ERÄS SAKSALAINEN MIES

Minätyttö se peuhaan taas historian syöväreissä ja Helsingin empire-rakennusten luojan Carl Ludvig Engelin ajassa tai oikeammin heti hänen aikansa jälkeen, kun hänen perukirjoitustaan laadittiin. Siinä jälkipolvi hämmästeli arkkitehdin vaatimatonta maallista omaisuutta mukaan lukien vaatekerrat ja kengät. Oli muutamat liivit, kolmet saappaat ja -voi kauhistus- vain yhdet solkikengät ynnä muuta vähäistä vaatetta. Kuitenkin arkkitehti oli aina stiilinen pukeutumiseltaan antaen kuvan varakkuudestaan. Hänen elämänsä Suomessa oli pelkkää arkkitehtuuria ja siinä hän oli koko sydämellään, tosin sen kummemmin Suomessa viihtymättä, ruotsiakaan kunnolla oppimatta ja suomalaisia lujasti vähätellen saksalaisin korostuksin. Mutta kylpyamme hänellä oli Bulevardin kodissaan ja tätäkös meikäläiset ihmettelemään, että  "eikö saksalaiselle sauna riittänyt?" Ehkä Engelistä ei pidetty, mutta hänen työtään arvostettiin. Tämä on varma asia ja me saamme yhä nauttien katsella Senaatintorin ympäristöä ja monia muitakin rakennuksia kaupungissa kuin kauempanakin muilla paikkakunnilla, joihin arkkitehtiä töihin kutsuttiin.

Kun perunkirjoittajat etenivät työssään, pantiin merkille Engelin kodin mööpeleidenkin vaatimattomuus kaikissa talon kymmenessä huoneessa. Myönsivät kuitenkin sisustuksen kaikessa vähäpätöisyydessään olevan elegantin keveää ja hienostunutta. Kotieläimiä arkkitehti myös piti ajan ja tavan mukaisesti, tarpellisuudestakin, että olisi monessa suhteessa omavarainen. Tallissa oli hevonen, navetassa lehmä, sikakin löytyi ja viisi kanaa. Oli toki ajopelejä aina linjaalirattaista lähtien, suflettireki ja kaikenlaista hevosen sukimiseen ja hoitamiseen tarvittavaa. Kaikki inventoitiin ja paperille pantiin, pärekoreista ja kaljatynnyreistä lähtien, vällyt ja jouhipatjat, pesupunkatkin kirjattiin.

Bulevardin talon piirustukset ovat varmassa tallessa Valtionarkistossa. Tuskin antaisivat malliksi kenellekään, mutta olisihan se historiallista pykätä itselleen samanlainen talo kuin oli 1800-luvulla Engelillä Bulevardin varrella suunnilleen vastapäätä Vanhaa kirkkoa, joka myös on Engelin suunnittelema.

Engelin ja hänen läheistensä elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Charlotta-vaimo oli kuollut 1831, tytär Emilia Charlotta yhdeksän vuotta myöhemmin. Arkkitehdin viimeiset ajat olivat surua ja murhetta täynnä. Hän ei kotona muuttanut mitään. Puolison käsityöt keskeneräisinä olivat paikoillaan, vaatteet naulakoissa. Bulevardin talo hiljentyi vuoteen 1840 mennessä, jolloin arkkitehti lähti sairasvuoteeltaan tästä elämästä. Engel haudattiin Hietaniemeen vaimonsa ja tyttärensä viereen. Myöhemmin sinne haudattiin myös kaksi Engelin poikaa. Heitä suojaa graniittipaadet. Ehkä kaupungin järjestämillä hautausmaakierroksilla ryhmä 2000- luvun helsinkiläisiä hiljentyy tämän vaatimattoman ja arvostetun arkkitehdin haudalla hetkeksi kiitollisina siitä Helsingistä, joka meillä nyt on.