VANHASSA VARA PAREMPI

Vaikka kuinka silloin tällöin rummutan hehkuttaen nykyajan taiteen nimeen, niin kyllä ne vanhat... Matkustin Kansallismuseoon. Metroa ja ihanaa nelos-ratikkaa, mutta kannatti. Eläköön renessanssitaide! Rafael, Tizian, Lotto, Savoldo, Francia, de Brescia, Bellini, Romanino, Moroni (ostin jääkaappimagneetin "Ritari ruusunpunaisessa asussa"), Tintoretto ym. Ihan sydän pysähtyi tämänlaisen taiteen edessä. Hengitys salpaantui ja maailma hävisi jonnekin kauas Kansallismuseon ovien ulkopuolelle. Olin kirjaimellisesti Taiteen pyhäkössä, nöyränä roomalaisjumala Apollon edessä katse suunnattuna milloin Venus ja Cupido-teokseen, milloin taas "Herrasmiehen muotokuvaan" tai "Aatelisnainen Salomenaan". Enkeleitä, Kristus-lapsi, Neitsyt Maria, rukoileva kartusiaanimunkki, huone huoneelta iki-ihanaa 1500-luvun taidetta suoraan Italiasta.

Museokaupasta ostin taidekirjan juuri tämän näyttelyn teoksista. Julkaisun toteuttamista on tukenut  "Istituto italiano di cultura", jossa minäkin muinoin nuorena vuoden italiaa opiskelin, nyt kaiken oppimani tyystin unohtaneena. Kirja on kookas, painava ja täyttä asiaa. Kunhan tokenen kaikesta näkemästäni, alan lukea ja palaan kirjan sivuilla teosten äärelle. Jopa taulujen kehykset olivat taidetta. Jos minun Ruokokoskeni kulmissa on joku koukero, ei se ole mitään näiden italialaisten rinnalla, joiden kehykset uhkuivat kultaa, koristeita, kaiverruksia, kaikkea, mille mielikuvitus on tilaa antanut. Jos joku ei näkemästään taiteesta piittaa, voi ihailla vain kehyksiä.

Menossa oleva vuosi on Kansallismuseon juhlavuosi. Se valmistui tasan sata vuotta sitten nykyisen Mannerheimintien varrelle. Ostin arkkitehtien Saarinen, Geselius ja Lindgren-kassin, jota tulen tarvitsemaan joulukuun aikana. Siihen asti visusti tallessa.

Kyllä se on niin, kuulkaas, että taatusti vie voiton vanhan mestarin työ nykytaiteen  pelkästä viivasta tai neliöstä kankaalla. Vai onko niin, että taidekin on katsojan silmissä?