Taksinkuljettaja kertoi tänään ammatistaan. Hän on kuin baarimikko, koka kuuntelee ilot ja surut, haluttaessa neuvookin, kuulee elämäntarinoita, näkee ihmisiä. Unelma-ammatti, sanoi. Minä en puhunut syntyjä syviä sen enempää kuin elämästänikään mitään. Juttelin muuten. Tämä oli fiksu kuljettaja Kertoi, ettei milloinkaan aloita jutustelua, vaan jättää sen asiakkaan tehtäväksi. Monet haluavat matkustaa vaiti omissa ajatuksissaan. Minäkin joskus. En tänään. Kuljettajilla on vaitiolovelvollisuus. Kyydissä olevien julkkisten tarinoita ei saa mennä myymään Seiska-lehdelle tai laverrella kotona. Kuljettajille voi huoleti avautua, jos joku mielii ja hänen tarvitsee niin tehdä. Lyhytkin matka riittää. Ja jos matkustajalle tulee hyvä mieli saadessaan puhua jostain mieltä painaneesta asiasta kuljettajalle, yhtä hyvä mieli on kuljettajalla. Tämän kaiken kertoi ja oli kääntänyt taustapeilin niin, että näki kasvoni ja hymyili. Hänellä oli kauniit ystävälliset siniset silmät. Hän oli kuljettaja parhaasta päästä, tunsi työn iloa, piti ammatistaan ja ihmisistä. Hänen kaltaisiaan saisi olla enemmän ratin takana. Astui autosta ulos, avasi oven ja toivotti hyvää kesää. Minulle tuli hyvä mieli.
Vaan ei hyvä mieli siitä, kun N soitti ja kertoi sairauksistaan, vanhoista ja uusista. Siirryimme keskustelemaan luontevasti lääkkeistä seuraavaksi. Edes sää ei kiinnostanut, vaikka minä olisin siitäkin mieluummin puhunut.Mikä siinä on, että sairauksista ja lääkkeistä puhutaan niin usein? Eikö olisi loogisempaa siirtyä iloisempiin ja mieltä piristäviin puheaiheisiin? Sairaudet voisivat unohtua hetkeksi. Minun piti oikein hakea puolison lääkelista, että olisin keskustelussa mukana, kun en kuolemakseni muista niitten kaikkien nimiä, annostuksia ja määriä. Sain tietää, että puolisolle määrätty sellaistakin lääkettä, jota ei pitäisi. Ystäväni ei ole lääkäri. Mutta hän on minun ystäväni.
Kun ei tässä tämän kummempaa, menen nukkumaan. Ehkä näen lääkkeistä unta. Hyvää yötä, kello on yksitoista lyönyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti