Puutarhan hoito Suomessa 1500-luvulla ei vielä ollut edes lapsenkengissään, vaan suorastaan melkein uppo-outoa. Ainoa opus asiasta seuraavalla vuosisadalla oli 1600-luvulla Kööpenhaminassa ilmestynyt Plante-Bok (käännös saksankielisestä 1550 ilmestyneestä kirjasta), jossa neuvottiin suojaamaan puut liialliselta auringolta ja kuumuudelta panemalla talia puitten runkoihin, öljyä tai salvaa. Jos haluttiin päästä jäniksistä eroon puutarhassa nakertamasta nuoria puita, piti sylkeä käsiin ja sitten sivellä niillä käsillä runkoja.
Lueskelin eilen sairaalassa yhtä Kaupunginmuseon julkaisemaa teosta, jossa kerrottiin varhaisesta puutarhan hoidosta Suomessa ja Helsingissä. Vielä edes 1700-luvulla ei juurikaan hedelmäpuita ollut. No, Turussa oli.Mutta lipstikkaa,Jaakon villakkoa ja malvaa viljeltiin. Lääkekasveiksi. Apteekkarit saivat tehtäväkseen muokata maata näitä parantavia rohtoja varten. Helsingissä ei ollut apteekkia eikä apteekkaria. Loppupuolella 1700-lukua saatiin Uppsalassa opiskellut Vilhelm Elg apteekkariksi. Vuonna 1776 tuli ensimmäinen lääkäri Helsinkiin.Siihen asti hommat hoituivat kotikonstein ja perimätietoina. Kaupunki sai puutarhurinkin vuonna 1760. Säätyläiset alkoivat palkata omia puutarhureitaan, hedelmäpuita ilmestyi talojen pihoille. Hyötykasvien rinnalle istutettiin kukkia puutarhoihin. Joku ihmetteli, että miksi ei aikaisemmin ollut kukkia, vaikka niitä kuvataan maalauksissa. Näin kaikki alkoi ja nyt me ryvemme kaikkinaisessa yltäkylläisyydessä niin kukkien kuin hedelmienkin osalta, kotimaisia ja ulkomaisia. Taitaisi tämä Helsingin ensimmäinen puutarhuri hieraista toisenkin kerran silmiään katsellessaan nyt tämän kaupungin puistoja puineen, puutarhoja erilaisine hedelmäpuineen ja marjapensaineen, moninaisia kukkatarhoja, istutuksia pitkin ja poikin kaupunkia, värien ja lajien kirjoa. No, onhan tässä aikaakin kulunut muutama vuosisata.
Puoliso siirretty kuntoutukseen Laaksoon. Taas se mäki! No, minä sen konttaan ylös kuten ennenkin. Huilaan välillä ja nojaan kyynärkeppiin, kiroan ja pääsen perille. Vanhan koulukatuni, Urheilukatu, puolella on toinen portti sairaala-alueelle mäen puolessa välissä. En tiedä, helpottaisiko, koska sairaala on joka tapauksessa mäen päällä. Alunperin sairaala rakennettiin tuberkuloosipotilaita varten 1920-luvulla. Tuberkuloosi hellitti ja nyt se on tavallinen sairaala 1930-luvulla rakennettuine lisärakennuksineen. Ehkä ilman katsottiin olevan raikkaampi mäen harjalla tuberkuloosia poteville ja muutenkin sairaala saanut olla omassa rauhassaan. Luontoa siellä on vieläkin ympäristössä runsaasti, metsiköitä ja paljaita kallioita, luonnon kukkia ja lintujen laulua. Minun kouluaikanani meidät koululaiset määrättiin keuhkokuvaukseen juuri Laakson sairaalaan. Ei hullumpi päivä, koulusta lupaa. Urheilukatua joukolla talsittiin opettajien ohjauksessa. Liekö enää nykyisin moisia tarkastuksia koululaisilla?
Olinkin jo unohtanut ne keuhkokuvaukset kansakoulussa ja vielä oppikoulussakin. Ja ne raaputukset ja arvet rokotuksista käsivarressa. Niin se muisti pätkii ja palautuu, kun saa kimmokkeen. Kauniita ovat kukkaistutukset ja puutarhat nykyään. Voisi siinä moni aikaisempien vuosisatojen asukas hieraista silmiään ne nähdessään. Museon kirjat ovat mielenkiintoista luettavaa.
VastaaPoistaHyvää lauantai-iltaa Sinulle sekä toipumista kuntouksessa puolisolle.
Kiitos, Tiuku, kommentista ja mukavaa alkanutta kesäviikkoa Sinulle.
VastaaPoista