Taas on lauantai. Viikot mennä hurahtavat pikavauhtia ja hyvä niin, pian on jälleen kesä ja kärpäset. Tätä odotellessa luen, luen ja luen. Yli puolen välin jo Hounin ja Romantschukin Ei, rouva presidentti. Olen kurkistanut Presidentinlinnaan kulissien taakse, ollut Tarja Halosen mukana matkoilla, "kuunnellut" Pena-puolison älykästä mutta kuivaa huumoria. Linnassa kaikki Halosen aikana sinuttelivat, jopa ihan Tarjaa myöten. Minulle olisi ollut vaikeaa "Tarjoitella".
Kirjassa käsitellään Manninen & Jäätteenmäki-sotku alusta loppuun sekä euroillallisten lautaskärhämä eli kuka lähtee ja kuka ei. Kerrotaan niin ikään presidentin pukeutuminen ja "Muumimamman" historia. Kirja on ihan mukavaa luettavaa, ei liian raskasta ja antaa kuvan kiireestä, mistä pitkät päivät koostuvat presidentin lehdistöpäällikkönä ja luottonaisena, johon virkaan Tarja Halonen Maria Romantschukin tahtoi. Aviomiehelle, lapsille ja kotielämälle ei enää aikaa riittänyt kuten ennen. Pirjo Hounin teksti on helppolukuista, eikä kirjakaan ole kuin 204-sivuinen.
Nyt meillä on jo toinen presidentti ja hänestäkin on kirjoja. Sinutellaanko Linnassa? Tätä en usko. Enkä usko sitäkään, että Mäntyniemen kokki kysäisisi tasavallan presidentiltä "mitä sä tänään tahtoisit syödä?" Presidentti Haloselle se sopi.
Kirja on pian luettu ja siirryn toiseen. Mihin? Ei vielä tietoa. Löysin hyllystä Onni Okkosen WSOY:n vuonna 1947 kustantaman Renessanssin taiteen ja se taas on paksu kuin mikäkin, kokokin "normaalia" suurempi. Olen sitä tietysti vuosien aikana selaillut, mutta lukea en ole 466-sivuista teosta jaksanut. Professori Okkonen lähestyy aihetta tieteelliseltä pohjalta. Ehkä otankin hyllystä O. Nousiaisen kuvakirjan (1943) Iloinen sirkus, Pörrö ja pojat, kustantanut Kuvataide ja kuvittanut Inga Helander. Siinä ei kovin tieteellisesti kerrota oravaperheestä, joka asui "kaukana vihreässä tuoksuvassa metsässä" . Perheeseen kuului isä-Kurre, Kurre-rouva ja pojat Nökö ja Nake. Perhe lähti eräänä päivänä kaupunkiin sirkustemppuja katselemaan sirkukseen. Pörröhäntä-perheen silmien eteen avautui uusi ja ihmeellinen maailma, mutta oli hyvä palata taas vihreään ja tuoksuvaan metsään. Sen pituinen se. Ehkä sittenkin palaan renessanssiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti