VÄHÄN RAKKAUTTA

Laahauduin eilen kauppaan, kun oli pakko. Pakastimenkin olin tyhjentänyt. Vein myös roskat, kolme muovikassillista käytettyjä paperinenäliinoja. Yskähtelin kaupassa mahdollisimman sivistyneesti ja olin peittänyt punaisen nenäni meikin alle. Kassa kysyi "onko plussakorttia?"  Jätin loton, lottoihminen kysyi "onko veikkauskorttia?" Eikö tämä maailma toimi enää ilman kortteja?

Pitäisi päästä Horstin kirjeiden kautta elämääni tupsahtaneesta ajasta eroon. "You are the girl, who I want to marry". "No girl here in Germany is like you, I love you my darling...". Tämän kirjeen kohdalla olin jo 19v. Olimme tunteneet silloin kolme vuotta ja minä vanhempieni kanssa ollut vieraisilla Horstin perheen luona. Meidän ystävyytemme jatkui vielä noin kahdeksan vuotta tuosta kirjeestä eteen päin. Miksi heitin kaiken menemään? Minä se nimittäin olin. Vielä tallella olevassa päiväkirjassa kerron isän sanoneen "ulkomaalaisen kanssa naimisiin et mene". Tuo ei olisi minua estänyt, estin itseltäni onnen aivan itse. Miten elämäni olisi nyt toisissa olosuhteissa? Puhuisin sujuvasti saksaa, en asuisi Suomessa... Olisin elänyt rakastamani miehen kanssa, joka luki Goethea, soitti pianolla Sibeliusta ja suuteli minua ensi kerran eteläpohjanmaalaisessa männikössä. Olen huolissani hiukan, jos en pääse näistä muistoista irti.

Minun on hankittava elämä!

Ennen tämän hankkimista paneudun Pentti Haanpään elämään ja novelliin Herra tohtori, kirkko ja Porvarin jäniskoira. Haanpää kertoo, miten tohtori päättää lähteä kirkkoon huojentaakseen mieltään ylevällä saarnalla. On itsenäisyyspäivä. Kirkossa on saarnaa myös kuulemassa Porvari ja "hänen valtava koiransa". Herra tohtori syventyy kuuntelemaan saarnan sanomaa, josta tohtori ei pidä, koska "pöntöstä saarnataan vihaa sosialismia vastaan".  Porvarin koira kyllästyy paikalla oloon ja lähtee kirkkokäytävälle kävelemään. Se menee ensin haistelemaan lääkäriä. Lääkäri hätistää koiraa pois. Koira päättää ottaa kuonotuntumaa pappiin, joka on laskeutunut pöntöstä alas ja polvistunut rukoukseen selkä seurakuntaa päin. Koira nuuskii pappia ja nostaa sitten toisen takajalkansa mustan  kauhtanan ylle ja lurauttaa. Tohtori poistuu tämän nähtyään kirkosta, "jonne oli tullut hakemaan mielelleen ylennystä".

Nukun nykyisin entistäkin omituisempia pätkiä mitä omituisimpiin aikoihin. Olin nukahtamaisillani sohvalle illalla Sean Connery-leffan aikaan, jota en koskaan ole aikaisemmin Sean Connerylle tehnyt. Suljin aparaatin ja menin vuoteeseen. Nukahdin. Heräsin kolmelta, söin hapankorpun ja yritin taas nukkua. Nyt kello on puoli viisi ja minä täysin valveilla. Sen huomaa siitäkin, että naputtelen läppäriä. Mutta julkaisen (juhlallinen sana) tämän tekstin vasta aamulla säälliseen aikaan. Ehkä vielä saan unen päästä kiinnikin, kun oikein menen yrittämään. Jos en saa, niin voin alkaa miettiä keinoja "elämän hankkimiseen". Olen vakavasti sitä mieltä, että minun on alettava suhtautua menneeseen normaalilla tavalla ja hyväksyä tekemiseni. Ajan ratasta ei saa käännettyä taakse päin, ei millään. Varmasti aikakoneenkin  keksimistä ennen maailmaa mullistaa ikiliikkujan salojen ratkaiseminen.