Kun ei satanut, laahustin eilen kauppaan. Alun alkaen viikkoja sitten oli suunnitelmissa Helsingin kirjamessut, mutta tiputteleminen silmiin vähän tätä nykyeloa rajoittaa. Katselen sitten vain Teemalta. Eilispäivän tuuli ei tuntunut silmäkultiini hyvältä. Yritin pitää luomia suojana. No, hyvin se lopulta meni ja taas on kotona hedelmiä ja katkarapuja.
M soitti eräänä päivänä ja sain kuulla hänen ja puolisonsa onnistuneesta Espanjan matkasta Madridiin ja Sevillaan. Jälkimäisessä minäkin ollut, mutta Madridissa en. M ja A olivat olleet tietysti Pradossa ja suuresti huikaistuneet sen suurenmoisesta annista. Sovin M:n kanssa joulukuisesta tapaamisesta. Onneksemme on taidetta Helsingissäkin.
Hiljaiseloa tässä viettelen, luen vanhoilla tavaratalolaseilla tai ihan ilman (kumpikin käy), katselen televisiota ja olen tilannut netti-Helsingin Sanomat jatkossakin. Lehdestä luin Italiassa Rooman lähellä olleen maanjäristyksen. Ystäväni asuu eteläisessä Italiassa. Huolestun näistä luonnonilmiöistä siellä. Luin myös Pentti Siimeksen kuolleen. Taas on yksi riveistämme poissa. Niin monet kymmenet kerrat olen Siimestä Kansallisteatterin lavalla katsellut, kiittäen aplodeerannut. Niin nytkin ja viimeisen kerran.
Olemme normaali- eli talviajassa. Olen siirrellyt viisareita ja ihmetellyt, miksi tämmöistä vaivaa? Mikä on hyöty? En oikein osaa arvostaa tätä nyt saamaani "ylimääräistä" tuntia. En edes tarvitse sitä. Elän samoin kuin ennenkin, aloitan päivän samalla tavalla, nukun ja syön. Nyt lipittelen aamukahviani, joka muuttui aamupäiväkahviksi valvottuani ison osan yötä ja nukuttuani sitä myöten pitempään. Huomenna lopetan toiset tipat, en nuku enää muovit päässä ja panen silmäripsiini maskaraa. Ensi viikolla tapaan näyttelyn merkeissä Amedeo Modiglianin (1884-1920) Ateneumissa ja saan miettiä, miksi hänen naisillaan muotokuvissa on suhteettoman pitkä kaula.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti