28. lokakuuta 2016

TIPPOJA TIPUTELLEN

Antibioottitippojen tiputtelu silmiin päättyy ensi maanantaina.  Kortisoni jää vielä pariksi viikoksi. On tässä siis tiputeltu ja tiputeltu. Neljä kertaa päivässä kumpiakin. Taitamattomuudestani huolimatta olen osunut suurimmaksi osaksi silmiin. Hyvä minä!

Museonystävistä tuli informaatiota. Ensi kuussa olisi Suomen Pankin  taidekokoelma näytillä. En ole muuten tiennyt, että Ateneumin Aino-triptyykki ei olekaan Gallen-Kallelan alkuperäinen, vaan toisinto. Suomen Pankissa on alkuperäinen. Eikä Pankin kokoelma mikään pieni ole. Teoksia 1200. Päätös osallistumisesta tehtävä oitis, sillä vain 30 ensimmäisiksi ilmoittautunutta pääsee mukaan. Nukun kuitenkin vielä yön yli. Kaupunginmuseon ystävät on varsin vireä seura. Pitkin vuotta kaikenlaista sivistävää nähtävää ja koettavaa. Kunhan nyt ensin pääsisin edes Haju-näyttelyyn kaupunginmuseossa. Varoitus on saatu: herkkähajuaistiset älkööt menkö.

HUSin Silmäklinikka anelee potilastyytyväisyydestä mielipiteitä. Oliko oloni Eirassa turvallista? Miten henkilökunnan kohtelu? Ymmärsinkö kaiken saamistani ohjeista? Ja tätä rataa. No, meikätyttöhän oli kaikkeen tyytyväinen ellen sanoisi erittäin tyytyväinen ja ymmärryskin kohdillaan.

Yhtäkään  jalankulkijaa ei näy ulkona (sateensuoja), että tietäisin sataako vielä. Hurjasti parantunut näkökään ei kerro, liplattaako kaukaisissa lätäköissä putoavia pisaroita. Pitänee testata asia roskiskeikalla. Tai jättää huomiseen. Päivät kuluvat näinkin mitään tekemättä, jos ei oteta huomioon tippojen asettelua silmiin. Nukun hyvin ja melkein aina yli yhdeksään aamulla.

Illalla katselin Jack Nicholson- elokuvan "Anger Management" (ohj. Peter Segal 2003). Nicholson on lääkäri Buddy Rydell kiukunhallintaterapiassa potilaanaan näyttelijä Adam Sandler Dave Buznikina. Leffaa katsellessa nauratti. Komediahan se oli, enkä voi sille mitään, että Nicholsonin, nyt tosin parran peittämänä, veitikkamainen ilme saa minut hyvälle tuulelle. Eikä ainoastaan tässä elokuvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti