka isäni oli shakkimestari, niin en oikein ymmärtänyt pelin urheilullisuutta. Istumista se shakin peluukin on. Paitsi silloin ei kaikilla pelaajilla, kun on simultaanipeli menossa. Toiset pelaajat istuvat lautojensa takana ja vastapelaaja siirtyy laudalta toiselle ja tekee siirron. Tämä pelaaja ei yleensä istu. Jos on pikasimultaani, silloin vastapelaaja melkein juoksee laudalta toiselle ehtiäkseen tietyn ajan kuluessa tehdä matteja.
Sen verran pidin blogin kirjoittamisesa eilen paussia, että olen saanut Kyrön kirjan päätökseen. Myös Vadénin Linkola-kirjan sekä hätäpäissäni hyllystä nappaamani Vilho Nenosen Tavattiin Brondalla. Bronda oli kirjailijoiden ja taiteilijoiden kokoontumispaikka, joka sulki uksensa vuonna 1949 Eteläespa 20:ssa. Tarinoita boheemielämästä, totta ja tarua. Vilho Nenonen (synt.1896) on ollut Helsingin Sanomissa toimittajana, kansakoulun opettajana, lehtien avustajana, kirjoitti kirjoja ja näytelmiä. Tavattiin Brondalla-kirjan hän kirjoitti 85-vuotiaana kirjan alkulauseen (nimiösivu?) mukaan.
Nyt sitten olen jälleen kerran lukemista vaille. Ei kuin kirjakauppaan.Hemingwayta olen lukenut, mutta en Kuolema iltapäivällä. Olin sen aikeissa ostaa, kun kirjakaupassa olin, mutta jätin. Härkätaistelua en ole "elävänä" koskaan nähnyt. Espanjan televisiossa kyllä ja olen joillakin tyhjillä areenoilla käynyt muun muassa Rondassa. Esitystä en ole ollut halukas näkemään. En voisi livenä katsella eläinrääkkäystä. Tuntui aika hurjalta jo olla areenallakin, jossa ei mitään tapahdu. Näin mielessäni härän niskassa olevat peitset ja banderillot. Sen kauhua täynnä olevat silmät. Joissakin Espanjan provinsseissa härkätaistelut ovat kiellettyjä. Hyvä niin.
Muutama sivu enää Kyrön uutta Mielensäpahoittajaa. Tv-ohjelmassa "Kinnus-Heikki" oli Mielensäpahoittajan hahmossa tutustumassa e-urheiluun Jäähallissa. Hän ei oikein urheiluksi moista mieltänyt, että koko ajan istutaan ja pelataan sähköisesti. Shakki on myös urheilua ja vaikka isäni oli shakkimestari, niin en oikein ymmärtänyt pelin urheilullisuutta. Istumista se shakin peluukin on. Paitsi silloin ei kaikilla pelaajilla, kun on simultaanipeli menossa. Toiset pelaajat istuvat lautojensa takana ja vastapelaaja siirtyy laudalta toiselle ja tekee siirron. Tämä pelaaja ei yleensä istu. Jos on pikasimultaani, silloin vastapelaaja melkein juoksee laudalta toiselle ehtiäkseen tietyn ajan kuluessa tehdä matteja.
Sen verran pidin blogin kirjoittamisesa eilen paussia, että olen saanut Kyrön kirjan päätökseen. Myös Vadénin Linkola-kirjan sekä hätäpäissäni hyllystä nappaamani Vilho Nenosen Tavattiin Brondalla. Bronda oli kirjailijoiden ja taiteilijoiden kokoontumispaikka, joka sulki uksensa vuonna 1949 Eteläespa 20:ssa. Tarinoita boheemielämästä, totta ja tarua. Vilho Nenonen (synt.1896) on ollut Helsingin Sanomissa toimittajana, kansakoulun opettajana, lehtien avustajana, kirjoitti kirjoja ja näytelmiä. Tavattiin Brondalla-kirjan hän kirjoitti 85-vuotiaana kirjan alkulauseen (nimiösivu?) mukaan.
Nyt sitten olen jälleen kerran lukemista vaille. Ei kuin kirjakauppaan.Hemingwayta olen lukenut, mutta en Kuolema iltapäivällä. Olin sen aikeissa ostaa, kun kirjakaupassa olin, mutta jätin. Härkätaistelua en ole "elävänä" koskaan nähnyt. Espanjan televisiossa kyllä ja olen joillakin tyhjillä areenoilla käynyt muun muassa Rondassa. Esitystä en ole ollut halukas näkemään. En voisi livenä katsella eläinrääkkäystä. Tuntui aika hurjalta jo olla areenallakin, jossa ei mitään tapahdu. Näin mielessäni härän niskassa olevat peitset ja banderillot. Sen kauhua täynnä olevat silmät. Joissakin Espanjan provinsseissa härkätaistelut ovat kiellettyjä. Hyvä niin.
22. tammikuuta 2019
HIUKAN PAHEKSUNTAA
Kirjoitin tänne kantani sekä Ruotsin "kuninkaallisten" olemisesta Prisman asiakkaana, mutta kirjoitus meni jonnekin sfääriin menojaan kuten myös mielipiteeni Huckleberry Finnin suomennoksista, joissa on kieltä siistitty ja minusta pilattu Twainin tekstiä. Sen verran palaan kadonneisiin teksteihin, että minusta on epäkunnioittavaa panna Ruotsin "kunkkuperhe" iloitsemaan Prisman halvoista hinnoista. Helsingin Sanomissa keskusteltiin mainoksen sopivuudesta jälleen kerran. Miten olisi, jos tasavallan presidentin ja puolison imitaatiot mainostaisivat K-marketin lihatiskiä?
Mitä tulee Huckleberry Finnin nigger-sanaan, niin se oli yleistä 1800-luvun Amerikassa. Tästäkin HS:ssa. Monissa suomennoksissa on Twainin tekstiä räävitty ja kelvolliseksi muutettu kuhunkin aikaan sopivaksi. N-sanat pois ja nekin, jotka hituistakaan viittaavat rasismiin. Onko se enää Huckleberry Finniä ja Mark Twainia? Miten joku voi loukkaantua sanoista, jotka ovat pari sataa vuotta sitten olleet yleisiä?
Olin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Ostin Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja ja Petri Tammisen Suomen historia. Ostin minä muutakin muista kaupoista, mutta ostokseni ei ketään kiinnosta. Kirpakka oli pakkanen, ja niinhän se ollakin pitää tammikuussa Suomenmaassa. Tuomas Kyrö sanoo Mielensäpahoittajan suulla: "Nyt meteorolookit ja iltapäivälehdet juhlistavat hellejaksoja, vaikka niihin kuolevat sadot ja eläkeläiset. Lämmintä ja valoisaa pitäisi olla, vaikka asutaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä eikä Joonianmeren rannalla." Suomalaiset ovat jostain syystä unohtaneet, että meidän neljään vuodenaikaan kuuluu se talvi ja talvella on pakkasta ja kylmää. Vielä ei ilmastolämpeneminen ole talvea pannut pois.
Kyrön Mielensäpahoittaja on alkanut pitää plogia. Sen myötä hänestä tuli kuuluisa ja hänen perheellisiä lapsiaan nolottaa, kun koko maailma tietää kaiken Mielensäpahoittajan arjesta ja pyhästä. Paikallislehti lopetettiin ja blogin kirjoittaminen korvaa yleisönosastoon lähetetyt tekstit. Niitä oli hänellä 315 kappaletta. Minä olen elämäni aikana lähettänyt Helsingin Sanomiin kaksi, joista toinen julkaistiin. Se, että ei toista, latisti intoni osallistua sitä kautta ja niin minäkin ryhdyin kirjoittamaan blogia.
Mitä tulee Huckleberry Finnin nigger-sanaan, niin se oli yleistä 1800-luvun Amerikassa. Tästäkin HS:ssa. Monissa suomennoksissa on Twainin tekstiä räävitty ja kelvolliseksi muutettu kuhunkin aikaan sopivaksi. N-sanat pois ja nekin, jotka hituistakaan viittaavat rasismiin. Onko se enää Huckleberry Finniä ja Mark Twainia? Miten joku voi loukkaantua sanoista, jotka ovat pari sataa vuotta sitten olleet yleisiä?
Olin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Ostin Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja ja Petri Tammisen Suomen historia. Ostin minä muutakin muista kaupoista, mutta ostokseni ei ketään kiinnosta. Kirpakka oli pakkanen, ja niinhän se ollakin pitää tammikuussa Suomenmaassa. Tuomas Kyrö sanoo Mielensäpahoittajan suulla: "Nyt meteorolookit ja iltapäivälehdet juhlistavat hellejaksoja, vaikka niihin kuolevat sadot ja eläkeläiset. Lämmintä ja valoisaa pitäisi olla, vaikka asutaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä eikä Joonianmeren rannalla." Suomalaiset ovat jostain syystä unohtaneet, että meidän neljään vuodenaikaan kuuluu se talvi ja talvella on pakkasta ja kylmää. Vielä ei ilmastolämpeneminen ole talvea pannut pois.
Kyrön Mielensäpahoittaja on alkanut pitää plogia. Sen myötä hänestä tuli kuuluisa ja hänen perheellisiä lapsiaan nolottaa, kun koko maailma tietää kaiken Mielensäpahoittajan arjesta ja pyhästä. Paikallislehti lopetettiin ja blogin kirjoittaminen korvaa yleisönosastoon lähetetyt tekstit. Niitä oli hänellä 315 kappaletta. Minä olen elämäni aikana lähettänyt Helsingin Sanomiin kaksi, joista toinen julkaistiin. Se, että ei toista, latisti intoni osallistua sitä kautta ja niin minäkin ryhdyin kirjoittamaan blogia.
21. tammikuuta 2019
KOLME ULJASTA MUSKETÖÖRIÄ
Katselin illalla jo toisen kerran elokuvan Rautanaamio. Ohjaus Randall Wallace, vuosi 1998. Jonkin verran jo ukkoontuneet kolme muskettisoturia tappelivat kuin parhaimpina aikoinaan ja pelastivat pahan kuninkaan tilalle paremman. Tämän pahan hyvän kaksoisveljen. Siinä oli leffan juju. Hyvä veli lojui vankilassa rautanaamio kasvoillaan kuusi vuotta. Parta ja hiukset kasvoivat ja kietoutuivat kaverin kasvoille ja kaulaan. Minusta ne olisivat pitäneet olla pitempiä kuuden vuoden aikana kasvaneiksi. Siinä veivattiin veljeksiä, eikä aina oltu selvillä, kumpi on kumpi varsin sen jälkeen, kun vankilassa viruneelta sahattiin ja hakattiin naamio pois ja parta ja hiukset oli siistitty. Kaksoisroolissa oli nuori Leonardo DiCaprio, 24v. Hyvä kuningas kuitenkin jäi kuninkaaksi ja se pahempi lähetettiin kruununsa menettänenä kuulemma maaseudulle opiskelemaan hyvän ihmisen tapoja. Elettiin Aurinkokuningas Ludvig XIV aikaa ja kotipalatsina toimi Versailles.
Kolme, jo hiukan ikääntyneninä, mutta oikeuden palo sielussaan, muskettisoturia miekkailivat kuten ennen vanhaan että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kuten kaikki tiedämme, herrat olivat Aramis, Athos, Portos ja D´Artagan (neljännen tulo joukkoon on oma tarinansa), jonka paha kuningas tappoi epämiehekkäällä tavalla painamalla miekkansa muskettisoturin uljaaseen selkään. Touché! Kuningataräiti, veljeskuninkaitten äiti, oli rakastunut D´Artaganiin ja suri syvästi menetystään. Koko leffa kihisi rakkautta, näyttävyyttä, tanssiaisia, loistoa, peruukkeja, sukkahousuja ja puuteria. Portoksen roolissa oli venäläiseksi näyttelijäksi muuttunut Gerard Depardien, joka teki muutostempun protestina Ranskan verotusta vastaan.
Tietysti elokuva päättyi happy endiin ja paha sai palkkansa ja kolme muskettisoturia kunniansa ja miehuutensa takaisin, vaikka kaiketi leini jo jäyti jäseniä.
Kolme, jo hiukan ikääntyneninä, mutta oikeuden palo sielussaan, muskettisoturia miekkailivat kuten ennen vanhaan että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kuten kaikki tiedämme, herrat olivat Aramis, Athos, Portos ja D´Artagan (neljännen tulo joukkoon on oma tarinansa), jonka paha kuningas tappoi epämiehekkäällä tavalla painamalla miekkansa muskettisoturin uljaaseen selkään. Touché! Kuningataräiti, veljeskuninkaitten äiti, oli rakastunut D´Artaganiin ja suri syvästi menetystään. Koko leffa kihisi rakkautta, näyttävyyttä, tanssiaisia, loistoa, peruukkeja, sukkahousuja ja puuteria. Portoksen roolissa oli venäläiseksi näyttelijäksi muuttunut Gerard Depardien, joka teki muutostempun protestina Ranskan verotusta vastaan.
Tietysti elokuva päättyi happy endiin ja paha sai palkkansa ja kolme muskettisoturia kunniansa ja miehuutensa takaisin, vaikka kaiketi leini jo jäyti jäseniä.
20. tammikuuta 2019
HUONO KRIITIKKO
Kun blogissa kertoo lukeneensa kirjan, siitä pitäisi jotain sanoa paitsi sen, mistä kirja kertoo. Näin se menee oikein. Ei minun kohdallani. Minä vain luen kirjan ja sitten kerron sen lukeneeni. Siinä kaikki. Kuitenkin kirja joskus antaa miettimisen aihetta, joskus jopa saan lukuelämyksen. Pidän nämä asiat itselläni.Yritän silloin tällöin hehkuttaa, mutta aika kehnoin tuloksin. Joskus olen kirjaan niin pettynyt, että panen sen vähin äänin hyllyyn. Jonkun kirjan lukeminen kestää iät ja ajat. Se taas johtuu siitä, että luen montaa yhtaikaa. Juonet voivat mennä sekaisin ja joku kirja on aloitettava aivan alusta saadakseni tietää, mistä se oikein kertoo. Ei ehkä kaikkein hedelmällisin tapa lukea.
Nyt luettuani Matti Rämön kirjan, siirryin kiltisti takaisin Linkolaan. Panin sen syrjään ja jatkoin kauan sitten aloittamani Arundhati Royn kirjan lukemista. Colin Dexterin teos on suorastaan pölyn peitossa. Kauan on inspector Morse saanut levätä ja Katie Fforden The Christmas Stocking ei ole oikeastaan alkua pitemmällä, eikä kai ajankohtainenkaan. Ehkä jatkan ensi jouluna. Pitää mennä kirjakauppaan.
K soitti. Olin juuri aikeissa aloittaa lounaan valmistamisen ja minulla oli jo nälkä. Ennen lounasta en nauti mitään muuta kuin aamulla kahvin. Tänään vielä ennen aamun valkenemista. Juttelimme hetken ja tämä tarkoittaa, että hän juttelee ja minä kuuntelen. Hän kertoi Saija Varjuksesta ja tämän sairaudesta. Mietin kuumeisesti, kuka on Saija Varjus? "Tangokuningatar, etkö tiedä?" Tiedän joitakin Euroopan maitten kuningattaria, mutta en tangoalalta. Tiedän myös pelikorttien kuningattaria, sillä pelaan usein pasianssia. Niin ja kesähevoseni kauan sitten oli ravikuningatar. Nyt tiedän myös tangokuningatar Saija Varjuksen. Tuli sekin reikä täytettyä. Kukin näistä tärkeä kuningatar omalla alallaan.
Tänään on ollut hyvin laiska päivä. Nippanappa jaksoin suihkuun ja mekon päälleni, sijata vuoteen ja katsella ikkunasta, minkälaista ilmaa pitelee. Ja nyt menen laittamaan suklaaespresson.
Nyt luettuani Matti Rämön kirjan, siirryin kiltisti takaisin Linkolaan. Panin sen syrjään ja jatkoin kauan sitten aloittamani Arundhati Royn kirjan lukemista. Colin Dexterin teos on suorastaan pölyn peitossa. Kauan on inspector Morse saanut levätä ja Katie Fforden The Christmas Stocking ei ole oikeastaan alkua pitemmällä, eikä kai ajankohtainenkaan. Ehkä jatkan ensi jouluna. Pitää mennä kirjakauppaan.
K soitti. Olin juuri aikeissa aloittaa lounaan valmistamisen ja minulla oli jo nälkä. Ennen lounasta en nauti mitään muuta kuin aamulla kahvin. Tänään vielä ennen aamun valkenemista. Juttelimme hetken ja tämä tarkoittaa, että hän juttelee ja minä kuuntelen. Hän kertoi Saija Varjuksesta ja tämän sairaudesta. Mietin kuumeisesti, kuka on Saija Varjus? "Tangokuningatar, etkö tiedä?" Tiedän joitakin Euroopan maitten kuningattaria, mutta en tangoalalta. Tiedän myös pelikorttien kuningattaria, sillä pelaan usein pasianssia. Niin ja kesähevoseni kauan sitten oli ravikuningatar. Nyt tiedän myös tangokuningatar Saija Varjuksen. Tuli sekin reikä täytettyä. Kukin näistä tärkeä kuningatar omalla alallaan.
Tänään on ollut hyvin laiska päivä. Nippanappa jaksoin suihkuun ja mekon päälleni, sijata vuoteen ja katsella ikkunasta, minkälaista ilmaa pitelee. Ja nyt menen laittamaan suklaaespresson.
19. tammikuuta 2019
RÄMÖ POLKI ISTANBULIIN
Matti Rämön kirjassa olen jo Turkissa, joka oli tämän himopyöräilijän päämääräkin. Lähti Suomesta Baltian kautta Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Transnistriaan, Georgiaan ja polki lopulta Istanbuliin. Kirja on matkakuvauksen lisäksi ylistys pyöräilylle. Rämö kertoo kiehtovasti paikkojen historiaa. Antaa ymmärtää myös miten helposti mies kulkee viikkotolkulla polkupyörän satulassa yöpyen teltassa ja joskus hostellissa. Rämö on tottunut pyörämatkailija. Ei hätkähdä mistään. Sopeutunut kulkemaan ihmismassojen keskellä sekä suuressa autiudessa huonoilla teillä vuoristoissa ja laaksoissa, pikkuteillä ja rekkojen jaloissa isoilla.
Eilen piti panemani tauluja seinille. En pannut. Helmikuussa tulee vuosi täyteen tässä asunnossa ja taulut yhä paketeissa muuttomiesten jäljiltä. Ehkä jonain päivänä. Nukuin yllättäen yön hyvin ja ilman pilleriä. Olen jo pitemmän aikaa kokeillut näin ja sitten valvonut, jos en saa unta. En ole vuoteessa,vaan puuhastelen kaikenlaista. Miksi kummassa vuoteessa, jos en saa unta?
Tänään aion roskiselle. Monta päivää olen ollut sisällä. Ensi viikoksi on kertynyt taas ostettavaa. Lähdettävä ne hoitamaan. Sisällä olosta huolimatta olen yhteydessä ystäviini. Sähköposti kulkee kahteenkin Espanjan kaupunkiin samassa provinssissa kuitenkin. On puhelinkin ja kaikki. Ikkunassa lämpömittari kertoo pakkaslukemat ja almanakka talven kulun. Ruokaa on hamstrattuna. Hedelmäpuoli alkaa huveta vähitellen. Pärjään ensi viikkoon hyvin. Ja luettavia kirjoja on.
Eilen piti panemani tauluja seinille. En pannut. Helmikuussa tulee vuosi täyteen tässä asunnossa ja taulut yhä paketeissa muuttomiesten jäljiltä. Ehkä jonain päivänä. Nukuin yllättäen yön hyvin ja ilman pilleriä. Olen jo pitemmän aikaa kokeillut näin ja sitten valvonut, jos en saa unta. En ole vuoteessa,vaan puuhastelen kaikenlaista. Miksi kummassa vuoteessa, jos en saa unta?
Tänään aion roskiselle. Monta päivää olen ollut sisällä. Ensi viikoksi on kertynyt taas ostettavaa. Lähdettävä ne hoitamaan. Sisällä olosta huolimatta olen yhteydessä ystäviini. Sähköposti kulkee kahteenkin Espanjan kaupunkiin samassa provinssissa kuitenkin. On puhelinkin ja kaikki. Ikkunassa lämpömittari kertoo pakkaslukemat ja almanakka talven kulun. Ruokaa on hamstrattuna. Hedelmäpuoli alkaa huveta vähitellen. Pärjään ensi viikkoon hyvin. Ja luettavia kirjoja on.
17. tammikuuta 2019
ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN. OLIKO ?
"Suomen koulutusjärjestelmä herättää ihastusta maailmalla... Itsnäisyyden aikana suomalaisten koulutustaso onkin jatkuvasti noussut. Koulutus on ollut varma portti eteen- ja ylöspäin..." Näin ja paljon pitemmästi kirjoitettiin vuonna 2017 Suomenmaa-lehdessä.
Vuonna 1979 Pentti Linkola sanoo: " Koko koulutusyhteiskunta ei inhimillisellä tasolla merkitse muuta kuin nuorten ihmisten rääkkäämistä, sitä että silloin kun heidän pitäisi loikoa niityillä, soudella järvillä ja poimia lumpeenkukkia, katsella syksyisellä jäkäläkalliolla kurkiparvea puolukkaterttu suussa, tai samoilla talvisissa erämaissa, ja laulaa ja naida ja rakastaa, että heidät näinä vuosina sullotaan oppikouluihin ja korkeakouluihin tai -mikä tärisyttävintä, kesäyliopiston kursseille- opiskelemaan asioita, joita enimmäkseen ei ole syytä tietää."
Luen ostamaani Tere Vadénin toimittamaa kirjaa Linkolan ajamana (2008). Siitä äskeinen lainaus. Kirja on täynnä Pentti Linkolan sanomisia vuosien varrella. Eikä hän taatustikaan ole vakaumuksiaan muuttanut. Ei koulutusjärjestelmästä, teollistumisesta, materian haalimisesta. Ihmisen pitää hänen murheekseen olla koko ajan tuottelias, dynaaminen, aktiivinen, urallaan ponnisteleva menevä mies tai nainen. Ja näinhän se on, muuten ei mistään tule mitään. Vai? Jos eläisimme Linkolan oppien mukaan, pieleen menisi. Hän kaipaa takaisin 1930-lukua. Ei sitä aikaa saa millään takaisin, kun hevoset tekivät töitä pelloilla, vesi kannettiin tupaan kaivosta, talo lämmitettiin oman metsän puilla, meillä oli "rikas ja monipuolinen luonto", matkat suoritettiin talvisin reellä tai hiihtäen ja ihminen eli työtä varten. Ei nykyajan ihminen edes ehkä tunne puolukkaa luonnossa. Kurjenkin asettaminen omalle paikalleen faunaluokituksessa saattaa tuottaa urbanisoituneelle älypuhelinta näpräävälle ihmiselle vaikeuksia. Toki puolukan ja kurjen löytää googlaamalla siitä älypuhelimesta.
Pentti Linkola taitaa taistella tuulimyllyjä vastaan.
Vuonna 1979 Pentti Linkola sanoo: " Koko koulutusyhteiskunta ei inhimillisellä tasolla merkitse muuta kuin nuorten ihmisten rääkkäämistä, sitä että silloin kun heidän pitäisi loikoa niityillä, soudella järvillä ja poimia lumpeenkukkia, katsella syksyisellä jäkäläkalliolla kurkiparvea puolukkaterttu suussa, tai samoilla talvisissa erämaissa, ja laulaa ja naida ja rakastaa, että heidät näinä vuosina sullotaan oppikouluihin ja korkeakouluihin tai -mikä tärisyttävintä, kesäyliopiston kursseille- opiskelemaan asioita, joita enimmäkseen ei ole syytä tietää."
Luen ostamaani Tere Vadénin toimittamaa kirjaa Linkolan ajamana (2008). Siitä äskeinen lainaus. Kirja on täynnä Pentti Linkolan sanomisia vuosien varrella. Eikä hän taatustikaan ole vakaumuksiaan muuttanut. Ei koulutusjärjestelmästä, teollistumisesta, materian haalimisesta. Ihmisen pitää hänen murheekseen olla koko ajan tuottelias, dynaaminen, aktiivinen, urallaan ponnisteleva menevä mies tai nainen. Ja näinhän se on, muuten ei mistään tule mitään. Vai? Jos eläisimme Linkolan oppien mukaan, pieleen menisi. Hän kaipaa takaisin 1930-lukua. Ei sitä aikaa saa millään takaisin, kun hevoset tekivät töitä pelloilla, vesi kannettiin tupaan kaivosta, talo lämmitettiin oman metsän puilla, meillä oli "rikas ja monipuolinen luonto", matkat suoritettiin talvisin reellä tai hiihtäen ja ihminen eli työtä varten. Ei nykyajan ihminen edes ehkä tunne puolukkaa luonnossa. Kurjenkin asettaminen omalle paikalleen faunaluokituksessa saattaa tuottaa urbanisoituneelle älypuhelinta näpräävälle ihmiselle vaikeuksia. Toki puolukan ja kurjen löytää googlaamalla siitä älypuhelimesta.
Pentti Linkola taitaa taistella tuulimyllyjä vastaan.
16. tammikuuta 2019
MYRÄKKÄÄ ODOTELLESSA
Niin minä mennä köpittelin Eastoniin. Poikkesin matkan varrella Kustantajien ystävämyynti-kirjakauppaan. Totta kai poikkesin. Tede Vadénin toimittama Linkolan ajamana. Mistä linkolaisuudessa on kysymys? (2008). Tämän ostin sekä muun lukemiseni iloksi Matti Rämön Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin. Rämön pyöräilykirjoja olen aiemmin kuunnellut puolison äänikirjoina. Tämä on nyt ihan kunnon kovakantinen Minervan kustantama vuonna 2015 kädessä pideltävä. Hyllyssäni on Pentti Linkolan omakirjoittama Isänmaan ja ihmisen puolesta. Tuttu kaveri siis muutoinkin kuin televisiosta. Kyllähän jotkut Linkolan ajatukset menevät hiukan överiksi, mutta osaa mies asiaakin puhua. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että jos ei mitään tehdä, kaikki menee päin peppua (Linkola ei ole juuri näitä sanoja käyttänyt). Samaa mieltä jotkut muutkin.
Odottelin rutistunut vuoronumerolappu kädessä vuoroani pankissa. Vanhempaa väkeä, rollaattoreita, ravintolan baaritiskin kautta tulleita, ulkomaalaistaustaisia. Vieressäni istui rouvashenkilö, joka yritti jutun juurta. Vastailin vähin sanoin ja toivoin hänen vuoronsa tulevan pian. Tuli. En koskaan pidä pankkia ja apteekkia minkäänlaisena sosiaalisena tapahtumapaikkana, jossa keskustellaan ventovieraiden kesken säästä, lääkityksestä, muukalaisinvaasiosta tai jonotuksen kestosta. Toivottavasti minusta ei vanhempana tule ihmistä, joka vaanii muita ihmisiä saadakseen jutella. Pankissahan voi istuksia ilman vuoronumerolappuakin ja odottaa, että viereen tulisi joku keskustelun haluinen. Minä se en ole. En juttele säälistäkään. Pankissa pitäisi olla seinällä lappu: puhuminen kielletty.
Olen varautunut uhattuun lumi-, räntä- tai sademyräkkään. Ei tarvitse ruokaostoksille lähteä. Ostin viikoksi, jos myräkkä vaatii pitkäänkin sisällä oloa. Ymmärrän "myräkällä", että se on vaarallinen, peittää ihmisen hetkessä lumeen, jäätyy sekunnissa, jos vetenä tulee ja niin ihminen jää niille sijoilleen maaliskuuhun asti. Tällaisia jäätyneitä hahmoja on silloin tällöin tavattu katukuvassa.
Odottelin rutistunut vuoronumerolappu kädessä vuoroani pankissa. Vanhempaa väkeä, rollaattoreita, ravintolan baaritiskin kautta tulleita, ulkomaalaistaustaisia. Vieressäni istui rouvashenkilö, joka yritti jutun juurta. Vastailin vähin sanoin ja toivoin hänen vuoronsa tulevan pian. Tuli. En koskaan pidä pankkia ja apteekkia minkäänlaisena sosiaalisena tapahtumapaikkana, jossa keskustellaan ventovieraiden kesken säästä, lääkityksestä, muukalaisinvaasiosta tai jonotuksen kestosta. Toivottavasti minusta ei vanhempana tule ihmistä, joka vaanii muita ihmisiä saadakseen jutella. Pankissahan voi istuksia ilman vuoronumerolappuakin ja odottaa, että viereen tulisi joku keskustelun haluinen. Minä se en ole. En juttele säälistäkään. Pankissa pitäisi olla seinällä lappu: puhuminen kielletty.
Olen varautunut uhattuun lumi-, räntä- tai sademyräkkään. Ei tarvitse ruokaostoksille lähteä. Ostin viikoksi, jos myräkkä vaatii pitkäänkin sisällä oloa. Ymmärrän "myräkällä", että se on vaarallinen, peittää ihmisen hetkessä lumeen, jäätyy sekunnissa, jos vetenä tulee ja niin ihminen jää niille sijoilleen maaliskuuhun asti. Tällaisia jäätyneitä hahmoja on silloin tällöin tavattu katukuvassa.
15. tammikuuta 2019
"KIRJA EI KOSKAAN OLE MESTARITEOS, SE TULEE SIKSI"
Siirryin luontevasti Skandinaviasta Intiaan. Aloitin kesken jääneen kirjan Arundhati Roy Joutavuuksien jumala ( Seven 1997). Piristävää lukea kirjaa, josta ymmärtää jokikisen sanan. Kirjanmerkki on sama kuin Boothin kirjassa: Guido Reni "Beatrice Cenci". Italiasta saatu taidekortti. Kirjan alussa on hautajaiset. Vieraina intialaisia, erikoisia ihmisiä, minulle vieraasta kulttuurista. En ole aikaisemmin ollut intialaisissa hautajaisissa. Tätä ruumista ei heitetty Gangesiin, ei edes poltettu. Hautajaiset pidettiin Ayemenemissä, jossa ei ole suojateitä. Arveltiin, että haudattava ei ainakaan jäänyt suojatiellä auton alle.
Ennen vanhaan pokkaria pidettiin alempiarvoisempana kirjana. Sitä ei missään tapauksessa voinut antaa lahjaksi. Nyt olemme viisastuneet, arvostamme kirjan sisältöä enemmän kuin ulkoasua. Pokkareita ostetaan. Ennen tehtiin kirjoja nahkakansiinkin. Niitä ostettiin värin mukaan sisustukseen sopivina ja metreittäin. Hienoa ja sivistynyttä, kun kirjahyllyssä on sävy sävyyn kirjoja. Luettiinko niitä myös? Ei ainakaan jokaisessa kodissa, mutta fiiniltä näytti. Itse arvostan suuresti kotia, jossa on kirjoja, paljon kirjoja. Ja niitä luetaan.
Annan arvoa tietyissä tapauksissa äänikirjoille. Näkövammaiset, kiireiset ihmiset, joilla ei ole aikaa pidellä rauhallisesti kirjaa kädessä lukiessaan. Helppo ja kevyt kuljetettava, menevät pieneen tilaan. Olen senkin ketonut, että joskus aikoja sitten keskustelin kirjan tulevaisuudesta Doris Stockmannin kanssa, joka oli Akateemisen Kirjakaupan johtoa. Hän sanoi: kädessä pideltävä kirja, kansien välissä oleva kirja, ei tule häviämään. Uskon hänen sanaansa. Minä rakastan kirjoja. Niitä on aina kotonani ollut lapsuudestani lähtien. Yhä on. Tulee olemaankin niin kauan kun pystyn lukemaan. Sitten siirryn äänikirjoihin.Kirja on monessa tapauksessa ihmisen paras ystävä. Se on aina antavana osapuolena. Se viihdyttää. Kiitos, että meillä on ollut ja on kirjailijoita.
Ennen vanhaan pokkaria pidettiin alempiarvoisempana kirjana. Sitä ei missään tapauksessa voinut antaa lahjaksi. Nyt olemme viisastuneet, arvostamme kirjan sisältöä enemmän kuin ulkoasua. Pokkareita ostetaan. Ennen tehtiin kirjoja nahkakansiinkin. Niitä ostettiin värin mukaan sisustukseen sopivina ja metreittäin. Hienoa ja sivistynyttä, kun kirjahyllyssä on sävy sävyyn kirjoja. Luettiinko niitä myös? Ei ainakaan jokaisessa kodissa, mutta fiiniltä näytti. Itse arvostan suuresti kotia, jossa on kirjoja, paljon kirjoja. Ja niitä luetaan.
Annan arvoa tietyissä tapauksissa äänikirjoille. Näkövammaiset, kiireiset ihmiset, joilla ei ole aikaa pidellä rauhallisesti kirjaa kädessä lukiessaan. Helppo ja kevyt kuljetettava, menevät pieneen tilaan. Olen senkin ketonut, että joskus aikoja sitten keskustelin kirjan tulevaisuudesta Doris Stockmannin kanssa, joka oli Akateemisen Kirjakaupan johtoa. Hän sanoi: kädessä pideltävä kirja, kansien välissä oleva kirja, ei tule häviämään. Uskon hänen sanaansa. Minä rakastan kirjoja. Niitä on aina kotonani ollut lapsuudestani lähtien. Yhä on. Tulee olemaankin niin kauan kun pystyn lukemaan. Sitten siirryn äänikirjoihin.Kirja on monessa tapauksessa ihmisen paras ystävä. Se on aina antavana osapuolena. Se viihdyttää. Kiitos, että meillä on ollut ja on kirjailijoita.
14. tammikuuta 2019
NUKKUMATTI ON KUOLLUT
Jaahas, taaskin nukkumatta koko yö. Kahvia laitoin puoli viideltä ja join sen. Enää ei edes harmita valvominen. Menee näköjään unettomanakin tämä elämä eteenpäin. Olen jonkinnäköinen ja -oloinen kummajainen. Ihminen nukkuu niin ja niin paljon elämässään. Joku on laskenut. Minä en mahdu tilastoon. Katselin yöllä elokuvan Zorrosta. Edes se ei nukuttanut. "Zorro" oli toisessa elokuvassa Picasso.
Jokohan nyt rangaistukset hiukan kovenisivat tässä maassa, kun on herätty viime aikojen seksuaalirikosten tultua julkisuuteen? On kerrottu tekijöiden olleen ulkomaalaistaustaisia. Ovatko niistä maista, joissa naisella ei ole mitään arvoa? Joissa kulttuuri sallii pikkutyttöihinkin kajoamisen? Ehkä nyt rangaistustapoja muutetaan ja jätetään paapominen historiaan. Laki monessa asiassa aivan liian helläkätinen.
Vielä vähän Michael Boothin kirjasta. Kirjailija tutki siis Skandinavian maita ja ihmisten tapoja. Sai selville, että tanskalaiset ovat onnellisia ja maksavat maailman korkeimpia veroja. Ruotsi on yksi suurimmista asevalmistajista. Selvisi sekin, että Suomessa on ampuma-aseita eniten väkilukuun nähden USAn ja Jemenin jälkeen. Herttinen! Norja on rikkain maa koko maailmassa. Yllätys, yllätys: 54% islantilaisista uskoo tonttuihin! Minä olen melkein lopussa Boothin kirjassa, enkä enää siitä puhu.
Kello tulee seitsemän aamulla. Menen vuoteeseen, jos vaikka nukahtaisin. Jota en usko.
Jokohan nyt rangaistukset hiukan kovenisivat tässä maassa, kun on herätty viime aikojen seksuaalirikosten tultua julkisuuteen? On kerrottu tekijöiden olleen ulkomaalaistaustaisia. Ovatko niistä maista, joissa naisella ei ole mitään arvoa? Joissa kulttuuri sallii pikkutyttöihinkin kajoamisen? Ehkä nyt rangaistustapoja muutetaan ja jätetään paapominen historiaan. Laki monessa asiassa aivan liian helläkätinen.
Vielä vähän Michael Boothin kirjasta. Kirjailija tutki siis Skandinavian maita ja ihmisten tapoja. Sai selville, että tanskalaiset ovat onnellisia ja maksavat maailman korkeimpia veroja. Ruotsi on yksi suurimmista asevalmistajista. Selvisi sekin, että Suomessa on ampuma-aseita eniten väkilukuun nähden USAn ja Jemenin jälkeen. Herttinen! Norja on rikkain maa koko maailmassa. Yllätys, yllätys: 54% islantilaisista uskoo tonttuihin! Minä olen melkein lopussa Boothin kirjassa, enkä enää siitä puhu.
Kello tulee seitsemän aamulla. Menen vuoteeseen, jos vaikka nukahtaisin. Jota en usko.
13. tammikuuta 2019
LANTEET NE GUNGAA
Viivyn ja viihdyn vielä hetken Michael Boothin kirjassa The Almost Nearly Perfect People. Hän on Skandinavian maista nyt Ruotsissa ja aikeissa mennä Tukholman Nobel museoon. Häntä on aina ärsyttänyt Nobel "hullabaloo" ja Alfred Nobelin keksimä dynamiitti. Sillä on saatu paljon pahaakin aikaan. Lyhyt visiitti museoon ja matka jatkuu Tukholmassa. Booth on muuten sitä mieltä, että ei ruotsalaisiltakaan suju hyvin small talk. Ei meiltäkään, vaikka paremmin jo kuin takavuosina. Kaikenlaista meille rantautuu länsinaapurista, niin miksi ei vähäpuheisuuskin?
Teemalla dokumentti Elvis Presleystä. Katselin liimattuna sohvan nurkkaan. Olen alkanut pitää hänen lauluistaan, eikä itse miehessäkään vikaa ole. Minusta hänellä oli usein pieni veitikka silmäkulmassa laulaessaan. Ja olihan se aivan siveetöntä, että kaveri lavalla keikuttaa itseään sillä lailla kuin keikutti. Siihen aikaan ihan hyh hyh. Nykyisin kaikki keikuttavat sen kuin ehtivät ja vielä puolialastomina. Aikamoinen heppu Elvis Presley oli ja yhä kuoltuaankin pitää meitä otteessaan.
Menin kauppaan ja nyt on jälleen terveellistä ruokaa kotona. Eilen väsäsin uunijuureksia jääkaapista löytämistäni aineista. Tuli ahneesti syötyä. Piti menemäni kirjakauppaan, mutta en mennyt. Ensi viikolla. On näitä lukemattomia vielä kotona. Kun saisin ensin Boothin loppuun. Muutama kymmenen sivua vielä. Maleksin eilisen päivän yöpaidassa. Vietettyäni jälleen kerran nukkumattoman yön, olin aamulla vihdoin nukahtanut. Päivästä tuli aika lyhyt. Siksi en viitsinyt pukeutua. Vuoteen sijasin. Se pitää aina tehdä.
R:ltä sähköpostia. Lähdössä miehensä kanssa Espanjan kotiin. Sitten käväisevät Suomessa ja suuntaavat Yhdysvaltoihin. Kahdeksassa osavaltiossa on tarkoitus käydä. Aloittavat Kaliforniasta. Siinä pariskunta, joka ymmärtää matkustamisen päälle!
Teemalla dokumentti Elvis Presleystä. Katselin liimattuna sohvan nurkkaan. Olen alkanut pitää hänen lauluistaan, eikä itse miehessäkään vikaa ole. Minusta hänellä oli usein pieni veitikka silmäkulmassa laulaessaan. Ja olihan se aivan siveetöntä, että kaveri lavalla keikuttaa itseään sillä lailla kuin keikutti. Siihen aikaan ihan hyh hyh. Nykyisin kaikki keikuttavat sen kuin ehtivät ja vielä puolialastomina. Aikamoinen heppu Elvis Presley oli ja yhä kuoltuaankin pitää meitä otteessaan.
Menin kauppaan ja nyt on jälleen terveellistä ruokaa kotona. Eilen väsäsin uunijuureksia jääkaapista löytämistäni aineista. Tuli ahneesti syötyä. Piti menemäni kirjakauppaan, mutta en mennyt. Ensi viikolla. On näitä lukemattomia vielä kotona. Kun saisin ensin Boothin loppuun. Muutama kymmenen sivua vielä. Maleksin eilisen päivän yöpaidassa. Vietettyäni jälleen kerran nukkumattoman yön, olin aamulla vihdoin nukahtanut. Päivästä tuli aika lyhyt. Siksi en viitsinyt pukeutua. Vuoteen sijasin. Se pitää aina tehdä.
R:ltä sähköpostia. Lähdössä miehensä kanssa Espanjan kotiin. Sitten käväisevät Suomessa ja suuntaavat Yhdysvaltoihin. Kahdeksassa osavaltiossa on tarkoitus käydä. Aloittavat Kaliforniasta. Siinä pariskunta, joka ymmärtää matkustamisen päälle!
11. tammikuuta 2019
KUKONLAULUN AIKAAN
Kello on viisi aamulla. Kahvia juon, luin lehdestä otsikot ja mietin, mitä kirjoittaa. Tiedän, että tänne voi kirjoittaa, ettei ole mitään kirjoitettavaa ja kun sen on kirjoittanut, asiaa saattaa tulla. Tuskin nyt minulle. Olen nukkunut suurinpiirtein pari tuntia yön aikana ja alkaa ottaa jo päästä. Katselin illalla lännen elokuvan, jossa Clint Eastwood ammuskeli kavereittensa kanssa 1800-luvulla Amerikan sisällissodan aikana. Räiskettä ja verta. En viitsinyt loppuun asti. Luin sen elokuvan esittelystä. Menin vuoteeseen lukemaan Boothin kommentteja Ruotsista. Ei nukuttanut. Otin unipillerin. Ei nukuttanut. Luin. Avasin läppärin. Ei nukuttanut. Otin toisen pillerin. Ei nukuttanut. Tunnit ryömivät eteenpäin ja minä sen kuin valvoin. Torkahdin pariksi tunniksi ja heräsin. Laitoin kahvia.
Hedelmät loppuivat minulta. Niitä pitää syödä vihannekset mukaan lukien puoli kiloa päivässä. Tätä eivät suomalaiset tee. Miehet huonommin kuin naiset. Minä saatan päästä sitä puolta kiloa aika lähelle. Pysyäkseni sellaisena, on tänään ryömittävä kauppaan.
Eilen panin joulun lopullisesti pois. On kuin ei sitä olisi ollutkaan. Muuta rekvisiittaa en vuoden aikana enää nykyisin harrastakaan. Sitäkin on tehty aiemmin. Pääsiäistä ja vappua, juhannusta mökillä. Kaikki taiteen sääntöjen mukaan. Muutoissa on niin moni puolison maalaama pääsiäismuna särkynyt. Sekin, jossa Wäinö Aaltonen on saunan lauteilla. Puhaltelimme aikoinaan oikein urakalla posket pullollaan munia tyhjiksi. Minä kyllä ehdotin, että olisimme ostaneet valmiita Fabergé-munia jostain.
Jos nyt tässä kohdin julkaisen tämän sepitelmän ja menen vuoteeseen. Jos saisin unta ja nukkuisin muutaman tunnin. Kello on puoli kuusi ja jos olisi minulla kukko, se kiekuisi juuri nyt.
Hedelmät loppuivat minulta. Niitä pitää syödä vihannekset mukaan lukien puoli kiloa päivässä. Tätä eivät suomalaiset tee. Miehet huonommin kuin naiset. Minä saatan päästä sitä puolta kiloa aika lähelle. Pysyäkseni sellaisena, on tänään ryömittävä kauppaan.
Eilen panin joulun lopullisesti pois. On kuin ei sitä olisi ollutkaan. Muuta rekvisiittaa en vuoden aikana enää nykyisin harrastakaan. Sitäkin on tehty aiemmin. Pääsiäistä ja vappua, juhannusta mökillä. Kaikki taiteen sääntöjen mukaan. Muutoissa on niin moni puolison maalaama pääsiäismuna särkynyt. Sekin, jossa Wäinö Aaltonen on saunan lauteilla. Puhaltelimme aikoinaan oikein urakalla posket pullollaan munia tyhjiksi. Minä kyllä ehdotin, että olisimme ostaneet valmiita Fabergé-munia jostain.
Jos nyt tässä kohdin julkaisen tämän sepitelmän ja menen vuoteeseen. Jos saisin unta ja nukkuisin muutaman tunnin. Kello on puoli kuusi ja jos olisi minulla kukko, se kiekuisi juuri nyt.
10. tammikuuta 2019
MICHAEL BOOTH TUTUSTUU SUOMEEN
Uusi ohjaaja ohjasi meitä vesijumpassa. Lonkka kenkkuili. Minun piti huilia aina välillä. Jalkakäytävä, jota pitkin olin uimahalliin kävellyt, oli aurattu lunta täyteen. Ylitin kadun auratulle jalkakäytävälle. Ihmettelin, miksi oli aurattu toinen puoli kulkukelvottomaksi. Siinä hävisi pyörätienkin osuus. Hämmästyttäviä ovat auraajien ajatukset.
Michael Boothin kirja alkaa olla lopuillaan. Muut Skandinavian maat Suomea ja Ruotsia paitsi ovat käsitellyt. Suomen kohdalla koululaitos ja koulutus, talvisota, jatkosota, suhtautumisemme silloiseen Neuvostoliittoon ja nykyiseen Venäjään, Joulupukki, kirjailijalle käsittämätön hiljaisuus Suomessa, alkoholi (totta kai), mitä pidämme Ruotsista, ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisista. Asiantuntijoina Boothille Roman Schatz ja Neil Hardwick sekä vielä Laura Kolbe. Että semmoinen Suomi.
Postitin Italian kirjeen. Tulihan siitä pitkä, mutta olen pitempiäkin lähettänyt. Joulu on vielä Tallinnanaukiolla (postilaatikko siellä). Minä jo omani riisumassa. Jonain päivänä Oodiin, kunhan metro taas liikkuu viikonlopun jälkeen. Joku asennustyö pysäyttää junailun. Jälleen iskee paha olo, miten täältä pääsee pois? Vähän kuin klaustrofobia. Busseja pannaan liikenteeseen ja aina on takseja. Eikä minun tarvitse edes mihinkään lähteä. On vain semmoinen tunne.
S kysyi täällä viihtymisestäni. Hänkin tietää asenteeni. Kaikki tietävät ja ne, jotka eivät, heille auliisti kerron. Kerroin Itäkeskuksen Herkun pomollekin. Mitäs kysyvät. Vaikka eivät kysy, kerron silti. Kyllä jo pitäisi olla tottunut ja viihtyä. No kun ei. Eikä koskaan. Kun palvelut kaikki lähellä, eikö sittenkään? Ei. Olen tottunut menemään asioille ratikalla lyhyen matkan päähän. Siis ratikalla! Nyt kävelen palveluiden äärelle muutamassa minuutissa. Haluan ratikalla. Huokaisen joka kerta kun menen keittiöön ja näen jääkaapin ovessa kaksi ratikkamagneettia. Joskus otan toisen käteen ja pitelen sitä hellästi. Se on jo vähän kuluneempi pitelyistä kuin se toinen. Toinen on valokuva ja ratikan takana Uspenskin katedraali. Hyvä kuvakulma sinänsä. Asuinhan puolison kanssa Skattallakin 12 vuotta. Kaiken, ihan kaiken ytimessä.
Kun seuraavan kerran käppäilen ne muutamat minuutit kauppakeskukseen, niin käyn Suomalaisesta ostamassa Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja. Vieläkö yksi Kyrö minuun uppoaa?
Michael Boothin kirja alkaa olla lopuillaan. Muut Skandinavian maat Suomea ja Ruotsia paitsi ovat käsitellyt. Suomen kohdalla koululaitos ja koulutus, talvisota, jatkosota, suhtautumisemme silloiseen Neuvostoliittoon ja nykyiseen Venäjään, Joulupukki, kirjailijalle käsittämätön hiljaisuus Suomessa, alkoholi (totta kai), mitä pidämme Ruotsista, ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisista. Asiantuntijoina Boothille Roman Schatz ja Neil Hardwick sekä vielä Laura Kolbe. Että semmoinen Suomi.
Postitin Italian kirjeen. Tulihan siitä pitkä, mutta olen pitempiäkin lähettänyt. Joulu on vielä Tallinnanaukiolla (postilaatikko siellä). Minä jo omani riisumassa. Jonain päivänä Oodiin, kunhan metro taas liikkuu viikonlopun jälkeen. Joku asennustyö pysäyttää junailun. Jälleen iskee paha olo, miten täältä pääsee pois? Vähän kuin klaustrofobia. Busseja pannaan liikenteeseen ja aina on takseja. Eikä minun tarvitse edes mihinkään lähteä. On vain semmoinen tunne.
S kysyi täällä viihtymisestäni. Hänkin tietää asenteeni. Kaikki tietävät ja ne, jotka eivät, heille auliisti kerron. Kerroin Itäkeskuksen Herkun pomollekin. Mitäs kysyvät. Vaikka eivät kysy, kerron silti. Kyllä jo pitäisi olla tottunut ja viihtyä. No kun ei. Eikä koskaan. Kun palvelut kaikki lähellä, eikö sittenkään? Ei. Olen tottunut menemään asioille ratikalla lyhyen matkan päähän. Siis ratikalla! Nyt kävelen palveluiden äärelle muutamassa minuutissa. Haluan ratikalla. Huokaisen joka kerta kun menen keittiöön ja näen jääkaapin ovessa kaksi ratikkamagneettia. Joskus otan toisen käteen ja pitelen sitä hellästi. Se on jo vähän kuluneempi pitelyistä kuin se toinen. Toinen on valokuva ja ratikan takana Uspenskin katedraali. Hyvä kuvakulma sinänsä. Asuinhan puolison kanssa Skattallakin 12 vuotta. Kaiken, ihan kaiken ytimessä.
Kun seuraavan kerran käppäilen ne muutamat minuutit kauppakeskukseen, niin käyn Suomalaisesta ostamassa Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja. Vieläkö yksi Kyrö minuun uppoaa?
9. tammikuuta 2019
TAAS YKSI LUETTU
Nyt on Voltairen filosofiset tarinatkin loppuun luettu. Hän kirjoitti tarinoitaan 21 vuotiaasta 73 vuotiaaksi. Leena Rantanen suomentanut. Voltaire joidenkin ajatustensa kanssa sopisi hyvin tähän meidän aikaamme. Panin kirjan hyllyyn ja siirryin Michael Boothin kirjaan. Siinäkin jo loppupuolella.
Jouduin kuin jouduinkin ottamaan illalla Tenoxin. Olisin ehkä muuten valvonut koko yön ja tänään on mentävä pulikoimaan. Se vaatii kohtalaista pirtsakkana olemista.
Soitin vanhalle ystävälleni S:lle, jolta sain joulukortin. Kutsui kyläilemään ja minä lupasin palata asiaan ja nyt hiukan lyhyemmän ajan kuluttua kuin mitä nyt oli. Hän ei edes ole tiennyt nykyistä osoitettani ja olen asunut helmikuussa jo vuoden. Huonosti, huonosti hoidan ystävyyssuhteitani. Posti ystävällisesti lähetti hänen korttinsa minulle. Niin että on Postissa kehumistakin. Joku kertoi Postin kadottamista kirjatuista kirjeistä ja muusta hävinneestä postista. Hävikki lienee kuitenkin aika pieni, kun ottaa huomioon sen määrän, jota Postissa käsitellään. Italian postin kanssa oli minullakin hankaluuksia vuosia sitten. Säkki, jossa oli minun paksu kirjeeni, heitettiin Tiberin pohjaan, josta se sitten muutaman vuoden kuluttua hyvinkin vettyneenä löydettiin ja kirjeeni meni perille aika huonokuntoisena. Nyttemmin siellä on petrattu ja kaikki kulkee kuten pitääkin. Edes lähettämäni kirjat eivät ole kadonneet.
Katselin tv:stä ohjelman Mielensäpahoittajasta. Ei ollut mitään tietoa ennakkoon ja siksi luulin sen olevan kuten Tuomas Kyrön kirjatkin. Ei ollut. Aika jännästi toteutettu ja aion katsoa jatkotkin. Heikki Kinnunen pahoittamassa mieltään ja hokemassa, että kaikki oli ennen paremmin. Mukaan oli ympätty itse kirjailijakin, Katri Helena ja Värttinä-yhtyeestä laulajahanuristi Susan Aho. Minä jostain syystä hiukan vierastan näitä kotimaisia juttuja, mutta nyt rohkaistuin katsomaan ja varsin Tuomas Kyrön takia, jonka kirjoja olen useammankin lukenut. Heikki Kinnunen on kuulunut niihin näyttelijöihin, jota syvästi sympatiseeraan.
Nyt on suihkun aika ja sitten valmistaudun uimahallia varten. Tietää varsin nopeatempoista vesijumppaa puolen tunnin ajan. Molskis sanoi jo Eemelikin.
Jouduin kuin jouduinkin ottamaan illalla Tenoxin. Olisin ehkä muuten valvonut koko yön ja tänään on mentävä pulikoimaan. Se vaatii kohtalaista pirtsakkana olemista.
Soitin vanhalle ystävälleni S:lle, jolta sain joulukortin. Kutsui kyläilemään ja minä lupasin palata asiaan ja nyt hiukan lyhyemmän ajan kuluttua kuin mitä nyt oli. Hän ei edes ole tiennyt nykyistä osoitettani ja olen asunut helmikuussa jo vuoden. Huonosti, huonosti hoidan ystävyyssuhteitani. Posti ystävällisesti lähetti hänen korttinsa minulle. Niin että on Postissa kehumistakin. Joku kertoi Postin kadottamista kirjatuista kirjeistä ja muusta hävinneestä postista. Hävikki lienee kuitenkin aika pieni, kun ottaa huomioon sen määrän, jota Postissa käsitellään. Italian postin kanssa oli minullakin hankaluuksia vuosia sitten. Säkki, jossa oli minun paksu kirjeeni, heitettiin Tiberin pohjaan, josta se sitten muutaman vuoden kuluttua hyvinkin vettyneenä löydettiin ja kirjeeni meni perille aika huonokuntoisena. Nyttemmin siellä on petrattu ja kaikki kulkee kuten pitääkin. Edes lähettämäni kirjat eivät ole kadonneet.
Katselin tv:stä ohjelman Mielensäpahoittajasta. Ei ollut mitään tietoa ennakkoon ja siksi luulin sen olevan kuten Tuomas Kyrön kirjatkin. Ei ollut. Aika jännästi toteutettu ja aion katsoa jatkotkin. Heikki Kinnunen pahoittamassa mieltään ja hokemassa, että kaikki oli ennen paremmin. Mukaan oli ympätty itse kirjailijakin, Katri Helena ja Värttinä-yhtyeestä laulajahanuristi Susan Aho. Minä jostain syystä hiukan vierastan näitä kotimaisia juttuja, mutta nyt rohkaistuin katsomaan ja varsin Tuomas Kyrön takia, jonka kirjoja olen useammankin lukenut. Heikki Kinnunen on kuulunut niihin näyttelijöihin, jota syvästi sympatiseeraan.
Nyt on suihkun aika ja sitten valmistaudun uimahallia varten. Tietää varsin nopeatempoista vesijumppaa puolen tunnin ajan. Molskis sanoi jo Eemelikin.
8. tammikuuta 2019
KIRJASTOSSA PITÄÄ OLLA KIRJOJA
Yöpöydän kesken jääneiden kirjojen pino alenee. Viime yönä sain loppuun Sophie Hannahin Christie-kirjan Suljettu arkku. Tiedän kuka murhasi Joseph Scotcherin. Murhaaja ottaa lopuksi strykniinia ja kuolee. Raukkamaista. Hannahin kuolleista herättämä Hercule Poirot ratkaisi koko jutun. Kaivoin pinosta Voltairen Seitsemän filosofista tarinaa ja kävin sen kimppuun. Jatkan "Adatén kolmas kirje Shastasidille" lukua. Kohta taas ansaitsen käynnin kirjakauppaan.
Eilen olin ruokakaupassa. Ostin pyykkisaippuaa ja päärynöitä. Istuin puupenkillä kauppakeskuksen käytävässä ja kuuntelin, kun viereinen rouva soitti jonnekin kauaksi ulkomaille. Minä en soita kauppakeskuksessa koskaan minnekään. Pyrin suorittamaan puhelinjuttuni kotona. Eilen L:n ja K:n kanssa. L lähtee A:n kanssa Teneriffalle. Minä lähden K:n kanssa uimahalliin. Suunnittelemme Oodiin menoa, mutta koska se on osin myös kirjasto, odotamme niin kauan, että sinne saadaan kirjoja, vaikka emme olekaan kirjaston asiakkaita. Lehtikuvan mukaan Oodissa ei ole kirjoja. Emme myöskään mene kirjojen takia, vaikka niitä pitääkin olla, vaan uuden kirjastotalon arkkitehtuurin takia. Pitäähän rakennus nähdä. Sisältä ja ulkoa.
Muutaman yön olen nukkunut ilman unipilleriä. Teen niin, että oleilen mahdollisimman myöhään. Katselen kaiken roskankin televisiosta. Sitten menen vuoteeseen ja sanon itselleni "nuku". Yleensä se ei tottele, mutta ei ota pilleriäkään. Valvotaan sitten. Jossain välissä olen nukahtanut, koska ei voi herätä, jos ei ole nukkunut ja minä herään aamulla. Hyvin aikaisin. Tämä on aika mutkikas tapa opettaa itsensä nukkumaan normaalisti. Aion olla sitkeä sissi ja jatkaa. Joskus, tästä olen aivan varma, alan taas nukkua ihmisiksi. Toistaiseksi yö ei ole ystäväni.
Voltairen kirjassa on haamuja. Tuli mieleen, voiko haamu tulla kalpeaksi? Aaveet ovat Adatén toisessa kirjeessä Shastasidille. Ne olivat pertuskoilla aseistettuja. Pertuska on sotakirves tai kirves, jolla hakataan vesakkoa. Veikkaan, etteivät nämä aaveet olleet vesakkotöissä. Mitä sitten tapahtui en kerro.
Eilen olin ruokakaupassa. Ostin pyykkisaippuaa ja päärynöitä. Istuin puupenkillä kauppakeskuksen käytävässä ja kuuntelin, kun viereinen rouva soitti jonnekin kauaksi ulkomaille. Minä en soita kauppakeskuksessa koskaan minnekään. Pyrin suorittamaan puhelinjuttuni kotona. Eilen L:n ja K:n kanssa. L lähtee A:n kanssa Teneriffalle. Minä lähden K:n kanssa uimahalliin. Suunnittelemme Oodiin menoa, mutta koska se on osin myös kirjasto, odotamme niin kauan, että sinne saadaan kirjoja, vaikka emme olekaan kirjaston asiakkaita. Lehtikuvan mukaan Oodissa ei ole kirjoja. Emme myöskään mene kirjojen takia, vaikka niitä pitääkin olla, vaan uuden kirjastotalon arkkitehtuurin takia. Pitäähän rakennus nähdä. Sisältä ja ulkoa.
Muutaman yön olen nukkunut ilman unipilleriä. Teen niin, että oleilen mahdollisimman myöhään. Katselen kaiken roskankin televisiosta. Sitten menen vuoteeseen ja sanon itselleni "nuku". Yleensä se ei tottele, mutta ei ota pilleriäkään. Valvotaan sitten. Jossain välissä olen nukahtanut, koska ei voi herätä, jos ei ole nukkunut ja minä herään aamulla. Hyvin aikaisin. Tämä on aika mutkikas tapa opettaa itsensä nukkumaan normaalisti. Aion olla sitkeä sissi ja jatkaa. Joskus, tästä olen aivan varma, alan taas nukkua ihmisiksi. Toistaiseksi yö ei ole ystäväni.
Voltairen kirjassa on haamuja. Tuli mieleen, voiko haamu tulla kalpeaksi? Aaveet ovat Adatén toisessa kirjeessä Shastasidille. Ne olivat pertuskoilla aseistettuja. Pertuska on sotakirves tai kirves, jolla hakataan vesakkoa. Veikkaan, etteivät nämä aaveet olleet vesakkotöissä. Mitä sitten tapahtui en kerro.
6. tammikuuta 2019
KALKIT POIS
Oireet viittaavat flunssan tuloon. Aivastuttaa, hiostuttaa, viluttaa eikä kahvi maistu. En viitsinyt eilen edes pukeutua yöpaitaa enempään. No, aamutakkiin. Tein laihan salaatin ja pakotin itseni puhdistamaan kapselikahvikoneen kalkista. En edes muistanut, missä siinä on se pikkuinen laatikko, jossa on pikkuisia työkaluja. Jossain se pitää olla, jupisin. Lopulta kynsi osui ja sain vedettyä laatikon auki. Ohjekirjaa seuraten tein kaiken vaihe vaiheelta kalkin poistamiseksi. Koneen ilmoitettua työn olevan valmis, kuorin klementiinin ja menin pitkäkseni. Inhoan muuten niitä pieniä lappusia, joita liimataan hedelmien kylkiin. Revin yleensä kaikki Bruñot irti.
Luin Eino Leinon (eri sukua) kirjan loppuun. Leino antaa ymmärtää, että ryypiskely on ollut merkittävä osuus kirjailijoilla. Jollakin jopa joihinin ravintoloihin porttikielto häiritsevän käytöksen takia. Minäkin kerran jouduin seuraan erään lausujan ja pikkuserkkuni kanssa. Lausuja oli erikoistunut Eino Leinoon (siihen suureen Leinoon) ja saatuaan muutaman mieltä kohottavan, alkoi lausunnan Oli ammattilainen ja hyvä lausuja, mutta muut vieraat ravintolassa eivät osanneet E:n ulosannista nauttia. Jouduimme lähtemään. Niin että olen minäkin saanut omakohtaisesti osallistua boheemien illan viettoon. Juomisesta huolimatta runot on runoiltu ja proosakin paperille saatu. Eino Leino oli kovassa ryyppymaineessa, mutta silti teki työnsä motteettomasti jopa juovuksissa. Kirjoitti koko tuotantonsa käsin ja vaikka neuvoa antavia oli otettu, käsiala oli selkeää ja luettavaa.
Seuraavaksi haikailen Märtha Tikkasen kirjaa. En ole yhtäään lukenut. Hyvällä omalla tunnolla voin kirjakauppaan marssia. Sain keskeneräisiä luettua muun muassa Hotakaisen Buster Keatoninkin. Kannessa on "Kivikasvon" kuva. Charles Chaplin on Keatonista sanonut "Kaikki mitä hän teki, rutisee, huojuu ja kitisee".
Luin Eino Leinon (eri sukua) kirjan loppuun. Leino antaa ymmärtää, että ryypiskely on ollut merkittävä osuus kirjailijoilla. Jollakin jopa joihinin ravintoloihin porttikielto häiritsevän käytöksen takia. Minäkin kerran jouduin seuraan erään lausujan ja pikkuserkkuni kanssa. Lausuja oli erikoistunut Eino Leinoon (siihen suureen Leinoon) ja saatuaan muutaman mieltä kohottavan, alkoi lausunnan Oli ammattilainen ja hyvä lausuja, mutta muut vieraat ravintolassa eivät osanneet E:n ulosannista nauttia. Jouduimme lähtemään. Niin että olen minäkin saanut omakohtaisesti osallistua boheemien illan viettoon. Juomisesta huolimatta runot on runoiltu ja proosakin paperille saatu. Eino Leino oli kovassa ryyppymaineessa, mutta silti teki työnsä motteettomasti jopa juovuksissa. Kirjoitti koko tuotantonsa käsin ja vaikka neuvoa antavia oli otettu, käsiala oli selkeää ja luettavaa.
Seuraavaksi haikailen Märtha Tikkasen kirjaa. En ole yhtäään lukenut. Hyvällä omalla tunnolla voin kirjakauppaan marssia. Sain keskeneräisiä luettua muun muassa Hotakaisen Buster Keatoninkin. Kannessa on "Kivikasvon" kuva. Charles Chaplin on Keatonista sanonut "Kaikki mitä hän teki, rutisee, huojuu ja kitisee".
5. tammikuuta 2019
EI HUONO
Ei huono ostos, ei! Eino Leinon (ei edelleenkään se Eino Leino) Kirjailijoiden Helsinki. Olen ilmeisesti äänikirjana sitä kuunnellessani nukkunut koko kirjan ajan. Sieltä täältä on kuitenkin jotain tarttunut uinuvaan alitajuntaani. Mukava lisä Helsinki-kirjojeni hyllyyn.
Sitä on tultu kuka Kuopiosta, kuka Oulusta tai Hämeenlinnasta, Tuusulasta, Turusta Helsinkiin sydän täynnä toivoa ja odotusta kirjailijan uralla. On rustattu muutama runo, kirjoiteltu paikallislehtiin ja mielen palo koko ajan kohti jotakin suurempaa. Helsingissä oli mahdollisuus. Oli sen lisäksi huviakin, ystäviä. Siihenkin aikaan istuttiin joko kavereiden kämpillä tai ravintoloissa, keskusteltiin ja ryypättiin. Kuten tänäkin päivänä. Vuonna 1924 perustetussa Kosmoksessakin kokoonnuttiin Kämpin ja Kappelin lisäksi. Eikä kaikilla Helsinkiin tulleilla ollut rahaa Kämpin tai Kappelin plyyssituoleille 1800-luvulla. Ilmari Calamnius, joka myöhemmin haukkui Helsingin pataluhaksi tultuaan huonosti kohdelluksi perheineen, viihtyi tuolloin Helsingissä. Vaihtoi nimensäkin Kiannoksi. Suomen kieli oli hyväksytty ja sitä puhuttiin jo enemmän kuin ruotsia.
Leinon kirja ei olekaan mikään pokkari. Kovakantinen Gummeruksen kustantama ja tämä minun on toista painosta vuodelta 2013. Huono pideltävä vuoteessa. Minusta se on hyvä paikka lukea yleensä. Isänikin luki ääneen vuoteessa. Jos oli minulle mieluinen kirja valkoisten länttien Afrikasta, kiipesin vanhempieni keskelle kuuntelemaan. Ehkä siksi äänikirjat ovat olleet mieleeni. Muistot! Ja Afrikka-kirjojen takia suunnittelin arkeologin tai tutkimusmatkailijan uraa. Ei tullut.
Jo kolmas yö, kun turvauduin unipilleriin. Kapinoin valvomista vastaan. Vaikka en seuraavana päivänä aivan kuolemanväsynyt ole, niin kuitenkin hiukan vetämättömissä. Enkä usko pitkäaikaisten valvomisten olevan terveellistäkään ihmiselle. Haluaisin päästä johonkin tutkimukseen. Pystytäänkö selvittämään, mistä unettomuus johtuu?
Otavamedialle ei sitten riitä mikään. Nyt pitäisi tilata Suomen Kuvalehden lisäksi digipalvelu verkossa, jossa on ekstrajuttuja, videoita, animaatioita, grafiikkaa ym. Ja tämä kaikki "ainutlaatuisella tavalla". Minulle riittää vain se lehti, kiitos.
Loppiainen huomenna ja minulla se tarkoittaa että joulu pois. Riisun kuusen ja kaikki tilpehööverit, panen ovikranssin kaappiin. Vuoden kuluttua taas.
Sitä on tultu kuka Kuopiosta, kuka Oulusta tai Hämeenlinnasta, Tuusulasta, Turusta Helsinkiin sydän täynnä toivoa ja odotusta kirjailijan uralla. On rustattu muutama runo, kirjoiteltu paikallislehtiin ja mielen palo koko ajan kohti jotakin suurempaa. Helsingissä oli mahdollisuus. Oli sen lisäksi huviakin, ystäviä. Siihenkin aikaan istuttiin joko kavereiden kämpillä tai ravintoloissa, keskusteltiin ja ryypättiin. Kuten tänäkin päivänä. Vuonna 1924 perustetussa Kosmoksessakin kokoonnuttiin Kämpin ja Kappelin lisäksi. Eikä kaikilla Helsinkiin tulleilla ollut rahaa Kämpin tai Kappelin plyyssituoleille 1800-luvulla. Ilmari Calamnius, joka myöhemmin haukkui Helsingin pataluhaksi tultuaan huonosti kohdelluksi perheineen, viihtyi tuolloin Helsingissä. Vaihtoi nimensäkin Kiannoksi. Suomen kieli oli hyväksytty ja sitä puhuttiin jo enemmän kuin ruotsia.
Leinon kirja ei olekaan mikään pokkari. Kovakantinen Gummeruksen kustantama ja tämä minun on toista painosta vuodelta 2013. Huono pideltävä vuoteessa. Minusta se on hyvä paikka lukea yleensä. Isänikin luki ääneen vuoteessa. Jos oli minulle mieluinen kirja valkoisten länttien Afrikasta, kiipesin vanhempieni keskelle kuuntelemaan. Ehkä siksi äänikirjat ovat olleet mieleeni. Muistot! Ja Afrikka-kirjojen takia suunnittelin arkeologin tai tutkimusmatkailijan uraa. Ei tullut.
Jo kolmas yö, kun turvauduin unipilleriin. Kapinoin valvomista vastaan. Vaikka en seuraavana päivänä aivan kuolemanväsynyt ole, niin kuitenkin hiukan vetämättömissä. Enkä usko pitkäaikaisten valvomisten olevan terveellistäkään ihmiselle. Haluaisin päästä johonkin tutkimukseen. Pystytäänkö selvittämään, mistä unettomuus johtuu?
Otavamedialle ei sitten riitä mikään. Nyt pitäisi tilata Suomen Kuvalehden lisäksi digipalvelu verkossa, jossa on ekstrajuttuja, videoita, animaatioita, grafiikkaa ym. Ja tämä kaikki "ainutlaatuisella tavalla". Minulle riittää vain se lehti, kiitos.
Loppiainen huomenna ja minulla se tarkoittaa että joulu pois. Riisun kuusen ja kaikki tilpehööverit, panen ovikranssin kaappiin. Vuoden kuluttua taas.
4. tammikuuta 2019
ITÄKESKUKSEN HERKKU JA HERKUN POMO
Eilen minulla oli pitkä keskustelu Itäkeskuksen Herkun pomon kanssa. Purnasin. Totta kai. Hän olikin yllättäen monesta asiasta kanssani samaa mieltä muun muassa siitä, että on hullua ja turhaa pitää kauppoja auki 24/7. Vartiointi ja sähkö maksaa, palkkakustannukset lisineen... Paljon on oltava asiakkaita, että yötyö kannattaa. Kysyin, miksi Herkun juustohyllyt törröttävät usein tyhjinä? Kun tavara loppuu, odotellaan sen loppumista muistakin ketjun kaupoista ja tilataan kaikkiin yhtaikaa. Cantadou-piparjuurituorejuusto jälleen ei-oossa. Kaveri oli erittäin ystävällinen ja antoi tyhjentäviä selityksiä. Onnittelin häntä siitä, että Itäkeskuksen Herkkuun tulee jättiremontti. Sen jälkeen se näyttää samanlaiselta kuin Aleksanterinkadun Herkku. Olenkin ihmetellyt, miksi Itäkeskus jätettiin remontoimatta, mutta ajattelin myös, että moni asia täällä jätetään, niin miksi ei Herkkukin. Asia korjaantuu, jippii!!!
Kerroin rehellisesti olevani kaiken kaikkiaan pahoillani siitä, että Stockmann luopui kirjojen, elektroniikan, lelujen ja nyt ruoankin myymisestä ja pirstaloittaa itseään aivan varmasti lisää. Kuten olen monesti sanonut, Stockmannista tulee aikaa myöten tavallinen kauppakeskus, joita meillä on aivan riittämiin. Ja lisää pykätään. Herkun pomo oli tässäkin asiassa samaa mieltä kuin minä. No, sivusimme niin ikään Stockmannin nykytilaa ja taisin vetäistä keskusteluun mukaan sen kuuluisan lehmän hännän. Toivon koko sydämestäni Itäkeskuksen Herkulle hienoa tulevaisuutta, maksavia asiakkaita niin että tappiot muuttuvat voitoiksi. Sitten minäkin käyn siellä mielelläni.
Dallasin Suomalaiseen. Olen joskus vuosia sitten kuunnellut puolison kuuntelulaitteella äänikirjan Eino Leino (ei se E.L.) Kirjailijoiden Helsinki. Ostin nyt oikeana kirjana. Silloin kuunteleminen jäi usein kesken, koska kuuntelin nukkumaan mentyäni. Aina kävi niin, että nukahdin ja lukija luki korviini, jotka eivät kuulleet. Piti luovuttaa laite takaisin näkövammaispalvelu Iirikseen mieheni kuoleman jälkeen. Tilasin hänelle kuukausittain äänikirjoja, joita mielellään sairautensa aikana kuunteli. Sillä lailla minä äänikirjoihin tutustuin. Annan niille täyden hyväksyntäni.
Eino Leinon kirja, kuten nimikin kertoo, käsittelee helsinkiläisten kirjailijoiden eloa ja oloa Stadissa. Pentti Saarikoski on kuulemma kiivennyt Johnneksen kirkon torniin. Tämän kohdan olen aivan varmasti nukkunut.
Kirpakka pakkanen oli minua ulko-ovella vastassa. Ensin vein roskat ja sitten ripeästi kauppakeskukseen. ALEja siellä ja täällä, mutta ei tungosta. Rahat tuhlattu jouluun? Suomalaisessa Kirjakaupassa sain olla pitkän aikaa rauhassa, ennen kuin tultiin kysymään kirjan takakantta lukiessani "voinko auttaa?" Takakannen lukemisessako?
Kerroin rehellisesti olevani kaiken kaikkiaan pahoillani siitä, että Stockmann luopui kirjojen, elektroniikan, lelujen ja nyt ruoankin myymisestä ja pirstaloittaa itseään aivan varmasti lisää. Kuten olen monesti sanonut, Stockmannista tulee aikaa myöten tavallinen kauppakeskus, joita meillä on aivan riittämiin. Ja lisää pykätään. Herkun pomo oli tässäkin asiassa samaa mieltä kuin minä. No, sivusimme niin ikään Stockmannin nykytilaa ja taisin vetäistä keskusteluun mukaan sen kuuluisan lehmän hännän. Toivon koko sydämestäni Itäkeskuksen Herkulle hienoa tulevaisuutta, maksavia asiakkaita niin että tappiot muuttuvat voitoiksi. Sitten minäkin käyn siellä mielelläni.
Dallasin Suomalaiseen. Olen joskus vuosia sitten kuunnellut puolison kuuntelulaitteella äänikirjan Eino Leino (ei se E.L.) Kirjailijoiden Helsinki. Ostin nyt oikeana kirjana. Silloin kuunteleminen jäi usein kesken, koska kuuntelin nukkumaan mentyäni. Aina kävi niin, että nukahdin ja lukija luki korviini, jotka eivät kuulleet. Piti luovuttaa laite takaisin näkövammaispalvelu Iirikseen mieheni kuoleman jälkeen. Tilasin hänelle kuukausittain äänikirjoja, joita mielellään sairautensa aikana kuunteli. Sillä lailla minä äänikirjoihin tutustuin. Annan niille täyden hyväksyntäni.
Eino Leinon kirja, kuten nimikin kertoo, käsittelee helsinkiläisten kirjailijoiden eloa ja oloa Stadissa. Pentti Saarikoski on kuulemma kiivennyt Johnneksen kirkon torniin. Tämän kohdan olen aivan varmasti nukkunut.
Kirpakka pakkanen oli minua ulko-ovella vastassa. Ensin vein roskat ja sitten ripeästi kauppakeskukseen. ALEja siellä ja täällä, mutta ei tungosta. Rahat tuhlattu jouluun? Suomalaisessa Kirjakaupassa sain olla pitkän aikaa rauhassa, ennen kuin tultiin kysymään kirjan takakantta lukiessani "voinko auttaa?" Takakannen lukemisessako?
3. tammikuuta 2019
STOCKMANN-HYMINÄÄ
Kahtena iltana puolen yön tietämissä olen ottanut unipillerin. En jaksa enää valvoa. Nyt on lääkärin kanssa keskusteltava ja saatava hänet ymmärtämää pillerien tarpeellisuus.En kertakaikkiaan voi olla nukkumatta yöt läpeensä.
Tänään ylös ja ulos. Oikeammin alas ja ulos, kun ottaa huomioon kerroksen, jossa asun. Ruokakauppaankin. Hedelmävati typötyhjä keittiössä. Lipittelen ensin aamukahvini ja sitten laittautumaan. Ajatuksissa on jonain päivänä matkustaa Oodiin. Kuuluu asiaan siellä käydä. Samalla voinen piipahtaa Stockmannillakin. Siinä oikeassa. En ole koskaan ollut sellainen, joka pystyy viettämään vaikka tavratalossa pitkiäkin aikoja ja olla siellä vain oleilun takia. Täytyy ainakin löytää kahvila. Siellä istuminen on toinen juttu. Mutta että kuljeskelisin osastoilla tavaroita katsellen ilman aiettakaan mitään ostaa, ei kiitos. Monet naisystäväni pystyvät näin viettämään päivänsä. Hypistelevät, ihastelevat, kokeilevat, vertailevat... Minä en tätä osaa. Oikealla Stockmannilla pystyn siihen nyt paremmin kuin ennen, koska käyn harvoin ja onhan se minun "kotini". Pitää tuntea se ihollaan siellä ollessaan, tuoksun nenässään, katsella sitä ja toivoa sille hyvää tulevaisuutta (vaikka tämän suhteen olenkin pessimistinen), nauttia. Näin minä tunnen Stockmannilla, sillä oikealla minun Stockmannillani. Jokunen myyjä/kassa minut vielä muistaa "rouvaa ei ole pitkään aikaan näkynyt". Henkilökunta vaihtunut totta kai vuosien aikana. Sukkaosastolla on myyjä, joka on ollut kauan ja hänen kanssaan on jopa pieni juttutuokiokin.Herkun eräs kassa, jolle vein joskus jouluna kukkia kiitokseksi, ei enää siellä ole. Pinttyneimmät stockmannilaiset lähtivät Herkun siirryttyä S-marketin omistukseen.
Vieläkään en ole saanut soitetuksi niille joulukortin lähettäjille, jotka eivät tiedä nykyistä osoitettani, ennen kaikkea äitini vanha serkku. Pitääköhän äitini puoleisen suvun vanhin-titteliä hallussaan? Kotkan T:n kertoman mukaan, on vielä viriili ja terävä, onnellisesti yhä täyspäinen.
Ei, nyt on toimittava. On pohdittavaakin. Pitkät vai pitemmät talvisaappaat jalkaan?
Tänään ylös ja ulos. Oikeammin alas ja ulos, kun ottaa huomioon kerroksen, jossa asun. Ruokakauppaankin. Hedelmävati typötyhjä keittiössä. Lipittelen ensin aamukahvini ja sitten laittautumaan. Ajatuksissa on jonain päivänä matkustaa Oodiin. Kuuluu asiaan siellä käydä. Samalla voinen piipahtaa Stockmannillakin. Siinä oikeassa. En ole koskaan ollut sellainen, joka pystyy viettämään vaikka tavratalossa pitkiäkin aikoja ja olla siellä vain oleilun takia. Täytyy ainakin löytää kahvila. Siellä istuminen on toinen juttu. Mutta että kuljeskelisin osastoilla tavaroita katsellen ilman aiettakaan mitään ostaa, ei kiitos. Monet naisystäväni pystyvät näin viettämään päivänsä. Hypistelevät, ihastelevat, kokeilevat, vertailevat... Minä en tätä osaa. Oikealla Stockmannilla pystyn siihen nyt paremmin kuin ennen, koska käyn harvoin ja onhan se minun "kotini". Pitää tuntea se ihollaan siellä ollessaan, tuoksun nenässään, katsella sitä ja toivoa sille hyvää tulevaisuutta (vaikka tämän suhteen olenkin pessimistinen), nauttia. Näin minä tunnen Stockmannilla, sillä oikealla minun Stockmannillani. Jokunen myyjä/kassa minut vielä muistaa "rouvaa ei ole pitkään aikaan näkynyt". Henkilökunta vaihtunut totta kai vuosien aikana. Sukkaosastolla on myyjä, joka on ollut kauan ja hänen kanssaan on jopa pieni juttutuokiokin.Herkun eräs kassa, jolle vein joskus jouluna kukkia kiitokseksi, ei enää siellä ole. Pinttyneimmät stockmannilaiset lähtivät Herkun siirryttyä S-marketin omistukseen.
Vieläkään en ole saanut soitetuksi niille joulukortin lähettäjille, jotka eivät tiedä nykyistä osoitettani, ennen kaikkea äitini vanha serkku. Pitääköhän äitini puoleisen suvun vanhin-titteliä hallussaan? Kotkan T:n kertoman mukaan, on vielä viriili ja terävä, onnellisesti yhä täyspäinen.
Ei, nyt on toimittava. On pohdittavaakin. Pitkät vai pitemmät talvisaappaat jalkaan?
2. tammikuuta 2019
KULTAISEN SALIN MUSIIKKI
Olen oikein iloinen tilauksestani. Siis Suomen Kuvalehden. Se on lehti, joka tuli jo lapsuuden kotiini ja samoin jatkettiin naimisiin mentyäni. Monta vuotta. Jostain syystä kuitenkin vuosien saatossa Suomen Kuvalehti ja me erosimme. Nyt otin vanhan ystävän takaisin. Digilehdestä en ollut kiinnostunut. Onneksi Otavamedia vielä uskoo paperilehteen ja siihen, että meitä on, jotka haluamme hypistellä lehteä käsissämme, ottaa vaikka illalla vuoteeseen ja luettuamme työntää sitten tyynyn alle.
Olihan upea uuden vuoden konsertti taas Wienin Musikvereinin Kultaisessa salissa. Näkyi Suomen presidenttikin puolisoineen istuvan Itävallan presidentin kanssa aitiossa. Varmasti upeaa kuulla kaikki nuo iki-ihanat sävelet livenä. Kapellimestarit vuosittain vaihtuvat ja nyt orkesteria johti Christian Thielemann. Isä-Straussin ja hänen kolmen poikansa sävelet täyttivät salin viimeistäkin stukkokoristetta myöten. Monet sadat kukka-asetelmat kiersivät näyttävästi salin reunoilla. Kristallikruunut kimalsivat. Välillä balettitanssijat liitelivät talon käytävillä ja ulkonakin puiston kukkien keskellä tv-katsojien riemuksi. Kaikki oli kepeää ja kevyttä. Kuten Wienissä kuuluukin olla.
Mikä kumma siinä on, että Niskavuori-näytelmät minua kiehtovat vuodesta toiseen? Aina jaksan sitä ihmetellä, miten virolainen kirjailija Hella Wuolijoki (o.s. Murrik) on osannut kuvata niin syvältä hämäläistä luonnetta? Eroaako virolainen maalaiselämä sittenkään kovin paljoa suomalaisesta? Niskavuoret, jos mitkä, ovat voimakkaiden naisten elämästä kertovia. Tarvitaan elokuvia katsoessa paljon paperinenäliinoja. Niin eilenkin. Osaan jo joitakin repliikkejä ulkoa, jotta päästelin duettona näyttelijän kanssa. "Älä tule haudallenikaan. Mutta tule sentään." "Katselen Niskavuoren uljasta poikaa", sanoo vanha emäntä. Aarne vastaa "omaa poikaasi"
Kun kerroin K:lle ostaneeni taas suklaakotisirkkoja, katsoi hän oudosti minua ja sanoi "Taidat pitää niistä." En selittänyt syytä, miksi ostan, ennen kuin nyt tässä. Kun on vieraita ja ykskaks "enkeli liihottaa huoneen läpi", avaan sirkkarasian ja tarjoan. Sukeutuu vuorenvarmasti puheenaihe.
Olihan upea uuden vuoden konsertti taas Wienin Musikvereinin Kultaisessa salissa. Näkyi Suomen presidenttikin puolisoineen istuvan Itävallan presidentin kanssa aitiossa. Varmasti upeaa kuulla kaikki nuo iki-ihanat sävelet livenä. Kapellimestarit vuosittain vaihtuvat ja nyt orkesteria johti Christian Thielemann. Isä-Straussin ja hänen kolmen poikansa sävelet täyttivät salin viimeistäkin stukkokoristetta myöten. Monet sadat kukka-asetelmat kiersivät näyttävästi salin reunoilla. Kristallikruunut kimalsivat. Välillä balettitanssijat liitelivät talon käytävillä ja ulkonakin puiston kukkien keskellä tv-katsojien riemuksi. Kaikki oli kepeää ja kevyttä. Kuten Wienissä kuuluukin olla.
Mikä kumma siinä on, että Niskavuori-näytelmät minua kiehtovat vuodesta toiseen? Aina jaksan sitä ihmetellä, miten virolainen kirjailija Hella Wuolijoki (o.s. Murrik) on osannut kuvata niin syvältä hämäläistä luonnetta? Eroaako virolainen maalaiselämä sittenkään kovin paljoa suomalaisesta? Niskavuoret, jos mitkä, ovat voimakkaiden naisten elämästä kertovia. Tarvitaan elokuvia katsoessa paljon paperinenäliinoja. Niin eilenkin. Osaan jo joitakin repliikkejä ulkoa, jotta päästelin duettona näyttelijän kanssa. "Älä tule haudallenikaan. Mutta tule sentään." "Katselen Niskavuoren uljasta poikaa", sanoo vanha emäntä. Aarne vastaa "omaa poikaasi"
Kun kerroin K:lle ostaneeni taas suklaakotisirkkoja, katsoi hän oudosti minua ja sanoi "Taidat pitää niistä." En selittänyt syytä, miksi ostan, ennen kuin nyt tässä. Kun on vieraita ja ykskaks "enkeli liihottaa huoneen läpi", avaan sirkkarasian ja tarjoan. Sukeutuu vuorenvarmasti puheenaihe.
1. tammikuuta 2019
YKSIN VAAN EI YKSINÄINEN
Tapana blogeissa on ollut kertoa edellisvuoden omista tärkeimmistä tapahtumista. Minä kun hehkutan niistä melkein päivittäin, niin mitäs enää kertomaan. Katse eteenpäin. Hyvää jo alkanutta vuotta 2019 meille kaikille!
Ystäväni A suree "yksinäisiä joulujani". Aivan suotta. Kertoo kyyneleiden tulevan silmiin. Ihan turhaan. Vaikka olen, ja olen jo ollut, joulun yksin, en ole, enkä tunne olevani, yksinäinen. Kyllä minä siitä mainitsisin, jos ryven syvässä itsesäälissä. En ryve. No, tietysti joskus mielessä vilahtaa muistoja, kun oli aviomies, vanhemmat, ystäviä viettämässä joulua. Ei tarkoita, että itkisin. Niitä on mukava muistella. Meillä oli aina kivaa yhdessä. Pyydän A:ta kuivaamaan kyyneleet.
Minua kutsuttiin erään ystävän luo uuden vuoden aatoksi. Kiitin ja sanoin ei kiitos. Laiska olen lähtemään. Tossuissa kotona on lämmintä ja mukavaa. Mozartkin vielä tovin seurana. Sitten panen Antti Vihisen kirjan kannet kiinni. Musiikkina eilen ei ollenkaan Mozartia
Kuuntelin André Rieu Orchestran esityksiä. Straussia, Verdiä, Puccinia, Frederik Loew´ea... Tänään lisää Straussia Wienin filharmonikkojen mukana. E soitti Oulusta ja avaa kuulemma kuohuviinipullon konsertin aikana. Traditio. Minullakin olisi piccolopullo sampanjaa, mutta en tiedä,avaanko. Ei ainakaan traditio.
Viime yönä olin vielä täysin valveilla viiden aikaan aamulla. Ei hetkeäkään unten mailla. Luin Helsingin Sanomia verkossa. Maailmanlopusta. Paskanen loppuhan meillä on, tämä on vissi asia. Mutta miten? Laakiobasalttipurkaus? 10 km kokoinen asteroidi? Aurinko tulee ja ottaa? Tuhoava pandemia? Ydinsota? Kybersota? Koneet ihmisen virassa? Oikeesti!! En saanut unta viidenkään jälkeen. Tilasin Suomen Kuvalehden. Sen lehden näköisen. Ennen maailmanloppua on hyvä lukea Suomen Kuvalehteä.
Menin vuoteeseen, etten olisi tilannut mitään muuta. Hyvää tätä vuotta minulle ja kaikille muille! Vielä olemme hengissä.
Ystäväni A suree "yksinäisiä joulujani". Aivan suotta. Kertoo kyyneleiden tulevan silmiin. Ihan turhaan. Vaikka olen, ja olen jo ollut, joulun yksin, en ole, enkä tunne olevani, yksinäinen. Kyllä minä siitä mainitsisin, jos ryven syvässä itsesäälissä. En ryve. No, tietysti joskus mielessä vilahtaa muistoja, kun oli aviomies, vanhemmat, ystäviä viettämässä joulua. Ei tarkoita, että itkisin. Niitä on mukava muistella. Meillä oli aina kivaa yhdessä. Pyydän A:ta kuivaamaan kyyneleet.
Minua kutsuttiin erään ystävän luo uuden vuoden aatoksi. Kiitin ja sanoin ei kiitos. Laiska olen lähtemään. Tossuissa kotona on lämmintä ja mukavaa. Mozartkin vielä tovin seurana. Sitten panen Antti Vihisen kirjan kannet kiinni. Musiikkina eilen ei ollenkaan Mozartia
Kuuntelin André Rieu Orchestran esityksiä. Straussia, Verdiä, Puccinia, Frederik Loew´ea... Tänään lisää Straussia Wienin filharmonikkojen mukana. E soitti Oulusta ja avaa kuulemma kuohuviinipullon konsertin aikana. Traditio. Minullakin olisi piccolopullo sampanjaa, mutta en tiedä,avaanko. Ei ainakaan traditio.
Viime yönä olin vielä täysin valveilla viiden aikaan aamulla. Ei hetkeäkään unten mailla. Luin Helsingin Sanomia verkossa. Maailmanlopusta. Paskanen loppuhan meillä on, tämä on vissi asia. Mutta miten? Laakiobasalttipurkaus? 10 km kokoinen asteroidi? Aurinko tulee ja ottaa? Tuhoava pandemia? Ydinsota? Kybersota? Koneet ihmisen virassa? Oikeesti!! En saanut unta viidenkään jälkeen. Tilasin Suomen Kuvalehden. Sen lehden näköisen. Ennen maailmanloppua on hyvä lukea Suomen Kuvalehteä.
Menin vuoteeseen, etten olisi tilannut mitään muuta. Hyvää tätä vuotta minulle ja kaikille muille! Vielä olemme hengissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)