LAULUN LAHJA

Ihania kotimaisia mansikoita koko laatikollinen! Niitä pitää syödä, niin kauan kuin satoa riittää. Ahmin eilen ja lisäksi hallaimia, kirsikoita ja Herkusta valmiin salaatin. Suomalaisesta ostin Raija Orasen Ackté-kirjan ja koska en tähän ikään ole lukenut William Goldingin kirjaa Kärpästen herra, ostin senkin. Olen alkanut täyttää sivistykseeni jääneitä laajoja aukkoja. Sitten monen tunnin huuhailun jälkeen oli aika taas kotiutua  ja päästin heti varpaan kidutuksesta. Kukaan ei tuppautunut kauppareissulla seuraan. Ai niin, kävin vielä viinikaupassakin. Italialaista puna- ja kuohuviiniä. Aloin lukea Acktén kirjaa pian kotiin tultuani ja jatkoin illalla. Kaikkihan me tiedämme, että juuri Aino Ackté perusti Olavinlinnan oopperajuhlat 1912 ja nehän jatkuvat vieläkin.

Luin antaumuksella Orasen kirjaa ja olin aina vaan enemmän ihastunut. Kirja on romaani ja mietin, kuinka paljon siinä on totta ja kuinka paljon Raija Orasta? Ei mitään, vaikka en tiedäkään, kirja miellyttää. Orasen on täytynyt penkoa historiaa, etsiä asioita, tutkia, uurastaa, pitää tosiseikoista mahdollisimman paljon kiinni, kirjoittaa mielenkiintoinen kirja. Laulajat ovat aina minulle olleet sekä henkilöinä että ammattinsa puolesta vieraita. Oopperassa olen käynyt, kuullut ja kuunnellut. Kiinnostukseni on ollut puheteatterin puolella. Nyt tulee Aino Ackté lähelleni tai niin kuin hän ainakin kirjan alkupuolella on "Achté".

Eletään suomalaisuuden ja Suomen aikaa, fennomaanien aikaa. Palopuheita suomen kielen puolesta  rinta rottingilla, Snellman äänessä. Mutta Venäjällä valta ylitsemme. Aino tahtoo laulaa. Aariat, äänelle oikea asento, tunnelma, resitatiivi, legato ja korkea trilli, Sibelius ja flyygelin ääressä Oskar Merikanto. Arvosteluja nuoresta Ainosta, joka ei vielä ole päässyt Pariisin oppiin "hänen äänensä soi kuin hienoin Stradivarius". Hän laulaa ja miksi ei laulaisi, kun hänellä on se lahja.

Kirja on paksu pokkari, sivuja 443. Onneksi.