Olen joskus lukenut Nikolai Gogolia ja nyt löysin hyllystäni kirjan Kadonnut kirje, ilmestynyt 1830-luvulla ensimmäisen kerran. Minun painokseni on vuodelta 1992. Gogol on ainoa venäläisistä klassikoista, jota pystyn kiinnostuneena lukemaan. Tolstoi, Dostojevski ja Tsehov ovat minulle vieraita. Viimeksi mainitun näytelmiä olen nähnyt ja niistä pitänyt. Tosin joskus hiukan hidastempoisia ja paikoin pitkästyttäviäkin. Voi niistä silti pitää. Nyt siis menossa Gogol. Olen vasta alussa, eikä kirjassa ole kuin 212 sivua. Nidottu.
Odotin eilen kunnon sadetta ja ukonilmaa. Katajanokalla pääsin usein näistä luonnonnäytelmistä nauttimaan. Mustat pilvet valuivat meren ylitse salamat mukanaan. Paukkui ja rätisi, vesi valui aisana. Pelottavan juhlavaa. Pidän myrskyistä, kunhan saan itse olla kuivana turvassa. Itäkeskuksessa eivät edes rajuilmat tee vaikutusta. Vähän ripeksii vettä ja jossain kaukana jyrisee. Eilenkin asfaltti tuskin kastui. Olin varautunut ihastumaan ja menin lattekahvin kanssa odottamaan parvekkeelle. Eivät edes partsin laseihin hennot pisarat yltäneet. Kokosin kupin ja tassin mukaani, tulin pettyneenä sisälle. Säätkin täällä pielessä!
Katselin eilen illalla ainakin kolmannen kerran Steven Spielbergin ohjaaman elokuvan The Terminal vuodelta 2004. John F. Kennedyn lentoaseman terminaaliin on juuttuneena Viktor Navorski omassa maassaan tapahtuneen vallankaappauksen takia, eikä USA enää maata tunnusta. Maata ei siis ole sillä hetkellä olemassa ja Tom Hanksin esittämä Viktor Navorski on maaton mies, eikä pääse terminaalista mihinkään. Kuukaudet kuluvat. Tarina on osin humoristinen. Pohjautuu tositapahtumiin. Iranilainen Mehran Karimi Nasseri eli vuosikausia Pariisin Charles de Gaullen lentoterminaalissa. Elokuvassa on happy end ja Viktor pääsee New Yorkista hakemaan jazzia soittavan saksofonisti Benny Golsonin nimikirjoituksen isäänsä varten. Isä oli jo tuolloin kuollut. Muitten soittajien nimikirjoitukset isä ehti saada ja ne ovat talletetut lapuissa pähkinäpurkkiin. Golson antoi nimikirjoituksensa Viktorille ja hän pääsi lähtemään kotimaahansa, jossa oli jo taas rauha ja maa maana muitten joukossa. Elokuvan tarina on kiehtova ja oikeastaan hämmästyttäväkin. En tälläkään kerralla ikävystynyt kuten en muillakaan kerroilla. Tom Hanksia jaksaa katsella ja juoni oli kiinnostava.
Aamukymmeneltä samoin eilen tein junamatkan Griff Rhys Jonesin kanssa Sambiassa ja Zimbabwessa. Olen ennenkin nähnyt hänen tätä sarjaansa, jossa tehdään junalla matkoja Afrikassa etelästä pohjoiseen. Rakastan matkaohjelmia ja junamatkoja. Matkakirjoja aivan pienestä tytöstä alkaen isän lukiessa niitä ääneen äidille. Ehkä juuri siksi aloin tuntea intoa ja rakkautta matkustamista kohtaan. Nyt ovat ainakin pitemmät matkani tehty, jotta sitäkin suuremmalla syyllä matkailen kiinnostuneena nojatuolista käsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti