RATIKKAJUTTUA

Läppäri olohuoneen pöydällä kutakuinkin käyttökunnossa. Kun jäin eilen sen kanssa kahden, en kantta avannut. Kummityttö kyllä neuvoi, että nyt voin kirjoitella ja katsella samalla televisiota. Miksi ihmeessä? Tiedän kyllä nuorison tekevän yhtaikaa kaikenmoista, mutta minä pystyn nippanappa kävelemään ja jauhamaan purukumia samaan aikaan. Ja tähän hommaan tämmöinen yhtäaikainen tekeminen minulla supistuukin. Television katseleminen vaatii jonkunmoista keskittymistä ja saman tekee kirjoittaminen tai ylipäätään tietokoneen kanssa askaroiminen. Siispä erikseen. Ja rauhassa.

Historioitsija Kaisa Kyläkoski kirjoitti blogissaan mielenkiintoisesti, mitenkä muinoin voi lirutella lämmintä maitoa Vanhan kuppahallin seinästä. Kun oli oikein maitoautomaatti. Minä en ollut moisesta asiasta lukenut saati kuullut, vaikka itsekin koluan tätä Helsingin varhaishistoriaa. Nyt kun jossain vaiheeessa kuulemma pannaan Helsingin ratikkareitit uusiksi, löysin kätköistäni lehtileikkeen (ilman päiväystä), jossa kerrottiin raitioliikenteen saamista tarkoista säännöistä joskus vuoden 1900 syyskuussa, jolloin ratikat alkoivat kulkea sähköllä.

Päivälehti oli kirjoittanut "vaunun konduktöörien, kulettajain ja jarrumiesten tulee olla hyvämaineisia, raittiita ja vähintäin 18 vuoden ikäisiä sekä täysin perehtyneitä vaunujen ja koneiston käyttöön. Vaunupalvelijaston tulee olla siististi puettu ja kohdella yleisöä säädyllisesti, olla vastuunalainen siitä, ettei vaunu kule liian kovaa vauhtia sekä muutoinkin noudattaa tarpeenmukaista varovaisuutta.Yleisöä ei saa laskea pitelemään vaunun käyttökoneistoa." Muitakin neuvoja annettiin. Kulkunopeus alle 250 metriä minuutissa ja vaunu on pysäytettävä, jos "raiteella on joku avuton henkilö..."

Jos henkilökuntaa opastettiin, niin kyllä myös matkustajia. Päihtyneitä ei lasketa vaunuun, eikä epäsiististi pukeutuneita, pahalla löyhkällä varustettuja tai muusta syystä ikävyyksiä aikaansaavia. Muutakin kiellettin, koska matkustaminen oli suhtuutta eikä tiedetty käyttäytymissääntöjä. No, ei tiedetä nykyisinkään! Eikä Päivälehden toimittajalle tullut mieleenkään, kuinka ihmiset alkavat yli sata vuotta myöhemmin käyttäytyä yleisissä kulkuneuvoissa. Näistä saa lukea päivittäin lehdistä.Olen monesti blogissa kertonut äitini isän olleen ratikankuljettajan. Hän oli korkea herra uniformussaan, ehdoton kunkku vaunussa, jonka sanaa tottelivat niin rahastaja kuin matkustajat. Pappaa ei olisi ikinä mukiloitu tai sanoin häväisty. Eikä kukaan olisi yrittänytkään. Ei ollut mitään koppia hänen ympärillään turvana ja seisten vaunua kuljetettiin. Kuljettajilla oli näkymätön suojamuuri ja sitä kunnioitettiin. Rahastaja oli se, joka jöötä piti. Ja tätä me lapset jouduimme usein kokemaan, jos käytöksemme ei rahastajatätiä miellyttänyt. Hänen ankara katseensa ylsi yli tungoksen, etsi ammattitaidolla pommilla matkustavat eikä antanut armon käydä oikeuden edestä.

Nyt ratikkaa ajaa mies tai nainen, rahastajia ei ole, kulkunopeus noussut, säädyllisyyden kanssa on vähän niin ja näin, taskuvarkaita ja muuta konnankoukkuilijaa matkassa. Jep, hei me eletään 2000-lukua!