Pitäisi ehkä kuunnella Bob Dylania ja olla sillä lailla mukana onnittelemassa häntä kirjallisuuden Nobel-palkinnosta tänä vuonna. Kuuntelin YouTubesta muutaman, mutta nyt soi taustalla vanhaa kunnon jazzia. Pidän näistä vanhoista levyistä. Muutaman kerran olen ollut Storyvillessä. Kaikesta kuitenkin enemmän aikaa kuin kolmetoista vuotta. Paitsi nythän nautin taidenäyttelyistä. Tämän intohimon sain vanhempieni geeneissä. Kummatkin maalasivat ja äiti Kävi Ateneumin taidekoulun. Minulla ei minkäänlaisia taipumuksia.
Tänäänkin kotona. Koko viikko kotona oloa. Ei edes kaupassa kuin kerran ja siihen se tämän viikon osalta jääkin. Olen lukenut kannesta kanteen Ateneumin julkaiseman "Suomen taiteen tarinan". Ei ole tarvinnut hävetä omia taiteilijoitamme, eikä tarvitse vieläkään. Sitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö minua suuresti miellytä Helene Schjerfbeckin "Pikkusiskoa ruokkiva poika" (1881). Siinä on jotain söpöä ja huolehtivaisuutta veljen puolelta hänen antaessaan lusikalla sisarelleen kulhosta ruokaa. Puuroa? Keittoa? Hugo Simbergin pirut ovat minua aina kiehtoneet. Syytä en tiedä ja symboliikkaa niidenkin kuvaamisessa taiteilijalla ollut. Henkilennot ovat ihmisiä aina viehättäneet. Onko enkeleitä? Sitä sopii pohtia Simbergin Haavoittunut enkeli-taulua (1903) katsellessa. Rakastetuimpia tauluja Suomessa. Painii siinä asiassa samassa kategoriassa vanhemman "Kuningatar Blankan" kanssa. Albert Edelfelt vuonna 1877. Vanhat ihastuttavat, kuten olen kertonut hurmioitumisestani Kansallismuseon Renessanssi-näyttelyyn. Silloin pyrähdetään vielä kolme sataa vuotta aikaisempiin aikoihin.
Suomen taiteen tarina-kirja päättyy tietysti nykyaikaiseen taiteeseen. Mauri Favén, puutöitten Juhani Harri, Tapani Raittila, Aimo Kanerva... Emmekä saa unohtaa Rafael Wardia ja hänen oranssin väristä Tarja Halosen muotokuvaa (2002), joka aiheutti keskustelua ja kovaa kritiikkiä muitten jäykkien presidenttien kuvien joukossa valtioneuvoston linnan valtaistuinsalissa. Onhan tulevilla sukupolvilla jotain ihmeteltävää.
Nyt minun Ateneumin kirjan luettuani pitäisi tietää maamme taiteesta paljon, mutta en tiedä. Edelleenkin katselen kuvan kuvana. Symboliikka jää minua oppineempien ja viisaampien taiteen tuntijoiden ymmärrettäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti