Vein eilen kauppaan mennessäni roskat. Ensin tuli yksi talon rouvista vastaan ja kyseli, viihdynkö. Olin rehellinen ja sanoin, etten, mutta "itse talossa ja naapureissa kaikki hyvin". Valehtelin vähän, sillä enhän tässä asunnossakaan viihdy. Siihen tulla pelmahti toinenkin talon rouva ja sain selville, että olemme kaikki samasta portaasta. "On hiljaista, kun päästiin eroon niistä meluajista, kävin oikein isännöitsijää kiittämässä", kertoi myöhemmin tullut rouva. "Mutta kyllä ovia paukutetaan", sanoi ensimmäinen rouva. Minulla ei ollut mitään vastaavaa kerrottavaa, niin että vain kuuntelin.
Roikotin roskapusseja ja mietin kuumeisesti, miten pääsen tyylikkäästi ne viemään ja kauppaan. En päässyt, koska ne kaksi rouvaa alkoivat moittia Itäkeskuksen Stockmannia ja minä olin edelleen aivan hiljaa. Sitten sanoin käyväni Aleksin Stockmannilla. "Ei me käydä", tuumasivat rouvat ja katselivat minua arvostelevasti. Ensin tullut rouva tarjoutui esittelemään minulle Itäkeskusta ja sen ympäristöä, kun/jos haluan. "Mennään rantaankin, se on tuolla" ja hän vinkkasi roskistalon taakse. Ei ole kuulemma pitkäkään matka, ihan on Marjaniemessä. Minä: ??? Ei sentään lyöty asiaa lukkoon, sillä minä en luultavasti halua Marjaniemeen, vaan Helsinkiin. Yksi Marjaniemi on Hailuodossa, mutta tuskin hän sitä tarkoitti. Siellä taas olen ollut. "Ei, kyllä minun on nyt lähdettävä, hyvää päivän jatkoa" ja näin pääsin heistä eroon. Kuulin vielä "se ovien paukuttelu pitää loppua".
Tänään kotona ja aloin lukea Otavan lahjakirjaa Pirjo Houni ja Maria Romantschuk "Ei, rouva presidentti". Viimeksi mainittu oli Halosen luottonainen ja kirja on kuulemma "ainutlaatuinen sisäpiirikuvaus Suomen ensimmäisen naispresidentin kaudesta". Sitten saimmekin miespresidentin. Minä ostin kaupasta Presidentti-kahvia, suodatinjauhatus. Ja Presidentti-luumuja. En tiedä, tarkoitetaanko nais- vai miespresidenttiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti