Eilen hissun kissun kotona. Tänään vikkelästi stadiin. Ei ehdi pöly laskeutua pääni päälle. Mutta huonekalujen päällä on. En mukamas millään jaksa imuroida enkä pyyhkiskellä pölyjä. Mistä sitä aina kertyy, vaikka huoneistoa asustaa vain yksi ihminen? Tässä asunnossa paistaa aurinko olohuoneeseen, eikä se ole yhtään hyvä juttu. Tämmöinen hillitön paiste on kamalaa. Ulkonakin.
Minulla on yksi kenkälaatikollinen aurinkolaseja. Melkein kaikissa on kaksi sankaa, mutta ne, joissa ei ole, ovat hiukan hankalia panna pysymään nenällä. Heitin pois. Ostin yhdet uudet ja muodikkaat. Nyt ovat isot taas muotia. Pidättäydyin tästä trendistä. Instrumentariumin myyjä kertoi minulla olevan korkeat poskipäät. Olin vilpittömän hämmästynyt, kun en ole asiaa ajatellut enkä edes tiennyt. En myöskään ole selvillä, mistä poskipäiden korkeuden näkee ja mitä tämä "korkeus" tarkoittaa. Ainakin näen niiden yli, etteivät siis ole näköhaittana. Lähdin silmälasikaupasta ulos uusien aurinkolasien ja korkeiden poskipäitteni kanssa. En huomannut kenenkään kiinnittävän poskiini eikä niiden päihin huomiota.
Lotossa ei vieläkään onnea. Vuosia sitten olen ollut hiukan parempi numeroiden valinnassa. Joskus oli kolmekin oikein samalla rivillä. No, yrittänyttä ei laiteta. Nyt on taas uusi viikko. Viikon ajan rakentelen tuulentupia ja lauantaisin petyn. I have a dream, nähkääs: päästä Itäkeskuksesta pois.
Lumiaurat mennä kolisivat jo aamuvarhaisesta. Hyvä niin, rollaattorilla helpompaa. Ja mitä vielä stadin matkan yhteydessä keksinkään tekemisekseni. Kun kerran pääsen sivistyksen pariin. Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti