Tänään on äitini syntymäpäivä. Oli horoskooppimerkiltään leijona.Vaikka hän eläisi, syntymäpäivää ei seremonioin vietettäisi. Hän ei tahtonut vanheta. Joskus mietin, mahtaisiko tämä nainen, joka minut synnytti, enää tytärtään tunnistaa? Joskus jostain kulmasta peiliin katsoessani näen äitini piirteitä itsessäni. Näen myös isääni jossain suun seudulla. Lapsena harmitti, kun aikuiset väittivät milloin minun mistuttavan isää ja taas milloin äitiä. Siinä iässä tahdotaan näyttää ihan itseltä. Enää sillä ei ole niin väliä ja jos tahtoisin jotakuta muistuttaa, niin pitäisi se tietysti olla joku kaunis, elegantti ja hoikka nainen.
Tiedän, mikä nivusessani jyllää.Ensinhän menin yksityiselle ortopedille, joka ei diagnoosia keksinyt ja kirjoitti pillerireseptin. Sitten menin sen sairaalan päivystykseen, jossa minut on leikattu lonkasta. Ihan niin yksinkertaista se ei ollut, että menin, vaan ensin soitin ja minut aiottiin olla ottamatta vastaan, kun leikkauksesta on kulunut aikaa. Panin kampohin ja kysyin, jos vaivani kuitenkin liittyy paikkaan, jota operoitiin, niin mitenkäs suu sitten pannaan. Ottivat vastaan ja tänä aamuna menin. Ortopedin huoneeseen ensin, sitten kuviin, erilaisia verikokeita ja pissanäytteenkin panin purkkiin ja lopulta vielä ultrattiin. Ei ainakaan tyrää, sanoi radiologi. Uudestaan ortopedin huoneeseen, joka sanoi pelottavan sanan "nivelrikko". Kipulääkettä, mietintämyssy päähän, jos alistun tekoniveleeseen. En. Olen ja elän näin, pärjään ja tyydyn kohtalooni. Joskus parempia päiviä, joskus huonompia. Että siis näin mennään.
E tuli eilen. Poika toi. E jäi yöksikin. Lainasin yöpaidan, käyttämätöntä hammasharjaa ei ollut, mutta oli pieniä kalavoileipiä ja yksi iso rapu kummalekin, jättikatkaravun pyrstöjä, viiniä ja jäätelöä. Juttelimme myöhäiseen yöhön ja kuuntelimme ukkosen jyrinää ja sateen ropinaa. Aamulla syötyämme varhaisaamiaisen, johon kuului myös leivoksia, poika haki äitinsä ja huomenna E matkaa takaisin pohjoisempaan kotiinsa.
Jos kaikki käy, niin kuin päätetty on, tulee puoliso ensi viikolla kotiin. Vierailuajalla sairaalassa harjoittelen nostolaitteen mekaniikkaa fysioterapeutin kanssa. Puoliso killuu laitteen "liinassa", jonka taiten jo osaan asetella hänen alleen vuoteessa. Sitten manuaalisesti ohjaillaan joko pyörätuoliin tai vuoteeseen. Tärkeintä on laittaa "liinan" hihnat oikein ja lopulta oikeisiin koukkuihin nostolaitteessa. Huomenna opiskeleminen jatkuu ja vielä kuulemma ensi viikollakin ja fyssari tulee kotiin puolison kotiutuessa, tuo nosturin ja sitten katsotaan, miten kotioloissa osaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti