24. maaliskuuta 2017

JULES MAIGRET JUO KUIN RANSKALAINEN

Käppäilin kuin käppäilinkin eilen kauppakeskuksen Stockmannille. Ostin mitä ostin ja vielä kotimatkalla Suomalaisesta Risto Ranki Maigret juo, Otava 2015.Nuorena luin ahkerastikin Simenonin Maigret-kirjoja ja olihan komisario joskus janoinen, poikkesi calvadosille tai oluelle. Nappasi toisinaan "pisaran luumuviinaakin", eikä kieltäytynyt pernod´sta tai viinitilkasta vaikkapa Rue de l´Etoilen lähellä olevassa Pickwik-baarissa. Pariisissahan ollaan.

Ja kylläpä aurinko paistoi kirkkaan lämmittävästi. Heilahtelin rollaattorin kahvoissa uudessa kaulaliinassa ja baskerissa. Keväiset värit. Mieli ei ollut kevyt ja vielä vähemmän keväinen. Mitä lie  taas aivoissa askarteltu. Tummia tuumin. Mansikoita syödessä jo heitin murhemielen. Jostain olivat espanjalaisiin saaneet hiukan mansikalle vivahtavaa tuoksua ja makua. "Enjoy!" luki englanniksi ja kyllähän minä. Vähän.

Ryhdyin jo heti illalla lukemaan tietoja, miten ja mitä komisario Maigret juo. Joku voisi sanoa että paljon, mutta minä sanon: kuten ranskalainen. Lipitellen ehkä jo aamusta kohtuullisesti, eikä missään tapauksessa humalahakuisesti. Jos vertaa Maigretin aperitiiveja ja muita esimerkiksi James Bondin juomisiin, voittaa 007. British Medical Journal on Risto Rankin mukaan tilastoinut agentin juomat. Tulos: viikossa 92 annosta, joinakin päivinä 50. Määrä on jo niin suuri, että sankari "ei olisi vapinaltaan kyennyt sekoittamaan juomiaan itse".

Mitä kohtuullisuuteen ja kohtuuteen tulee, kertoo Ranki tiibetiläisen luostarin Shangri-Lan munkkien viisaina miehinä olleen kohtuudesta tätä mieltä: kohtuullisuus kaikessa, mukaan lukien kohtuullisuuden tavoittelu.

2 kommenttia:

  1. Käppäilitkö vielä kepin kanssa vai oliko jo rollaattori mukanasi? Ja kohtuudesta kyseen ollen, minusta Shangri-Lan munkit ovat olleet siitä ihan viisasta mieltä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rollaattorillahan minä, Marjatta. Yhden kerran keppikävely teki lonkalle huonoa ja kahden kepin kanssa vaikutan liian vaivaiselta. Siis pystypäin rollaattorin kahvoissa elämässä eteen päin.

      Poista