HYMINÄÄ NISKAVUORESTA

Sovinnolla uskoin HS:n säätiedot ja jätin tänään Espan väliin. Menin kauppaan ja alkoi ripeksiä. Nyt sataa jo reilummin. Sateessa Espan penkillä istuminen ei tunnu mukavalta. Huomenna luvattu lämpöä ja paistetta. Uusi yritys lähteä Stadiin.

Olen aina pitänyt Niskavuoresta. Tämä tarkoittaa etupäässä elokuvia. Ja niissä pitää aina olla Tauno Palo. Sydämeni sykähdyttäjä. Eilen Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä ja tänään Niskavuoren Aarne. Nähty Niskavuoret moneen kertaan. Mikä niissä oikein on, että aina pitää kasata paperinenäliinoja hollille ja itkeä? Pitää kasata, vaikka tunnen ne läpikotaisin ja tiedän repliikit. Maskarat poskilla itken. Ne ovat niin suomalaisia, vaikka alkujaan virolaisen kirjailijan Hella Wuolijoen (o.s. Murrik) luomia. Miten hän on osannut paneutua niin syvälle hämäläiseen elämään?

Sain ainakin litran verran sokeriaprikooseja "kaupan päälle", kuten torikauppias anteliaisuutensa ilmaisi. Nyt on taas läjäpäin kirsikoita, vadelmia ja mansikoita. On tämä kesä niin poikaa! Ensi viikolla kuitenkin jo elokuuta mennään. Vähitellen mansikkasato päättyy, eikä kotimaisia vadelmiakaan enää sitten ole. Siirrymme ulkomaisten makuun ja hyvä edes niin. Kauniita ja jollain konstilla saatu suuriksikin, mutta auringon ja yöttömän yön maku on poissa. Ensi kesänä taas.

Jos lähden ajoissa huomenna, pääsen näkemään Niskavuori taistelee. Siinäkin Tauno Palo! Ei ole tämän maan elokuvataiteessa ennen hänen kaltaistaan ollut, eikä jälkeenkään. Sanokaa mitä sanotte. Siispä vähän organisoimista huomenna. Paperinenäliinoja on.