Alkuinnostus nosturin käyttöön on hiipunut kotiavuilla. Näin minä olin sen tuumannutkin. Liian pitkiä aikoja ja alituista opiskelua vehkeen käytössä. Nyt on nostettu käsivoimin entiseen tapaan puoliso suihkutuoliin ja sillä työnnetty kylpyhuoneeseen. Helpotuksena tuliterä irtonainen luiska kylppärin kynnyksessä. Se ei olekaan sitten lainatavaraa muitten apuvälineitten tapaan, vaan on ikioma.
Vedenalaista toimintaa melkein liian lähellä Helsingissä maanantaina ja tiistaina. Ei puhuta kohteen laadusta, mutta kansa ajattelee, että sukellusvene. Kohde oli ujuttautunut siis aivan kielletylle alueelle, hyvä ettei ihan Kolera-altaaseen Kauppatorille. Nyt pähkäillään, mikä, kuka ja miksi? Helsingin rauhaa rikottu.
Huomenna tuuraajapäivä ja minä kaupungille. Inhottaa jo etukäteen, kun arvaan vappuhulinoiden jo alkaneen ja siman ostajia Herkussakin tungokseen asti. Sää saattaa taas kerran hiukan meininkejä hillitä. Luvattu tavallista vappukoleaa ja johonkin päin jopa paksusti lunta. Eilen juttelin erään ystäväni kanssa vapuista, kun niitä vielä vietettiin asiaan kuuluvasti. Ensin osakuntaan, keskiyöllä Mantan lakitukseen tuhansien ihmisten seassa, nukkumaankin piti hetkeksi ehtiä, aamulla Ullanlinnaan Kaivopuistoon, sitten lounaalle ravintolaan ystävien kanssa ja päivää jatkettiin iltaan asti. Joskus dagen efter-tunne aivan kamalaa. Myöhempinä vuosina Havis Amanda jätettiin osakunnan lailla kuvioista, oltiin hissukseen kotona, mutta vappulounaasta ei juurikaan tingitty. Pöytä hyvissä ajoin varattu, jengi koolle ja menoksi. No, nämä olivat niitä aikoja ne!
Herkku toi ruuat ja olin tilannut kaksi tippaleipää. Moneen vuoteen en ole syönyt, ja jätän taas väliin. Semmoista murustamista, kun yhden söin. Rasvaa, jauhoja ja sokeria. Toinen on vielä nauttimiskunnossa, mutta enpä tiedä. Ehkä tunnelmassakin oli vikaa. Ei ollut vielä edes vappu ja nopea jyystäminen keittiössä ei myöskään ollut omiaan tunnelmaa kohottamaan. Mutta maistaa piti.
29. huhtikuuta 2015
27. huhtikuuta 2015
KIELIONGELMA
Palatakseni näin äkkisältään tekstiini koskien ainoastaan englanninkielistä palvelua Fotoyks-liikkeessä, kerron saaneeni puhelimitse yhteyden asianomaisen liikkeen johtajaan. Hän kertoi ongelman olevan tiedossa, mutta kun kritiikkiä ei ole tullut, asia jätettiin "hyllylle". Me suomalaiset olemme yleensä kehnoja tekemään reklamaatiota, jos myös kiitoksia ja kehuja, kun ovat aiheellisia. Urputamme keskenämme, pubeissa, kahvikekkereissä, mutta emme ota yhteyttä ongelman aiheuttajaan, joka olisi hyödyllisempää.
Nyt minun hämmästyksen värittämä kysymykseni kieliongelmasta liikkeessä otetaan kuulemma käsittelyyn. Kerroin myös ottaneeni yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, jonka tein jo heti liikkeessä käytyäni. Minusta on edelleenkin suorastaan törkeää, että palveluammatissa myymälässä työskentelevä asiakasta palveleva henkilö ei puhu ollenkaan suomenkieltä. Sekin hämmästyttää, että hän ymmärtää sitä hyvin kuitenkin. Tarkoittaa, että asiakas puhuu suomea ja myyjä vain englantia. Miten asiakas, joka ei englantia puhu/ymmärrä, tulee tässä liikkeessä palvelluksi? Kuinka moni asiakas ei enää tule liikkeeseen ja kertoo kommunikointivaikeuksista myyjän kanssa? Tätä pohtii myös Fotoyksin johtaja ja oli siitäkin tietoinen. Liike mainostaa olevansa 100% suomalainen ja kuitenkin siellä tarvitaan asiakkaalla englanninkielen taitoa.
Nyt minun hämmästyksen värittämä kysymykseni kieliongelmasta liikkeessä otetaan kuulemma käsittelyyn. Kerroin myös ottaneeni yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, jonka tein jo heti liikkeessä käytyäni. Minusta on edelleenkin suorastaan törkeää, että palveluammatissa myymälässä työskentelevä asiakasta palveleva henkilö ei puhu ollenkaan suomenkieltä. Sekin hämmästyttää, että hän ymmärtää sitä hyvin kuitenkin. Tarkoittaa, että asiakas puhuu suomea ja myyjä vain englantia. Miten asiakas, joka ei englantia puhu/ymmärrä, tulee tässä liikkeessä palvelluksi? Kuinka moni asiakas ei enää tule liikkeeseen ja kertoo kommunikointivaikeuksista myyjän kanssa? Tätä pohtii myös Fotoyksin johtaja ja oli siitäkin tietoinen. Liike mainostaa olevansa 100% suomalainen ja kuitenkin siellä tarvitaan asiakkaalla englanninkielen taitoa.
KENGÄT POIS, MARS
Maanantai ja pesupäivä. Huono päivä. Viimeksi marmattaessani päivän kehnoudesta, siitä tulikin hyvä päivä, kun suihkutusnaiset olivat ammattilaisia. Lähden kuitenkin siitä, että kun ajattelee pessimistisesti, ei pety.
Oikean käden etusormi kenkkuilee. Jokin vika ja joudun sen käyttöä välttämään. Onneksi samassa kädessä on vaihtoehtoja. Hiukan vähemmin käytössä olleita, mutta nyt tarpeellisia. Keskisormi vain töihin. Hiireen en oikein totu sillä sormella. Vaatii lujaa yrittämistä ja keskittymistä.
Puuseppä tuo kynnysluiskan tänään. Hänkin monen muun lailla ottaa kengät jalastaan sisään tultuaan. Meillä ei tarvitsisi sitä tehdä, ellei jalkineet ole lumisia tai kuraisia. Itse en ota vieraisilla kenkiä pois, jos ovat kuivat ja puhtaat. Mistä tämmöinen vimmattu kenkien riisuminen on meille tullut? Japanista? Tavasta keskustellaan joskus ulkomaalaisten kanssa, jotka myös ovat merkille panneet sukkasillaan hiippailemisen. Lumiaikana minulla on kyläilemään mennessä mukana sisäkengät, jotka vaihdan saappaiden tilalle. Tapa ollut jo kauan ennen kuin alettiin olla kengättöminä visiiteissä.
Puuseppä kertoi, kun mainitsin kenkien riisumisen, että on joskus koteja, jossa ei voi ottaa kenkiä pois. Siis niiden poistaminen jaloista onkin jonkunmoinen kohtelias ele, että koti ansaitsee sukkasillaan sipsuttamisen. Oppisinko näin ajattelemaan? Tuskin. Äitini aikoinaan opetti, että vieraitten aikana isäntäväellä on aina kengät jalassa. Siis ei aamutossuja tai muita vastaavia. Sittemmin kävi niin, että puolisolla ja minulla oli kengät, mutta vierailla ykkösvaatteiden kanssa vain sukat varpaidensa peittona. Näin on vielä nykyisinkin, kun/jos saan vieraita.
Oikean käden etusormi kenkkuilee. Jokin vika ja joudun sen käyttöä välttämään. Onneksi samassa kädessä on vaihtoehtoja. Hiukan vähemmin käytössä olleita, mutta nyt tarpeellisia. Keskisormi vain töihin. Hiireen en oikein totu sillä sormella. Vaatii lujaa yrittämistä ja keskittymistä.
Puuseppä tuo kynnysluiskan tänään. Hänkin monen muun lailla ottaa kengät jalastaan sisään tultuaan. Meillä ei tarvitsisi sitä tehdä, ellei jalkineet ole lumisia tai kuraisia. Itse en ota vieraisilla kenkiä pois, jos ovat kuivat ja puhtaat. Mistä tämmöinen vimmattu kenkien riisuminen on meille tullut? Japanista? Tavasta keskustellaan joskus ulkomaalaisten kanssa, jotka myös ovat merkille panneet sukkasillaan hiippailemisen. Lumiaikana minulla on kyläilemään mennessä mukana sisäkengät, jotka vaihdan saappaiden tilalle. Tapa ollut jo kauan ennen kuin alettiin olla kengättöminä visiiteissä.
Puuseppä kertoi, kun mainitsin kenkien riisumisen, että on joskus koteja, jossa ei voi ottaa kenkiä pois. Siis niiden poistaminen jaloista onkin jonkunmoinen kohtelias ele, että koti ansaitsee sukkasillaan sipsuttamisen. Oppisinko näin ajattelemaan? Tuskin. Äitini aikoinaan opetti, että vieraitten aikana isäntäväellä on aina kengät jalassa. Siis ei aamutossuja tai muita vastaavia. Sittemmin kävi niin, että puolisolla ja minulla oli kengät, mutta vierailla ykkösvaatteiden kanssa vain sukat varpaidensa peittona. Näin on vielä nykyisinkin, kun/jos saan vieraita.
26. huhtikuuta 2015
AJATTELEN, OLEN OLEMASSA
Sunnuntai. Samanlainen kuin kaikki muutkin päivät. Menettelee. Tein ruokatilauksen Herkkuun, ettei ole niin paljon raahaamista torstaina. Mehukeitot, joita puolisolle annan juomaksi, painavat. Annan siksi, kun ovat paksumpia kuin vesi. Osuvat niellessä oikeaan paikkaan. Meillä menee näitä soppia paljon ja jokainen litra painaa kilon verran. Stevialla makeutettuja. Stevia on luonnontuote ja kuulemma aivan kaloriton. Kasvaa eteläisessä Amerikassa ja ketkäs muut kuin metsien alkuasukkaat ovat kasvin löytäneet aikoinaan makeutusaineekseen ja nyt se on sitten meilläkin "sivistysmaissa". Mitä se "sivistysmaa" sitten tarkoittaneekaan. Kun on kengät jalassa ja puku päällä, sitäkö?
Olen miettinyt, onko mieheni onnellinen? Nukkuu paljon, oikeastaan päivät pitkät. Herää, kun herätän, tekee muutamia ehkä ruokaan ja viikonpäivään liittyviä kysymyksiä, on hyvä ruokahalu. Onko hän onnellinen? Riittääkö tämmöinen elämä? Hän ei vaikuta ikävystyneeltä, masentuneelta, ei edes sairaalta, mitä sillä yleensä tarkoitetaan. Kasvoilla hyvä väri. Pientä sekavuutta joskus, kun kysyy, missä me olemme. Sitten muistaa. Yhteistyöhalukkuutta entistä enemmän, puhdistamiset sujuvat kitkatta. No, kiroilua joskus. Milloinkaan hän ei valita mitään eikä mistään. Vaikuttaa varsin tyytyväiseltä. Kaipaako jotain? Sanoo olon olevan hyvän. Ehkä hän on onnellinen. Kun hänellä on hyvä olla, on minullakin.
Nyt kun luonani on käynyt vieraita, huomaan kaivanneeni kunnon keskusteluseuraa aikuiseen tapaan. Emme ole puhuneet lääkkeistä ja sairauksista, vaan maailman menosta, sen tapahtumista, taiteesta, kirjallisuudesta, elokuvista. Olemme nauraneet, halanneet ja minä olen tuntenut vahvasti ystävyyden läsnäolon. Niin, olen todellakin kaivannut kunnon seuraa, toisen terveen ihmisen läheisyyttä ja huomannut, että en ole unohtanut, mitä on olla iloisessa seurassa ystävien kesken. Havainto antoi nautintoa.
Sain eräältä vieraaltani valtavan hortensian purkissa. Panin parvekkeelle korikoppaan, vaikka parveke ei olekaan vielä kesävalmis. Ei edes aloitettu. Ehkä kukka inspiroi minut touhuamaan. Se ansaitsisi arvolleen sopivat puitteet. Ehkä jo ensi viikolla. On luvattu tuulia etelästä. Jospa jo vapuksi.
Olen miettinyt, onko mieheni onnellinen? Nukkuu paljon, oikeastaan päivät pitkät. Herää, kun herätän, tekee muutamia ehkä ruokaan ja viikonpäivään liittyviä kysymyksiä, on hyvä ruokahalu. Onko hän onnellinen? Riittääkö tämmöinen elämä? Hän ei vaikuta ikävystyneeltä, masentuneelta, ei edes sairaalta, mitä sillä yleensä tarkoitetaan. Kasvoilla hyvä väri. Pientä sekavuutta joskus, kun kysyy, missä me olemme. Sitten muistaa. Yhteistyöhalukkuutta entistä enemmän, puhdistamiset sujuvat kitkatta. No, kiroilua joskus. Milloinkaan hän ei valita mitään eikä mistään. Vaikuttaa varsin tyytyväiseltä. Kaipaako jotain? Sanoo olon olevan hyvän. Ehkä hän on onnellinen. Kun hänellä on hyvä olla, on minullakin.
Nyt kun luonani on käynyt vieraita, huomaan kaivanneeni kunnon keskusteluseuraa aikuiseen tapaan. Emme ole puhuneet lääkkeistä ja sairauksista, vaan maailman menosta, sen tapahtumista, taiteesta, kirjallisuudesta, elokuvista. Olemme nauraneet, halanneet ja minä olen tuntenut vahvasti ystävyyden läsnäolon. Niin, olen todellakin kaivannut kunnon seuraa, toisen terveen ihmisen läheisyyttä ja huomannut, että en ole unohtanut, mitä on olla iloisessa seurassa ystävien kesken. Havainto antoi nautintoa.
Sain eräältä vieraaltani valtavan hortensian purkissa. Panin parvekkeelle korikoppaan, vaikka parveke ei olekaan vielä kesävalmis. Ei edes aloitettu. Ehkä kukka inspiroi minut touhuamaan. Se ansaitsisi arvolleen sopivat puitteet. Ehkä jo ensi viikolla. On luvattu tuulia etelästä. Jospa jo vapuksi.
25. huhtikuuta 2015
JALALLA KOREASTI STOCKMANNILLA
Tänään Stockmannilla tanssitaan ja Paula Koivuniemi laulaa. Tulee kuulemma kesä, sanovat. No, kikkahan on tuokin saada asiakkaita, eikä varmasti huono ole. Minä en mene joraamaan. Menen vasta ensi viikolla Stockalle, mutta siellä ei silloin enää tanssita. Sattuu olemaan vapun aattokin, ja se taas tietää, että tippaleivän ostajia riittää. Vastedeskin tuuraajapäivät osuvat torstaille, kuten on aiemminkin ollut. Tulee säännöllisyyttä, eikä enää tiistai ja torstai vuoroviikoin. Mukavaa edistystä.
Nukuin erittäin huonosti viime yönä, en juuri ollenkaan. Ishias vaivasi, mutta se ei ollut yksin syypää valvomiseen. Kääntyilin vuoteessa, nousin ylös, köpittelin tietokoneen ääreen, olohuoneeseen ja keittiöön juomaan vettä, kuuntelin äänikirjaa Esko Roineesta ja teatterimaailmasta. Aamuyöllä nukahdin hetkeksi ja nippanappa sain aamiaisen puolisolle laitettua oikeaan aikaan kahdeksan kieppeillä. Nyt se on tehty ja alan virkistyä kahvimukillisen ääressä.
Päivät ovat olleet erinomaisen kiireisiä. Pesunaisten lisäksi on meillä käynyt puuseppä mittaamassa kylpyhuoneen kynnyksen luiskaa. Se tulee ensi viikolla ja on siirrettävä. Kaksi naisvierasta on ollut kahvilla kuten myös aiemmin P-D. C:n kanssa ventileerattu puhelimessa. Hän on paranemaan päin flunssasta, joka sitkeästi on pitänyt otteessaan. Minä ollut kahtena päivänä kaupungilla saatuani kotivahdin. Viikonloppu on rauhallisen luppoaikaa.
Nukuin erittäin huonosti viime yönä, en juuri ollenkaan. Ishias vaivasi, mutta se ei ollut yksin syypää valvomiseen. Kääntyilin vuoteessa, nousin ylös, köpittelin tietokoneen ääreen, olohuoneeseen ja keittiöön juomaan vettä, kuuntelin äänikirjaa Esko Roineesta ja teatterimaailmasta. Aamuyöllä nukahdin hetkeksi ja nippanappa sain aamiaisen puolisolle laitettua oikeaan aikaan kahdeksan kieppeillä. Nyt se on tehty ja alan virkistyä kahvimukillisen ääressä.
Päivät ovat olleet erinomaisen kiireisiä. Pesunaisten lisäksi on meillä käynyt puuseppä mittaamassa kylpyhuoneen kynnyksen luiskaa. Se tulee ensi viikolla ja on siirrettävä. Kaksi naisvierasta on ollut kahvilla kuten myös aiemmin P-D. C:n kanssa ventileerattu puhelimessa. Hän on paranemaan päin flunssasta, joka sitkeästi on pitänyt otteessaan. Minä ollut kahtena päivänä kaupungilla saatuani kotivahdin. Viikonloppu on rauhallisen luppoaikaa.
24. huhtikuuta 2015
ASIAKASPALVELUA SUOMESSA VAIN ENGLANNIKSI
Kävin tänään passikuvassa Fotoyks-nimisessä liikkeessä Mannerheimintie 10, Helsinki. Astuttuani sisälle istui tietokoneen ääressä mieshenkilö, jonka oletin kuuluvan henkilökuntaan ja joka ei millään lailla heti reagoinut minuun. Hetken kuluttua hän tuli ja selitin asiani ja toiveeni päästä passikuvaan. Mies ei puhunut ollenkaan suomea. Ei sanaakaan. Hän kertoi kyllä ymmärtävänsä suomenkieltä, mutta kommunikointi hänen puoleltaan suomeksi ei onnistu. Hän puhuu vain englantia. Miten voi olla mahdollista, että asiakaspalvelussa Suomessa on tällainen henkilö? Kuinka moni englantia taitamaton asiakas kääntyy ovelta takaisin ulos tästä liikkeestä? Asiakkaan pitää kuitenkin kommunikoida myyjän kanssa, saada ymmärrettäviä vastauksia kysymyksiinsä. Tätä ei tässä liikkeessä tapahdu, ellei asiakas osaa englantia.
Soitin Fotoyksin toiseen myymälään ja sain toimitusjohtajan nimen ja puhelinnumeron. Hän on tavattavissa maanantaina. Palaan silloin asiaan.
Kuva Fotoyksissä otettiin ja lähetettiin sähköteitse poliisille.Vanha passini on kymmenen vuoden takainen, eikä silloin otettu sormenjälkiä. Menen Pasilan poliisiasemalle ne antamaan. Varasin kummitytön avustamana kotona tietokoneella verkossa poliisilaitokselta ajan ja maksoin tililtä passin. Saan sen aikanaan R-kioskilta.
Helppoako? Kyllä, jos osaa. Monta vaihetta verkossa läpikäytävä. Nyt minulla on varaustunnus ja kymmenen minuutin audienssi poliisilaitoksella sormenjälkiä varten.
Soitin Fotoyksin toiseen myymälään ja sain toimitusjohtajan nimen ja puhelinnumeron. Hän on tavattavissa maanantaina. Palaan silloin asiaan.
Kuva Fotoyksissä otettiin ja lähetettiin sähköteitse poliisille.Vanha passini on kymmenen vuoden takainen, eikä silloin otettu sormenjälkiä. Menen Pasilan poliisiasemalle ne antamaan. Varasin kummitytön avustamana kotona tietokoneella verkossa poliisilaitokselta ajan ja maksoin tililtä passin. Saan sen aikanaan R-kioskilta.
Helppoako? Kyllä, jos osaa. Monta vaihetta verkossa läpikäytävä. Nyt minulla on varaustunnus ja kymmenen minuutin audienssi poliisilaitoksella sormenjälkiä varten.
23. huhtikuuta 2015
MEIDÄN MANTA
Neitokainen, jolla Vappuna on pelkkä ylioppilaslakki vaatteenaan, sai pahennusta ja hämmennystä aikaan Helsingissä 1908, kun Havis Amanda Kauppatorilla paljastettiin. Nyt Ville Vallgrenin veistos on jälleen ajankohtainen ensi viikolla, kun Mantaa ympäröi joka keväiseen tapaan iloinen joukko nuoria ja patsas saa kutreilleen valkoisen lakin.
Havis Amanda matkasi 1907 Helsinkiin Ranskasta Leo-nimisellä höyrylaivalla. Jo ennen paljastumistaan sai veistos kritiikkiä osakseen ja kun se lopulta seisoi kaikessa alastomuudessaan paikoillaan, repesivät naisasialiikkeen arvoisat jäsenet arvostelemaan "pariisilaiskoketin" ulkonäköä ja häpeämätöntä asentoa kaiken kansan nähtävänä. Ryhdyttiin eduskunnassa ajamaan siveellisyysrikoslainsäädännön kiristämistä, ettei vastaisuudessa pääsisi näin häpeällinen asia kaupunkikuvaa rumentamaan.
Oli neidolla puoltajiakin. Arkkitehti Lars Sonckia ei Havis Amanda ärsyttänyt. Myös Pekka Halonen piti patsaasta ja väitti merenneidon olevan hauskimman ja viattomimman tytön koko kaupungissa. Eliel Saarinen vaati Helsinkiin lisää taidetta sen sijaan, että nyt huudetaan Vallgrenin patsaan poistamista. Akseli Gallen-Kallela piti naisfiguuria "miellyttävänä yllätyksenä".
Kukkahattutädit riemastuivat entisestään ja koko kohu loukkasi syvästi Ville Vallgrenia. Hän lähetti Pariisista avoimen kirjeen suomalaislehdistölle ihmetellen suihkulähteen saamaa kritiikkiä kaupungissa. Hän sanoi, ettei patsas missään "todellisessa sivistysmaassa olisi saanut aikaan tällaisia kansankokouksia".
Nyt tämä merestä noussut Helsinkiä symboloiva "koristuslaitos" on valokuvatuin nainen koko kaupungissa. Lapset istuvat vettä suustaan syöksevien merileijonien selässä ja itse neitokaista niin isät kuin äidit kuvaavat muistoksi Helsingin vierailultaan.
Mantalle on tehty lauluja ja Ville Vallgren sepitti runon, joka alkaa näin:
"Havis Amanda, du min flicka,
Varför skall du stå och blicka
Så där fräckt från år till år
På den som kommer och som går..."
(Lähteenä käytetty Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisua "Havis Amanda Mon Amour 100 vuotta")
Havis Amanda matkasi 1907 Helsinkiin Ranskasta Leo-nimisellä höyrylaivalla. Jo ennen paljastumistaan sai veistos kritiikkiä osakseen ja kun se lopulta seisoi kaikessa alastomuudessaan paikoillaan, repesivät naisasialiikkeen arvoisat jäsenet arvostelemaan "pariisilaiskoketin" ulkonäköä ja häpeämätöntä asentoa kaiken kansan nähtävänä. Ryhdyttiin eduskunnassa ajamaan siveellisyysrikoslainsäädännön kiristämistä, ettei vastaisuudessa pääsisi näin häpeällinen asia kaupunkikuvaa rumentamaan.
Oli neidolla puoltajiakin. Arkkitehti Lars Sonckia ei Havis Amanda ärsyttänyt. Myös Pekka Halonen piti patsaasta ja väitti merenneidon olevan hauskimman ja viattomimman tytön koko kaupungissa. Eliel Saarinen vaati Helsinkiin lisää taidetta sen sijaan, että nyt huudetaan Vallgrenin patsaan poistamista. Akseli Gallen-Kallela piti naisfiguuria "miellyttävänä yllätyksenä".
Kukkahattutädit riemastuivat entisestään ja koko kohu loukkasi syvästi Ville Vallgrenia. Hän lähetti Pariisista avoimen kirjeen suomalaislehdistölle ihmetellen suihkulähteen saamaa kritiikkiä kaupungissa. Hän sanoi, ettei patsas missään "todellisessa sivistysmaassa olisi saanut aikaan tällaisia kansankokouksia".
Nyt tämä merestä noussut Helsinkiä symboloiva "koristuslaitos" on valokuvatuin nainen koko kaupungissa. Lapset istuvat vettä suustaan syöksevien merileijonien selässä ja itse neitokaista niin isät kuin äidit kuvaavat muistoksi Helsingin vierailultaan.
Mantalle on tehty lauluja ja Ville Vallgren sepitti runon, joka alkaa näin:
"Havis Amanda, du min flicka,
Varför skall du stå och blicka
Så där fräckt från år till år
På den som kommer och som går..."
(Lähteenä käytetty Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisua "Havis Amanda Mon Amour 100 vuotta")
22. huhtikuuta 2015
PÄIVÄ YSTÄVÄN KANSSA
Tämä päivä mennyt saamani vieraan kanssa. P-D kävi. Me joimme samppanjaa ja kahvia, söimme voileipiä ja leivoksia ja meillä oli mahdottoman rattoisaa. Mutta linkittämisen oppiminen ei sitten enää sujunut. Me panemme uusiksi joskus. Taisin vielä sotkea linkitysjutunkin niin, että se ilmestyi tähän blogimaailmaan harjoituksena, jonka pyyhin kyllä pois jo.
Seuraavaksi kehuja. Maanantain suihkutuspäivä meni aivan jetsulleen oikein. Kaksi todella ammattitaitoista ihmistä, eikä edes nosturia käytetty. Puoliso oli silkasta nautinnosta yhteistyöhaluinen ja reipas. Mutta näiden kahden vakituinen käyminen ei kuitenkaan onnistu. Nyt oli maanantai hyvä päivä. Erittäin hyvä.
Tämä viikko on taas tapahtumarikas. Perjantaina puolisoa tulee vahtimaan eräs henkilö ja pääsen lopultakin hommaamaan passia. Tiistain tuuraajapäivänä se ei onnistunut. Runsaaseen kahteen tuntiin ei paljoa mahdu. Nytkin oli muita asioita toimitettavana. Miltä tuntuisikaan saada joskus yksi kokonainen vapaapäivä ilman kelloa?
Vappu ensi viikolla. Simaa ja tippaleipiä Ei, ei meillä. Vuosia siitäkin, kun vielä työnsin puolison Ullanlinnan kallioille Valpuri-aamuna kuin myös niistä ystävien kanssa vietetyistä vappulounaista. Mantakin saanut monet vuodet lakkinsa ilman meitä. Monen monituista hauskaa vappua muistoissa, kun puolison kanssa Valborgia juhlittiin. Oi ihana toukokuu!
Seuraavaksi kehuja. Maanantain suihkutuspäivä meni aivan jetsulleen oikein. Kaksi todella ammattitaitoista ihmistä, eikä edes nosturia käytetty. Puoliso oli silkasta nautinnosta yhteistyöhaluinen ja reipas. Mutta näiden kahden vakituinen käyminen ei kuitenkaan onnistu. Nyt oli maanantai hyvä päivä. Erittäin hyvä.
Tämä viikko on taas tapahtumarikas. Perjantaina puolisoa tulee vahtimaan eräs henkilö ja pääsen lopultakin hommaamaan passia. Tiistain tuuraajapäivänä se ei onnistunut. Runsaaseen kahteen tuntiin ei paljoa mahdu. Nytkin oli muita asioita toimitettavana. Miltä tuntuisikaan saada joskus yksi kokonainen vapaapäivä ilman kelloa?
Vappu ensi viikolla. Simaa ja tippaleipiä Ei, ei meillä. Vuosia siitäkin, kun vielä työnsin puolison Ullanlinnan kallioille Valpuri-aamuna kuin myös niistä ystävien kanssa vietetyistä vappulounaista. Mantakin saanut monet vuodet lakkinsa ilman meitä. Monen monituista hauskaa vappua muistoissa, kun puolison kanssa Valborgia juhlittiin. Oi ihana toukokuu!
20. huhtikuuta 2015
TAVALLISTA PITEMPI KIRJOITUS
Ohi on! Vaalit meinaan. Jaksoin seurata vaaliohjelmaa kiitettävän kauan, mutta sitten lopahtivat sekä silmät että minäitse. Muunmaalaistaustaisia oli useita pyrkimässä, mutta kansa valitsi vain kaksi. Vanhoja konkareita lensi eduskunnasta ulos kuin kasa leppäkeihäitä. Joitakin entisiä konkareita taas tuli tilalle, kuten Vanhanen, Väyrynen ja Juhantalo, joista Väyrynen rupeaa vain ministeriksi. Pariskunnista yleensä pääsi vain toinen maata johtamaan ja isä-poika-asetelmasta Harkimot pääsi vain isä. Timo Soini vaikutti tyytyväiseltä, kun kovan kisan jälkeen hänen puolueensa tuli kakkoseksi Keskustan jälkeen. Kokoomus kolmas ja demarit jätettiin Antti Rinteen pettymykseksi neljänneksi. No, kaikki eivät voi olla ykkösiä. Muut puolueet sitten perässä. Luultavasti tähän tyssää pitkäksi aikaa politiikka puoleltani, vaikka olenkin siitä nykyisin aikaisempaa kiinnostuneempi.
Meillä on tänään pesupäivä puolisolla. Ei hyvä päivä siis. Nyt kun heillä on uusi pesun aikana päällä pidettävä muovinen nostoliina, lorottaa se vettä kylpyhuoneen ulkopuolella miestä siirrettäessä. Huono ratkaisu. Vanhan nostoliinan kanssa oli parempi. Liina pois, pesu, mies kuivaksi, liina paikoilleen, nosto ja vuoteeseen. Minulle jää nyt valtava työ kuivata lattiat ja mieskin liinoineen pannaan märkänä sänkyyn, jossa vasta vettä tippuva litimärkä nostoliina poistetaan. En ole laisinkaan tyytyväinen. Jonkunlainen muutos on tehtävä.
Maanantait ovat niitä päiviä, kun pitää valmistautua. Koskaan en tiedä, tulevatko pesunaiset aamulla, aamupäivällä tai iltapäivällä. Yleensä tulevat silloin, kun vähiten odottaa. Nyt olen sitten tehnyt valmisteluja tarkoittaen puolison puhdistamista, roskien viemistä ja pyyheliinojen poistamista kylpyhuoneesta paitsi puolison. Pesijät ottavat tarpeeseensa minunkin käytetyt pyyhkeet, hiuspyyhkeen ja käsipyyhkeen. Erinäisten esineiden poistaminen näköetäisyydeltä kuuluu maanantaiaamujen rituaaleihin. Jostain syystä he eivät kysy tai pyydä mitään. Meikkisienellä pesemisen olen kertonut. Samoin on käytetty koko rulla käsipyyhepaperia herra ties mihinkä tarkoitukseen. Löysin märän paperimytyn kylpyhuoneesta. Inhoan maanantaipäiviä.
Huomenna on tuuraaja ja minä stadiin. Ylihuomenna saan naispuolisen vieraan ja me kahvittelemme.Tervetulleeksi matalaan majaamme toivotan Nicolas Feuillatte-lasillisella. Ja sitten jutellaan. Hän neuvoo minua myös tietokoneen käytössä, että oppisin linkittämään johonkin. Sitten voin opastaa sen hetkisen lukijani tiettyyn kiinnostavaan asiaan jossain muualla. Vanhan koiran oppimiskyky on taas koetuksella.
Eilen oli ensimmäinen polkupyörä kiinnitetty mattotelineeseen. Rollaattorin antamin mahdollisuuksin kirmasin viemään lapun, jossa kerrotaan, mitä tarkoitusta varten kyseessä oleva isohko, vihreä teline on. Viime vuonna kukaan ei päässyt tuulettamaan tai hakkaamaan mattoja, kun parhaimpina päivinä oli viisikin pyörää telineessä kiinni. Se muistutti modernia taideteosta, joita olen joskus Ars-näyttelyissä nähnyt. Teos, jossa hyödynnetään jonkun toisen tekeminä esineitä ja niihin ympätään myös toisten tekemiä esineitä. Sommitelman kyhääjä on sitten taiteilija. No, vaatiihan se tietysti jonkunlaista silmää, että saadaan ne toisten tekemät esineet sopimaan yhteen. Teokselle annetaan lopuksi nimi.
Meillä on tänään pesupäivä puolisolla. Ei hyvä päivä siis. Nyt kun heillä on uusi pesun aikana päällä pidettävä muovinen nostoliina, lorottaa se vettä kylpyhuoneen ulkopuolella miestä siirrettäessä. Huono ratkaisu. Vanhan nostoliinan kanssa oli parempi. Liina pois, pesu, mies kuivaksi, liina paikoilleen, nosto ja vuoteeseen. Minulle jää nyt valtava työ kuivata lattiat ja mieskin liinoineen pannaan märkänä sänkyyn, jossa vasta vettä tippuva litimärkä nostoliina poistetaan. En ole laisinkaan tyytyväinen. Jonkunlainen muutos on tehtävä.
Maanantait ovat niitä päiviä, kun pitää valmistautua. Koskaan en tiedä, tulevatko pesunaiset aamulla, aamupäivällä tai iltapäivällä. Yleensä tulevat silloin, kun vähiten odottaa. Nyt olen sitten tehnyt valmisteluja tarkoittaen puolison puhdistamista, roskien viemistä ja pyyheliinojen poistamista kylpyhuoneesta paitsi puolison. Pesijät ottavat tarpeeseensa minunkin käytetyt pyyhkeet, hiuspyyhkeen ja käsipyyhkeen. Erinäisten esineiden poistaminen näköetäisyydeltä kuuluu maanantaiaamujen rituaaleihin. Jostain syystä he eivät kysy tai pyydä mitään. Meikkisienellä pesemisen olen kertonut. Samoin on käytetty koko rulla käsipyyhepaperia herra ties mihinkä tarkoitukseen. Löysin märän paperimytyn kylpyhuoneesta. Inhoan maanantaipäiviä.
Huomenna on tuuraaja ja minä stadiin. Ylihuomenna saan naispuolisen vieraan ja me kahvittelemme.Tervetulleeksi matalaan majaamme toivotan Nicolas Feuillatte-lasillisella. Ja sitten jutellaan. Hän neuvoo minua myös tietokoneen käytössä, että oppisin linkittämään johonkin. Sitten voin opastaa sen hetkisen lukijani tiettyyn kiinnostavaan asiaan jossain muualla. Vanhan koiran oppimiskyky on taas koetuksella.
Eilen oli ensimmäinen polkupyörä kiinnitetty mattotelineeseen. Rollaattorin antamin mahdollisuuksin kirmasin viemään lapun, jossa kerrotaan, mitä tarkoitusta varten kyseessä oleva isohko, vihreä teline on. Viime vuonna kukaan ei päässyt tuulettamaan tai hakkaamaan mattoja, kun parhaimpina päivinä oli viisikin pyörää telineessä kiinni. Se muistutti modernia taideteosta, joita olen joskus Ars-näyttelyissä nähnyt. Teos, jossa hyödynnetään jonkun toisen tekeminä esineitä ja niihin ympätään myös toisten tekemiä esineitä. Sommitelman kyhääjä on sitten taiteilija. No, vaatiihan se tietysti jonkunlaista silmää, että saadaan ne toisten tekemät esineet sopimaan yhteen. Teokselle annetaan lopuksi nimi.
19. huhtikuuta 2015
SUNNUNTAI JA ÄÄNESTYSPÄIVÄ
Ystäväni C soitti. Hän on potenut mahatautia ja katsoi asiakseen kertoa hyvin tarkasti taudin kulun kaikkine pienine vivahteineenkin. Minua ei tietystikään suuremmin kiinnostanut aivan noin peettimäisen seikkaperäinen selostus ja mietin kuumeisesti, kuinka saisin puhetulvan pysähtymään. En keksinyt tapaa, joka ei olisi loukannut.
Soitin myöhemmin eräälle ystävälleni, joka lapsuutensa on myös asunut Töölössä ja kysyin Töölö-nimen illatiivista: Töölöön vai Töölööseen. Ällistyksekseni hän ei muistanut, mitä on käyttänyt tai käyttää. Mutta kun siinä hetken häntä lämmittelin, sanoi mies aivan epähuomiossa aina menevänsä "Töölööseen". Siinä se tuli. No, ja muistelupuheluhan siitä sukeutui ja slangiksi kääntyi. Tuntui oikein hyvältä. Piti kuitenkin alkaa lopetella, kun tuli lounaantekoaika.
Olisin muuten voinut samaa asiaa kysyä C:ltäkin, sillä hänkin on vanha töölöläinen, mutta tautikeskustelun lomaan en millään voinut mahduttaa tämmöistä ylevämpää aihetta.
Äänestyspäivä tänään. Tärkeä päivä. Uupuneet kansanedustajaehdokkaat kaikkine avustajineen voivat alkaa normaalielämän, kunhan illan jännityksestä on päästy, kenenkä äänet ovat riittäneet eduskuntaan asti. Aion minäkin tätä asiaa seurata. Sitten alkaa vimmattu hallituksen kokoonpanoasettelu, kunhan on saatu maalle pääministeri.
Rustaan Italiaan kirjettä. Siellä huonosti kuulemma informoidaan Suomen asioista. Ystäväni on kirjeiden varassa, eikä yksinomaan minun kirjeitteni. Koetan aina omalta osaltani häntä pitää ajan tasalla. Toisinaan hän saa lukea Helsingin Sanomia jonkun suomalaisen ystävänsä kotona, mutta lehti tulee aina viiveellä. Italiassa on vallan toista maahanmuuttajien, pakolaisten ja luvatta maahan pyrkijöiden kanssa kuin meillä Suomessa. Italia ei pysty vastustamaan tuhansista ja taas tuhansista koostuvaa ihmistulvaa, joka maahan hakeutuu varsinkin Adrianmeren yli. Osa tuo tullessaan huonoja tapoja, yritteliäisyyttä väärällä tavalla. Ystäväni kotiinkin oli murtauduttu hänen ollessaan miehensä kanssa matkailemassa. Hänen miehensä kimppuun on hyökätty ja lompakko viety. Kerjäläisiä huomattavasti enemmän kuin meillä. Suomessa ei vielä olla ihan näin pitkällä. Voimme olla iloisia jokseenkin kaukaisesta sijainnistamme. Myös maahanmuuttajista ja laillisista pakolaisista pidetään kontrollia. Hyvinvoivista naapurimaista ei ole tänne suurempaa luvatontakaan tunkua. Toistaiseksi kaikki hyvin.
Soitin myöhemmin eräälle ystävälleni, joka lapsuutensa on myös asunut Töölössä ja kysyin Töölö-nimen illatiivista: Töölöön vai Töölööseen. Ällistyksekseni hän ei muistanut, mitä on käyttänyt tai käyttää. Mutta kun siinä hetken häntä lämmittelin, sanoi mies aivan epähuomiossa aina menevänsä "Töölööseen". Siinä se tuli. No, ja muistelupuheluhan siitä sukeutui ja slangiksi kääntyi. Tuntui oikein hyvältä. Piti kuitenkin alkaa lopetella, kun tuli lounaantekoaika.
Olisin muuten voinut samaa asiaa kysyä C:ltäkin, sillä hänkin on vanha töölöläinen, mutta tautikeskustelun lomaan en millään voinut mahduttaa tämmöistä ylevämpää aihetta.
Äänestyspäivä tänään. Tärkeä päivä. Uupuneet kansanedustajaehdokkaat kaikkine avustajineen voivat alkaa normaalielämän, kunhan illan jännityksestä on päästy, kenenkä äänet ovat riittäneet eduskuntaan asti. Aion minäkin tätä asiaa seurata. Sitten alkaa vimmattu hallituksen kokoonpanoasettelu, kunhan on saatu maalle pääministeri.
Rustaan Italiaan kirjettä. Siellä huonosti kuulemma informoidaan Suomen asioista. Ystäväni on kirjeiden varassa, eikä yksinomaan minun kirjeitteni. Koetan aina omalta osaltani häntä pitää ajan tasalla. Toisinaan hän saa lukea Helsingin Sanomia jonkun suomalaisen ystävänsä kotona, mutta lehti tulee aina viiveellä. Italiassa on vallan toista maahanmuuttajien, pakolaisten ja luvatta maahan pyrkijöiden kanssa kuin meillä Suomessa. Italia ei pysty vastustamaan tuhansista ja taas tuhansista koostuvaa ihmistulvaa, joka maahan hakeutuu varsinkin Adrianmeren yli. Osa tuo tullessaan huonoja tapoja, yritteliäisyyttä väärällä tavalla. Ystäväni kotiinkin oli murtauduttu hänen ollessaan miehensä kanssa matkailemassa. Hänen miehensä kimppuun on hyökätty ja lompakko viety. Kerjäläisiä huomattavasti enemmän kuin meillä. Suomessa ei vielä olla ihan näin pitkällä. Voimme olla iloisia jokseenkin kaukaisesta sijainnistamme. Myös maahanmuuttajista ja laillisista pakolaisista pidetään kontrollia. Hyvinvoivista naapurimaista ei ole tänne suurempaa luvatontakaan tunkua. Toistaiseksi kaikki hyvin.
18. huhtikuuta 2015
IHAN TOTTA, EI TÖÖLÖÖN VAAN TÖÖLÖÖSEEN
Selailen joskus Kotuksen sivuja ja nyt törmäsin paljon puhuttuun aiheeseen: Töölö-nimen illatiiviin. Minun lapsuudessani me töölöläiset puhuimme Töölööseen menemisestä. Kielikello vuodelta 2010 selittää Töölööseen-sijamuodon kehittyneen vanhasta ruotsista, jossa nykyinen Töölö oli Töölöö. Minun korvaani ei siis "Töölööseen" särähdä, vaan antaa sydämeen lämpöisen ailahduksen. Hyväksyn totta kai myös oikean muodon "Töölöön".
Sen sijaan nousen takajaloilleni kuullessani suomenkielisessä lauseessa ykskaks sanan "about". "Kirjoitan tässä vielä about muutaman minuutin". Tämmöinen hillitön englannin ymppääminen suomenkieleen ei minua miellytä.Toinen särähdyksen aihe on, kun tehdään jotain "pitkällä tähtäimellä". Siis sillä vehkeellä, kun tarkoitetaan pitempää aikaväliä. Joku matkustaa peräti "Thaimaaseen" asti ja toinen saa "ulkolaisia" vieraita, ei kotilaisia siis. "Ulkolainen" kuittaa huonossa puhekielessä sanan "ulkomaalainen" ja adjektiivin "ulkomainen". Sanan "Thaimaaseen" saisi hukuttaa, oikea muoto on "Thaimaahan". Joku jo vertasi, että eivät astronautitkaan palaa "Maaseen" vaan "Maahan". Eräs koiranleuka väitti jonkun hukkuneen Saimaahan. Ehkä kuitenkin tässä tapauksessa Saimaaseen, kun järveen hukkumisesta on kysymys.
En ole mikään haka minäkään sen enempää puhe- kuin kirjakielessäkään, mutta jotkut sanonnat ärsyttävät. Kieli minua kaikesta huolimatta kiinnostaa ja mietinkin tässä taas, tilaisinko uudestaan Kielikellon. Lopetin noin vuosi sitten tilauksen ja nyt harmittaa ja kaduttaa. Asianhan saa puhelinsoitolla korjattua.
Minä olen nähnyt unen. Viime yönä. Kuuluu sarjaan: outoja unia. Luulen kuitenkin tietäväni, mistä uni johtui ja miten rakentui. Lento-onnettomuuksista. Nyt oli kysymyksessä suuri matkustajalaiva, joka kulki taivaalla. Katselin sitä, enkä ollut edes hämmästynyt. Ihan luonnollista olla pilvien lomassa, iso matkustaja-alus. Yhtäkkiä laiva alkoi vajota, kääntyi kyljelleen. Yksi ihminen putosi. Hetken kuluttua koko alus oli kohtisuorasti maata kohti kokka edellä. Lisää ihmisiä putosi. Minusta näytti, että laiva rojahtaa päälleni ja lähdin juoksemaan alta pois. Se putosi kauemmaksi, enkä sen maahan syöksyä nähnyt. Heräsin. Menin juomaan vettä ja minulla oli unen takia hiukan omituinen olo. Herra Freud, olkaa hyvä, tulkaa selittämään.
Sen sijaan nousen takajaloilleni kuullessani suomenkielisessä lauseessa ykskaks sanan "about". "Kirjoitan tässä vielä about muutaman minuutin". Tämmöinen hillitön englannin ymppääminen suomenkieleen ei minua miellytä.Toinen särähdyksen aihe on, kun tehdään jotain "pitkällä tähtäimellä". Siis sillä vehkeellä, kun tarkoitetaan pitempää aikaväliä. Joku matkustaa peräti "Thaimaaseen" asti ja toinen saa "ulkolaisia" vieraita, ei kotilaisia siis. "Ulkolainen" kuittaa huonossa puhekielessä sanan "ulkomaalainen" ja adjektiivin "ulkomainen". Sanan "Thaimaaseen" saisi hukuttaa, oikea muoto on "Thaimaahan". Joku jo vertasi, että eivät astronautitkaan palaa "Maaseen" vaan "Maahan". Eräs koiranleuka väitti jonkun hukkuneen Saimaahan. Ehkä kuitenkin tässä tapauksessa Saimaaseen, kun järveen hukkumisesta on kysymys.
En ole mikään haka minäkään sen enempää puhe- kuin kirjakielessäkään, mutta jotkut sanonnat ärsyttävät. Kieli minua kaikesta huolimatta kiinnostaa ja mietinkin tässä taas, tilaisinko uudestaan Kielikellon. Lopetin noin vuosi sitten tilauksen ja nyt harmittaa ja kaduttaa. Asianhan saa puhelinsoitolla korjattua.
Minä olen nähnyt unen. Viime yönä. Kuuluu sarjaan: outoja unia. Luulen kuitenkin tietäväni, mistä uni johtui ja miten rakentui. Lento-onnettomuuksista. Nyt oli kysymyksessä suuri matkustajalaiva, joka kulki taivaalla. Katselin sitä, enkä ollut edes hämmästynyt. Ihan luonnollista olla pilvien lomassa, iso matkustaja-alus. Yhtäkkiä laiva alkoi vajota, kääntyi kyljelleen. Yksi ihminen putosi. Hetken kuluttua koko alus oli kohtisuorasti maata kohti kokka edellä. Lisää ihmisiä putosi. Minusta näytti, että laiva rojahtaa päälleni ja lähdin juoksemaan alta pois. Se putosi kauemmaksi, enkä sen maahan syöksyä nähnyt. Heräsin. Menin juomaan vettä ja minulla oli unen takia hiukan omituinen olo. Herra Freud, olkaa hyvä, tulkaa selittämään.
17. huhtikuuta 2015
AAMUKAHVIN AIKAAN
Tuuraajapäivänä eilen kaupungilla. En taaskaan ehtinyt passia hommaamaan, en myöskään ehtinyt Akateemiseen. Olisin ostanut Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan. Märta Tikkasta en ole koskaan lukenut, Henrik Tikkasta kyllä. Kiinnostus heräsi rouva Tikkaseen katseltuani Efter nio Bettinan seurassa-ohjelman, jossa vieraana oli juuri Märta Tikkanen. Muistan kirjan ilmestyttyään saaneen aikamoisen kohun aikaan. Onhan se paljastava tarina eräästä avioliitosta, jossa oli väkivaltaa ja viinaa, jos myös suurin määrin rakkautta ja intohimoa. No, kyllä minä Akateemiseen joskus ehdin.
Ateneumissa on valokuvaaja Ismo Höltön näyttely. Naapurini O yllytti menemään ja ehdotti, että hän tulee kotivahdiksi siksi aikaa. Hölttö on ihmiskuvaaja, kun taas esimerkiksi I.K. Inha tunnetaan maisemakuvaajana ja Signe Brander kuvasi mielellään ihmisiä ja ihmisen ympäristöä rakennuksineen Helsingissä. Höltön näyttely Ateneumissa 1960-luvun ihmisistä on avoinna aina toukokuun loppuun asti.
Stockmannilla oli tuuraajapäivänä kanta-asiakkaiden 10%:n päivä. Asiakkaita liikkeellä ja taas yksi hissi rikki. Kaikinpuolin hidastavaa. Hyödynsin kuitenkin iloisesti alennusta ostoksista. Lopuksi vielä Herkkuun. Oli pakko pyytää paikalle pakkaajapoika auttamaan ja tilaamaan taksi sekä vielä kyöräämään ostokset taksiin. Kauppatorilla ohiajaessamme vähäinen määrä myyntikojuja. Liekö kolea sää säikäyttänyt kauppiaat? Maailmanpyöräkin oli jäykistynyt paikoilleen. Viileää tänäänkin, hämärää, sähkövalo tarpeen. Sateen tuntu roikkuu ilmassa.
Ateneumissa on valokuvaaja Ismo Höltön näyttely. Naapurini O yllytti menemään ja ehdotti, että hän tulee kotivahdiksi siksi aikaa. Hölttö on ihmiskuvaaja, kun taas esimerkiksi I.K. Inha tunnetaan maisemakuvaajana ja Signe Brander kuvasi mielellään ihmisiä ja ihmisen ympäristöä rakennuksineen Helsingissä. Höltön näyttely Ateneumissa 1960-luvun ihmisistä on avoinna aina toukokuun loppuun asti.
Stockmannilla oli tuuraajapäivänä kanta-asiakkaiden 10%:n päivä. Asiakkaita liikkeellä ja taas yksi hissi rikki. Kaikinpuolin hidastavaa. Hyödynsin kuitenkin iloisesti alennusta ostoksista. Lopuksi vielä Herkkuun. Oli pakko pyytää paikalle pakkaajapoika auttamaan ja tilaamaan taksi sekä vielä kyöräämään ostokset taksiin. Kauppatorilla ohiajaessamme vähäinen määrä myyntikojuja. Liekö kolea sää säikäyttänyt kauppiaat? Maailmanpyöräkin oli jäykistynyt paikoilleen. Viileää tänäänkin, hämärää, sähkövalo tarpeen. Sateen tuntu roikkuu ilmassa.
15. huhtikuuta 2015
MINNE MIELENI MINUN TEKEVI
Katselen aika usein Travel Channelia ja jäin tässä kerran miettimään, minne tahtoisin matkustaa. Paikkaan, jossa en ole ollut tai mielisin uudestaan. Lontoossa olen muutaman kerran, mutta en 1997 jälkeen, jolloin valmistui Shakespeare´s Globe. Vanhan teatterin tarkka toisinto. Sinne mieleni minun tekevi. Tuulia bloginkirjoittaja hehkuttaa vastikään visiteeraamaansa Barcelonaa, se olisi minulle mieluinen kohde ja eritoten Anthony Gaudin arkkitehtuuri kaupungissa kiinnostaisi. Roomaan, 3000v, kun pääsisi! Historiaa "ikuisessa kaupungissa", Michelangeloa pitkin kaupunkia, taidenäyttelyitä, joista olen vain uneksinut.
Sitten Praha, vaikka siellä olenkin ollut. Se oli kaupunki, joka varasti sydämeni ensi hetkestä lähtien. Mikään paikka ei ole minuun sellaista vaikutusta tehnyt. Punaiset tiilikatot, Vltavan sillat, Mala Strana, ystävälliset ihmiset, lukemattomat puistot, historia, ikiaikaiset rakennukset, Mozartin Don Giovanni nukketeatterissa, mennyt ja nykyinen aika sulassa sovussa. Praha lumoaa yhä.
Egyptiä olen lapsesta saakka tahtonut nähdä laivasta käsin Niilin risteilyllä. En kieltäytyisi Theban käynnistä, en Sinuhen maisemista, temppeleistä, Amon-Ran palvontapaikoista. Kun olin pieni, kertoi isäni arkeologien kaivauksista Egyptissä. Tahdoin kuulla uudestaan ja uudestaan Howard Carterin uskomattomasta hautalöydöstä, jossa oli Tutankhamon kaikkine aarteineen. Saanut maata muumiona sarkofagissaan koskemattomana ja niille sijoilleen jätettynä tuhansien vuosien ajan. Se tarina oli ylitse muiden.
Rakastan jumalaistarustoja, salaperäistä mytologiaa. Ateenaan! Akropolis. Pallas Athene ja Parthenon. Antiikin raunioita, historiaa niin että hirvittää. Pylväitä, kukkuloita. Nöyräksi, nöyräksi tuntisin itseni. Hetkeksi tuhansien vuosien taakse ja sitten pois. Nauttisin pienessä tavernassa lasillisen viiniä Dionysoksen kunniaksi. Enkä tahtoisi Akropoliin kukkulaa jättää koskaan.
Sitten Praha, vaikka siellä olenkin ollut. Se oli kaupunki, joka varasti sydämeni ensi hetkestä lähtien. Mikään paikka ei ole minuun sellaista vaikutusta tehnyt. Punaiset tiilikatot, Vltavan sillat, Mala Strana, ystävälliset ihmiset, lukemattomat puistot, historia, ikiaikaiset rakennukset, Mozartin Don Giovanni nukketeatterissa, mennyt ja nykyinen aika sulassa sovussa. Praha lumoaa yhä.
Egyptiä olen lapsesta saakka tahtonut nähdä laivasta käsin Niilin risteilyllä. En kieltäytyisi Theban käynnistä, en Sinuhen maisemista, temppeleistä, Amon-Ran palvontapaikoista. Kun olin pieni, kertoi isäni arkeologien kaivauksista Egyptissä. Tahdoin kuulla uudestaan ja uudestaan Howard Carterin uskomattomasta hautalöydöstä, jossa oli Tutankhamon kaikkine aarteineen. Saanut maata muumiona sarkofagissaan koskemattomana ja niille sijoilleen jätettynä tuhansien vuosien ajan. Se tarina oli ylitse muiden.
Rakastan jumalaistarustoja, salaperäistä mytologiaa. Ateenaan! Akropolis. Pallas Athene ja Parthenon. Antiikin raunioita, historiaa niin että hirvittää. Pylväitä, kukkuloita. Nöyräksi, nöyräksi tuntisin itseni. Hetkeksi tuhansien vuosien taakse ja sitten pois. Nauttisin pienessä tavernassa lasillisen viiniä Dionysoksen kunniaksi. Enkä tahtoisi Akropoliin kukkulaa jättää koskaan.
14. huhtikuuta 2015
TIISTAIKIN ON TOIVOA TÄYNNÄ
Pesijät olivat eilen mukanaan fysioterapeutti, joka erikoistunut apuvälineisiin. Uutta nostoliinaa emme saaneet, koska nykyinen on sopivan kokoinen, jota mieltä minä olen koko ajan ollut. Mutta suihkuliina tuli. Tarkoittaa, että se on koko pesun ajan puolisossa kiinni, on täynnä reikiä ja sallii siis pesun. Saamme myös kylpyhuoneen kynnykselle luiskan, jotta pesijöillä on helppo suihkutuoli sinne työntää. Puolison vuode tullaan korjaamaan. Toinen laita ja pääty eivät pysy paikoillaan. Minä puolestani annoin fysioterapeutille mukaan Eeva-kävelytelineen. Vie turhaa tilaa, eikä puoliso enää sitä käytä. Tähän kaikkeen suttaantui osa aamupäivää ja pääsin lopulta lounaan tekoon.
Suihkunostoliinasta vielä. Kiinnitykset monimutkaisempia kuin "tavallisessa" ja pahoin pelkään, että ensi maanantaina ei sen käytöstä tule mitään. Fyssari kyllä kirjoitti ohjeet, jotka annan pesijöille. Hehän ovat aina eri ihmisiä, josta eilen jälleen kerran keskustelin: mitä varten eivät samat käy omilla vuoroillaan? Tuntuu olevan ikuisuuskysymys.
Verovirasto lähetti postia. Puoliso saa takaisin ja minä maksan jäännösveroa joulukuussa. Tuli postikorttikin Kapkaupungista. Kuukauden tehnyt matkaa. Kortin lähettäjät ovat jo hyvän aikaa olleet Suomessa. Kuvapuolella on Pöytävuori, pari murmelin näköistä eläintä sekä hissilaite, joka vie ihmisiä vuorelle köysirataa pitkin.
Kevät on jo näin pitkällä. Ihan kuin koko asia ei koskisi minua lainkaan. Aika livahtaa ohitseni ikään kuin vallan salaa. Päivät kuluvat vinhaa vauhtia. On vain pieni hetki ja taas on nukkumaan menon aika. "Menetin" jollain hullulla tavalla jo viime kesän ja nyt tuntuu olevan samoin. Ystäväni S, jonka kanssa eilen keskustelin puhelimessa, kysyi, jos olen joskus väsynyt. Totta kai olen ja silloin tekee mieli lyödä hanskat naulaan, mutta se menee ohi. Jokaisella on kai tämmöinen tunne joskus. Italialainen ystäväni vaatii suorastaan minun luopuvan puolison hoidosta. Onneksi itse tiedän, mitä teen ja koska. Enkä edes suunnittele hänen viemistään lyhytaikaiseen hoitoonkaan. Meillä menee nykyisin ihan mukavasti.
Parveke odottaa kevätsiivousta, torstaina on tuuraajapäivä ja tänään tuo Herkku tilaukseni. Mikäs tässä on ollessa! Päivä on tiistai ja toivoa sekin täynnä.
Suihkunostoliinasta vielä. Kiinnitykset monimutkaisempia kuin "tavallisessa" ja pahoin pelkään, että ensi maanantaina ei sen käytöstä tule mitään. Fyssari kyllä kirjoitti ohjeet, jotka annan pesijöille. Hehän ovat aina eri ihmisiä, josta eilen jälleen kerran keskustelin: mitä varten eivät samat käy omilla vuoroillaan? Tuntuu olevan ikuisuuskysymys.
Verovirasto lähetti postia. Puoliso saa takaisin ja minä maksan jäännösveroa joulukuussa. Tuli postikorttikin Kapkaupungista. Kuukauden tehnyt matkaa. Kortin lähettäjät ovat jo hyvän aikaa olleet Suomessa. Kuvapuolella on Pöytävuori, pari murmelin näköistä eläintä sekä hissilaite, joka vie ihmisiä vuorelle köysirataa pitkin.
Kevät on jo näin pitkällä. Ihan kuin koko asia ei koskisi minua lainkaan. Aika livahtaa ohitseni ikään kuin vallan salaa. Päivät kuluvat vinhaa vauhtia. On vain pieni hetki ja taas on nukkumaan menon aika. "Menetin" jollain hullulla tavalla jo viime kesän ja nyt tuntuu olevan samoin. Ystäväni S, jonka kanssa eilen keskustelin puhelimessa, kysyi, jos olen joskus väsynyt. Totta kai olen ja silloin tekee mieli lyödä hanskat naulaan, mutta se menee ohi. Jokaisella on kai tämmöinen tunne joskus. Italialainen ystäväni vaatii suorastaan minun luopuvan puolison hoidosta. Onneksi itse tiedän, mitä teen ja koska. Enkä edes suunnittele hänen viemistään lyhytaikaiseen hoitoonkaan. Meillä menee nykyisin ihan mukavasti.
Parveke odottaa kevätsiivousta, torstaina on tuuraajapäivä ja tänään tuo Herkku tilaukseni. Mikäs tässä on ollessa! Päivä on tiistai ja toivoa sekin täynnä.
13. huhtikuuta 2015
PELKOA
Tuskin uskaltaa lehtien otsikoita lukea, kun iho nousee kananlihalle Euroopan poliittisen tilanteen vuoksi. Niin se on noussut Eino Leinollakin muinoin runossa Helsinki sumussa.
Sumu Suomenlahden päältä hiipii,
peittää kaupungin ja kadut, kirkot
ilma myrkyllinen maata myöten
kulkee, vierii, suun ja keuhkot sulkee,
kansa astuu katuvieriänsä,
astuu hiljalleen ja hiljaa kuiskii:
tullut turman on ja taudin aika.
Yhä paisuu paksut myrkkypilvet,
rintaa outo paino ahdistaapi,
usmaan uppos Nikolain jo kirkko,
sumu Säätytalon ukset sulki,
harja uljas Ritarihuoneen peittyi
Senaatinkin seinät harmenevat
Yliopisto vain yksin enää
sekä Suomen pankki paikoillaan on.
Aleksanteri II:n patsas "ympärillään oikeuden jalopeura, rauhan palmulehvä, runouden lyyra sekä työn sirppi antamassa kansalle toivoa ja uskoa. Venäläisen joukko-osaston ilmestyminen rikkoo kuitenkin tunnelman".
Silloin torin halki askel kaikuu,
askel marssivaisen asejoukon,
tyyni, säännöllinen, raudanraskas,
huudetaan: smirnaa! ja takit harmaat
hetken häilähtää ja sumuun häipyy -
sitten kaikki taas on ennallansa.
Kansa äänetönnä tuijottaapi,
peittyy patsas Aleksander toisen.
( Pentti Liuttu, Entisaikain Helsinki VII 1963)
Sumu Suomenlahden päältä hiipii,
peittää kaupungin ja kadut, kirkot
ilma myrkyllinen maata myöten
kulkee, vierii, suun ja keuhkot sulkee,
kansa astuu katuvieriänsä,
astuu hiljalleen ja hiljaa kuiskii:
tullut turman on ja taudin aika.
Yhä paisuu paksut myrkkypilvet,
rintaa outo paino ahdistaapi,
usmaan uppos Nikolain jo kirkko,
sumu Säätytalon ukset sulki,
harja uljas Ritarihuoneen peittyi
Senaatinkin seinät harmenevat
Yliopisto vain yksin enää
sekä Suomen pankki paikoillaan on.
Aleksanteri II:n patsas "ympärillään oikeuden jalopeura, rauhan palmulehvä, runouden lyyra sekä työn sirppi antamassa kansalle toivoa ja uskoa. Venäläisen joukko-osaston ilmestyminen rikkoo kuitenkin tunnelman".
Silloin torin halki askel kaikuu,
askel marssivaisen asejoukon,
tyyni, säännöllinen, raudanraskas,
huudetaan: smirnaa! ja takit harmaat
hetken häilähtää ja sumuun häipyy -
sitten kaikki taas on ennallansa.
Kansa äänetönnä tuijottaapi,
peittyy patsas Aleksander toisen.
( Pentti Liuttu, Entisaikain Helsinki VII 1963)
11. huhtikuuta 2015
TÄMMÖISTÄ TÄNÄÄN
On se hetki aamusta, joka kuuluu itselleni. Puoliso ruokittu ja lääkitty ja minulla muheva mukillinen maitokahvia edessäni. Olohuoneen pöydällä on keltainen ruusu, jonka eilen sain kiitokseksi pienestä avunannosta.
Puoliso saa veron palautusta. Minä en vielä tiedä kohtalostani mitään. Niin että asiat ovat hyvästi tolallaan näin lauantaihuomenena. Soitin eilen C:lle ja hän on edelleen kipeä. Diagnosoi itse itseään, eikä lääkäriin mene. Olo kehno, väsyttää, ruoka ei maistu, yskittää niin maan perusteellisesti, mieli matalalla. Tätä on jo jatkunut neljättä viikkoa. Sitten soitin E:lle ja eräs meidän yhteinen tuttavamme on kuollut. Mietin kuumeisesti, kenellä voisi olla positiivista kerrottavaa. Ei nykyisin juuri kenelläkään. No, ilma on tänään kuin linnun maitoa ja se ainakin on hyvä asia. Kevät on ihan oikeasti tullut. Otin jo keväämmältä tuntuvan takin esille, hätistin pölyt sen olkapäiltä, panin päälleni ja vein roskat. Rapussa tuli Säveltäjä vastaan ja sanoi "päivää" ulkomaisella aksentilla.
Helsingin Sanomissa on tänään kaksi tärkeää asiaa. Ensin pohditaan, meneekö kuvan kissa portaita ylös vai alas. Minusta hännän, jolla kissa kulkuaan ohjaa, asento kertoo kissan menevän alaspäin. Häntä ei ole suorassa, kuten odottaisi ylöspäin mennessä. Tämä on minun näkemykseni. Toinen tärkeä lehden asia koskee Miesten vapautusliikettä. Miehillä ei mene hyvin. Pitää pitää kiinni oikeuksista, joiden olemassaolo on retuperällä. Miehet ovat alakynnessä naisiin nähden. Sininen zeppeliini on paneutunut samaan miesten oikeuksia hakevaan teemaan blogissaan. Miten näin nyt on miesparoilla päässyt tapahtumaan, että Miesten vapautusrintama on oikein huolestunut miesten asemasta, jossa ennen vanhaan ei ollut mitään aprikoimista? Mies oli luomakunnan kruunu ja käyttäytyi sen mukaisesti. Nyt tämä valta-asema horjahtelee.
Muuta tärkeää en Helsingin Sanomista huomannutkaan, paitsi että Obama ja Castro sanoivat toisilleen käsipäivää tarkoittaen, että USA ja Kuuba tervehtivät yli 50 vuoden tauon jälkeen. HS myös kertoo elokuvateatteri Maximin saaneen leffojen näyttämiselle lisäaikaa heinäkuuhun asti, kun elävien kuvien esitykset piti päättyä jo toukokuussa. Leffateatterin tilalle tulee jotain muuta. Muu osa lehdestä olikin sitten vaalikeskustelua. Myös tv on pullollaan sitä. Kansanedustajaehdokkaat kehuvat itseään ja puoluettaan, lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, jakavat lahjuksia kukkien muodossa kadulla ääniä kalastellen ja vastailevat epätietoisten kansalaisten kysymyksiin. Viikon kuluttua tämä rumba on ohi ja tiedetään, ketkä tätä maata taas johtavat.
Puoliso saa veron palautusta. Minä en vielä tiedä kohtalostani mitään. Niin että asiat ovat hyvästi tolallaan näin lauantaihuomenena. Soitin eilen C:lle ja hän on edelleen kipeä. Diagnosoi itse itseään, eikä lääkäriin mene. Olo kehno, väsyttää, ruoka ei maistu, yskittää niin maan perusteellisesti, mieli matalalla. Tätä on jo jatkunut neljättä viikkoa. Sitten soitin E:lle ja eräs meidän yhteinen tuttavamme on kuollut. Mietin kuumeisesti, kenellä voisi olla positiivista kerrottavaa. Ei nykyisin juuri kenelläkään. No, ilma on tänään kuin linnun maitoa ja se ainakin on hyvä asia. Kevät on ihan oikeasti tullut. Otin jo keväämmältä tuntuvan takin esille, hätistin pölyt sen olkapäiltä, panin päälleni ja vein roskat. Rapussa tuli Säveltäjä vastaan ja sanoi "päivää" ulkomaisella aksentilla.
Helsingin Sanomissa on tänään kaksi tärkeää asiaa. Ensin pohditaan, meneekö kuvan kissa portaita ylös vai alas. Minusta hännän, jolla kissa kulkuaan ohjaa, asento kertoo kissan menevän alaspäin. Häntä ei ole suorassa, kuten odottaisi ylöspäin mennessä. Tämä on minun näkemykseni. Toinen tärkeä lehden asia koskee Miesten vapautusliikettä. Miehillä ei mene hyvin. Pitää pitää kiinni oikeuksista, joiden olemassaolo on retuperällä. Miehet ovat alakynnessä naisiin nähden. Sininen zeppeliini on paneutunut samaan miesten oikeuksia hakevaan teemaan blogissaan. Miten näin nyt on miesparoilla päässyt tapahtumaan, että Miesten vapautusrintama on oikein huolestunut miesten asemasta, jossa ennen vanhaan ei ollut mitään aprikoimista? Mies oli luomakunnan kruunu ja käyttäytyi sen mukaisesti. Nyt tämä valta-asema horjahtelee.
Muuta tärkeää en Helsingin Sanomista huomannutkaan, paitsi että Obama ja Castro sanoivat toisilleen käsipäivää tarkoittaen, että USA ja Kuuba tervehtivät yli 50 vuoden tauon jälkeen. HS myös kertoo elokuvateatteri Maximin saaneen leffojen näyttämiselle lisäaikaa heinäkuuhun asti, kun elävien kuvien esitykset piti päättyä jo toukokuussa. Leffateatterin tilalle tulee jotain muuta. Muu osa lehdestä olikin sitten vaalikeskustelua. Myös tv on pullollaan sitä. Kansanedustajaehdokkaat kehuvat itseään ja puoluettaan, lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, jakavat lahjuksia kukkien muodossa kadulla ääniä kalastellen ja vastailevat epätietoisten kansalaisten kysymyksiin. Viikon kuluttua tämä rumba on ohi ja tiedetään, ketkä tätä maata taas johtavat.
10. huhtikuuta 2015
NOSTOLIINA ON LIIAN SUURI, KERROTTIIN
Soitin Kotiapuun kyselläkseni hiukan nosturin käytöstä ja siihen liittyvästä koulutuksesta. Ympäripyöreitä selityksiä ja lojaaliutta työntekijöitä kohtaan ja pienoinen hyökkäävä asenne. Tämän arvasinkin. Nostoliina on meillä kuulemma liian suuri. No, se ei vaikuta kiinnitykseen, samalla lailla lenkit kiinni ja alaosa reisien ympäri ristiin, on koko mikä tahansa ja viime kerralla juuri se kangerteli aiheuttaen puolison liukumisen ulos liinasta. Ensi viikolla meille tuodaan uusi nostoliina ja fysioterapeutti on mukana sekä suoritetaan myös normaali suihkutus. Liian suureksi minä en ole nostoliinaa mieltänyt, vaan saanut puolison siihen aivan hyvin kuten fysioterapeuttikin ensin sairaalassa ja sitten kotona nosturin tuotuaan kuin myös muutamat kotiavustajat täällä.
Kotiavussa ei minusta pidetä. Olenhan työntekijöistä reklamoinut, kun meillä alkoi mennä aivan pipariksi koko touhu. Milloin lähetettiin suihkuttajien tilalle kunnallinen ruuanlämmittäjä, josta en meinannut päästä eroon, kun hän oli sitä mieltä, etten vaan muista, että lämmittäjä aina tulee. Meillä ei tämmöistä lämmityspalvelua ole koskaan ollutkaan. Milloin taas tultiin pesemään, vaikka olin ilmoittanut puolison poissaolosta ja lähetettiin lasku. Selitettiin väärin tulemisia, että "kun on sata kotikäyntiä, ei aina tiedetä minne ja koska mennään, eikö ole parempi, että tulemme liikaa, kuin emme tule ollenkaan". Tätä jatkui ja jatkui, kunnes suivaannuin ja tein reklamaation. Sen jälkeen ovat asiat parantuneet suurelta osin.
En pidä myöskään siitä, että pesijät kylpyhuoneessa kaivelevat laatikoita ja availevat kaappeja etsiessään esimerkiksi heille tuikitärkeää "vamppua", jota meillä ei edes ole. Minusta heidän pitäisi kysyä, eikä omatoimisesti ryhtyä etsimään. Kerran he ottivat laatikosta minun meikinlevityssieneni, noin 4cm x 4cm, joka sitten hajosi ja varisi pitkin kylpyhuoneen lattiaa ollen taatusti tarkoitettu kevyempään käyttöön. Eivät siivonneet jälkiä. Näistä tempuista en pidä. Moinen omavaltaisuus toisen ihmisen kodissa ei ole korrektia.
Jos nyt joku ajattelee, etten osaa olla mistään kiitollinen, niin osaan ja tuon sen julki. Edellisillä kerroilla nosturin käyttöön ja suihkuttamiseen olin ylen tyytyväinen ja kauniisti kiitin hyvästä työstä. Silloin ei puhuttu liian suuresta nostoliinasta mitään, mutta kiinnitykset menivätkin oikein. Asialla oli ammattitaitoisia kotiavustajia.
No, minä olen kauan katsellut kotiavustajien työskentelyä ja nähnyt kymmeniä ja taas kymmeniä avustajia vuosien aikana. Yritän ymmärtää, että joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, työskentely on erilaista, asennoituminen työhön myös. Ja olen pippurinen eukko, monen kotiavustajan kauhu, vaativakin ja nyt entistä enemmän, kun puolison hyvinvointi roikkuu nosturin varassa.
Kotiavussa ei minusta pidetä. Olenhan työntekijöistä reklamoinut, kun meillä alkoi mennä aivan pipariksi koko touhu. Milloin lähetettiin suihkuttajien tilalle kunnallinen ruuanlämmittäjä, josta en meinannut päästä eroon, kun hän oli sitä mieltä, etten vaan muista, että lämmittäjä aina tulee. Meillä ei tämmöistä lämmityspalvelua ole koskaan ollutkaan. Milloin taas tultiin pesemään, vaikka olin ilmoittanut puolison poissaolosta ja lähetettiin lasku. Selitettiin väärin tulemisia, että "kun on sata kotikäyntiä, ei aina tiedetä minne ja koska mennään, eikö ole parempi, että tulemme liikaa, kuin emme tule ollenkaan". Tätä jatkui ja jatkui, kunnes suivaannuin ja tein reklamaation. Sen jälkeen ovat asiat parantuneet suurelta osin.
En pidä myöskään siitä, että pesijät kylpyhuoneessa kaivelevat laatikoita ja availevat kaappeja etsiessään esimerkiksi heille tuikitärkeää "vamppua", jota meillä ei edes ole. Minusta heidän pitäisi kysyä, eikä omatoimisesti ryhtyä etsimään. Kerran he ottivat laatikosta minun meikinlevityssieneni, noin 4cm x 4cm, joka sitten hajosi ja varisi pitkin kylpyhuoneen lattiaa ollen taatusti tarkoitettu kevyempään käyttöön. Eivät siivonneet jälkiä. Näistä tempuista en pidä. Moinen omavaltaisuus toisen ihmisen kodissa ei ole korrektia.
Jos nyt joku ajattelee, etten osaa olla mistään kiitollinen, niin osaan ja tuon sen julki. Edellisillä kerroilla nosturin käyttöön ja suihkuttamiseen olin ylen tyytyväinen ja kauniisti kiitin hyvästä työstä. Silloin ei puhuttu liian suuresta nostoliinasta mitään, mutta kiinnitykset menivätkin oikein. Asialla oli ammattitaitoisia kotiavustajia.
No, minä olen kauan katsellut kotiavustajien työskentelyä ja nähnyt kymmeniä ja taas kymmeniä avustajia vuosien aikana. Yritän ymmärtää, että joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, työskentely on erilaista, asennoituminen työhön myös. Ja olen pippurinen eukko, monen kotiavustajan kauhu, vaativakin ja nyt entistä enemmän, kun puolison hyvinvointi roikkuu nosturin varassa.
9. huhtikuuta 2015
PELÄSTYKSEN PAIKKA
Eilen pelästyin todella. Oli kaksi pesijärouvaa, joista kumpikaan (vaikka sanoivat osaavansa) ei hallinnut nosturin käyttöä. Puoliso alkoi liukua alas nostoliinasta, kun häntä oltiin siirtämässä suihkutuoliin.! En ole vuosiin niin nopeasti liikkunut. Syöksyin kuin ohjus (ilman rollaattoria) nosturin luo ja kaappasin miehestä kiinni. Olin jo neuvonut, miten liina laitetaan, mutta toinen pesijä sanoi tietävänsä "näin se aina laitetaan". Mies takaisin vuoteeseen ja homma alusta, jota seurasin haukan lailla, sekaannuin ja neuvoin sen kuin kerkesin. Kaksi kertaa yritettiin, kun aina meni poskelleen sekin, että selkäpuoli nostoliinasta pantiin liian korkealle (josta sanoin). Eivätkä ristiin pantava alaosakaan ollut oikein, kun taas "näin on ennenkin tehty". Lopulta tehtiin minun neuvojeni mukaan ja mies saatiin suihkutuoliin. Myönsivät minun olleen sittenkin oikeassa. Sitä paitsi, tätä nosturia olen minäkin käyttänyt puolison kanssa, joten osaan ja tiedän. Eihän omaishoitaja VOI osata tämmöisen vehkeen käyttöä, tämä kun on vielä sairaalaversio!!!
Kaksi edellistä kertaa meni hyvin, kun oli asiantuntija toinen pesijöistä. Nyt taas uudet naamat. Tästä sanoin ja väitin kiven kovaan organisaatiossa olevan pahasti jotain vikaa, kun ei kyetä järjestämään vuoroviikoin samoja pesijöitä. Sairaaloissa on kolmivuorotyö ja samat hoitajat osastolla omilla vuoroillaan. Miksi se ei onnistu Kotihoidossa? "Täytyy jutella tästä", sanoi toinen pesijärouva. "Tuskin", ajattelin minä.
Heiltä meni paljon aikaa kaikessa sähläyksessä, eikä tuntunut olevan mihinkään kiire. Puoliso vielä rasvattiinkin. Mitenkäs kummassa sitä aikaa nyt liikenee, kun tähän asti vuosien ajan, minun pyytäessä rasvaamaan edes jalat, on ollut "kiire seuraavaan paikkaan". Nyt ollaan pitkästi yli tunti, aikaisempien 20 min asemesta. Kiitos, televisio-ohjelma, taannoin ja Vantaan tapaus, joka kaikelle kansalle näytettiin! Saimme nähdä ja kuulla, minkälaista on kotihoito Kotihoidossa.
Kaksi edellistä kertaa meni hyvin, kun oli asiantuntija toinen pesijöistä. Nyt taas uudet naamat. Tästä sanoin ja väitin kiven kovaan organisaatiossa olevan pahasti jotain vikaa, kun ei kyetä järjestämään vuoroviikoin samoja pesijöitä. Sairaaloissa on kolmivuorotyö ja samat hoitajat osastolla omilla vuoroillaan. Miksi se ei onnistu Kotihoidossa? "Täytyy jutella tästä", sanoi toinen pesijärouva. "Tuskin", ajattelin minä.
Heiltä meni paljon aikaa kaikessa sähläyksessä, eikä tuntunut olevan mihinkään kiire. Puoliso vielä rasvattiinkin. Mitenkäs kummassa sitä aikaa nyt liikenee, kun tähän asti vuosien ajan, minun pyytäessä rasvaamaan edes jalat, on ollut "kiire seuraavaan paikkaan". Nyt ollaan pitkästi yli tunti, aikaisempien 20 min asemesta. Kiitos, televisio-ohjelma, taannoin ja Vantaan tapaus, joka kaikelle kansalle näytettiin! Saimme nähdä ja kuulla, minkälaista on kotihoito Kotihoidossa.
8. huhtikuuta 2015
POLIITIKKO JA MINÄ
Näin vaalien alla kaupungilla liikkuvat kansanedustajaehdokkaat ovat jotakuinkin vapaata riistaa. Heitä saa jututtaa tai ainakin luulen niin. Minä eilen jututin tavaratalossa Keskustan Paula Lehtomäkeä. Päähän pistosta ja varsin rohkeasti. Kysyin tietysti ensin, onko ehdokkaalla aikaa. Oli, eikä voinut edes kieltäytyäkään, koska siinähän otti hihasta kiinni mahdollinen ääni. Tietysti otin puheeksi omaishoitajuuden. Entinen ministeri oli ystävällinen ja vastasi kysymyksiini kuten poliitikoilla tapana on. Päästin hänet menemään toivotellen paljon ääniä ja hän minulle jaksamista puolison kanssa. Siinä meni melko varma eduskuntaan pääsijä.
Eilispäivä oli ahkeroimista aamusta iltaan, eikä lonkkaparkani tahtonut pysyä tahdissa mukana. Kotiin tultuani ja tuuraajan lähdettyä, oli tietysti ostosten purku paikoilleen ja lounaan laitto. Puolisolle maistui ja se on aina hyvä asia. En ehtinyt huoahtaa, kun tuotiin yhdeksän suurta pahvikollia hoitotarvikkeita neljäksi kuukaudeksi. Katselin otsa rypyssä eteisen lattialla olevaa laatikkokasaa ja ei kun töihin. Välillä huilasin ja lonkkaa lepuutin. Lopulta sain kaiken laitettua paikoilleen. Oli iltapäiväruuan vuoro puolisolle. Syötin ja väsyin totaalisesti. Ei kun sohvalle. Lonkkaa särki armottomasti, samoin vasenta jalkaa. Otin pillerin. Vaivuin kaikesta pienoiseen itsesääliin. Myöhemmin hänen iltapalansa jälkeen vain lepuutin luitani. Nukkumaan menin varhain. Nukuin kuin tukki. Tänään tulevat pesunaiset. Poikkeuksellisesti näin pääsiäisen takia. Pääsen vaihtamaan puolison vuodevaatteet. Taas jaksan.
Talossa on jossain vaiheessa peruskorjaus ja tänään tehdään kartoitus huoneistoissa sitä varten. Murphyn lain mukaisesti tarkastajat tulevat pesuaikaan. Jos tulevat, eivät kuulemma käy kaikissa asunnoissa. Ehkä he perääntyvät nähdessään alastoman miehen killuvan nosturissa matkalla kylpyhuoneeseen. No, elämäähän tämä vain on ja vahvasti meidän elämäämme.
Jouduin peruuttamaan huomisen korvalääkärin jälkitarkastusajan, kun henkilö, jonka piti tulla puolisovahdiksi, sairastui. Uusi aika myöhemmin. Oikeastaan olenkin mielelläni vain kotiympyröissä. Vasen jalka käärittynä lämpöiseen, ilman meikkiä ja toivon, että yläkerran O ei tule roskiskeikalla vastaan, kun olen raakileena.
Eilispäivä oli ahkeroimista aamusta iltaan, eikä lonkkaparkani tahtonut pysyä tahdissa mukana. Kotiin tultuani ja tuuraajan lähdettyä, oli tietysti ostosten purku paikoilleen ja lounaan laitto. Puolisolle maistui ja se on aina hyvä asia. En ehtinyt huoahtaa, kun tuotiin yhdeksän suurta pahvikollia hoitotarvikkeita neljäksi kuukaudeksi. Katselin otsa rypyssä eteisen lattialla olevaa laatikkokasaa ja ei kun töihin. Välillä huilasin ja lonkkaa lepuutin. Lopulta sain kaiken laitettua paikoilleen. Oli iltapäiväruuan vuoro puolisolle. Syötin ja väsyin totaalisesti. Ei kun sohvalle. Lonkkaa särki armottomasti, samoin vasenta jalkaa. Otin pillerin. Vaivuin kaikesta pienoiseen itsesääliin. Myöhemmin hänen iltapalansa jälkeen vain lepuutin luitani. Nukkumaan menin varhain. Nukuin kuin tukki. Tänään tulevat pesunaiset. Poikkeuksellisesti näin pääsiäisen takia. Pääsen vaihtamaan puolison vuodevaatteet. Taas jaksan.
Talossa on jossain vaiheessa peruskorjaus ja tänään tehdään kartoitus huoneistoissa sitä varten. Murphyn lain mukaisesti tarkastajat tulevat pesuaikaan. Jos tulevat, eivät kuulemma käy kaikissa asunnoissa. Ehkä he perääntyvät nähdessään alastoman miehen killuvan nosturissa matkalla kylpyhuoneeseen. No, elämäähän tämä vain on ja vahvasti meidän elämäämme.
Jouduin peruuttamaan huomisen korvalääkärin jälkitarkastusajan, kun henkilö, jonka piti tulla puolisovahdiksi, sairastui. Uusi aika myöhemmin. Oikeastaan olenkin mielelläni vain kotiympyröissä. Vasen jalka käärittynä lämpöiseen, ilman meikkiä ja toivon, että yläkerran O ei tule roskiskeikalla vastaan, kun olen raakileena.
7. huhtikuuta 2015
KAREN BLIXENIN INNOITTAMANA
No, kyllähän minä kökötin eilen sohvan nurkassa ja katselin Meryl Streepiä ja Robert Redfordia Afrikassa. Mutta siten tuli puolison ruokinta-aika. Olen niin monta kertaa Minun Afrikkani-leffan nähnyt, että muistin jopa repliikkejä. Komeat ovat maisemat Keniassa ja ulkokuvaukset vallan autenttisilla paikoilla filmattukin. Ei siis bluffia.
Denysillä on paljon vaatimattomampi osa Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa-kirjassa kuin elokuvassa, mutta kirjan arkipäiväisempi juoni ei ketään kiinnostaisi, eikä seitsemän Oscaria olisi ollut jaossa. Kansa kaipaa romantiikkaa. Minullakin oli monta paperinenäliinaa hollilla. Leffa on hieno, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vaikka oikeasti ei Blixenin kahviplantaasilla mikään palanut, vaan hän möi sen päätettyään lähteä takaisin Tanskaan 1931 traagisten olosuhteiden pakosta, joista raskain oli Denysin kuolema. Kahviviljelmilläkin oli vastoinkäymisiä, huonoja satovuosia.
Blixen ei, kuten leffan loppusanoissakin luki, milloinkaan enää Afrikkaan palannut. Hän oli kuitenkin kirjeenvaihdossa joidenkin työntekijöittensä kanssa, esimerkiksi Farah Aidanin, jota näytteli Malick Bowens. Eikä Blixen uppoutunut vain Tanskassa olemiseen, hän matkusti muun muassa USAan ja tapasi siellä amerikkalaisia kirjailijoita 1950-luvulla.
Olen lukenut Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa kuin myös Seitsemän salaperäistä tarinaa sekä vielä Judith Thurmanin elämäkerran Karen Blixenistä. Karen Blixen kirjoitti salanimellä Isak Dinesen saadakseen helpommin ensimmäiset kirjansa kustannetuksi. Hän kirjoitti mielellään novelleja.
Loppuvuosinaan Karen Blixen riutui riutumistaan ollen lopulta melkein olematon, hauras ja hyvin sairas. Hän pääsi tästä elämästä pois 77-vuotiaana vuonna 1962.
Denysillä on paljon vaatimattomampi osa Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa-kirjassa kuin elokuvassa, mutta kirjan arkipäiväisempi juoni ei ketään kiinnostaisi, eikä seitsemän Oscaria olisi ollut jaossa. Kansa kaipaa romantiikkaa. Minullakin oli monta paperinenäliinaa hollilla. Leffa on hieno, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vaikka oikeasti ei Blixenin kahviplantaasilla mikään palanut, vaan hän möi sen päätettyään lähteä takaisin Tanskaan 1931 traagisten olosuhteiden pakosta, joista raskain oli Denysin kuolema. Kahviviljelmilläkin oli vastoinkäymisiä, huonoja satovuosia.
Blixen ei, kuten leffan loppusanoissakin luki, milloinkaan enää Afrikkaan palannut. Hän oli kuitenkin kirjeenvaihdossa joidenkin työntekijöittensä kanssa, esimerkiksi Farah Aidanin, jota näytteli Malick Bowens. Eikä Blixen uppoutunut vain Tanskassa olemiseen, hän matkusti muun muassa USAan ja tapasi siellä amerikkalaisia kirjailijoita 1950-luvulla.
Olen lukenut Blixenin Eurooppalaisena Afrikassa kuin myös Seitsemän salaperäistä tarinaa sekä vielä Judith Thurmanin elämäkerran Karen Blixenistä. Karen Blixen kirjoitti salanimellä Isak Dinesen saadakseen helpommin ensimmäiset kirjansa kustannetuksi. Hän kirjoitti mielellään novelleja.
Loppuvuosinaan Karen Blixen riutui riutumistaan ollen lopulta melkein olematon, hauras ja hyvin sairas. Hän pääsi tästä elämästä pois 77-vuotiaana vuonna 1962.
6. huhtikuuta 2015
TEURASTUSTA AFRIKASSA
Joku on koukussa huumeisiin, toinen viinaan tai tupakkaan. Minut pitää blogi koukussa. Hävettää, kun tiedän, ettei ilman asiaa pitäisi koneen ääreen edes istahtaa. Mutta kahvimuki, puolison ruokkimisen jälkeinen oma aika ja läppäri vetävät kummasti puoleensa. Harvoja ovat ne aamut kun nämä asiat ohitan.
Satuin näkemään lopun television ohjelmasta Edward VIII Afrikan safari ja muistin joskus olleeni aikamoinen Afrikka-friikki. Niinpä kaivoin YLE Areenasta koko ohjelman ja syvennyin asiaan. Silloinen Englannin prinssi tykästyi Afrikkaan ja lähti hillittömästi ampumaan sikäläisiä eläimiä. Kävi siellä muitakin muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Ernest Hemingway, USAn presidenttejä... Prinssi Edward tappoi muutaman kuukauden aikana tuhansia norsuja, leijonia, puhveleita, sarvikuonoja, leopardeja ja muita. Se oli raakaa teurastamista. Sitten jokin prinssin aivoissa jysähti huomaamaan, että safaria voidaan käydä kamerankin kanssa. Hän ryhtyi valokuvaajaksi ja filmien tekijäksi. Seurana oli tunnettu safarimies Denys Finch Hatton, joka oli jo vuosia Afrikassa asunut ollen monen suurmiehen oppaana. Prinssi Englantiin palattuaan ajoi vahvasti asiaa eläinten suojelemiseksi ja Serengetistä tuli ensimmäinen luonnonsuojelualue, jota se on vieläkin monen muun ohella.
Denys Finch Hatton oli Karen ja Bror Blixenin ystävä kuolemaansa asti. Denys kuoli oman koneen syöksyttyä Kenian Voissa maahan. Tarina sisältyy elokuvaan Minun Afrikkani, joka on romanttinen kertomus Karen Blixenin Afrikka-ajasta sekä Karenin ja Denysin ystävyydestä. Elokuva tulee tänään ties kuinka monennetta kertaa uusintana televisiossa. Karamellisoitunut juttu, jossa himpun verran totuutta. Olen lukenut aiheesta Karen Blixenin kirjoittaman kirjan, eikä hänen elämänsä Keniassa kahvinviljelijänä ollut läheskään niin ruusuista kuin elokuvassa.
Pöyristyin katsellessani Edwardin touhuja Afrikassa ennen hänen jonkunlaista "valaistumistaan" ja eläinten tappamisen lopettamista ryhdyttyään metsästämään Afrikan asukkeja kameralla. Autoilla ajeltiin pitkin savanneja ja niistä ammuttiin kaikkea, mikä liikkuu. Tämä epäurheilijamainen tapa lopulta kiellettiin. Eläimillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta paeta. Sitten mentiin ruhon luo, asetettiin toinen jalka sen päälle ja otettiin valokuva "suuresta valkoisesta metsästäjästä". Nykyisin metsästys on useissa Afrikan maissa luvanvaraista, mutta salametsästys kukoistaa varsinkin aasialaisten uskomuksen takia, että sarvikuonon sarven keratiini toimisi potenssilääkkeenä. Jopa luonnonhistoriallisista museoista varastetaan vitriinissä jököttävän täytetyn sarvikuonon sarvi!
Homo Sapiens! Viisasko?
Satuin näkemään lopun television ohjelmasta Edward VIII Afrikan safari ja muistin joskus olleeni aikamoinen Afrikka-friikki. Niinpä kaivoin YLE Areenasta koko ohjelman ja syvennyin asiaan. Silloinen Englannin prinssi tykästyi Afrikkaan ja lähti hillittömästi ampumaan sikäläisiä eläimiä. Kävi siellä muitakin muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Ernest Hemingway, USAn presidenttejä... Prinssi Edward tappoi muutaman kuukauden aikana tuhansia norsuja, leijonia, puhveleita, sarvikuonoja, leopardeja ja muita. Se oli raakaa teurastamista. Sitten jokin prinssin aivoissa jysähti huomaamaan, että safaria voidaan käydä kamerankin kanssa. Hän ryhtyi valokuvaajaksi ja filmien tekijäksi. Seurana oli tunnettu safarimies Denys Finch Hatton, joka oli jo vuosia Afrikassa asunut ollen monen suurmiehen oppaana. Prinssi Englantiin palattuaan ajoi vahvasti asiaa eläinten suojelemiseksi ja Serengetistä tuli ensimmäinen luonnonsuojelualue, jota se on vieläkin monen muun ohella.
Denys Finch Hatton oli Karen ja Bror Blixenin ystävä kuolemaansa asti. Denys kuoli oman koneen syöksyttyä Kenian Voissa maahan. Tarina sisältyy elokuvaan Minun Afrikkani, joka on romanttinen kertomus Karen Blixenin Afrikka-ajasta sekä Karenin ja Denysin ystävyydestä. Elokuva tulee tänään ties kuinka monennetta kertaa uusintana televisiossa. Karamellisoitunut juttu, jossa himpun verran totuutta. Olen lukenut aiheesta Karen Blixenin kirjoittaman kirjan, eikä hänen elämänsä Keniassa kahvinviljelijänä ollut läheskään niin ruusuista kuin elokuvassa.
Pöyristyin katsellessani Edwardin touhuja Afrikassa ennen hänen jonkunlaista "valaistumistaan" ja eläinten tappamisen lopettamista ryhdyttyään metsästämään Afrikan asukkeja kameralla. Autoilla ajeltiin pitkin savanneja ja niistä ammuttiin kaikkea, mikä liikkuu. Tämä epäurheilijamainen tapa lopulta kiellettiin. Eläimillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta paeta. Sitten mentiin ruhon luo, asetettiin toinen jalka sen päälle ja otettiin valokuva "suuresta valkoisesta metsästäjästä". Nykyisin metsästys on useissa Afrikan maissa luvanvaraista, mutta salametsästys kukoistaa varsinkin aasialaisten uskomuksen takia, että sarvikuonon sarven keratiini toimisi potenssilääkkeenä. Jopa luonnonhistoriallisista museoista varastetaan vitriinissä jököttävän täytetyn sarvikuonon sarvi!
Homo Sapiens! Viisasko?
5. huhtikuuta 2015
PÄÄSIÄISEN AIKAAN
Niin, Hyvää Pääsiäistä, nyt on vuodesta se aika. Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja vuonna 1773 kertoo näin: "Jos Pääsiäis Päiwänä wähä sataa, wähä Eläimen elätystä sinä wuonna tule, mutta jos samana päiwänä on kaunis Sää, Paljon woita saadan sinä tulewana wuotena." Kun katson ikkunasta, emme luultavasti saa paljon woita.
Yhtäkään pääsiäiskorttia en lähettäen pannut kenellekään. Mutta muutaman sain. Ei pääsiäinen tämmöiselle protestantille niin tärkeää ole kuin katolilaisille. Lapsena tuli liitettyä koko asia pääsiäismuniin ja muihin herkkuihin. Mutta pitkäperjantai askarrutti. Meillä oli koulussa alaluokilla ankara uskonnon opettaja, pappi, ja hän paasasi meille ymmärtämättömille päivän merkityksestä. Minä ainakin pelkäsin pitkäperjantaita. Se oli usein pimeä päivä, saattoi sataakin. Noihin aikoihin oli kaikki ilottelu visusti kielletty, enkä ollut varma, saako edes salaa ihan vähän nauraa, jos nauratti.
Minun lapsuudessani koko pääsiäisen aika oli aika ilotonta ja vakavaa. Ei tullut kuuloonkaan, että nuoriso olisi viettänyt aikaansa elokuvissa tai tansseissa. Ravintolat ja jätskibaarit kiinni. Vuodessa oli muutakin, jolloin piti olla harras. Oli rukoussunnuntait. Vähitellen, vähitellen ihmiset päästettiin vapaasti ilman holhoamista tästä ikeestä ja nykyisin kaikki on toisin. Kaupatkin sunnuntaisin auki, mikä jo pelkkänä ajatuksena olisi esimerkiksi isovanhempiani kauhistuttanut. Mitähän pappa nyt sanoisi?
Yhtäkään pääsiäiskorttia en lähettäen pannut kenellekään. Mutta muutaman sain. Ei pääsiäinen tämmöiselle protestantille niin tärkeää ole kuin katolilaisille. Lapsena tuli liitettyä koko asia pääsiäismuniin ja muihin herkkuihin. Mutta pitkäperjantai askarrutti. Meillä oli koulussa alaluokilla ankara uskonnon opettaja, pappi, ja hän paasasi meille ymmärtämättömille päivän merkityksestä. Minä ainakin pelkäsin pitkäperjantaita. Se oli usein pimeä päivä, saattoi sataakin. Noihin aikoihin oli kaikki ilottelu visusti kielletty, enkä ollut varma, saako edes salaa ihan vähän nauraa, jos nauratti.
Minun lapsuudessani koko pääsiäisen aika oli aika ilotonta ja vakavaa. Ei tullut kuuloonkaan, että nuoriso olisi viettänyt aikaansa elokuvissa tai tansseissa. Ravintolat ja jätskibaarit kiinni. Vuodessa oli muutakin, jolloin piti olla harras. Oli rukoussunnuntait. Vähitellen, vähitellen ihmiset päästettiin vapaasti ilman holhoamista tästä ikeestä ja nykyisin kaikki on toisin. Kaupatkin sunnuntaisin auki, mikä jo pelkkänä ajatuksena olisi esimerkiksi isovanhempiani kauhistuttanut. Mitähän pappa nyt sanoisi?
4. huhtikuuta 2015
LANKALAUANTAINA VUONNA 2015
Huomenia näin lankalauantaina. Netti kertoi "lankalauantain" tulleen meille muinaisruotsista, kun pitkäperjantai oli "langa fredagher", niin seuraava päivä oli suomeksi "pitkä lauantai". Ruotsin "langasta" vääntyi meille "lanka". Langan kanssa ei kuulemma mitään tekemistä. Tosin toisaalla netti tietää, että pitkäperjantaita seuraavana päivänä, lauantaina, hiljaisella viikolla pestiin ja värjättiin talven aikana kehrätyt langat. Tämä haiskahtaa kuitenkin hiukan epäuskottavalta, kun ennen vanhaan elettiin kuitenkin tarkasti kirkon dogmien mukaan.
Aion pestä koneellisen pyykkiä. Meillä kun on pakko, vaikka hiljaista viikkoa vietetäänkin. Yön aikana puolisolla kertyy pestävää, eikä se katso viikonpäivää. Yritän toki välttyä pyykkäämisestä juuri pääsiäispyhien ja muiden suurien pyhien aikana. Meinaan imuroidakin tänään, niin että kovin hiljaiselta ei lankalauantaini kuulosta.
Nukun taas yöni hyvin ja ilman nukahtamispilleriä. Temppu on semmoinen, että heti kun säälliseen aikaan illalla alkaa nukuttaa, lähden kuuliaisesti vuoteeseen. Niin kiireellä eilen, että televisio jäi yöksi auki. Aamupuuhat on jo suoritettu, kahvit juotu. Tässä tietokoneen ääressä tovi ja sitten ahkeroimaan.
Ensi viikolla alan metsästää kevyempää nosturia kotiin. Meidän on sairaalaversio ja aika kolho. Kunhan tässä äkkään taas oikean instanssin, jonka puoleen kääntyä. Fysioterapeuttikin on löydettävä, joka antaisi lausunnon kevyemmän kotioloihin tarkoitetun nosturin tarpeellisuudesta. Eivät nämä asiat lankea kuin Manulle illallinen.
Aion pestä koneellisen pyykkiä. Meillä kun on pakko, vaikka hiljaista viikkoa vietetäänkin. Yön aikana puolisolla kertyy pestävää, eikä se katso viikonpäivää. Yritän toki välttyä pyykkäämisestä juuri pääsiäispyhien ja muiden suurien pyhien aikana. Meinaan imuroidakin tänään, niin että kovin hiljaiselta ei lankalauantaini kuulosta.
Nukun taas yöni hyvin ja ilman nukahtamispilleriä. Temppu on semmoinen, että heti kun säälliseen aikaan illalla alkaa nukuttaa, lähden kuuliaisesti vuoteeseen. Niin kiireellä eilen, että televisio jäi yöksi auki. Aamupuuhat on jo suoritettu, kahvit juotu. Tässä tietokoneen ääressä tovi ja sitten ahkeroimaan.
Ensi viikolla alan metsästää kevyempää nosturia kotiin. Meidän on sairaalaversio ja aika kolho. Kunhan tässä äkkään taas oikean instanssin, jonka puoleen kääntyä. Fysioterapeuttikin on löydettävä, joka antaisi lausunnon kevyemmän kotioloihin tarkoitetun nosturin tarpeellisuudesta. Eivät nämä asiat lankea kuin Manulle illallinen.
2. huhtikuuta 2015
KUN SÄ LUET TÄMÄN, SÄ OOT SEN LUKENUT
Eilinen nosturin käyttö meni ihan hyvin, pesuhoitajat samat kuin viime viikolla, josta olin iloinen. Oli aikaa jalkojen rasvaamisellekin. Enkä vieläkään ymmärrä, miksi ei voida niin järjestää, että olisi tutut pesijät vaikka sitten vuoroviikottain. Onnistuihan se nytkin kaksi kertaa peräkkäin.
Minusta on niin kovin sööttiä, kun Herkun tuojapoika soittaessaan kertoo vain etunimensä ja työpaikkansa nimen. Tämä on, tiedän, nykyaikaa, mutta kun en millään tahdo siihen tottua. Ennen vanhaan puhelimessa esittäydyttiin kertomalla olevansa herra tai rouva, maisteri, tohtori Se ja Se. Kirjekuoren päälläkin oli aina titteli. Minulla oli tuttava, joka allekirjoitti oman kirjeensä sanoihin: Terveisin neiti (sukunimi). Naiset olivat aina joko neitejä tai rouvia. Nyt, jos tarvitaan, olemme kaikki rouvia. Torilla kuulee "rouva, hei, täällä on makeita mansikoita, saa maistaa". Ranskassa muinoin avioparikin teititteli toisiaan. Tämä tapa oli isälläni oman äitinsä kanssa. Lapsena minusta oli kovasti hullua, kun isä sanoi äidistään Te. Minä taas sinuttelin mummua. Mutta vieraita setiä ja tätejä en saanut sinutella, vaan puhuin kolmannessa persoonassa (?) tai suoriuduin hienosti suoraan teitittelemällä. Jälkimmäinen tapa on yhä minulla.
Nykyisin käytetään sinä-passiivia, joka minusta on täysin hoopoa. Yksikön toinen persoona on subjekti passiivilauseessa. Mika Häkkisen sanoin: "Kun sä oot nopeempi kuin muut, sä voitat formulassa..." Häkkisen ajettua rengasvalliin renkaan puhjettua, hän kommentoi toimittajille " Et sul oli pää kipeä ja sua särki koko ajan". Kerrotaan tämmöisen hölmön sanamuodon siirtyneen ylioppilasaineisiinkin, kun nuoret luulevat sen olevan oikein. Kun sä kirjoitat tai puhut noin, sun suomen kieli on päin honkia.
Tänään kiirastorstaina kristikansa puhdistautuu tuhkakeskiviikon tuhasta. Tuhkakeskiviikosta alkoi 40 päivän paasto, joka päättyy pääsiäisenä, jolloin on joulun tapaan "kystä kyllä" eli herkkua monenmoista, eikä mässäily ole syntiä.
Minusta on niin kovin sööttiä, kun Herkun tuojapoika soittaessaan kertoo vain etunimensä ja työpaikkansa nimen. Tämä on, tiedän, nykyaikaa, mutta kun en millään tahdo siihen tottua. Ennen vanhaan puhelimessa esittäydyttiin kertomalla olevansa herra tai rouva, maisteri, tohtori Se ja Se. Kirjekuoren päälläkin oli aina titteli. Minulla oli tuttava, joka allekirjoitti oman kirjeensä sanoihin: Terveisin neiti (sukunimi). Naiset olivat aina joko neitejä tai rouvia. Nyt, jos tarvitaan, olemme kaikki rouvia. Torilla kuulee "rouva, hei, täällä on makeita mansikoita, saa maistaa". Ranskassa muinoin avioparikin teititteli toisiaan. Tämä tapa oli isälläni oman äitinsä kanssa. Lapsena minusta oli kovasti hullua, kun isä sanoi äidistään Te. Minä taas sinuttelin mummua. Mutta vieraita setiä ja tätejä en saanut sinutella, vaan puhuin kolmannessa persoonassa (?) tai suoriuduin hienosti suoraan teitittelemällä. Jälkimmäinen tapa on yhä minulla.
Nykyisin käytetään sinä-passiivia, joka minusta on täysin hoopoa. Yksikön toinen persoona on subjekti passiivilauseessa. Mika Häkkisen sanoin: "Kun sä oot nopeempi kuin muut, sä voitat formulassa..." Häkkisen ajettua rengasvalliin renkaan puhjettua, hän kommentoi toimittajille " Et sul oli pää kipeä ja sua särki koko ajan". Kerrotaan tämmöisen hölmön sanamuodon siirtyneen ylioppilasaineisiinkin, kun nuoret luulevat sen olevan oikein. Kun sä kirjoitat tai puhut noin, sun suomen kieli on päin honkia.
Tänään kiirastorstaina kristikansa puhdistautuu tuhkakeskiviikon tuhasta. Tuhkakeskiviikosta alkoi 40 päivän paasto, joka päättyy pääsiäisenä, jolloin on joulun tapaan "kystä kyllä" eli herkkua monenmoista, eikä mässäily ole syntiä.
1. huhtikuuta 2015
STOCKMANNIN VUOKRALAINEN
Kampesin eilen itseni Stockmannille aikeena ostaa uusi matkapuhelin. Oli jäänyt mieleen, että Stockmann luopuu vain kodinkoneista ja vuokraa niiden tilat Expertille. Ajoin hissillä alas ja törmäsin mittavan suuriin pahvirakennelmiin, jotka eristivät kokonaan entisen elektroniikkaosaston. Siinä vaiheessa selvisi, että koko osasto ulkoistetaan. Ja näinhän se onkin. Expertin pitäisi avautua nyt toukokuussa. En siis saanut puhelinta.
Hyvä niin, sillä kotona aloin taas tappelun saadakseni kelloajan muutettua matkapuhelimeeni. Ja kuinka ollakaan, se onnistui. Turhaan olisin sen takia älypuhelimen hankkinut tässä vaiheessa. Nyt on aika oikein ja puhelin pelaa muutenkin kuin enkeli. Soitin ihan Turkkiin asti silkasta ilosta. Siellä voidaan aika hyvin, vaikka olikin yhdeksän tunnin sähkökatkos Alanyassakin. H:ta vaivaa kuitenkin jalka. Kävely työtä ja tuskaa. Luupiikki? Minulla ei taida olla yhtäkään krempatonta ystävää. Kun jonkun kanssa puhuu, valuu keskustelu ennen pitkää vallalla oleviin vaivoihin. C:llä on flunssa, eräällä toisella influenssa, kolmas potee selkää ja neljännellä on vaivaa vatsassa... Taidan olla sieltä terveemmästä päästä.
Kellokeskiviikon lisäksi tänään aprillipäivä. Puijata saa. Eikä aprillipäivä ihan eilisen teeren poika ole. Juuret juontaa aina 1500-luvulle asti. Enää ei minua ole huijattu uskomaan hölmöjä, mutta edesmennyt pikkuserkkuni oli näitä piloja mato keksimään saaden minut aina lankaan.
Tänään myös tavallisuudesta poiketen puolison pesupäivä. Pitääkin valmistautua, kun en koskaan tiedä, mihin aikaan tulevat. Alussa oli aika 10-12, sitten se muuttui 12-14 ja nykyisin mihin aikaan vaan. Ehkä "henkilökunnan vähyys" on tässäkin sekamelskassa syynä.
Hyvä niin, sillä kotona aloin taas tappelun saadakseni kelloajan muutettua matkapuhelimeeni. Ja kuinka ollakaan, se onnistui. Turhaan olisin sen takia älypuhelimen hankkinut tässä vaiheessa. Nyt on aika oikein ja puhelin pelaa muutenkin kuin enkeli. Soitin ihan Turkkiin asti silkasta ilosta. Siellä voidaan aika hyvin, vaikka olikin yhdeksän tunnin sähkökatkos Alanyassakin. H:ta vaivaa kuitenkin jalka. Kävely työtä ja tuskaa. Luupiikki? Minulla ei taida olla yhtäkään krempatonta ystävää. Kun jonkun kanssa puhuu, valuu keskustelu ennen pitkää vallalla oleviin vaivoihin. C:llä on flunssa, eräällä toisella influenssa, kolmas potee selkää ja neljännellä on vaivaa vatsassa... Taidan olla sieltä terveemmästä päästä.
Kellokeskiviikon lisäksi tänään aprillipäivä. Puijata saa. Eikä aprillipäivä ihan eilisen teeren poika ole. Juuret juontaa aina 1500-luvulle asti. Enää ei minua ole huijattu uskomaan hölmöjä, mutta edesmennyt pikkuserkkuni oli näitä piloja mato keksimään saaden minut aina lankaan.
Tänään myös tavallisuudesta poiketen puolison pesupäivä. Pitääkin valmistautua, kun en koskaan tiedä, mihin aikaan tulevat. Alussa oli aika 10-12, sitten se muuttui 12-14 ja nykyisin mihin aikaan vaan. Ehkä "henkilökunnan vähyys" on tässäkin sekamelskassa syynä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)